Huhtikuun retket: Harjalintuja, kiljukotkia ja paljon muuta pikkukivaa

Harjalintu meinasi kaatua Lahden kevättuulessa. 5.4.2025

Huhtikuu alkoi kotona Helsingissä arkisesti. Se tuntui ihan mukavalta hektisen maaliskuun lopun jälkeen. Moni kärkibongari oli edelleen Porissa ja hoiti nokisorsan heti kuun alussa, kuten kunnon bongarin kuuluukin. Samoin Ikaalisiin siirtynyttä tiibetinhanhea bongattiin sen löydyttyä uudelleen 15 kilometrin päästä aiemmasta paikasta Hämeenkyrössä.

Töihin polkiessa peipot ja punarinnat lauloivat jo monin paikoin. Iltapäivästä tuli lämmin ja hyvin keväisen oloinen. Ajoin kotiin Keskuspuiston läpi tulipäähippiäisen toivossa. Vain tavallisia oli äänessä, kuinka ollakaan.

Pistäydyin golfkentän ojalla, jossa maailmankuulua jänkäkurppaa etsi kärkipään päivänpinnahenkilöitä ja muutama muukin. Lämpökamera oli muuttunut melko hyödyttömäksi tässä säässä. Kevätlaitumille kirmanneet golfarit ihmettelivät bongareiden touhua. Toisten harrastus on reiän jahtaaminen, toisten tyhjän oloisen ojan tuijottelu.

Damskin Minna sen sitten löysi sieltä osmankäämien keskeltä kököttämästä. Ed p! Se oli minulle noin 55. havainto kyseisestä lintuyksilöstä. 

Kurppaojaan oli aiemmin ilmaantunut myös liejukana.

Jänkäkurppa oli saanut kaverikseen komean liejukanan. Helsinki 1.4.2025.

Ulkoilu ja ruoka piristivät sen verran, että päätin lähteä vielä kauniiseen iltaan yrittämään jostain syystä huhtikuulta puuttunutta huuhkajaa. Vantaalta tiesin yhden reviirin. Odotellessa kevään ensimmäinen soiva lehtokurppa lensi ohitse. Huuhkaja aloitti ääntelyn vaimeasti kaukaa noin tunnin odottelun jälkeen pimeän jo laskettua.

Huhtikuun kolmas oli keväisen lämmin päivä ennen nurkan takana vaaninutta pohjoisvirtausta ja jonkinlaista takatalvea. Punakylki- ja laulurastaita oli saapunut yöllä laulamaan Keskuspuistoon, samoin rautiaisia ja punarintoja. Tulipäähippiäistä ei vieläkään. Tiibetinhanhi viuhtoi 11 aikaan Mauri Pekkarisen sillan yli Jyväskylässä pohjoiseen. Sinne meni kuukausipinna. Eiköhän se vielä joskus tulisi paikottavaksi.

Illalla en jaksanut retkeillä. Kävin äänestää rätkäyttämässä.

Perjantai-iltana kävin kävelyllä Luukissa vetämättömän työpäivän jälkeen. Hiljainen metsä oli rauhoittava lukuun ottamatta muutamaa lentokonetta ja mölisevää lenkkeilijää. Löysin hömötiaisparin, mikä ilahdutti kovin. Myös töyhtötiainen oli illalla äänessä. Kaakkuri kaakatti ja lensi kerran hienosti ylitsenikin. Loppusuoralla myös pyy liittyi vuodarilistalle ollen kuluneen alkuvuoden 154. lintulaji. Sillä ylsi top kolmoseen.

Lahden harjalintu nosti pari kertaa tuntomerkkinsä pystyyn. 5.4.2025.

Lauantaina 5. huhtikuuta oli aikainen herätys. Saarensillan Osku oli pihassa kello 4.00 odottelemassa. Kakkostie kutsui jälleen. Oli tarkoitus tehdä in and out -täsmäisku Poriin ja ehtiä illaksi muihin hommiin.

Lynyrd Skynyrdin Free Bird soi autossa, kun heräilin Porissa vänkärin penkiltä. Olimme vähän ennen seitsemää Enäjärven lintulavalla odottelemassa nokisorsaa. Vähän jälkeen seitsemän olimme lähdössä pois, nokisorsa oli nähty.

Aamun toisena kohteena oli Yyterin suosirri. Ennen kahdeksaa sekin oli hoidettu. Yyterissä ei ollut tapahtunut lintufaunassa isompia muutoksia viikon sisällä. Myös maaliskuussa bongattu punakuiri oli edelleen paikalla.

Ajelimme Toukarin ladolle, jossa oli ajatuksena staijata hetki. Ajatus tuntui kuolleena syntyneeltä. Tuuli hiivatin kylmästi pohjoisen kantilta. Lämmintä oli ehkä yksi aste. Ehdotin, että lähdemme työntelemään kohti Lahtea, jossa bongattiin paraikaa laumana edellisiltana löytynyttä harjalintua. Tämä riivattu laji puuttui minulla edelleen monelta kuukaudelta, joina se oli Suomessa nähty.

Matkalla pysähdyimme Häijään ABC:lla. Tuli elis. Siellä äänestettiin myös, ja porukkaa oli paljon.

Lahdessa tilanne oli outo. Harjalintu oli hallinnassa saman pihasaunan nurkilla, josta se oli vajaata tuntia aiemmin ilmoitettu. Pääsimme siis valmiiseen pöytään. Epätyypillistä harjalinnun bongaamista tämmöinen.

Väsyneenä kotiin jänkäkurpan ja liejukanan kautta, päiväunille ja sitten fuusiojazzia kuuntelemaan. Espoosta löytyneen tulipäähippiäisen jätin vielä väliin. Aiemmin päivällä Espoossa oli näkynyt kiljukotka ja iltapäivällä Porissa muutellut toinen. Tiibetinhanhi meni Karstulaan. Himputti.

Tulipäähippiäinen yleistyy Suomessa vauhdilla. Espoo 6.4.2025.

Sunnuntaina olo oli melko kauhea lauantain venähdettyä hyvässä seurassa pitkänpuoleiseksi. Jotenkin piti päästä Espooseen, jossa oli aamulla nähty huhtikuultani edelleen puuttunut pussitiainen. Osku riensi hätiin jälleen kerran. Eihän sitä pussitiaista siellä enää ollut.

Tulipäähippiäinenkin oli jo nähty, mutta eipä näyttäytynyt meille. Kolmisenkymmentä henkeä odotti lintua pitkään turhaan.

Oli melko masentava aamu. Pikku-uikku oli yhä Laajalahdella.

Painuin kotiin nukkumaan lisää. Parin tunnin unien aikana piippari oli kertonut yhtä sun toista. Tulipäähippiäinen oli herännyt luolastaan ja alkanut laulaa. Sirkkalan Teemu oli nähnyt isohaarahaukan pyörimässä kotikulmillaan Kirkkonummella. Onneksi Ahvenaisen Arto laittoi viestiä, joten sain motivoitua itsenikin uudelleen ulos.

Tapasimme Oskun Maarilla ja lompsimme uudelleen tupähi-paikalle. Siellähän igni oli nyt äänessä kauniisti ennen kuin ehdimme edes pysähtyä. Mukava vuoden- ja päivänpinnapaikko.

Teimme pientä harkintaa yrittääkö Helsingin edustalla lillunutta kyhmyhaahkaa Artolle vaiko lähteä Kirkkonummelle isohaarahaukan perään. Paikallisen oloisen linnun bongaaminen tuntui mahdolliselta, vaikka ainahan tuo laji tahtoo vaikea olla.

Myöhästyimme kymmenkunta minuuttia.

Päätimme kuitenkin staijailla Salttiksen parkkipaikalla kotvasen. Ainahan jotain voi näkyä. Merikotkia kaarteli joka puolella vähintään kymmenkunta, joten ainakin pedoilla vielä oli lentokeli. Arto löysi häijyn näköisen pedon kaukaa pohjoispuolelta. Sen yläpuolen peitinhöyhenkenttä oli aivan vaalea, lähes valkoinen ja pyrstön tyvessä oli jotain vaaleaa. Käsisulat olivat päältä tummat. Lintu löi siivellä melko nopeasti. Alapuolelta se oli hohtavan valkoinen. Karpaalialueillakaan ei näkynyt oikein mitään tummaa.

Mikä ihme tämä on?

Kaikenlaisia kauheita lajeja käytettiin pöydällä.

Lintu kuitenkin todettiin lopulta harvinaisen vaalean muodon hiirihaukaksi. Ei se oikein muuhun passannut.

Sitä katsellessa isohaarahaukka oli livahtanut niityn päälle jostakin. Löysin sen kiikarilla ja totesin pojille tyynen rauhallisella äänensävyllä, että tossa on isohaarahaukka. Edellisestä havainnosta ehti kulua hieman yli tunti, joten kannatti yrittää, vaikka heikolta näytti. Olimme riemuissamme, kun haukka lensi melko komeasti suhteellisen lähelläkin. Ei näitä Suomessa liikaa näe.

Joskus vielä isohaarahaukka näkyy niin, että kuvatkin onnistuvat. Kirkkonummi 6.4.2025.

Kylmä pohjoisvirtaus vallitsi yhä seuraavien päivien aikana. Tiistaina kuului kuitenkin kummia. Porvoon Söderskärin kokenut miehittäjä oli nähnyt paikallisen luotokirvisen seurassa mahdollisen vuorikirvisen.

Suomessa ei ole nähty vuorikirvistä todistetusti aiemmin.

Saareen ei jäänyt ketään. Tilanne oli vaikea ja epämääräinen.

Tarjoutui mahdollisuus lähteä illaksi saareen, ja pakkohan siihen oli tarttua. Niinpä pian työpäivän jälkeen istuin veneessä, joka hyppi lounaistuulen sivuvastaisessa aallokossa kohti Söderskäriä.

Tuollako se nokiliitäjä silloin meni, porukassa aprikoitiin ja tuijotettiin kaihoisasti merelle lokakuun 11:ttä muistellen. Miehittäjät näkivät silloin hyväksytysti lajin, jota kukaan ei ole Suomessa onnistunut bongaamaan.

Söderskärin legendaarisiin kuuluu myös ainakin syksyn 2012 aavikkokultarinta. Yli sata henkeä bongasi ramaa kahtena lokakuun päivänä.

Saari tuntui ihan väärältä paikalta vuorikirviselle alusta asti. Laji talvehtii lähimmillään Tanskassa ja Ruotsissa kaiketi rantaluhdilla. Tallinnassa se on kuulemma jonakin talvena ollut bongattavissa, joten läheltä on liipannut. Miksipä tuollainen ei voisi kiviselle luodolle silti päiväksi pudota.

Luotokirvisiä toki näimme, muutamankin kappaleen. Sain vuodarin.

Perse märkänä palasimme kotiin hylsyn kanssa.

Luotokirvinen on ihmeellinen otus. Miten se onkin sopeutunut pärjäämään noin askeettisissa oloissa? Söderskär 8.4.2025.

Söderskäristä tuli saarielis. 8.4.2025.

Keskiviikkona olin illan saariseikkailusta väsyneenä etätöissä kotona. Iltapäivällä puoli neljän aikaan kaksi herraa Kettunen ja Ohtonen ilmoittivat löytäneensä Juupajoelta tiibetinhanhen. Näytti siltä, että kuukausipinnapaikon mahdollisuus tuli odotettua nopeammin. Olikohan sama lintu päättänyt Karstulasta palata sään kylmettyä vielä Pirkanmaalle, vai pyörikö niitä Suomessa kaksi? No, väliäkö hällä.

Terhi Ahde-Uusitaloa ei tarvinnut taaskaan ylipuhua bongaamaan, joten pian olimme ilta-ajelulla kohti Pirkanmaata. Vähän kyllä jännitti, pysyvätkö hanhet aloillaan, levottomia kun ovat. Matkalla tuli useita ynseitä rae-lumikuuroja, joiden aikana näkyvyys muuttui lähes olemattomaksi.

Paikalle päästessä yhtään hanhea ei ollut peltojen välitse virtaavalla, vähän tulvivalla joella. Bongariauto siinä onneksi oli. Sedät kertoivat hanhiparven juuri nousseen kohti peltoja, joilla ne olivat aiempina iltoinakin ruokailleet. Peltotilkku oli keskellä metsiä. Sieltä tuskin olisimme osanneet etsiä, ellemme olisi saaneet tarkkaa nuottia löytäjiltä.

Matkalla ei näkynyt yhtäkään hanhea. Nuotitetulla pellolla parvi sitten olikin. Levottomina, kaulat pitkällä. Ensimmäisellä kiikariselauksella tiibettiläistä ei löytynyt, mutta toisella onneksi. Pian hanhet nousivatkin ilmaan, levisivät pienemmiksi parviksi, eikä lintua enää löytynyt seuraavan tunnin etsintöjen aikana. Kuovi tuli vuodariksi, ja poistuimme kotimatkalle.

Yöllä oli Eeliksen päivän unipinnaralli ja kirjasin kolme unipinnaa: kangaskiurun, punatulkun ja räyskän. Ihan hyvä saldo, joskin huonosti nukuttu yö.

Osku staijaa lintukodossa. 13.4.2025.

Huhtikuun 13. päivä sunnuntai oli odotettu päivä. Sääennuste lupasi kylmyyden olevan vihdoin ohi. Lintuja piti nyt tulla sisään hullun lailla. Suomi äänesti kunta- ja aluevaaleissa.

Olimme päättäneet suunnata Porvoon Emäsalon kärkeen staijaamaan. Paikka on sisempänä kuin Kirkkonummen Porkkala, siellä staijataan huomattavasti vähemmän, mutta vastaavanlaista muuttoa siellä toki näkee. Näkymä merelle on hyvä. Linnut menevät välillä vähän kaukaa, mutta välillä ihan hienostikin. Paikan selvä etu näin itähelsinkiläisittäin on sijainti. Ajomatka on tuntuvasti lyhyempi kuin Porkkalaan. Lisäksi kävely pelipaikoille autolta on lyhyt. Bongarille se on merkittävä etu. On sieltä ehditty jo kertaalleen kiireellä lähteäkin, ja silloin punakottarainen hoitui Turusta.

Olimme perillä kuuden aikaan. Äänimaisema oli mahtava heti autosta astuttaessa. Pari pikkukäpylintua lauloi antaumuksella, harmaapäätikka kuikutteli ja teeri pulisi vihdoin vuodariksi. Mukana tietysti rastaat, peipot, punarinnat ja muut. Kävelimme kärjen eli Varlaxuddenin sijaan viereiselle kalliolle Fågelboetille.

Oli aika tyyni ja siksi lämpimänkin tuntoinen aamu. Mikäpä siinä Lintukodossa oli ollessa. Merellä alkoi heti mennä kuikkia, haahkoja, valkoposkihanhia ja muita vesiäisiä.

Ennen seitsemää Kirkkonummen Söderskäriltä piipattiin läheltä itään mennyt juhlapukuinen riuttatiira. Laji on kova ja vaikea aina, mutta erityisesti huhtikuussa. Sitä ei monella kuukausilistaajalla ole.

Odoteltiin ja staijailtiin. Osku nyppäisi länteen muuttavan merikihun, joka oli vuodari ja hänelle kuukausipinnakin. Ystäväni löysi myös vesikivillä piipertävät ja välillä lentelevät merisirrit sekä pari riskilää.

Lopettelimme staijin kymmenen maissa, ynnäilin lajit ja summat Ebirdiin ja läksimme pois.

Tolkkisissa päätimme pyörähtää vanhalla sahalla, jossa on aiempina vuosina kaiketi pesinyt mustaleppälintu. Tältä vuodelta ei ollut vielä havaintoja, mutta sieltähän se löytyi laulamasta!

Helsingin Bruksvikenillä pistäydyimme. Vuodareiksi kirjasin metsä- ja punajalkaviklot. Kävimme vielä katsomassa Kallvikiin saapuneen kalatiiran päivän- ja vuodenpinnaksi.

Soittelin Saarelan Latelle, joka oli jaksanut kävellä Kirkkonummen Pampskatanille. Siellä olikin saatu nauttia kunnon petobonanzasta. Sinisuohaukkoja oli mennyt toistakymmentä, parempana laatuna arosuohaukkaa ja muuttohaukkaa. Huh huh. Meille kun oli suotu vain kymmenen varpushaukkaa! Näemmä Porkkala on petojen sisääntulopaikkana Emäsaloa selvästi parempi? Ehkä tuulikin vaikuttaa, nythän se oli heikosti länteen kääntyvä päivän mittaan.

Päätin staijata vielä hetken Haltialassa petomuuton toivossa, olihan meneillään iltapäivän paras hetki. Yhden piekanan ja hiirihaukan onnistuin näkemään.

Illalla sai lukea Tiirasta riuttatiiran ohittaneen Emäsalon kärjen kello 10:47-10:55. Niinpä tietenkin. Vajaa tunti pidempään olisi pitänyt odotella. Tällaista tämä on. En jaksanut kovin harmitella. Retkipäivä oli hieno ja keväinen ja tuotti peräti 28 päivänpinnaakin.

Maanantaina kuun 14. oli jo vähän lämpimämpi aamu. Jätin yhdet kalsarit alta pois. Töihin perinteisten kautta: lehtopöllöä, kuusitiaista, puukiipijää oli puutelistalla. Ihastelin Keskuspuistossa nokkavarpusten paljoutta. Neljästä kohdasta havaitsin pari pariskuntaa ja pari yksittäistä tiksuttelijaa.

Kello 13:23 mukavasti sujunut työpäivä muuttui lieväksi ahdistukseksi. Tirkkosen Juho kumppaneineen katseli Hangon lintuasemalla Gåsörsuddenin riutalla lepäilevää riuttatiiraa.

Saatana, nyt kaikki hoitaa ton riuttatiiran, viestitin Oskulle.

Laji oli 15:llä kerääjällä listallaan ennen tätä päivää.

Kyselin Terhiltä, joko menossa? Ei ollut huomannut vielä viestiä ja kyseli mukaan. 14:20 lähdin luvan kanssa työmaalta ja polkaisin Oopperatalolle, jossa Osku odotteli. Ehdimme juuri ja juuri Töölön puolelle, kun tiiran ilmoitettiin kadonneen. Tuollaisia nuo yleensä ovat.

Päätimme jostain syystä kuitenkin jatkaa. Terhi odotteli Tolsan asemalla.

Olisin ollut valmis kääntymään Karjaan liittymästä takaisin. Jatkoimme silti. Päätimme mennä Gåulle, kun aseman porukka oli kuitenkin jo jättänyt sen katselun. Tiirahan olisi voinut tulla takaisin.

Vastaan tuli parkkipaikalla pari tuttua bongaria. Ei ollut mitään hyvää kerrottavaa. He aikoivat tarkistaa Vedagrundetin ja Svanvikin. Riuttatiiralla on Hangossa kolme suosikkipaikkaa: Gåsörsudden, Vedagrundet ja Svanvik.

Kärkeen kävely oli aika hieno ja keväinen. Valkoviklo tuli vuodariksi. Punarintoja ja peipposia oli ihan kauheasti, joukossa yksi mustapääkerttu, peukaloisia ja muutama tiltaltti. Sinisuohaukka muutti kohti pohjoista. Palokärjet huutelivat.

Gåulla oli lintuja paljon. Lapasorsia oli kymmenkunta, minulle vuoden ensimmäiset. Kärjessä vuoden ensimmäinen räyskä ja sen seurassa kalatiira. Siinäpä ne ainoat tiirat olivatkin.

Katselimme tovin ajan merelle, jossa nousi sumua. Yksi tiira lensi sumuun, jäi määrittämättä.

Olin erittäin hyvällä tuulella, vaikka lintu jäikin näkemättä. Kävimme hakemassa Hangon S-marketista eväitä kotimatkaa varten ja lähdimme pois. Vedagrundet ja Svanvik oli katsottu jo, joten emme menneet sinne, vaikka se alun perin tarkoituksena olikin.

Tammisaaressa Peugeot kääntyi ympäri. RIUTTATIIRA, vanha lintu Vedagrundetin riutalla, kertoi Lintutiedotus.

Matkaa takaisin oli puoli tuntia. Tässä kohtaa se tuntui melko paljolta. Onneksemme lintu odotti kiltisti ja laittoi nukkumaan, kun olin juossut parkkipaikalta sitä katsomaan. Jess!!!

Puolen tunnin kuluttua jälkeemme tullut bongari soitteli, kun ei riuttatiiraa näy. Se oli taas kadonnut.

Oli ehkä alkuvuoden intensiivisin bongausilta ja hiivatin kova hoito. Kotiin pyöräilin pimeässä kymmenen aikaan illalla.

Lisää pikkukivoja seurasi. Tiistaina 15. lähdin aamulla töihin poikkeuksellisesti Viikin kautta. Veräjämäellä Lindblomin Karin jo paljon aiemmin löytämä pähkinänakkeli huuteli äänekkäästi alle minuutin odotuksella. Siitä olisi voinut lypsää monta päpiä ellei olisi niin laiska ja tyhmä.

Kohteeni oli alueella yöpynyt haarahaukka, mutta ei se tietenkään lentänyt niin, että olisin sen Arabianrannasta nähnyt. Ennen puoli kymmentä lintu lähti liikkeelle ja juuri sopivasti lounaaseen työpaikkani sijaintia ajatellen. Olin jumissa aamupalaverissa, enkä viitsinyt sinkoilla ikkunaan ottamaan linnusta koppia. Vuoden ensimmäisen missaaminen harmitti!

Illalla Viikkiin ilmestyi paikallinen kattohaikara. Ruokosirkkalintukin oli jo saapunut.

En lähtenyt niiden perään, vaan pyöräilin sen sijaan iltalenkin Haltialaan töistä suoraan. Siellä alueen ensimmäinen bongattavissa ollut tulipäähippiäinen olikin mukavasti äänessä. Matkalla katselin kolmea mustakurkku-uikkua Palettilammella. 

Kuumin eläkeläiskärki oli ehtinyt hoitaa Porissa huhtikuussa äärikovan tundrakurmitsan. Me emme sinne onneksi lähteneet, sillä illalla lintu oli kadonnut.

Keskiviikko tuntui perjantailta. Sain torstaipäivän vapaaksi ja edessä oli pitkä pääsiäinen. Olin ehtinyt saada aika hyvät pohjat pääsiäispinnoihin parina aiempana vuonna. Varhaisia merkintöjä on hyvin vähän, vaikka on kai noita lintuja tullut pääsiäisenä katseltua aiemminkin. Pääsiäinen on hauska lintulista, sillä ajankohta vaihtelee vuosittain. Nyt kelit olivat hurjan kesäiset, joten ei oikein tiennyt, mitä odottaa. Paljon aivan helppojakin puuttui.

Helsingissä pikkukivojen sarja jatkui. Töiden jälkeen kävin uudestaan kuuntelemassa hulluna huutavaa tulipäähippiäistä. Paikallisten mustakurkku-uikkujen päpibongauksen myötä jatkoimme Oskun kanssa Viikkiin. Sinne oli ilmaantunut jo kirjosieppo, vasta toinen havainto huhtikuun puolella minulle, jos kirjanpitoani on uskominen.

Lompsin Viikin putsarin kautta Hakalaan. Pikkutylli oli vuodari, kalatiira ja valkoviklo kalenteripäivälle uusia.

Autolle kävellessä piipattiin harjalintu Malmin hautausmaalta. Pian katselin jo toista tälle kuukaudelle. Aikamoista. Jonkinlainen harjalintuinvaasio oli totta. Olin ennustanut sen, sillä Briteissä oli nähty jo maaliskuun lopulla yli 80 lintua. Suomessa harjalintuja oli nähty huhtikuun aikana ainakin 12, ja oltiin vasta puolivälissä.

Parhaat pöntöt viedään varhain. Kirjosieppo, Viikinranta, 16.4.2025.

Kiirastorstaina luvassa oli jälleen Pori ja totinen pääsiäispinnojen metsästys. Olin ottanut lomapäivän. Siellä sun täällä oli ajankohdalle kovia lajeja: käenpiikoja, rantasipejä, pikkukuoveja ja sen sellaista. Meillä oli mielessä vanha tuttu nokisorsa. Liikkeellä oltiin jo puoli viideltä aamulla Terhin, Tuomelan Samin ja Laten kanssa.

Taas kerran tuijottelemassa Enäjärven merimetsosaarta. Pitkään ei tarvinnut katsoa, kun löysin tumman sorsan saaren reunasta. Hieman hämmennystä aiheutti, että se olikin aluksi löyhästi sinisorsakoiraan seurassa tutun naaraansa sijaan. Saapa nähdä, onko pian luvassa jännittävän näköisiä sorsia Porin seudulle. Naaras lienee ollut jo hautomassa?

Enäjärveltä siirryimme Yyteriin. Punakuiri ei ollut vaikea pääsiäislaji siellä. Niitä oli paikalla melkein 200. Tundrakurmitsa ei ollut ikävä kyllä tehnyt yllätyspaluuta lietteille. Pääsiäislistani lihoi suosirrillä, räyskällä ja viiksitimalilla.

Sannannokan tornissa oli hiivatin kylmä. Olin pukeutunut keväisesti sääennusteeseen uskoen. Tiesihän sen olevan virhe. Onneksi Late lainasi toisen takin. Kymmenen aikaan luovutimme. Tuntui siltä, että missään ei ollut mitään liikkeellä. Piippari oli suhteellisen hiljaa, mitä nyt joku punapäänarsku löytyi Pietarsaaresta.

Lähdimme hylsyämään Reposaaren Junnilan monivuotiset mandariinisorsat. Edellispäivänä ne olivat olleet tutulla lammikolla. Nyt olinpaikka oli taas tuntematon.

Tiirassa oli havainto kahdesta rantasipistä eräältä joelta Ahlaisista. Eipä siellä sellaisia näkynyt. Etsiessämme Toukarista ilmoitettiin haarahaukka matkalla meidän suuntaamme. Teimme pikaisen pelisuunnitelman ja yritimme ottaa siitä koppia eräältä peltoaukealta, joka vaikutti potentiaalisimmalta hätäratkaisulta. Pääsiäislistalle olisi kelvannut.

No eihän se sinne koskaan tullut. Muutaman piekanan näimme, ehkä tusinan merikotkaa, pienempiä petoja ja pari kapustarintaa vuodariksi.

Staiji loppui, kun Toukarin sepelrastaan ilmoitettiin taas löytyneen. Kun pääsimme Toukariin, eiköhän joku nähnyt haarahaukan juuri sillä alueella, jossa olimme tovia aiemmin niitä rantasipejä etsineet. Hitaasti se oli tullut, jos oli edes sama lintu. 

Toukarissa vasta kylmä olikin. Sepelrastasta piti jonkin aikaa etsiä. Onneksi paikallisia etsijöitä oli mukana, ja lintu lopulta löytyikin.

Hylsyilimme yhden mustaleppälintureviirin ja jatkoimme rantasipijahtia. Eipä löytynyt taaskaan, mutta yhdeltä joelta löysimme peräti kolme kuningaskalastajaa samalta paikalta! Pariskunta päivysti pesäkololla. Sain yllättävän spontaanin kuukausipinnan. Satakunnassa on Suomen mittapuulla ilmeisen vahva kanta. Tarkempi paikka jääköön salaisuudeksi.

Vitsit alkoivat olla vähissä. Varsinais-Suomessa olisi ehkä edes jotain pinnoja tarjolla. Torkahdin matkalla Mynämäelle. Mietoistenlahti on mainio lintupaikka. Vasikkahaan tornista oli nähty mustapyrstökuiri, joka hetken katselun jälkeen steppailikin esiin pienen ruovikkosaarekkeen takaa.

Ehtisimme vielä ennen pimeää Saloon etsimään kattohaikaraa. Kävi pienimuotoinen munkki, sillä olimme juuri Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä, kun haikaran ilmoitettiin seisoskelevan valotolpalla vartin päässä siitä, missä olimme. No eipä näkynyt! 

Pienen hermoilun jälkeen lintu löytyi kuitenkin läheiseltä pellolta ilta-appeelta. Huhhuh. Sain kirjata kymmenennen uuden pääsiäispinnan.

Retken kesto oli sitten lopulta 17 ja puoli tuntia.

Kevään toinen kattohaikara sopi pääsiäislistalleni. Salo 17.4.2025.

Pitkäperjantai on ennenkin elämässäni ollut jollain tavalla mieleen jäävä päivä. Tällä kertaa siitä tuli todellinen tykitys. Aloitin aamulla kello 5:50 paikallisesta Haltialan tulipäähippiäisestä sumun keskellä. Korkeaa siritystä oli hieman vaikea hahmottaa kaiken lintukakofonian keskeltä, mutta ihan hyvin hilipäätuppiainen oli kuitenkin äänessä.

Oli tarkoitus käydä kotona aamukahvilla, mutta edellispäivänä löytynyt aikainen leppälintu oli havaittu aamulla uudestaan, joten päätin skipata kahvit. Tuli hylsy.

Olin jo lähellä Falkullaa, joten sinne siis käenpiian perään. Terhi odotteli jo paikalla, myös Osku tuli etsimään. Hyörimme aikamme ympyrää havaiten pikkutikkoja ja nokkavarpusia, kunnes sain Heinon Jyriltä tarkat ja tuoreet nuotit. Sieltähän Jynxi kertaalleen luikauttikin kiikityksensä.

MBS-jyrä Tuomas Manninen kertoi Siltamäen padolla nähdyn juuri rantasipin, joten syöksyimme sen perään. Hyppäsin Terhin kyytiin. Taas tuli hylsy.

Maarin tornilta ilmoitettiin sitruunavästäräkki, joka poltteli hieman, mutta sen tiesi vaikeaksi. Päätimme ainakin ensin yrittää rantasipiä Pitkäkoskelta, jossa oli jo edellispäivänä pari. Hetken tyhjän virran tuijottelun jälkeen peräti kolme sipiä ilmaantui koskelle mellastamaan.

Maarin torni oli täyttynyt melko tiiviiksi sittishälyn myötä. Uutta havaintoa ei tullut meidän läsnäollessamme. Sain valkoviklon pääsiäislistalle. Hieno suopöllö lenteli Servinniemen päällä.

Singahdimme Terhin kanssa välittömästi matkaan, kun local patchilta ilmoitettiin hyvin aikainen pajulintu. Se hoitui helposti pajusta.

Pajulintu lauloi ja ruokaili pajussa. Paloheinä 18.4.2025.

Seuraava kohde oli meillä Viikki, jossa kirjosieppo oli helppona, samoten haarapääsky ja minulle suokukko. Puolen päivän maissa en ollut vielä syönyt mitään koko päivänä. Hesburgerin pihassa otimme hetken happea ja saimme vatsantäytettä. 

Emme päässeetkään Lauttasaareen yrittämään mustapääkerttua, kun Kaarelasta ilmoitettiin sirittäjä ja mustapääkerttu. U-käännöksellä kohteet hoituivatkin sieltä. Kauhea mitä lajeja pääsiäisenä!

Nyt löytyi toinen sitruunavästäräkki Bruksvikenin hienolta lintukohteelta Itä-Helsingistä. Matkalla sain tiedon, että leppälintu laulaakin nyt Tapulikaupungissa. Koukkaus sen kautta ja toinen yritys tuotti pinnan.

Bruksvikenillä sittis oli helppo. Sen löydyttyä päätin selata niityn läpi ja eipä aikaakaan, kun putkeni osui liroon! Moni sai kovan pääsiäispinnan. Arto Laakso hoksasi lentelevän tumman kirvisen, jonka löysin pian ja osasin määrittää luotokirviseksi. Mukavia spondejakin tipahteli!

Pakkasimme kaukoputket välittömästi, kun Viikistä ilmoitettiin pensastasku. Kävely Mölylään oli hikinen sumun hälvettyä ja sään lämmettyä alkuiltaa kohti. Kaksi pensastaskua näkyi hetken odottelun jälkeen hienosti.

Kahden tiukan retkipäivän ja 21 600 askeleen jälkeen olin aivan katki. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä hakemaan enää Kangasalta punapäänarskua pääsiäiselle. Myös lampiviklo oli saapunut maahamme, mutta kadonnut pian löytymisensä jälkeen.

Illalla rentouduin muiden aktiviteettien parissa, joten menetin Viikin törmäpääskyn pääsiäislistalta ehkä ikuisiksi ajoiksi sekä jopa huhtikuun listalta.

Aivan hurjaa tykitystä. Eräskin kymmeniä vuosia lintuja katsellut syntymäpäiväpinnankerääjä kuvasi päivää aivan uskomattomaksi.

Huumeet tuhoavat aivosi, luki Lahdesjärven ABC:n vessakopissa, kun sain taas yhden ABC-eliksen 19. huhtikuuta lankalauantaina. Ajattelin, että tämä lintuharrastus tuhoaa kyllä sitten loputkin. Olimme bonganneet juuri sen punapäänarskuparin ja matkalla hoitamaan Nokialta mandariinisorsaa.

Siinä vaiheessa retkipäivä oli ollut jo aika pitkä. Aloittelin lauantaina vasta seitsemän aikaan Terhin kanssa Elfvikin tornilta. Aamu olikin siellä rauhaisa. Upea heinätavipari uiskenteli muiden vesiäisten seassa. Lapintiirat olivat saapuneet. Yksi toivelajeista eli keltavästäräkki esiintyi kahden yksilön voimin. Yksi muutti ja toinen laskeutui paikalliseksi.

73 lajin aamustaijin jälkeen kutsui Pukkilan Pobedan tulva. Matkalla haimme eväitä ja näimme kaupassa Iina Kuustosen. Huuuhhuh. Kuinka seksikäs ihminen voikaan olla leoparditrikoissa, liian isossa harmaassa collegepaidassa ja vaaleanpunaisessa mökkilippiksessä tuiki räjähtäneen näköisenäkin.

Pukkilassa Vuonokarin Heikki päivysteli ilmatilaa. Oli mukava jutustella hienon lintumiehen kanssa taas ja tällä kertaa podcast-studion sijaan keväisessä maastossa. Meidät sai Pukkilaan lampiviklo. Kuten Heikki oivasti muotoili, oli se tulvalammikolla selvästi kentän nopein pelaaja. Vilkas, vaalea, elegantti viklo oli kivaa seurattavaa.

Punapäänarskut ehtivät tässä välissä olla kateissa, joten palasimme Helsinkiin katsomaan Vantaanjoelle local patchille saapuneita räystäspääskyjä. Huimaa. Lämpötila huiteli parissakympissä, ja välihousut sai riisua pois tässä kohtaa päivää.

Pirkanmaalle saavuttaessa ne olisi saanut asentaa takaisin. Onneksi narskut ja mandariini näkyivät helponlaisesti. Lämpötila oli puolittunut. Vesilahdella tulikin sitten vettä jo melko railakkaasti. Hanhilössistä löytyi vuoden- ja pääsiäisen pinnoihin sepelhanhi, mutta ei punakaulaa. Onneksi kaksi sellaista oli löytynyt niinkin läheltä kuin Sipoosta.

Espoo-Pukkila-Helsinki-Kangasala-Nokia-Vesilahti-Espoo-Sipoo-Helsinki.

Iltani päättyi yön pimetessä Viikin Pornaistenniemen lintutorniin. Siellä surisivat sähkölinjat, mutta ei ruokosirkkalintu.

Nämä kahdeksan jalohaikaraa olivat avain onneen pääsiäissunnuntaina. Kukapa tavallinen järki-ihminen ei tuntisi oloaan onnelliseksi kahdeksan spontaanisti otetun jallun jälkeen. Kirkkonummi 20.4.2025.

Pääsiäissunnuntaina sää masensi. Annoin itselleni luvan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Sitä jaksoin noin seitsemään asti. Lintuviestien perusteella lähinnä Palmgrenin Jösse oli liikkeellä päivänpinnojen perässä. Päpimiehen ei kestä säätä säikähtää.

Nousin itsekin hiljalleen ja vedin ylleni mustan kumiasun. Mistään sen perverssimmästä ei nyt ollut kyse kuin sateessa retkeilystä. Ajelin tuulilasinpyyhkijät vatkaten Espoon Finnoon venesatamaan. Mikä mainio lintupaikka, jossa en ollut aiemmin käynytkään. Paikalla oli jo pitkään ollut härkälintupari, pesivät siinä ilmeisesti vuosittain. Löytyivät helposti.

Myös punasotkan kirjasin pääsiäislistalle. Noin 25 yksilöä ui lahdella. Hanskat olivat jo litimärät. Muuten sadeasussa oli ihan mukava olla.

Finnoon vanhalta puhdistamolta yritin päiväkausia viihtynyttä mustaleppälintua eli mulelia. Eihän se tässä säässä näyttäytynyt. Sirittäjä jaksoi laulaa pari värssyä. Niitäkin oli tullut jo sinne tänne.

Konseptit sekoitti ja hätäilyn ja hoppuilun aloitti Petteri Hytösen välittämä viesti niittysuohaukasta Kirkkonummen Järsössä. Koiraspuolinen pygge oli edellisiltana saalistellut ja istunut paikallisena. Tyhmiä kun olemme, lähdimme Terhin kanssa paikalle kaatosateessa. Paikalla oli paljon lokkeja ja muutama kanadanhanhi, mutta yllätys yllätys petolintuja siellä ei lentänyt.

Päätin lähteä syömään ja lepäämään hetkeksi kotiin. Niittysuohaukka nousisi lentämään sitten, kun sade lakkaa, eikä se tällaisella säällä lähtisi minnekään muutolle ainakaan vielä tänään.

Kaaren Prismasta sain valmiin ruoka-annoksen ja eväitä loppupäivän koitoksiin. Ostin kaksi punalaputettua mozzarella-patonkia ja punalaputetut rahkapullat pääsiäisen hengessä.

Kylläpä raukaisi ruuan päälle. Osku oli ehdottanut haukan bongausta kello 14, mutta olin niin poikki, että halusin levätä vähän pidempään. Kaiken lisäksi tulkitsin sadetutkaa niin, että ei se nousisi ennen kolmea kuitenkaan.

Olin vielä sängyssä, kun 13:24 kova kuukausilistaaja Jari Mäntysalo tiedotti linnun olevan edelleen paikalla ja saalistelevan nyt Järsön pelloilla.

Vittu. 

Myöhästyimme.

Hyppäsin retkihousuihin, soitin Terhille ja lähdin painamaan länteen, Osku myös. Vajaata tuntia myöhemmin olimme mänjan ja muutaman muun paikalle jo ehtineen kanssa Järsössä. Tilanne oli vakaa ja epätoivoinen: ei uutta havaintoa puoleen tuntiin.

Jari ei ollut nähnyt, minne lintu katosi.

Uumoilin sen voivan olla ruovikossa, tai sitten se oli häipynyt matalalla joko muualle saalistelemaan tai muutolle. Näistä kun ei voi tietää. 

Katselimme lokkeja ja vähäistä poutaantuneen sään virittämää muuttoa. Hanhia, varpushaukka, sääksi, kuikka, kuoveja, sen sellaista. Paleli ja vitutti.

Pieni piristys oli kuoviparvessa muuttanut mustapyrstökuiri. Osku sai pääsiäisrastin tosispontaanisti.

Kävin hakemassa autosta villapaidan.

Kahdeksan jallua paineli ylitsemme etelään. Satuin olemaan puhelinyhteydessä Lindströmin Jussin kanssa. Jussi odotteli niittysuohaukkaa pikitiellä lähellä Järsötä, mutta oli jo luovuttanut ja lähtenyt pois. Jalohaikaraparvesta kuultuaan Jussi päätti pysähtyä ja staijata hetken, jos näkisi isot valkoiset.

Pian Jussi soitti uudelleen. "Yritin niitä jalohaikaroita ja näin niittysuohaukan. Laitan sen Lintutiedotukseen."

Siitä alkoi sitten paniikki, joka tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kesti oikeasti puolisen tuntia. Pygge oli jotenkin livahtanut Järsöstä lähemmäksi Saltfjärdeniä - joka on alueen paras lintupaikka ja lähestulkoon magneetti tuollaiselle lajille.

Lyhyen kaahailun ja sekoilun jälkeen ihailimme kaikessa rauhassa saalistelevaa upeaa niittysuohaukkakoirasta Saltfjärdenillä. Nämä jutut ovat joskus pienestä kiinni, Jussi tuumi hetken kuluttua puhelimessa jutellessamme.

"Helvetin kova laji", kuten Olkion Jouko totesi. Sain pääsiäispinnan lisäksi huhtikuunpinnan! Havainto oli minulle kahdeksas Suomesta ja ehkä paras koiraslinnusta jopa missään.

Niittysuohaukka, Circus pygargus. Kirkkonummi 20.4.2025.

Terhin kanssa päätimme painaa päätyyn asti. Kävimme kuuntelemassa minulle kangaskiurun pääsiäislistalle ja söimme rahkapullaa. Mietimme, mille rupeaisimme, kunnes Laakson Arto ilmoitti jänkäkurpan olevan yhä paikalla Bruksvikenillä. Ajoimme Länsiväylää itään. Kilpeläisen Liisa korotti panoksia ja nokitti Maarin tornin pikkukuovilla.

Viitisen minuuttia siitä myöhästyimme, vaikka olimme viestin tullessa kymmenen minuutin päässä. Lähellä oli myös jääminen pikaratikan alle. Taas otti päähän. Kuovi oli lähtenyt punakuirin kanssa luoteeseen. 

Pian näin punakuirin palaavan, yksin.

Onneksi jokin tovi myöhemmin palasi myös pikkukuovi. Onhan se valtavan kaunis lintu. Siinä katseltiin vierekkäin kahlovia Lapin upeuksia pikkukuovia ja punakuiria Adolf Hitlerin syntymäpäivänä 20.4.2025 pääsiäispäivänä! Melkoista.

Elfvikin edustalla lensi jo toistakymmentä pääskyä.

Kaunis suopöllö oli edelleen paikalla ja näyttäytyi hienosti hämärtyvässä illassa.

Terhi olisi halunnut jäädä, mutta minä vaadin meitä lähtemään heti, kun Kanta-Hämeen antama lahja Vanhankaupunginlahdelle, Arto Laakso, ilmoitti törmäpääskyn taas lentelevän Pornaistenniemen lampareella.

Siellä oltiin pikapuoliin. Riparia oli upea, aikainen ja pääsiäispinna. Paikkasinkin edellisen yllättävän nopeasti.

Taas odoteltiin myös ruokosirkkalintua. Paikalla oli pääsiäispinnojen kärki Liisa ja Tuula Granroth sekä niin ikään kärkipäässä keikkuva Rokalan Asko ja kova Helsinki-listaaja Mikko Salonen. Vartin yli kahdeksan se aloitti surinansa.

Ruokosirkkalintu.

Tänä iltana surisi sähkölinjojen sijaan ihka oikea luonnon elävä lintu. Pääsiäisen ihme.

Toiset ottavat arosuohaukkakoiraista upeita lähikuvia hienoissa valoissa. Minä saan tällaisia, jos tuuri käy. Siuntio 21.4.2025.

Toisena pääsiäispäivänä veto alkoi olla aika pois. Vaihtoehtona olisi ollut retkeily Porissa, jossa isosirrit odottivat kuukausilistaajaa. Päivän aikana siellä nähtiin myös arosuohaukka, kiljukotka, haarahaukka ja isohaarahaukka, mutta eipä niistä mitään olisi varmastikaan itse nähnyt. Ei kerta kaikkiaan jaksanut lähteä niin kauas katsomaan pelkkää isosirriä.

Päätimme lähteä Oskun kanssa etsimään puuttuvaa jänkäkurppaa Bruksvikeniltä ja tehdä jonkun kevytretken. Vettä sateli taas hiljokseen. Aika kauan siinä meni, mutta Osku löysi kuin löysikin lopulta kurpan pässien seasta. Muutama liro ja rantasipi oli myös kahlaajien joukossa, mutta ei vieläkään mitään parempaa.

Tsekkasimme myös Talosaaren lietteet. Sielläkin tilanne näytti otolliselta kahlaajien kannalta. Paikka voi vielä tarjoilla kevään mittaan. Päätimme pistäytyä Sipoonkorvessa minulta puuttuneiden pyyn ja hömötiaisen toivossa. Pienen kävelyn jälkeen ilahduttavasti kaksi hömppää lauloi, toinen tutki lahopökkelöäkin, ja pyy vihelsi. Teeri pulputteli lähistöllä. Alueella on vielä laadukasta metsää.

Tolkkisten mustaleppälinnulle oli puolen tunnin ajo, joten kävimme sielläkin. 

Välikuoleman jälkeen piti kuulemma lähteä Siuntioon. Matkalla kävin localin sepelrastaalla, jonka Ahvenaiset kepittivät. Siuntiossa piti olla ruokokerttunen! Sitä yrittivät muutamat muutkin, mutta turhaan. Myös arosuohaukkakoiras oli saanut väkeä liikkeelle. Emme nähneet sitäkään ennen kuin tuli kiire Inkoon puolelle, jossa satojen kapustarintojen parvessa oli nähty kevään ensimmäinen keräkurmitsa.

Kanahaukka oli ajanut parven lentoon, joten hylsyhän siitä tuli, vaikka olimme vartissa paikalla tiedon tultua.

Rajuksi äitynyt pääsiäisbongailu päättyi hienoon arosuohaukkahavaintoon. Esiaikuinen, ilmeinen 3 kv koiras tuli kuin tulikin vielä hienosti pellolle saalistelemaan hirmuisella vauhdilla.

Keskiviikkona 23.4. oli mukava pyöräillä töihin Viikin kautta ja töistä kotiin myös. Aamulla surisi ruokosirkkalintu, iltapäivällä katseltiin haarahaukkaa ja sepelrastasta samoilta jalansijoilta. Päädyin illaksi kuitenkin Heinolaan Olkion ja Mäntysalon perässä, minkä olisi voinut jättää väliinkin. Aikainen harmaasieppo oli näytillä iltapävän, mutta katosi ehkä tuntia ennen pääkaupunkiseudun muutaman bongarin ehtimistä paikalle. Äh.

Pussitiainen on pieni ja vaikeasti havaittava osmankäämeiltä, jos ei satu ääntelemään. Espoo 24.4.2025.

Torstaista 24. huhtikuuta muodostui ihan oikea lintupäivä. Olin ollut etätöissä Heinolan reissusta väsyneenä. Iltapäivällä Maarin tornilta ilmoitettiin paikallisen oloinen pussitiainen. Nyt oli paikka iskeä huhtikuunpinnaan, joten lähdin viipymättä Laajalahdelle. Pussitiainen näkyi kuin näkyikin ja sain paikattua traumaattisen huhtikuun tällä hienolla lajilla.

Remizin jälkeen päätin staijailla hetken tornilla. Punakuiri kahlaili lietteillä. Paljoa muuta mainittavaa ei ollut ja taivas tyhjän sininen muutamine kumpupilvineen. Lämpimän jakson jälkeen vallitsevana oli kylmä, pohjoistuulinen säätyyppi. Olosuhteet olivat siis aivan otolliset isojen petolintujen muutolle. Harvinaiset kotkat tulevat Suomeen kaakkoisilla myötätuulilla Karjalan kannakselta ja poistuvat hiljalleen pohjoisvirtauksilla rannikkolinjoja merta karttaen. Nämä asiat pitäisi tietää.

Jostain syystä rarikotkat eivät olleet mielessäkään. Yleensä mielessäni on lähinnä kaksi asiaa, rarikotkat ja se toinen, jota ei voi kirjoittaa tähän koko perheen lintublogiin.

Taivaalta mainittiin löytyvän kaksi hiirihaukkaa. Katselin kiikarilla ylös kumpupilveen. Siinä liiti joku iso peto, jota varislintu härnäsi. Totesin, että tämä ei kyllä Buteo ole, kannattaisi katsoa. Epäilin roikkosiipeä ehkä haarahaukaksi ensiksi. Maarin talonmies Jani Ceder sai linnun nopeasti putkeen ja sanoi empimättä, että tämä on kotka, clarina.

Kiljukotkalajin ylitys sai säpinää tornissa olijoihin.

Kaivoin kännykän ja näpytin nopeasti Lintutiedotukseen viestin: KILJU-/PIKKUKILJUKOTKA
Maari +-III E. Lintu ohitti meidät suoraan päältä, hyvin korkealla, muuttaen itään. 

Viikissä, Haltialassa ja Vuosaaressa ynnä muilla staijipaikoilla Helsingissä tiedettiin nyt odottaa lähestyvää arvokotkaa.

Matkan varrelta tulikin tieto yhdeltä staijarilta. Ilmeisesti sama liiti edelleen korkealla ja kovaa itään Viikin jo ylittäen reilussa vartissa.

Alle puolessa tunnissa Vuosaaren tarkkasilmäiset staijarit katselivat ja onneksi myös kuvasivat lintua. Lintu meni koko pääkaupunkiseudun yli korkealla ja kovaa liitäen kaartelematta ilmeisesti juuri ollenkaan.

Illan mittaan linnun lajimäärityksellä spekuloitiin, kuten asiaan kuuluu. Monien osaajien mielestä lintu näytti Heiskasen Kimmon kuvissa kiljukotkalta eli clangalta ilman mitään viitteitä pikkukiljukotkaan eli pomarinaan. Clanga oli myös työmääritys Maarin tornilla.

Hauskaa kyllä, Porissa oli muuttanut kiljukotkaksi määritetty lintu 21.4. Myöskin Maarilla ollut Tomas Swahn ja Porin linnun kuvannut Petteri Mäkelä olivat sitä mieltä, että kyseessä oli sama yksilö. Yksilöivänä tuntomerkkinä oli ainakin vasemman siiven käsisulkien kolo ja kyynärsiiven lovi.

Petogurujen guru Dick Forsman jyrähti asiasta tähän tapaan: "Tällaisissa tapauksissa pitäisi muistaa, että kiljukotkia on itse asiassa kolme lajia, eikä vain kaksi! Kriittisesti arvioiden Vuosaaren havainnon dokumentoinnin perusteella ei voida sulkea pois risteymää. Määrityksiä kyllä tulee lähes kaikista Suomen ilmatilaan eksyneistä kiljareista, mutta edesmennyttä ystävää Visaa siteeraten, ”mistä määritit?”
Saattaa vaikuttaa pilkun viilaamiselta, mutta tämäkin vaihtoehto pitäisi ottaa huomioon, kun kiljukotkia määritetään. Kaikkia lintuja ei vain voi eikä pidä määrittää."

Kiljukotka, Helsinki, Vuosaari 24.4.2025. Kuva: Kimmo Heiskanen.

Kiljukotka, Pori, Toukari. 21.4.2025. Kuva: Petteri Mäkelä.

Kovaa ja korkealla matkasi kiljukotka Porissa 21.4.2025, ja saman se teki myös PK-seudun yli kolme päivää myöhemmin. Kuva: Petteri Mäkelä.

Maarilta päätimme lähteä vielä Salon Omenojärvelle ihastelemaan ruskosotkan neljännen tuotantokauden käynnistymistä. Terhi ja Late lähtivät kyytiin. Olin jo melkein unohtanut, mitä selkäni tykkää staattisesta lokkisaaren tuijottelusta, joka joskus on kestänyt tuntikausia.

Oli kuitenkin ihan leppoisaa. Järvellä oli punasotkien lisäksi mustakurkku-uikku ja härkälintu, kaulushaikara puhalteli ja pari hirveä töllisteli ruovikossa. Reilun tunnin vartomisen jälkeen vastavalon puolelta lensi sotka, jonka nähdessään Late alkoi karjua. Siinähän se! Lintu laskeutui hienosti näytille itäpäähän valkoinen pyllylaikku vilkkuen.

Kotimatkalla tarkistimme nopeasti vielä Aneriojärven tulvan. Olin melko yllättynyt, kun ensimmäinen laji, joka tulvalammikolta putkeeni osui, oli mustapyrstökuiri. Eikä pelkästään yksi, vaan peräti KUUSI lintua! Konsultoin Riihimäen Jannea, joka tiesi, että Salon aiempi suurin parvi oli neljän kokoinen. Siis ennätysparvi Salon kuntaan!

Hieno spondehavainto kruunasi mainion lintupäivän. 200 vuodaria katkesi.

Juuri rauhaa ei saanut myöskään huhtikuun viimeisenä perjantaina. Aamulla selvittelin ennen töihin lähtöä Kuusamossa laulanutta pikkusirkkua. Kai se oli oikea havainto, kun iltapäivällä Utöstäkin ilmoitettiin pari kappaletta. Kaikki tulivat aikaisin tänä vuonna. Normaalisti pikkusirkut saapuvat Kuusamoon laulelemaan toukokuun lopulla.

Työmatkalla nautin, kun Hangosta ilmoitettiin riuttatiira. Ei ollut käyttöä. 

Arvasin kyllä, että paniikki iskee vielä.

Sitä aiheuttikin melko pian Laajalahdella viuhtonut pikkutiira. Lintu istui välillä lietteillä livekamerassa. Katselin sitä töissä hienosti näytöltä. Edellisen kerran laji oli bongattavissa 11 vuotta sitten täällä huhtikuusssa.

Päivällä tuli lumikuuroja.

Kahden aikaan livistin töistä. Poljin hirveää kyytiä Lauttasaareen, jossa Terhi piti hallussa pensasaidassa pomppivaa pensaskerttua.

Maarilla olimme pian, mutta pikkutiira oli hävinny lumikuuron sekaan jo tuntia aiemmin. Möh.

Edes pussitiainen ei onnistunut, vaikka paikalla olikin. Sain kyydin pyörälleni. Poljin kohti Lehtisaarta, kun Taavi Sulander ilmoitti harmaasiepon Kivinokan lavan ruovikosta.

Paikko tarjolla Heinolalle?

Parhainta bongarivauhtia, jota pääsin, puuskutin kohti Vanhankaupunginlahtea. Kivinokasta on tullut minulle tärkeä paikka aiempien vuosien varrella.

Osku ehti ekana, muutama muukin ensin. Toikan Pekka päivitti masentavasti, ettei lintua ollut näkynyt uudestaan 20 minuuttiin.

Muiden seisoessa lavalla päätin itse etsiä sieppoa läheisestä niemenkärjestä. Tätä voi joku sanoa tuuriksi, mutta kahdessa edellisessä Tornien Taistossa, kun olemme Kivinokan lavalla seisseet, on molemmilla kerroilla hyönteissyöjiä löytynyt juuri tuosta niemestä. Leppälintuja, kirjosieppoja, harmaasieppoja. Siksi etsin sieltä.

Kuuntelin ja katselin hiljaksiin. Peippoja, tiaisia, peukaloinen. Aurinko paistoi houkuttelevasti jalkapallokentän reunan puiden latvoihin. Hiippailin siihen. Kirjosieppokoiras löytyi. Lukitsin pyörän ja ajattelin kävellä kuitenkin lavalle ylös, etten nuijaisi, kun lintu taas löytyy.

Päätin kuitenkin katsoa vielä hetken rauhassa.

Lepän oksalle nousi harmaa sieppo. Hitto. Onkohan tuo harmaasieppo?

Näin linnun selkäpuolelta, mikä ei helpottanut tilannetta. Tummalla siivellä näkyi vaalea paneeli, mutta ei mitään valkoista laikkua, kuten kirjosiepponaaraalla pitäisi kai olla. Olin vasta intuitiivisen varma, mutta soitin Tuomelalle, että se on täällä kentän reunalla. Porukan jo marssiessa paikalle näin linnun etupuolelta ja karjuin: TÄÄLLÄ!

Sami ja Osku ehtivät ensin paikalle ja näkivät linnun lähtevän lentoon. Osku näki sen menevän kauas kärkeen asti. Sieltä se sitten löytyikin ja näkyi hyvin kaikille paikalle ehtineille.

Kaksikymmentä vuotta tätä on jahdattu, päivitteli onnellinen Jouko Olkio. Heinola paikattu, totesi puolestaan Mäntysalon Jari. Käteltiin.

Bongaaminen on mukavaa, kun se onnistuu!

Kotia kohti polkiesssa pajulintu lauleli Saunalahden pohjukassa. Etu-Viikin pelloilta ajattelin yrittää sepelrastasta. Juuri ennen kuin ehdin paikalle uurnalehtoon, ilmoitettiin siellä havaitun mustaleppälinnun. Sellainen ponkaisikin lentoon fillarini edestä ja sujahti kivenkoloon. Sen noustessa sieltä ylös pomppasi lentoon myös toinen leppälintu, sellainen tavallisempi, koiras. Hauskaa.

Peltomulloksella oli 10 kivitaskua. Katsoin tarkasti jokaisen.

Aivan uupuneena rullailin kotiin. Veräjämäessä pähkinänakkeli suki itseään pesäkolollaan ja jokelteli.

Kiljukotka ohitti nippa nappa kuvausetäisyydeltä. Espoo, Laajalahti 26.4.2025.

Lauantaista tuli taas kotkapäivä. Aamun käkihylsyilyn jälkeen Esko Lavikka löysi taas yhden kiljukotkan Soukasta. Se lähti itään, ja me vastaan. Tapiola Golfin reunalta Laajalahden kävelysillalta lintu ohitti hienosti myötävalossa.

Siinäpä viikonlopun kohokohdat sitten olivatkin. Kaikki kolme yritettyä kuukausipinnaa (pohjantikka, mustaviklo, käki kahdesti) olivat hylsyjä.

Ei tämä tietenkään aina ole riemumarssia.

Tiistaina 29.4. olin koko päivän pahalla tuulella. Asiat eivät olleet menneet toivomallani tavalla päiväkausiin. Sää oli yhä kylmä ja pohjoistuulinen. Kaikki ärsytti, ei vähiten muiden lintuharrastajien toiminta ja huono tiedotus.

Janakkalassa oli nähty keräkurmitsa, hyvä huhtikuussa. Oli tarkoitus lähteä yrittämään mustavikloa ja sitten taas käkeä, mutta sitten tulikin tieto, että aamulla kadonnut keräkurmitsa olisikin ollut edelleen paikalla Janakkalassa. Oskun ja Peter Buchertin kanssa päätimme yrittää.

Oli sellainen etiäinen, että farssi on tulossa. Tuuli ihan hiton kylmästi.

Aluksi näytti siltä, että emme löydä edes yhtä kapustarintaa. Keräkurmitsa oli ollut noin tuhannen kahdensadan seurassa. Löytyi kuitenkin kapulaparvi ja pari lintuharrastajaa niitä selaamassa. Ei keräkurmitsaa.

Jäimme Oskun ja Peterin kanssa kolmistaan. Olin lähtenyt liian kevyillä vaatteilla, sillä työmatkapyöräilyllä oli tullut tuskan kuuma. Välillä piti mennä autoon lämmittelemään.

278 kapulaa sain laskettua.

Ampuhaukka nostatti kaikki kapustarinnat ilmaan. Pitkä tovi kului, kunnes niitä palaili pellolle hiljalleen pienin erin.

Löytyi!

Osku ja Peter huusivat keräkurmitsan parvesta yhtä aikaa noin tunnin selaamisen ja palelun jälkeen.

Tuskainen hylsyputki oli taas katkaistu. Toki ilta päättyi vielä hylsyyn, kun kävimme Keravalla jonkun päiväkodin pihalla käellä turhaan.

Vappuaaton olin ottanut yhden päivän käkilomaksi. Termi on Buchertin keksimä ja erittäin osuva huhtikuun loppuun. Kuun viimeinen päivä on tärkeä monen hyvän kuukausilajin kannalta.

Kilpeläisen Liisa ohjeistikin minua menemään aamuksi kuuntelemaan kerttusia Finnoolle. Kiitos siitä. Ruoko- ja rytikerttunen tulivat listoille. En ollut huomannut havaintoja varhaisista saapujista aiemmin. Seuraavaksi päätimme Oskun kanssa suunnata Lohjalle neljänteen käen yritykseen, kun lännessä jo olimme.

Ruskosuohaukkapari oli reviirillään, kurki myös, kaulushaikara puhalteli, palokärki huusi. Samat linnut kuin parilla aiemmallakin kerralla. Oli joukkoon liittynyt päivien aikana metsäkirvinen ja kirjosieppo. 

Linnut olivat kyllä hyvin äänessä, joten pientä toivoa oli. Työmatkalaisten autot häiritsivät kukunnan kuuntelua.

Olimme vähän eri pisteissä kuuntelemassa. Päätin lompsia ylemmäs käkimäkeä Oskun luo. Turistiin jotain.

Yhtäkkiä huomasin silmäkulmasta teräväsiipisen, pitkäpyrstöisen, haukkamaisen linnun lentävän nopeasti tien yli. 

Tossa! Tossa!

KÄKI!

Lintu katosi männikköön, ja Osku ehti nähdä vain vilauksen sen edetessä puiden seassa.

Mutta kohta rinteestä kuului niin tuttu ja kesäinen kukkuu! Kukkuu! Kukkuu!

Käkönen lensi vielä uudestaan tien yli. Riemullista.

Ajelimme Norra Fladetille, jossa mustaviklot hoituivat vihdoin helposti. Seuraavat pari tuntia vietin Maarin tornilla kuunnellen opiskelijoiden vappujumputusta. Erikoisia lintuja ei juuri muuttanut tai ollut, lapinsirri sentään vuodariksi ja suopöllö edelleen. Ajattelin lähteä kotiin syömään ja olin juuri autossa, kun Rihtniemen Jarmo ilmoitti uudelleen löytäneensä Haltialasta pohjantikan. Sinne!

Olin alle vartissa parkissa Paloheinässä ja marssin kohti aarnimetsää. Jätin kameran autoon, koska se hidastaisi ja yleensä silloin linnut löytyvät. Tikka oli siirtynyt, joten piti hiljalleen liikuskella ja yrittää kuunnella sen naputtelua. Melko läheltä löytöpaikkaa löysinkin sen uudestaan. Jessss!!! Myös Osku ehti paikalle, kun rynnistin potin perään ryteikköön pitämään sitä hallussa. Kotona vasta oivalsin, että huhtikuunpinnan lisäksi pohjantikka oli minulle Helsinginpinna. Vanhojen metsien lajit alkavat olla aika vaikeita pääkaupungissa - sattuneista syistä. Metso vielä puuttuu.

Huhtikuun päätimme vappuaaton iltastaijiin Emäsalon kärjessä. Toiveissa oli allihaahka, mutta emmehän me mitään stellereitä tietenkään nähneet, saati paljon muutakaan.

Kohti kiireisiä kevään päiviä. Ei tuo huhtikuukaan kovin seesteinen ollut.

Huhtikuun tilastot:

Huhtikuu: 238 (+18)

Vuodarit 2025: 208 (+55)
Huhtikuu 2025: 185