Toukokuun retket: Rariputki päälle katkaisimesta kääntäen ja hurjia reissuja Damlataksesta Dálvadakseen

Toukokuu vei taas ympäri Suomen sekä näytti hienoja harvinaisuuksia ja muuttoja kuten kahlaajilla. Tämä punakuirileidi oli jo perillä. Pulmankijärvi 31.5.2025.

Vappuaamuna lojuin raukeana sängyssä. Piippari kertoi heti allihaahkojen muuton olevan käynnissä. Ei ollut vielä aattona, kun niitä yritimme nähdä. Asensin hälytykset niin, että vain kunnon harvinaisuudet herättäisivät. Sitten piippasikin. Rusorintakerttu Säpissä.

Meidän porukassa ei liikaa arvottu. Reilussa vartissa lähdöt ja venekyydit oli sovittu.

Minullahan ei rusorintakerttu eliksistä puuttunut, mutta Terhi Ahde-Uusitalolla, Osku Saarensillalla, Lauri Saarelalla ja Peter Buchertilla puuttui. Kuukausipinna kuitenkin kelpasi paremman puutteessa. Olin aika vakuuttunut, että lintu pysyisi paikalla saaressa päiväsaikaan.

Ehdin syödä aamupalan ja tehdä eväät, ja sitten olimmekin köröttelemässä Poriin, jossa muut kuusi venekyydin varannutta olivatkin jo odottelemassa Salokankaan venerannassa. Parilta aiemmalta Säpin-reissulta tuttu kalastusvene odotteli satamassa.

Säppiin on kätevä mennä verrattuna muihin lintusaariin. Kyyti kestää puolisen tuntia, eikä maksakaan mahdottomia. Toisin on Lågskärin laita, josta piipattiin toukokuun seuraava kova rari: amerikanmustalintu. Lajihan oli kolme vuotta sitten bongattavissa Lappeenrannassa juuri vappupäivänä. Sinä päivänä minulla hajosivat autosta jarrut, joten Lappeenrantaan ei ollut mitään asiaa. Niinpä elis puuttuu yhä, ja puuttumaan jäi. Lågsilla en vieläkään ole päässyt käymään.

Kuin katkaisimesta kääntäen kovin rarikuu oli käännetty päälle.

Merenkäynti oli kohtuullinen, ja pääsimme mukavasti saareen. Olosuhteet kertun etsintään olivat varsin leppoisat. Lintu olikin hyvin hallinnassa miehittäjillä ja löytäjillä Petri Salolla ja Jyri Reinikalla. Minä ja Nurmen Aapo sekä Hiekkasen Eino ryhdyimme kuvaamaan. No, minullahan siinä kävi niin, että menin myöhemmin epähuomiossa poistamaan kaikki kuvat, joten niitä ei tässäkään blogissa esiinny. Huonoja ne toki olivatkin. Lintu oli erittäin vaikea kuvattava. Kuva siitä on vaikkapa täällä.

Linnun dokumentointi oli tärkeää, sillä rusorintakerttu on melkoinen taksonominen soppa. Laji on nykykäsityksen mukaan jaettu kolmeen lajiin: idänrusokerttuun, lännenrusokerttuun ja rätinärusokerttuun. Suomessa oli tavattu näistä vain idänrusokerttuja, jollainen minunkin Kajaanissa pari vuotta sitten kesäkuussa näkemäni oli.

Säpin Prakalassa ihmetellään rusorintakertun pyrstösulkien väritystä. Prakalassa on ennenkin ollut kovia rariteetteja. 1.5.2025.

Linnun ääni ei sopinut rätinärusokertulle. Lännenrusokertun varma erottaminen idänrusokertusta tapahtuu ainakin vanhoilla linnuilla toiseksi uloimmista pyrstösulista. Maastotuntomerkit antavat suuntaa, mutta ilmeisesti niihin ei voi täysin luottaa. Joka tapauksessa lintu oli hyvin punertava alas asti, sillä oli kapea viiksijuova ja lyhyt käsisiiven projektio. Kaikki maastotuntomerkit tukivat läntistä taksonia, joka siis nykyään on Suomessa vielä alalaji, tulevaisuudessa laji, jos ja kun Suomi liittyy ihan pian tuloillaan olevaan yhteistaksonomiaan Avilistiin. Nykyään taksonomisia järjestelmiä on olemassa linnuilla monta. Yksinkertaista, eikö.

Kun päivän mittaan alkoi näyttää siltä, että lintu olisi Suomelle potentiaalinen uusi laji, myös laajempi bongarijoukko kärkeä myöten kiinnostui Säppiin matkustamisesta. Vaihtelevissa sääoloissa lintua sitten seuraavat päivät jallitettiin. Tarinoita syntyi varmasti monia.

Meillä homma meni aika kliinisesti. Kotimatkalla käytettiin vielä tovi nokisorsan hylsyilyyn Porissa.

Tältä se silkkihaikara näyttää. Andalusia 3/2025.

Toukokuun toisena olin taas etätöissä kotona. Iltapäivällä piippasikin taas järeästi. Pertti Uusivuori kumppaneineen näki silkkihaikaran Espoonlahden pohjukassa menossa etelään. Oskun kanssa suunnittelimme etsimään lähtemistä, mutta ensin piti tehdä vähän töitä. Onneksi emme ehtineet minnekään Kirkkonummen puolelle, sillä Lindströmin Jussi ehti jo löytää linnun.

Toinen elis kahteen päivään hoitui leppoisasti. Tämäkään lintu ei ollut järin kuvauksellinen, sillä sitä katseltiin Espoosta linnun kahlaillessa ja lennellessä jalohaikaraparvessa Kirkkonummen puolella.

Silkkihaikara oli helpoimpia elispuutteitani, mutta ilmeisesti se oli ollut bongattavissa vain pari kertaa aiemmin 2000-luvulla. Illalla lintu katosi, ja moni ehti senkin hylsyillä.

Joukkue Kiviset Nokat tihrustaa taivaalle. Kivinokka 3.5.2025.

Lauantaina koitti kevään odotetuin tapahtuma: Tornien Taisto. Olin osallistunut tapahtumaan neljä kertaa aiemmin, kerran Kuusamossa, kerran Kempeleenlahdella ja pari kertaa Kivinokassa. Sinne suuntasin jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua puoli viiden aikaan.

Tornien Taistossa katsellaan kiinteästä lintutornista tai muusta rakennelmasta lintuja 8 tunnin ajan. Kilpailunahan se on maailman epäreiluin, sillä maantieteelliset olosuhteet vaihtelevat kuten tietysti sääkin armottomasti. Meillä Kivinokassa oli tietysti taas tavoitteena pistää hanttiin Vanhankaupunginlahden muille torneille ja tehdä oma hyvä suoritus. Edellisvuodelta pohjilla oli tornienkka 104 lajia ja seitsemäs sija Suomessa.

Aamulla lämmintä oli viitisen astetta ja kevyt länsituuli, jolta Kivinokan vanha metsä meitä suojasi mukavasti. Koko päivän tarkeni hyvin ja tyytyväinen piti olla, sillä esimerkiksi Oulun seudulla saatiin nauttia kauheasta puhurista ja jopa räntäsateesta. Me saimme lisäillä aurinkorasvaa pitkin aamua.

Rarinen meno jatkui, kun jo kello 5:42 Lauttasaaren Myllykallion torni piipitti silkkihaikaran lähteneen kohti itää. Ikävä kyllä lintu meni Kivinokan takaa meiltä näkymättömissä ja se kopitettiin ainoastaan Purolahden tornista VKL:n parhaiten menestyneestä joukkueesta. Harmi juttu, mutta onneksi tuli nähtyä edes edellispäivänä.

Vielä enemmän porinaa lavallamme aiheutti yhdeksän aikaan Santahaminasta itään piipattu äärimmäisen kova keväthavainto suula. Erityisesti kovat staijimiehet eli Nylanderin veljekset manailivat, sillä he olisivat todennäköisesti olleet Sandikassa staijaamassa, jos ei olisi ollut taistopäivä. Oskulle paineita aiheutti myös Espoon Matalajärvellä lennellyt mehiläissyöjä. Minulla suula ja Merops on eliksissä, joten en stressannut vaan nautin keväästä.

Suorituksemme taistossa oli jokseenkin tasapaksu, mutta kaipa me ihan hyvää työtä onnistuimme tekemään. Uusia lajeja kolmannella kokemuksella olivat nokkavarpunen ja keltasirkku sekä tervapääsky, joka tuli vuodariksi. Suopöllö oli mukava nähdä. Harakka ja pulu olivat tällä kertaa helppoja, kun ne aiempina vuosina ovat tuottaneet vähän harmia. Hyönteissyöjiä ei paljoa ollut, mutta leppälintu ja mustapääkerttu kuitenkin. Vesilintupuoli oli myös melkoisen heikko. Jouhisorsa ja uivelo puuttuivat ilmeisesti koko lahdelta. Kaikkein synkimmältä näyttää heinätavin suhteen. Aiemmin se on saatu, nyt jäi saamatta. Lajilla menee hyvin huonosti.

Listasimme sata ja yksi lajia, mikä riitti koko Suomessa jaettuun viidenteen sijaan. Sijoitus siis jopa parani hieman ja säilytimme Viikin kakkossijan. Ei voinut valittaa, vaikka rariteetit menivätkin oikealta ja vasemmalta ohitse.

Sunnuntaina toukokuun neljäntenä raahauduimme Saarelan Laten kanssa auringonnousuksi Porkkalan kärkeen. Paikalla ei ollut ketään, mikä viittasi olemattomaan muuttosäähän. Onneksi seuraksi saapui suomalaisen lintuharrastuksen ikiliikkuja, pinnakärki Pekka Komi ehtymättömine tarinalaareineen. Kompen juttuja kuunnellessa tyhjän taivaan ja horisontin tuijottelu oli varsin rattoisaa.

Ruksasimme retken päätteeksi 1/2 allihaahkaa Lauttasaaren edustan saarista. Vielä kun tuon lajin joskus näkisi hyvin.

Maanantain kulku sai jälleen kerran yllätyskäänteen, kun Ulvilasta piipiteltiin Suomen noin kymmenennestä lehmähaikarasta. Lähdimme täydellä autolla työntelemään taas kohti Satakuntaa kovan toukokuunpinnan toivossa. Forssassa pysähdyimme kahville, kun lintua ei missään vaiheessa ollut saatu hallintaan.

Itsehän olin jo kerran toukokuussa hylsyillyt lehmähaikaraa kotikonnuilla, tarkemmin Iin Kuivaniemellä. Ystäväni Otso Valkeeniemi löysi uudestaan linnun yhdessä Wille-Pekka Lepon kanssa minun ollessani Oulussa kahlaajaretkellä pyörällä. Lähdin hitaalla lähdöllä bongaamaan, ja lintu oli kadonnut ikiajoiksi päästessäni paikalle. Elishän on hoidettu Mäntsälästä monen muun tavoin. 

Olimme jo lähdössä kotiin päin, kun tulikin uutta tietoa linnun liikkeistä. Päätimme painaa päätyyn asti. 

Kotona olin yhden aikaan yöllä hylsyn kanssa. Seuraavana aamuna väsytti aika paljon. Mäkelän Petteri hoiti linnun Porinpinnaksi aamustaijilta, minkä jälkeen se katosi taas. Kärvistelin töissä uupuneena ja kärttyisänä.

Iltapäivällä pyöräilin Viikin kautta kotiin. Oli aivan hirvittävää. Pohjoistuuli piiskasi hyisiä sadekuuroja niskaan toisensa perään. Mikä parasta, sama pohjoisvirtaus näytti sääennusteen mukaan jatkuvan koko 10 päivää, jota ennuste osasi ennustaa. Lämpötilat nousisivat hädin tuskin kymmenen asteen paremmalle puolelle.

Kuvituskuvan lehmähaikara ei liity tapaukseen. Tarifa 3/2025.

Kylmä pohjoisvirtaus jatkui toukokuun ensimmäisen kokonaisen viikon alussa. Tiistai-iltana uskaltauduin retkelle. Ilahduttavaa oli nähdä suuri määrä kahlaajia Bruksvikenin kosteikolla, jossa nyt oli ihanneolosuhteet. Lampiviklo oli toiveissa vähän löytää, mutta parempaa laatua ei liro- ja suokukkovoittoisesta kahlaajamassasta löytynyt. Tippa meinasi tulla linssiin, kun näin kevään ensimmäiset kolme töyhtöhyypän poikasta piipertävän niityllä. Mitenköhän mahtavat pienet palleroiset pärjätä näin kylmässä kevätsäässä ja petojen armoilla?

Siirryin länteen. Maarilla tuuli hyytävästi, enkä viihtynyt kauaa. Siellä sentään mustapyrstökuiri.

Illan jo hämärtyessä pistäydyin vielä Viikissä, jossa moni muukin oli bongannut Anu Hiekkasen löytämän hienon pikkusieppokoiraan. Piilokojulla viiksitimalit pingahtelivat ja aggressiivinen laulujoutsen hääti kanadanhanhea pesänsä läheltä. Viiksitimalista tuli mieleen mestarin kertoma tarina Lågskärin Suomen toisesta. Lintua oli käyty saaressa lentokoneella hylsyämässä. Joku oli sitten todennut, että noilla siivillä ei koskaan lennetä Suomen mantereelle. Seuraavana keväänä laji oli Halikonlahdella bongattavissa. Siitä se sitten on yleistynyt. Viime talvi oli timalille helppo.

Patopolun päässä ruokosirkkalintu surisi ja pikku-uikku pulisi kertaalleen. Harvinaisuusrintama oli hiljentynyt. Tyyntä myrskyn edellä?

Vanha koiras pikkusieppo on sympaattinen otus. Viikki 7.5.2025.

Perjantai-iltaa päätin viettää tekemällä pienen retken Maarille. Kehä 1:llä oli joku tilanne päällä. Ei olisi kannattanut. Istuin ruuhkassa hermona.

Kävelin Maarin niityn reunaa aidanvieritse ja ylittelin mutaisia kohtia ja vetisiä ojia. Pian äkkäsin ison oloisen kirjotikan matalalla kuolleilla puilla. Vasetikoirashan se oli. Kiva sponde.

Löysin hyvän paikan ja jäin vartomaan. Tornissa oli porukkaa, ja pian minulle soitettiin ja neuvottiin, mistä pitäisi etsiä torniporukan taivaalla näkemää haarahaukkaa. Nuijasin. Minun näkökulmastani vika oli huonoissa nuoteissa. Vikaa on aina helpompi etsiä muista kuin itsestään.

Sain harjoitella keltaisten västäräkkien määrittämistä. Laitan kuvat alle.

Laajalahti 9.5.2025.

Laajalahti 9.5.2025.

Lauantaina koittikin sitten pitkään odotettu retki. Kolmantena vuonna putkeen olimme lähdössä Mikko Salosen järjestämällä veneellä Isosaareen 25 bongarin voimin. Se tarkoitti hyvin aikaista heräämistä taas kerran.

Hieman myöhässä aikataulusta neljän jälkeen istuimme täyteen ahdetussa M.S. Taxenissa putputellen kohti Isosaarta. Odotukset eivät tainneet kenelläkään olla suurensuuret. Tuuli oli ollut pohjoisen kantilta jo päiväkaudet, joten minkäänlaista muuttoryntäystä ei ollut luvassa tänäänkään.

Päivän jännittävin hetki koettiin heti aamutuimaan, kun Porvoon Söderskär piipitti 5:50 leveäpyrstökihun länteen. Tunnelma lässähti piakkoin, kun emme löytäneet edes kandia.

Päivän mittaan suurinta hupia aiheutti hulvaton läpänheitto porukassa sekä tavallisten lajien Isosaarenpinnabongaukset. Onnistuin bongaamaan järripeipon, pensastaskun, mustaviklon ja töyhtöhyypän. Uusia saarenpinnoja tuli 14 kappaletta. Pitäisi käydä tuolla muulloinkin kuin toukokuun alussa, jotta lajeja saisi enemmän.

Listasin saariretken lajit Ebirdiin. 80 kappaletta niitä kertyi.

Lintupäivä oli muuallakin varsin seesteinen. Maihin päästessä bongariretkue joutui pulaan, sillä sataman portti vaikutti olevan lukossa. Ongelma ratkesi kokeilemalla, liikkuuko liukuportti. Se liikkui, sillä iso munalukko ei ollutkaan portissa kiinni. Tilanne huvitti meitä kovin.

Saariretkeltä pommiin nukkunut Osku oli herännyt ja haki minut ja Terhin bongaamaan Porvoosta löytynyttä amerikanhaapanaa. Ei se ollut kuin pelkkä vuoden- ja päivänpinna, mutta mikäpä bongaamisen voittaisi. Bongasimme sen päälle vielä peltosirkun Kaarenkylästä. Vakiopaikalle oli juuri ilmeisesti saapunut yksi lintu laulamaan, ja hienosti lauloikin.

Riskilöitä näkyi tällä Isosaaren retkellä mukavasti. 10.5.2025.

Äitienpäivänä ikävöin äitiä ja staijasin auringonnoususta asti Emäsalon kärjessä ylhäisessä yksinäisyydessäni. Mitään en nähnyt taaskaan. Yksi tundrakurmitsa muutti punakuiriparvessa kohti arktisia. Söderskär hälytti jääkuikan, mutta kaipa se meni liian kaukaa minulle tai en osannut.

Vajaat viisi tuntia tapitettuani lähdin kohti Helsinkiä. Äitienpäiväpinnat mielessäni pistäydyin Haltialan tulipäähippiäisellä. Maarilla oli mukava höpöttelytunnelma, kuten yleensä. Se tarkoitti, että linnut eivät taaskaan liikaa sosialisointia häirinneet. Sitruunavästäräkki niityllä näkyi. Pari lapinsirriä piipersi lietteillä.

Laakson Arton kanssa kävimme vielä käenpiikareviirillä ja löysimmepä peräti Jynxin pesän. Enpä ollut sellaista ennen nähnytkään.

Äitienpäivänpinnoja tuli 49 kappaletta.

Uuden viikon aluksi lähdin maanantai-illan retkelle eräälle joelle. Olin saanut kuulla pesivästä virtavästäräkkiparista. Pari tuntia vierähti niiden ruokintatouhua ihmetellessä ja kuvaillessa. Hienoa, että näitä täällä etelässäkin pesii.

Illalla hylsyilin monen muun kanssa Meilahden keltahempon.

Käenpiika on harvalukuinen tikka ja pitkän matkan muuttaja. Espoo 11.5.2025.

Virtavästäräkki on harvinaista herkkua. 12.5.2025.

Tässä amerikanmustalinnussa oli siis sellainen tausta, että kun olin juuri muuttanut Helsinkiin 2022, 1.5. olin Oskun kanssa retkellä Loviisassa. Siellä moottoritiellä autostani hajosivat jarrut, ja loppuretki oli vähän semmoista sitkuttelua. Helsingistä tuli häly taigauunilinnusta, joka on keväisin kova, niin menimme sitä bongaamaan. No juuri ennen kuin päästiin Kivikkoon, sieltä Lappeenrannasta piippasi amerikanmustalinnun. 

En tuntenut silloin vielä ketään, eli en päässyt lähtemään, kun se auto oli paskana. Jarrut ihan kuumana kävi, mutta taigauunilintu hoitui. 

Nyt sitten 1.5. kun olimme menossa sinne Säppiin, ilmoitti Tomas Swahn Lågskäriltä upean amulin. Sinne en mitenkään päässyt tai saanut aikaiseksi lähteä, kun on ollut tätä muutakin.

Sitten 13.5.

Porvoon Kortasskär 10:53: AMERIKANMUSTALINTU. 1 p mustalintuparvessa, löysi M. Leivo. Iloisevasta staijiporukasta, Jari Lehtinen.

Sitten alkoivat puhelimet soimaan. Kello 16 istuin jo veneessä menossa saareen. Pienen etsiskelyn jälkeen elis oli TOTTA! Kyllähän tuommoinen paikko maistui aivan uskomattoman makealle siinä hetkessä ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Mukana paras kaveri Osku tietenkin, ja monta muutakin tuttua saaressa. Kevätsääkin suosi.

14.5. en saanut sitten yhtään päivänpinnaa, en ensimmäistäkään. Torstaina 15. päivä lähdin illalla Viikkiin Ahvenaisen Arton kanssa retkeilemään. Se on harvinaista herkkua se. Kultarinta vaakkui vuodarilistalle Pornaistenniemessä. Ruokosirkka surisi edelleen.

Pornaistenniemen torniin kivuttua äkkäsin puhdistamoa kohti lipuvan haarahaukan, mukavaa.

Heinätavit ja jouhisorsat ilahduttivat. Päivänpinnoja tuli viitisentoista kappaletta.

Salosen Mikko veti Tringan aloittelijoiden ryhmää, jolle saimme kertoa, mikä lintuharrastuksessa kiehtoo.

"Siinä meni Pikkarainen - pinnakärki"... tai jotain Mikko selitti ryhmälle, kun poistuimme mukavalta iltaretkeltä. Huvitti.

Perjantai koitti, työpäivä lusittiin, ja vihdoin alkoi pitkään odottamani kuukauden loma. Vielä päivällä en tiennyt, minne suuntaisin vai suuntaisinko minnekään, mutta Sastamalasta tulleet päivitysviestit naaraspunajalkahaukasta saivat lähtemään töistä kohti Pirkanmaata. Pakkasin hätäisesti kaikenlaista kamaa mukaan sen verran, että pärjäisin vaikka viikon retkellä. Kaikkea en tietenkään muistanut siltikään. Lindemanin Kalle lupasi ystävällisesti yösijan, joten kaikki oli valmista kaikkien aikojen hylsyloman aloitukselle.

Mitään ei kuulunut sillä aikaa, kun köröttelin kolmostietä luoteeseen. Perillä Sammaljoen pellon reunalla valkeni se kuuluisa karu totuus. Ei ollut mitään nähtävää. Lintua ei ollut nähty tuntikausiin. Aiemminkin se oli tehnyt pitkiä katoamistemppua ollen välillä uskomattoman hienosti näytillä. Reilun tunnin staijaamisen jälkeen metsänlaidasta lensikin pienehkö Falco koukaten pellon pintaan ja häviten. Siinä se ehkä meni. Heikkoja kuvia saatiin. Tätä kirjoittaessa niiden määritysarvo oli tuntematon. Myöhemmin kuvista paljastui nuori nuolihaukka.

Kallen kanssa oli mukavat jutustelut illankähmässä. Aamulla lähdimme molemmat retkelle. Suuntasin uudestaan Sammaljoelle, summasin 49 lintulajia, mutta en punajalkahaukkaa.

Otin nokan kohti Satakuntaa. Pelotti koko ajan, että kohta jostain etelästä piipataan jotain kovaa. Mitä pohjoisemmaksi pääsin, sitä lievemmäksi tunne jostain syystä ihme kyllä muuttui. Kaikenlaista toukokuista tohinaa kyllä oli, mutta ei mitään järkyttävän harvinaista. Porissa asioin Prismassa, hylsyilin vähän kuningaskalastajaa ja jatkoin kohti Kristiinankaupunkia. Merikarvianjoella oli tietysti virtavästäräkki.

Oli kesäistä ja mukavaa. Varasin majoituksen Merikarvialta. Piipahdin Siipyyssä, jossa bongasin sepelrastaan ja soittelin Janssonin Samille. Hän neuvoi käymään Hamnfjärdenillä. Sepä vasta olikin uskomattoman upea, matala flada. Nopealla selauksella löysin 195 kahlaajaa, pääosa liroja. Heinätavi ja muita Anaksia oli vöyreästi. Sami oli laskenut illalla 400 kahluria. Tuollaisista määristä ei PK-seudulla saa nauttia.

Euroviisut jäivät majapaikassa katsomatta, kun painuin pehkuihin. Herätys oli tietenkin kolmen jälkeen. Varttia yli neljä tapasin Pajusen Matin, jonka kyydissä pääsin Siipyyn staijijengin salaiselle mansikkapaikalle. Kalliolla lintuja laski jo Veikko Forsberg. Myös Ilkka Iivonen saapui myöhemmin täydentämään joukkion.

Olin tullut katsomaan, onko Siipyy maineensa veroinen muutonseurantapaikka. No olihan se. Mustalintua eli mullia lappoi horisontissa tonnikaupalla heti auringon luodessa ensisäteitään merelle. Veikko kirjasi niitä aamun mittaan yli neljäkymmentä tuhatta. HUH HUH!

Kello oli hieman yli puoli kuuden, kun Veikko huusi: JÄÄKUIKKA! Hermostuin ja vapisin äkisti. Lintu löytyi kuitenkin nätisti putkeen, ja onnistuin ottamaan siitä jopa heiluvaa videokuvaa. Aivan mielettömän kaunis olento luunvalkoisine nokkineen!

Melanittojen meno jatkui mullien jälkeen pilkkasiivillä. Luukkujakin muutti tuhansittain, joukossa etelänkiisla. Mainitaan muuttajista nyt myös vaikka 1284 allia, 254 kaakkuria ja 500 muuta kuikkalintua, merisirri, 62 merikihua, 142 ruokkia ja 645 lapintiiraa. On kai se sanottava, etten tuollaista ollut kokenut, vaikka merelle onkin tullut tuijoteltua sentään jonkin verran.

Kello yhdeksän ilmoitin Lintutiedotukseen Veikon plokkaaman naarasallihaahkan pohjoiseen kahden telkän kanssa läheltä.

Ai että.

Puolen tunnin kuluttua tästä Österbergin Jukka ilmoitti Nivalasta löytyneen harjalinnun, joten kohtaloni oli sinetöity. Maha täynnä upeaa vesilintumuuttoa köröttelin Pohjanmaan lakeuksien halki kohti kotiseutuja. Seinäjoen ABC:n vessassa revin kalsareita pois päivän lämmettyä ja kuuntelin vartijan painia paikallisen spurgun kanssa. Onko hienompaa?

Uskoin harjalinnun olevan näytillä illalla maatilan touhujen rauhoituttua, joten en pitänyt kiirettä. Kävin ensi kertaa Evijärven Särkijärvellä, joka on mustatiiroistaan tunnettu. Ainakin viisi viuhtoi kosteikolla, turhan kaukana kuviin. Kaunis lintu.

Pistäydyin eräällä Valkeeniemen Otson salaisella maakotkapaikalla. Paikalle pölähti pikkulapsi, joka luukutti puhelimesta jotakin raivostuttavaa kilkutusta ja lauloi omalla tyylillään Happy Birthday to You:ta. Nauti siinä sitten luonnon rauhasta.

Sinisuohaukkakoiraan kohdalla autoni pysähtyy liki aina. Nivala 18.5.2025.

Nivalaan. Ennen harjalintupaikkaa pääsin hetkeksi kuvaamaan upeaa sinisuohaukkakoirasta. Alkoi tuntua kotoisalta.

Harjalintupaikalle, jossa oli jopa muutamia bongareita. Tunsin hieman painetta kuukausipinnasta. Niitä ei ollut juuri ropissut. Vesparin kanssa meni vituiksi. Sitä ennen mustajalkatylli ja töyhtökiuru olivat jo kauan sitten kadonneet. Tylli olisi ollut Uudessakaarlepyyssä, kiuru Vaasassa. Molemmat aivan liian kaukana arkena.

Harjalintu lensi pian mullospellon poikki suoraan ohitse kadoten sitten uudelleen. Jes! Vuoden kolmas, mutta ensimmäinen toukokuussa, mikä tärkeintä.

Karautin Kalajoelle, josta saunallinen pikkumökki irtosi viidelläkympillä. Mahtava diili. Löylyt maistuivat rajun ajoviikonlopun päälle.

Harjalintu näyttäytyi pikaisesti Nivalassa. Dokumentin ehti ottaa. 18.5.2025.

19. toukokuuta heräsin varhain. Aamu Kalajoella oli todella kylmä. Ensimmäiseksi kohteeksi otin lähistöllä havaitun ruisrääkän, joka hyvin nopeasti soittikin quiroaan muutaman kerran iloisesti vuodenpinnaksi. Suuntasin Hiekkasärkkien alati kehittyvään turistikeskukseen, joka yhä on silti linnuille mieleinen levähdyspaikka. Mustakurkku-uikkujen paljous hämmästytti. Paikalla oli myös toistakymmentä punakuria ja muutenkin lintuja mukavasti. Paleli vain.

Kahlaajia oli todella paljon lakeuksilla paikoittain. Suokukot, Kalajoki 18.5.2025.

En kauaa viihtynyt, vaan lähdin ajelemaan kohti Lettoa. Pyy pyrähti matkoihinsa tien reunasta. Niitä on aina kiva nähdä. Letolla tai oikemmin ehkä Pitkäkarilla lintuja oli paljon. Monilajisesti sorsia ja kahlaajia. Jäämassoja näkyi vielä Perämerellä aiheuttaen lämpöväreilyä ikävästi. Ihana pikkutiirapari löytyi Paskaperän ja Pohjanreiän lähistöltä. Katselin kivan näköistä pajukkoa ja ajattelin, että edes sinirinta pitäisi itse löytää. Eiköhän sellainen pian tuijotellut minua pajun oksalta.

Tuossa puskassa pitää olla sinirinta... ja siinä oli. Kalajoki 19.5.2025.

Limingasta piippasi edellispäivänä löytyneen palsasirrin, ja bongausjalkaa alkoi vipattaa. Lähdin kohti kotikontuja. Virkkulassa toistakymmentä ornia seisoi putket tanassa. Lintu oli ollut hukassa yli tunnin. Joku rivistä totesi, että nyt se varmaan löytyy, kuin suurikin stara olisi saapunut paikalle.

Löysin linnun kymmenessä minuutissa.

Onhan se niin, että lintuja oppii tuntemaan vasta sitten, kun niitä on ensin nähnyt. Tälläkin kotiseutumatkalla oli ilahduttavaa huomata, kuinka paljon muutaman vuoden etelässä elo ja aktiiviharrastaminen ovat opettaneet. Sitten taas huomaa jonkun ihan tavallisen lajin aiheuttavan vaikeuksia ja putoaa maan pinnalle.

Ihmettelin Liminganlahden valtavaa kahlaajamassaa ja nautin elämästä. Oli upeaa olla siellä, mistä tämä harrastus aikanaan alkoikin. Olosuhteet olivat aivan poikkeukselliset. Pohjoistuuli oli painanut vedet pois ja pysäyttänyt tuhatmäärin kahlaajia Oulun seudun rannoille. Sain samalta seisomalta useamman vuodarin: pikkusirrejä, jänkäsirriäisiä ja vesipääskykin oli.

Lapinsirri on Perämeren rantojen harvalukuinen pesimälaji. Siikajoki 21.5.2025.

Juhani Karvonen löysi reviirilleen saapuneen rantakurvin, joten läksin sitä bongaamaan. Siellähän se piipitti lyhtypylvään nokassa teollisuusalueella.

Loppuiltapäivä olikin sitten yhtä tuskaa. Hyörin ja pyörin erilaisissa toinen toistaan kehnommissa talousmetsissä löytäen ei juuri mitään.

Olin illalla aivan kuitti, mutta lähdin silti Pekka Majurin kanssa Tauvoon iltastaijille. Melanittojen meno oli aivan huikeaa. Summasimme parikymmentä tonnia. Hailuodossa oli tuona iltana laskettu kai PPLY-alueen ennätysmuutto. Suurin osa meni hirmuisen kaukaa, mutta osa tuli nätisti läheltäkin. Myös härkälintuja muutti sadoittain, mikä oli hienoa katsottavaa.

Päivä oli kokonaisuutena huikea, vaikka venähti äärimmäisen raskaaksi. Sain 46 päivänpinnaa.

Pikkutiira kuuluu Perämeren helmiin. Raahe 20.5.2025.

Tiistaina 20.5. Espanjan matkatoverini Antero Kurikka vei minut ystävällisesti paikkoihin, joissa en ollut koskaan aiemmin käynytkään.

Pohjois-Pohjanmaalta löytyi metsää!

Siis sellaista oikeaakin, joissa viihtyvät lajit kuten tilhi, punatulkku, pyy ja teeri. Sekä jopa pöllöt.

Sain nuotit myös eräälle salaiselle lajille. Löysimme myös isolepinkäisen, palokärjen, pikkukuovin ja eräitä muita hyviä lajeja. 

Melanittoja tuli ihmeteltyä enemmän kuin koskaan. Pilkkasiivet, Siikajoki 20.5.2025.

Illalla staijasin Iikka Heikkalan kanssa taas Tauvossa parempien kihujen toivossa. Melanittaa meni edelleen, nyt luoteistuulessa kivasti lähempää. Joukossa härkälintuja, lapasotkia ja alleja. Hieno havainto oli neljän haahkakoiraan parvi. Se on kiva laji alueella.

Ilahduin kovin, kun komea karikukko tuli aivan tornin eteen patsastelemaan yli tunniksi. Kahlaajillakin oli muutto päällä.

Nämä söpöt palleroiset ovat lehtokurpan jälkikasvua. Siikajoki 21.5.2025.

Viikonloppuna odotti Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen 40-vuotisjuhlaralli, jota varten olin kotiseuduille saapunut. Käynnissä oli rallin pohjustus.

Siispä päätin vielä hieman epätoivoisestikin illalla yrittää paria pöllöpaikkaa. Tiedossani oli vuosien takaa lapinpöllön pesäpaikka. Ajelin sinne ilman suuria toiveita. Masentava näky oli vastassa, kun suurin osa lapinpöllömetsiköstä oli hakattu.

Mutta eipä ollut sitä puuta, jossa lapinpöllöemo nytkin hautoi! Jättipotti!

Helmipöllöpoikue oli toukokuun paras löytöni ja syöpyi mieleen. Kuva on otettu hyvin hämärissä. Pohjois-Pohjanmaa 20.5.2025.

Olin merkannut jonkin keväisen huuhkajanuotin Tiirasta kartoilleni ja päätin käydä yrittämässä sitä vielä, koska se oli melko lähellä. Huuhkajaa en löytänyt, mutta metsästä kuului outoa vikinää. Tarkistin asian.

HELMIPÖLLÖJÄ! Olin juuri löytänyt meille rallia varten lapinpöllön pesän ja helmipöllöpoikueen. Tuplajättipotti!

Pohjois-Pohjanmaan taianomaisessa yössä tehtiin suuria urotekoja. Hymy oli korvissa.

Viirupöllöemo vahtaa kulkijaa. Pohjois-Pohjanmaa 21.5.2025.

Yövyin näppärässä Airbnb-rivitaloyksiössä Limingassa. Paikka toimi oivana tukikohtana pohjustusretkilleni. Keskiviikkona suuntasin uudelleen salaisiin metsiin. Olin kuullut Iikalta erään arvolajin pesäpaikan. Saavuinkin sinne, ja laji oli heti hienosti äänessä.

Kuulin läheltä ohutta tiksuttelua. Olisikohan...

No olihan se!

Vartin taistelun jälkeen sain pohjansirkun lopulta näkyviin. Samalla paikalla lauloi myös hömötiainen.

Päivän parhaisiin pohjustushavaintoihin kuului myös pieni lyhytnokkahanhiparvi, jonka näin Varessäikässä. Tähän aikaan ne alkavat olla jo menneet pesimäseuduilleen. Iltaretkeltä koppeuduin vasta yömyöhällä.

Siirsin tukikohtani lapsuudenkotiin aikeissa pohjustella loppuviikon Oulun lähipaikkoja. Torstaina kävin kuulostelemassa vanhaa pikkusieppometsää. Kuusitiainen siellä lauloi, mutta pikkusieppo ei. Oli hiivatin kylmä.

Pikkulepinkäispaikka petti. Mietin käyntiä Muhoksella, mutta suuntasinkin Kelloon etsimään huhuttua pähkinänakkelin pesää. Eipä löytynyt nakkeleita. Pari härkälintua lillui Kellon kalasatamassa. Kellonkartanon pelloilla oli kapuloita, mutta ei keräkurmitsaa.

Tsekkailin paikkoja Oulun pohjoispuolella saamatta mitään sen kummempaa aikaan. Oulunsalon Papinjärvellä tapasin Otson. Etsiskelimme mustatiiraa ja löysimmekin yhden sijaan kaksi. Sponde! Saimme turkinkyyhkyn Oulunpinnaksi Oulunsalosta. On se erikoista, että sellainenkin kuuluu nykyään Ouluun.

Staijailin hetken nostalgisella Iinatin kasalla ja näin huiman piekanamuuton. Yhden kappaleen. Se olisi rallissa kovaa valuuttaa. Kahvittelin Piiraisen Jukan hienossa uudessa rantalukaalissa ja sieltä lähtiessä näin todennäköisen naarasarosuohaukan lipuvan ylitseni kiikarilla liian kaukaa.

Viimeisen päivän pohjustelujen helmiin kuuluivat muun muassa lyhytnokkahanhet, helppo käenpiika ja pesivä pyy sekä tundrakurmitsa ja heinätavi. Perjantai-iltapäivänä pidimme leppoisan kokoontumisen Otson ja Antun eli Espanjan matkaporukamme kesken. Sitten olikin aika hetki levähtää ennen viikonlopun koitosta.

Lauantaiaamuna 24.5. kokoonuimme Oskun, Otson ja Wille-Pekan kanssa Kaakkurissa, josta lähdimme hakemaan lentokentältä varaamamme vuokra-auton. Meillä piti olla alun perin viiden hengen joukkue, joten henkilöautolla rallaaminen olisi tuntunut järjettömältä. Tiivistä kaiken tavaramäärän kanssa tuli nytkin, vaikka saimme allemme mukavan Volkswagen Caddyn. Ennen rallia kävimme pohjustamassa vielä Papinjärven mustatiirat ja toteamassa, että ne eivät ole paikalla.

Matkalla aloituskohteelle teimme veikkauksia sadan lajin katkaisuajasta ja lajimäärästämme. Otso veikkasi satasen katkeavan viidessä ja puolessa tunnissa. Minä taas olin optimistisin lajimäärän suhteen: arvasin 156.

Reittimme oli pitkälti samantyyppinen kuin edellisvuonna, jolloin ensimmäisessä rallissa olimme saaneet kasaan kolmella miehellä 147 lajia. Etunamme nyt oli viikon aikana tekemäni pohjatyö, sekä toki muidenkin valmiit nuotit.

Kiltit pojat ja tuhmat Tytot vm. 2025. OV, OS, WPL, AP.

Aloitimme Oulun koillispuolen suoalueelta. Ymmärtääkseni kyseessä on yksi klassisista rallialoituksista. Tavoitteena oli nähdä petolintuja ja mieluiten se hienoin niistä: maakotka.

Aloituslajiksi otimme sääksen kello 11:20. Arvelimme sen riittävän vaikeaksi. Pandareita oli ilmassa peräti kolme kerralla, erikoista.

Pian perään tuli listalle mehiläishaukka. Hieman ennen kello kahtatoista W-P nuotitti meille isoa petoa melko kaukaa. Heti kun se käännähti, tiesi mitä katsotaan. MAAKOTKA! Vanha lintu näkyi upeasti pitkän tovin. Aloitus oli mennyt täysin putkeen.

Jatkoimme matkaa suometsäalueiden läpi ja melkein heti löysimme iloksemme laulavan pohjansirkun. Myös pohjustettu töyhtötiainen piti. Lupaavaa!

Hoidimme punasotkat liki ainoalta tunnetulta pesimäjärveltä ja jatkoimme sitten kohti Oulua. Hietasaaressa W-P oli nähnyt pohjustellessa nokkavarpusparin, mutta sen tiesi vaikeaksi ainakin iltapäivänä. Eipä niitä löytynytkään.

Toppilan Möljältä hoidimme pikkutyllin ja räyskän. Paikka vaikutti aika olemattomalta, mutta katselin kuitenkin merelle mahdollisimman tarkkaan. Saaren latvassa näin sen. HAIKARA!

Sekä harmaa- että jalohaikarat ovat PPLY:n rallissa kovia lajeja. Tämä paljastui vastavalosta huolimatta jalohaikaraksi noustuaan lentoon variksen ajamana. Ajattelimme saavamme jopa potentiaalisen ässän, sillä laji oli ollut tiukassa tänä keväänä. Lintu laskeutui vaikeasti väreilyyn. Just hyvä.

Oritkariin, jossa lehtokerttu petti, mutta tilalle tuli aina kova urpiainen. Pienen odottelun jälkeen myös rantakurvi aloitti aktiivisen laulun kadoten sitten ruokailemaan. Jesss!!

Äimäraution raviradalta saimme hoidettua varpusen ja onneksemme tiklinkin. Sekään ei tuossa kisassa ole itsestään selvä. Kottaraista ei vain näkynyt.

Oulunlahden uimaranta antoi odotetun valkotäpläsinirinnan, jänkäsirriäisen ja suosirrin. Pohjustuksen lyhytnokkahanhet olivat tietysti kadonneet. Olosuhteet olivat ralliin muuttuneet aivan olennaisesti vedenkorkeuden noustua plussalle oltuaan aluksi kymmeniä senttejä miinuksella. Kahlaajat olisivat tiukassa, mutta oli petokeli. Yksi rallijoukkue olikin nähnyt jo pikkukiljukotkan heti aloituksessa.

Jatkoimme Vihiluotoon, jossa se satanenkin sitten katkesi uuttukyyhkyllä. Otson veikkaus taisi mennä kymmenellä minuutilla pieleen. Kohokohta oli kuitenkin minun nyppäämäni arosuohaukka. Otso hoiti meille varpushaukan.

Iltamme jatkui Kempeleen varmoille mustakurkku-uikkupaikoille, joilla ei ollut uikkua, mutta hemppo ja turkinkyyhky oli. Ohjelmassa oli siirtymä Tyrnävälle. Käenpiika onnistui taas suotuisasti heti paikalle tultaessa. Myös peltosirkku lauloi heti, kun raotimme auton ikkunaa.

Pistäydyimme eräälle suolle, jossa piti olla kapustarinta ja pikkukuovi. Kapulan löysimme, mutta kuovia emme. Palasimme Tyrnävän pelloille etsimään keräkurmitsaa. Siellä pikkukuovikin sitten kuulutteli itsensä lajilistallemme.

Oulunsalosta hoidimme pohjustetun pyyn pesän ja suuntasimme Papinjärvelle, jossa kaksi mustatiiraa nyt taas lenteli. Yeah!

KPTT iltastaijilla Nenännokalla. 24.5.2025.

Akionlahti ei antanut kummempaa, ja ilta päättyi staijiin Nenännokalla. Arktikaa meni ihan kohtuullisesti, ja lajeja karttui hiljalleen.

Hämärän laskeutuessa ajelimme yrittämään luhtahuittia Nenälle. Matkalla meidät yllätti spontaani sarvipöllö. Sekös kelpasi. Huittia piti tovin odotella, mutta myös rallus pihisi samalla paikalla listalle.

Seuraava targetti oli huuhkaja, jollainen oli istuskellut monina öinä Tupoksen eteläpuolella moottoritien valotolpilla. Meille se tarkoitti useamman edestakaisen kierroksen ajelua motarilla. Tosi järkevää toimintaa!

Eipä näkynyt Buboa.

Hylsyilimme myös Tyrnävän viitakerttusen. Minulle kai neljäs hylsy kyseisestä lintuyksilöstä.

Meneillään olivat yön tunnit, joina lajeja ei kertynyt. Väsytti, mikä näkyi joukkueen mielialassa.

Yön valo kuuluu tämän rallin kohokohtiin. Oulu 24.5.2025.

Päätimme suunnata löytämälleni helmipöllöpaikalle. Sieltä pari poikasta löytyikin hienosti vikisemästä, ja hylsyputki katkesi riemukkaasti.

Myös lapinpöllö piti. Pieni poikanen keikutteli pesässä päätään somasti. Hieno yö!

Yön kruunasi W-P:n huikea veto takapenkiltä matkalla aamun salaisille metsäkohteille. Hei, oliko tuolla puun latvassa joku?

On se!

HUUHKAJA! Kiltit pojat ja tuhmat Tytot hihkuivat riemusta.

Sunnuntaiaamu valkeni metsässä. Monta hyvää lajia piti, mutta muutama pettikin. Pohjustettuja isolepinkäistä ja hömötiaista emme löytäneet, minkä huomaisimme myöhemmin maksavan meille kalliisti. Aamun metsäajelun kohokohtana oli Otson tieltä äkkäämä ukkometso. Se aiheutti riemukkaita ylävitosia.

Kello tikitti, joten piti siirtyä metsästä aamustaijille. Tauvossa kohtasimme vähemmän yllättäen muitakin rallijoukkueita. Heti okulaareihin osui uivelo, jota ei muualta rallissa löytynytkään. Yritin pimittää parhaani mukaan kolme muuttavaa jalohaikaraa naapureilta, mutta kas kummaa se ei onnistunut. Toisen joukkueen poistuttua meidät ohitti ihana isosirriparvi. Staiji tuotti meille vielä puuttuneet Gaviat ja ehkä jotain muutakin, jota en muista. Tuossa vaiheessa rallia väsy painoi jo melkoisesti.

Taistelu jatkoi Oulun eteläpuolella riskilöiden vakiopaikalla. Se onnistui mainiosti kiitos Otson tarkkojen silmien.

Riskilämestoilla ynnäilimme, mitä helppoja lajeja meiltä vielä puuttui. Listahan oli karmean näköinen: mustapääkerttu, lehtokerttu, peukaloinen, mustakurkku-uikku, kottarainen...

Sitten alkoi ehkä rallin näyttävin pikabongaussessio. Muut katsottiin Tiirasta, yhden Otso muisti kuulleensa aiemmin viikolla läheisellä työkohteella. Reilussa vartissa viisi helppoa puutetta oli kuitattu.

Loppurallin satsaisimme Oulun eteläpuolen huikeisiin rantakohteisiin. Niiltä napsuikin tasaisesti kivoja pinnoja: pikkutiira, karikukko, kanadanhanhi, tundrahanhi, pikkulepinkäinen. Hömötiainen petti edelleen tietopaikalta.

Viimeisellä kohteella listaltamme puuttui edelleen myös niittykirvinen. Käsittämättömän noloa. Otso muisti sen viihtyneen läheisellä pellolla aidan tolpilla pitkin kevättä. Siellähän se oli!

Niittykirvinen jäi viimeiseksi ja 161. lajiksi rallissamme, kun pohjustamallani sinisuohaukkapellolla päivysti vain kaksi suopöllöä, eikä taivaan tuijottelu tuottanut mitään muutakaan yllättävää.

Rallin purkutilaisuudesta muodostui uskomaton jännitysnäytelmä. Heti alussa kävi selväksi, että olisimme kiinni kärkisijoissa. Pomarinan mitalla rallin kestomenestyjäjoukkue Keijukaiset kepitti meidät yhden lajin voimin. Onnistuimme kuitenkin lyömään Petri Lampilan, Antti Peunan, Kari Soilevaaran ja Harri Taavetin järkyttävän kovan ryhmän niin ikään yhden lajin mitalla. Se lämmitti mieltäni erityisesti. Taakse jäi montakin muuta taitavaa porukkaa.

Lampila piti meitä viimeiseen asti jännityksessä, mutta lopulta lajit loppuivat heiltäkin.

Suorituksemme meni aikalailla nappiin. Reitti oli hyvin suunniteltu, mikä mahdollisti myös yllätysten osumisen sen varrelle. Muutamat spondehavainnot puolestaan säästivät arvokasta aikaa loppureitillä. Hampaankoloon jäi sopivasti tulevia vuosia varten.

Rallin jälkeen maistuivat pitkät yöunet. Kovin kauaa en kuitenkaan levännyt laakereillani. Porissa oli jo pari päivää viihtynyt kaksi avosettia, joten päätin suunnata etelään. Oskun kanssa ajelimme peräkanaa kohti Satakuntaa. Kuin vittuillakseen lensi sinisuohaukkakoiras upeasti auton edestä ennen Raahea. Hohhoijaa.

Poriin päästessä avosetit hoituivat näppärästi. Kävimme katsomassa toki myös nokisorsaa ja Enäjärvelle eksyneitä mustatiiroja. Olivatkohan ne nyt reissun kahdeksas ja yhdeksäs minulle. Aikamoinen invaasio tuntui olevan käynnissä. Sieltä täältä mustatiiroja piipiteltiin. Missä se valkoposkitiira lymyää?

Meillä oli vielä yksi kohde: Siuntio, jossa punapäänarskunaaras oli pidellyt majaa päivätolkulla. Viilenevässä illassa tuijottelimme sen oletettua olinpaikkaa toista tuntia, mutta turhaan. Hulppea reissu päättyi ikävään hylsyyn, kuinka ollakaan.

Tiistaina 27. toukokuuta oli keväisen lämmin päivä Helsingissä. Oli mukava olla taas kotimaisemissa. Oli pyykkiä pestävänä ja muutakin askaretta. Retkelle lähdin silti tietysti, kunhan olin ensin nukkunut. Olin harkinnut kaakonkulmaa, mutta jäin PK-seudulle narskun takia. Aloitin aamun kotinurkilta, kun Ahvenainen ilmoitti luhtakerttusen laulavan ihan lähellä.

Alueella oli myös idänuunilintuja, jollaista lähdin seuraavaksi metsästämään. Ehdin juuri päästä Haltialan metsiin, kun Jarkko Santaharju ilmoitti kiljukotkan istuvan Kivinokalla. Sellaisen haluan aina nähdä, jos mahdollisuus on. Siispä heti matkaan ja munaravia parkkipaikalta Kivinokan lavalle.

Salosen Mikko näki kotkan juuri nousevan ruovikosta puihin. Pian minäkin sen näin. Saimme seurata clangaa pitkät tovit, ja mikä parasta, hetken ajan samassa putken kuvassa paikallisen kattohaikaran kanssa. Aika hienoa!

Hetken tuijottelun jälkeen lähdin ajelemaan taas kohti narskupaikkaa. Toinen kiljukotka meni Saltfjärdenillä juuri kun olin kohdalla, mutta sen annoin mennä. Narsku vaati taas yli puolen tunnin etsinnän, mutta olihan se yhä paikalla! Päätin palailla Saltille tuijottelemaan taivasta, josko vaikka joku runsaina liikkeellä olleista arvokotkista sen sattuisi ohittamaan. Hangosta tuli häly riuttatiirasta, joka puuttui yllättävän monelta ja tietysti minultakin toukokuussa. Olin kaikesta ajamisesta ja valvomisesta niin väsynyt yhä, etten jaksanut lähteä yrittämään epävarmaa. Lisäksi oli kauhea nälkä. Päätin suunnata staijin jälkeen Tuomarinkylän kartanolle syömään ja sitten kotiaskareisiin. Riuttatiira olisi ollut paikalla vielä illallakin. Äh.

Iltaan toi sähköä Kirkkonummen Rönnskäriltä ilmoitettu ruskohaikara, jota yritimme vielä Lauttasaaren Myllykallion tornista kopittaa. Näkyi vain harmaita.

Keskiviikkona 28.5. nukuin pitkään. Heräsin vasta seitsemältä, ja huomaamatta oli jäänyt Hangon ed p riuttatiira -viesti. Paniikinomainen iski.

Terhin kanssa olimme matkalla mahdollisimman pian. Tätä pinnaa ei olisi ansaittu, mutta niin vain hieno lähes juhlapukuinen riuttatiira yhä katseli rauhallisesti Gåsörsuddenin kivellä maisemia. Mainio kuukausipinna tuli.

Pistäydyimme Vedalla ja totesimme, että Hanko näyttää melkoiselta lintutyhjiöltä.

Olisikohan Utsjoella toisin?

Kun kaksi hullua päätä lyödään yhteen, syntyy tällaisia ideoita.

Pikaisten kotikäyntien jälkeen päätimme lähteä bongaamaan ruostesorsaa Dálvadasille, Tenojoen rantaan.

Iltapäivällä olimme jo matkalla, ei pohjoiseen vaan itään. Vaati odottelua iltaan asti, kunnes pikkuhuittinaaras narahteli toukokuun listalleni. Ilta tuotti myös hyvin hätäisen ja huonon havainnon niittysuohaukkakoiraasta. Muut ehtivät määrittää, minä nähdä perävalot autosta juoksemalla.

Kuhankeittäjä on yhä vaikeampi nähdä Suomessa. Kanta on hiipunut. 29.5.2025.

Yölaulajien kuuntelu tuotti vuodareiksi viitakerttusen, viitasirkkalinnun, kehrääjän ja pari rääkkää. 

Yövyimme Hylsy-Volvossa Parikkalan hautuumaan parkkiksella, jossa kuhankeittäjän piti olla aamulla varma nakki. Käppäilin hautuumaan läpi viileän aamun raukeudessa, kun lopulta kuulinkin lammen rannan koivikolla surumielisen huiluttelun. Oriolus lauloi.

Bongasimme Saaressa pensassirkkalinnun ja lähdimme paahtamaan ylös. Ruostesorsa kutsui.

Seuraava pysähdys oli Sotkamon Losonvaaralla, jossa olin jo pitkään halunnut käydä. Vaarakuusikot puhuttelevat minua. Sinipyrstöt olivat vaiti, mutta idänuunilintu tsilputteli vuodenpinnalistoille. Piipahdus tuotti myös retken ensimmäisen metson, yhden monista.

Matkan taittuessa Suomi todettiin taas aika monesti pitkäksi maaksi. Huonoja yöunia oli takana jo monia, joten käytin kaiken liikenevän matka-ajan torkkumiseen. Volvon penkit olivat siihen kyllä varsin kelvolliset. Tyyny mukavoitti matkaa kummasti.

Koirassinipyrstö kuuluu mielestäni kauneimpiin lintuihimme. Suomussalmi 29.5.2025.

Suomussalmella joku oli havainnut pohjansirkun erään vaaran laiteilla. Oli lähellä tietä, joten päätimme piipahtaa. Heti kun avasin oven, kuulin tutun helkkyvän sävelen. Sinipyrstö! Suursuosikki lauloi itsensä vuodariksi spondesti. Löysin linnun, ja se oli vieläpä vanha koiras. Ihanaista.

Tästä meni tovi Kuusamoa kohti körötellessä, kun Taavetin Harri ilmoitti pihansa lintutornilla laulavan töyhtökiurun. Kahden hullun kuukausilistaajan ei ollut vaikea muuttaa reittiä Kuusamon lajien sijaan kohti Oulua. Lajihan oli ollut jo aiemmin toukokuussa Vaasassa pari päivää, mutta kadonnut sitten. En päässyt edes hylsyämään.

Kellossa lintu oli laululennossa kymmenisen minuuttia näkyen ja kuuluen heti paikalle saapuessamme. Sittenpä se katosikin tyystin näkyen vielä seuraavana aamuna tovin. Täpärälle meni!

Kävimme känkyllä Damlataksessa, ja sitten pitikin päättää mitä tehdään.

Mestarikuvaaja Markus Varesvuo oli dokumentoinut Kuhmossa ilmeisen Suomen toisen idänkäen!! Se olisi meille elis ja mega. Ainoa mutka matkassa oli pieni risteymän vaara. Pakkohan sitä oli kuitenkin lähteä bongaamaan, joten ei muuta kuin takaisin Kuhmoon, joka kerran jo ohitettiin.

Pelipaikalle oli "vain" kolmisen tuntia ajoa, joten pääsimme helpolla Helsingissä kököttäviin bongaritovereihin nähden. Heti kun avasimme ovet kainuulaisella vaarataimikolla, puputti aivan lähellä idänkäki! Mahtava fiilis.

Järin kauaa emme jääneet sitä ihmettelemään ja vältimme linnun häiritsemistä, sillä elispaineisia oli paljon muitakin.

Jatkoimme uudelleen Kuusamoon, jossa oltiin yösydämmellä tarkemmin keskiyöllä, sillä paria minuuttia ennen keskiyötä ehdimme vielä hylsytä riekkoa helatorstain kunniaksi. Tien laidassa vilisti kuitenkin pyy ja teeri päivän vaihduttua jo perjantain puolelle.

Muutaman tunnin Volvo-unien aikana satoi kaatamalla. Lepohetki Konttaisen parkkipaikalla venähti aamukuuteen. Sinipyrstöt olivat heti äänessä, kun autosta kylmänkankeina noustiin, mutta kuukkeleita ei vain näkynyt. Tovin aikaa niitä odottelimme, mutta ruostesorsan polte kutsui jatkamaan.

Utsjoelle oli vielä piiiiiitkä matka.

Kuusamon Kaukosaaresta tiirabongasimme lähtiessä pikkusirkun vuodariksi. 

Matkan varrella pyörimme vielä Kemijärvellä etsien pohjansirkkua ja aiemmin alueella pyörinyttä punapäänarskua turhaan.

Lapin tunnelmaan johdatteli tien ylittänyt riekkopari Saariselän kupeella. Ivalossa kävimme eväsostoksilla. Hävityn vedonlyönnin kunniaksi jouduin ostamaan Terhille myös pullon kuohuvaa. Hemmetti.

Neljän tuulen tuvalla söimme lohikeitot ja totesimme aiemmin pomminvarman taviokuurnaruokinnan aivan kuolleeksi. Vain muutama tavallinen lintu! Lapintiaisia ei ollut tietopaikoilla, kuukkelit pysyivät piilossa.

Heikko alku Lapin pikakiertueellemme.

Yksi nuotti sentään soi, kun pari vesipääskyä uiskenteli Basijärven vakiopaikalla.

Hoidin meille mökin läheltä Utsjokea Tenon rannalta, ja edessä oli loppusuora sorsapaikalle läpi Suomen kauneimpien maisemien.

Siellähän se odotti kiltisti! Teppanansaaren peltolaikulla torkkui hieno ruostesorsa. Vesilintuja oli paikalla paljon.

Pelloilla taapersi viisi harmaahanhea. Neljä oli metsähanhia, mutta yhtä piti katsoa vähän tarkemmin. Aika helppo se oli etäisyydenkin takaa todeta lyhytnokkahanheksi. Loppukeväästä ja kesällä laji on ihan kova.

Ai niin, ja olihan siellä heinikossa makoilemassa se kanadanhanhikin...

Lintu ohitettiin olankohautuksella muita katsellessa ja lyhäriä määrittäessä.

Sinirinta lauloi, oli melko lämmintä ja leppoisaa, kun perille oli vihdoin päästy. Pääsimme mökille, ja sauna laitettiin heti päälle. 

Saunaa odotellessa staijailin pihalla ja näin vuoden ensimmäisen tunturikihun sekä tunturin päällä soidinta lentelevän riekon.

Löylyjen myötä elämä tuntui nautinnolliselta. Uni maistui siistin mökin lakanoissa.

Tunturin peruskivi, kapustarinta. Pulmankijärvi 31.5.2025.

Pitkään emme tosin nukkua malttaneet, sillä aamu on aamuihmisten aikaa. Suuntasimme itään kohti Pulmankijärven hienoa ylänköä.

Pikkukuovit, kapustarinnat, sinirinnat, riekot, punakuirit, tunturikihut, allit, mustaviklot, kaakkurit, kuikat ja muut olivat kaikki tallella. Ainoastaan petolintujen totaalinen puute pisti silmään. Yksi ainoa merikotka oli ehditty nähdä koko Lapin alueella. Myöskään lapinsirkkua ei löytynyt aiemmilta paikoilta. Lunta ja vettä oli jängillä ja tuntureilla vielä paljon, ja pirun kylmä. Kevät oli myöhässä.

Kiirunalla on maisemat kohdillaan. Utsjoki 31.5.2025.

Päätimme kivuta erään läheisen vaaran päälle. Patikointi oli raskas, mutta vaivan arvoinen, kun kiirunat löytyivät laelta helposti. Näitä ei Pakilassa näe.

Alas kävellessä piippari kertoi sepeltaskusta. Ivalossa!

Minä halusin nähdä sen. Vaikka oltiin tavallaan "lähellä" oli ajomatka silti tuntikausien mittainen. Hermot siinä taas vähän kiristyivät ja ajomatka pelkän vuodarin takia tuntui täysin järjettömältä, mutta bongaus sentään onnistui. Hieno koiras sepeltasku oli pariutunut pensastaskunaaraan kanssa.

Ivalosta löysimme myös lapintiaiset.

Pitkän paluumatkan pysähdykset eivät tuottaneet mitään merkittävää ja ilta venähti pitkäksi. Saunan löylyt maistuivat taas.

Toukokuu oli hyvä päättää Suomen katolla rakkaissa tunturimaisemissa. Lomaa oli jäljellä vielä pari viikkoa, joten seikkailut jatkuivat heti kesäkuussa.

Toukokuun tilastot:

Toukokuu: 290 (+16)

Vuodarit 2025: 261 (+53)

Toukokuu 2025: 234

Riekkoja näkyi maamme katolla mukavasti. Lunta löytyi vielä helposti toukokuun lopussa. Utsjoki 31.5.2025.