 |
| Käärmekotka ylittää Gibraltarinsalmen ja palaa Eurooppaan. Tarifa, Espanja, 16.3.2025. |
Ihmisillä on erilaisia haaveita. Yksi haluaa perheen, toinen hienon auton, kolmas hyvän aseman työelämässä tai paljon rahaa. Minun haaveeni viime vuosien ajan on ollut nähdä mahdollisimman paljon isoja petolintuja. Pohjoisessa Suomessa laji- ja yksilömäärät ovat rajallisia, joten tunsin tarvetta lähteä merta edemmäs kalaan. Muutaman vuoden ajan olin seurannut sosiaalisessa mediassa erän lintumatkatoimiston päivityksiä ja lukenut muutenkin paikasta nimeltä Tarifa.
Tarifa on 18 000 asukkaan kaupunki Lounais-Espanjassa, Andalusiassa, Cádizin maakunnassa. Kaupunki sijaitsee lintumiehen kannalta strategisesti tärkeässä paikassa, Manner-Espanjan eteläisimmässä osassa Gibraltarinsalmen rannikolla, jossa Välimeri ja Atlantin valtameri kohtaavat.
Arviolta 35-40 miljoonaa lintua ylittää salmen vuosittain muuttomatkallaan. Keväin, syksyin alueella todistetaan siis huikeaa spektaakkelia. Linnuista monet ovat isoja kaartelijoita ja muutkin lajit suomalaisnäkökulmasta mielenkiintoisia. Maaliskuun puolivälin tienoilla pääosassa ovat katto- ja mustahaikarat, haarahaukat, käärmekotkat ja pikkukotkat. Päivässä voi huippuaikana mennä 10 000 lintua!
Tämän halusin päästä näkemään ja tietysti muut Andalusian ihmeet siinä sivussa.
Ei ollut siis vaikea vastata kyllä, kun ystäväni ja Oulun vuosien retkikaverini Otso Valkeeniemi pyysi loppuvuodesta mukaan Espanjaan hänen ja Antero Kurikan kanssa. Kävi ilmi, että miehet olivat suunnitelleet aikalailla vastaavaa reissua kuin minä yhtä aikaa. Viimeistään edellisvuoden maaliskuussa olin päättänyt, että täältä loputtoman talven keskeltä on päästävä pois jonnekin lämpimään, jossa on lintuja.
Matkaa suunniteltiin muutamissa yhteisissä etäpalavereissa pitkin talvea. Itse rakensin nuotistoa Ebirdin, erilaisten reissuraporttien ja muun netistä löytyvän sälän pohjalta. Otsolla oli perimätietoa, ja Anttu oli käynyt paikoilla ennenkin monet kerrat. Reissukuume kasvoi viikko viikolta ja päivä päivältä erityisesti sen myötä, että Andalusiassa oli talven mittaan bongattavissa useita Euroopan tasolla kovia rareja tundrakuikasta harmaapääsirkkuun.
Matkaan päästiin Tampereen lentokentältä aamuvarhaisella 15. maaliskuuta. Kaikki olivat terveinä ja intopiukeina. Lentokoneessa teimme veikkauksia reissun ensimmäisestä lajista sekä koko reissun lajimäärästä. Lento tuntui turhauttavan pitkältä, eikä uni juuri tullut silmään. Minä uskoin naakkaan ja 163 lajiin, Otson lukema oli 188 ja Antun peräti 191. Miehet arvioivat ensimmäiseksi lajiksi varpusta.
Varmaankaan keneltäkään lentokoneessa ei jäänyt huomaamatta, että näin koneen rullatessa terminaalille ikkunasta tuulihaukan istuvan kyltin päällä. TINNU! Huusin avauslajin.
Saimme autovuokraamosta alle todella siistin ja tyylikkään hybridi-Renaultin, ja retki pääsi vihdoin alkamaan, kun suuntasimme aurinkoiseen, joskin tuuliseen Malagaan. Ensiksi piti tosin saada jotain syötävää. Sitä saisi kuulemma läheiseltä ostoskeskukselta. Se olikin sitten ainoa kerta, kun tällä reissulla käytäisiin missään ostoskeskuksissa.
Moottoritien liittymissä piti yrittää olla tarkkana, ettemme käänny väärästä. Ne saattavat Espanjassa olla vähän kinkkisiä, vaikka liikenne muuten melko sujuvasti soljuikin. Kiertoliittymiä maassa on tuhkatiheään.
Korkealla kulkevalla tiellä Otso huusi ison linnun kaartelevan auton oikealla puolella ja sai sen kiikariinsa. MUSTAHAIKARA! Matka alkoi mehukkaasti.
Ennen ostaria pieni parvi pronssi-iibiksiä lensi tien yli editsemme ja hymyt Rellussa sen kuin levenivät. Turkinkyyhky, mustarastas, haarapääsky, tiltaltti... Reissupinnalista jatkui heti ostarin pihassa. Paikalla oli myös useita äänekkäitä mustakottaraisia. Laji oli minulle ensimmäinen elis ja osoittautuikin todelliseksi joka paikan linnuksi Etelä-Espanjassa.
Söimme burgerit, ja burgeripaikan terassilta näimme retken ensimmäiset ruostepääskyt. Niitäkin oli vasta hiljan alkanut saapua Eurooppaan.
 |
| Guadalhorcen maisemia Malagassa. Oli satanut paljon ja kaikkialla kukkeaa. 15.3.2025. |
Guadalhorcen parkkipaikalla äänimaisema sai heti Suomipojan ymmälleen. Merlin olikin heti alusta lähtien ahkerassa käytössä, toki sen perusteella pelkästään ei mitään määritetty. On tämä nykyään helppoa. Samettipääkertun ja silkkikerttusen laulut tulivat viikon mittaan vallan tutuiksi. Niitä kuuli melkein joka paikassa. Varsinkin sammareita rätisi melkein joka biotoopissa. Heinäkertun yksitoikkoinen zittailu raikui kaikkialla.
Turkinkyyhkyjä huhuili joka puolella, ensimmäinen mustaleppälintu näkyi jo autolla. Guadalhorcessa kannattaa varoa jättämästä mitään arvotavaroita autoon tai ainakaan näkösälle. Meille ei mitään ikävyyksiä kohdalle sattunut.
Puistossa kulkiessa lajeja karttui nopeasti, emmekä juuri päässeet etenemään. PIKKUKOTKA! Otso huusi jo ensimmäisellä penkkatiellä. Hieno vaalean muodon lintu surffasi suiston yllä. Yksi haavelajeista ruksittiin heti.
Paikan erikoisuuksiin lukeutuvat marmori- ja valkopääsorsat. Molemmat löytyivät helponlaisesti. Valkopääsorsilla oli meneillään soidinmenot. Lammikoilta raikui pikku-uikkujen pulina, jota Suomessa kuulee harvoin. Mustakaulauikkuja näimme vain viisi. Suurin osa talvehtijoista oli häipynyt.
Lehmähaikara ratsasti hevosella, mutta osasimme sen silti määrittää. Vieraslajeihin lukeutuvat munkkiaratit lentelivät ylitsemme. Meren puolella näkyivät liihottelemassa reissun ensimmäiset suulat.
Guadalhorcen pääaltaalla kuhisi lintuja. Lokkiparvesta oli helppo poimia upeat juhlapukuiset kaitanokkalokit. Huutoa aiheutti plokkaamani tiira, joka osoittautui hietatiiraksi. Altaalla kahlaili pitkäjalkoja, punajalkavikloja ja yksi rantasipi. Lapasorsia oli paljon, samoten muutama ristisorsa. Paikalliset keltavästäräkit olivat tyylikkäitä.
 |
| Hietatiira kiitää Malagan maisemissa. 15.3.2025. |
 |
| Pitkäjalkoja ja punajalkavikloja Guadalhorcessa. 15.3.2025. |
 |
| Saapa nähdä, milloin kaitanokkalokkia päästään bongaamaan. Laji on nähty kerran Suomessa, Porissa 1993. Kaverina naurulokki. Guadalhorce 15.3.2025. |
Siirryimme rantaan, jossa laridistilla olisi voinut tulla tippa linssiin tai lahkeeseen. Etelänharmaalokkeja ja paikallisia selkälokkeja velloi merellä satoja. Suulia kirjasin kahdeksan. Riuttatiiroja oli muutama. Lokkiparvista piti löytää välimerenlokki, ja lopulta kauniin audouiniin onnistuinkin kaivamaan kellumasta. Mustanmerenlokkia emme osanneet. Se jäi näkemättä koko reissulla, mikä menee totisesti amatööriyden piikkiin. Mereltä ei löytynyt myöskään liitäjiä, vaikka niitä oli nähty käytännössä päivittäin. Vaatisi aikaa ja staijihermoja.
Rannan päätavoitteena oli mustajalkatylli, joka piti etsiä Anteron listoille. Komppaus tuotti ensin pulmussirriparven. Lopulta myös alexandrinuksia alkoi löytyä. Rannan ympäristössä lenteli myös töyhtökiuruja.
 |
| Pulmussirri ja mustajalkatylli kaveruksina. Guadalhorce 15.3.2025. |
Guadalhorcen koillisranta oli kiinnostavan oloinen pensas-ruderaatteineen. Pensasvarpusia kuhisi iso parvi. Elis sekin. Ensimmäiset flamingot näkyivät kahlaamassa.
Alueella vierähti nelisen tuntia. Autolle kävellessä jokea pitkin kiiti pieni lintunen kadoten rantapenkkaan. Ääni varmisti havainnon hetken kuluttua kuningaskalastajaksi. Taivaalta löytyivät reissun ensimmäiset kiitäjät, jotka saatiin naulattua vaaleakiitäjiksi kuvien avulla. Ylitse lensi ison näköinen kiitäjä, jota katsoin tarkemmin. Valkoinen vatsa. ALPPIKIITÄJÄ! Nyt oli tämäkin toivelaji nähty jo ensimmäisenä iltapäivänä.
Upea avauspaikka, jonne kannattaa varata muutama tunti rauhallista retkeilyaikaa. Ebird-listani löytyy täältä.
 |
| Samettipääkerttu oli yleinen, joka biotoopin lintu. Guadalhorce 15.3.2025. |
Tarkoituksenamme oli staijata vielä merelle liitäjien toivossa, mutta ilta painoi päälle. Suuntasimme Calaburras-nimiseen paikkaan. Suulia näkyi nyt jo parikymmentä. Muutama ruokki paineli merellä. Etelänharmaalokkeja oli jokusia, samoten pari välimerenlokkia. Pulmussirri kökötti kalliolla.
Vieressämme joogasi erittäin hyväkroppainen nuori nainen, mikä häiritsi hieman merilintujen etsintää.
Otso oli skarppina ja huusi isokihukandin suulan kanssa kisailemasta. No isokihuhan se tynnyrimaha oli tietenkin ja näkyipä vielä hemmetin komeasti. En ollut tätä lajia uskaltanut oikein toivoakaan, vaikka tiesin olevan mahdollinen. Ei liitäjiä vieläkään.
 |
| Suulia näkyi rannikolla mukavasti. Calaburras 15.3.2025. |
 |
| Vanha välimerenlokki on helppo tuntea. Calaburras 15.3.2025. |
Viimeisillä valoilla tsekkasimme erään golfkentän altaita. Ihmeitä ei enää näkynyt, mutta reissun ensimmäiset mustapäätaskut kuitenkin. Altaalla ui lieju- ja nokikanoja. Ensimmäinen majapaikkamme oli varattu Casaresin vuoristokylästä. Matkalla kävimme Esteponan Aldissa ostamassa aamupalatarvikkeet ja seuraavan päivän eväät sekä hieman nesteitä.
Sitten olikin vuorossa tuloillan farssi, todellinen huumorikomedia. Ahvenaisen Arto oli varoittanut Casaresin olevan ahdas paikka, minkä saimme kokea kouriintuntuvasti. Google Maps neuvoi meitä kadulle, jonka oli katkaissut poliisipartio. Englantia he eivät tietenkään juuri puhuneet. Mapsin mukaan majapaikkaan oli siltä kohdalta vielä puoli kilometriä, eikä toisia reittejä näyttänyt olevan. Yritimme viereisen kujan kautta kiertää poliisit, vaikka kujalla oli umpikujakyltti, mutta emme uskoneet.
Nyt olimme sitten jumissa helvetin kapealla umpikujalla, vieraassa maassa, väsyneinä ja nälkäisinä säkkipimeässä kaukana majapaikasta. Hermot meinasivat pikkuisen kiristellä. Autokin alkoi vielä temppuilla. Myöhemmin selvisi syy: Kuskin ovi oli ollut auki, mikä vaikutti auton parkkeerausautomatiikkaan.
Saimme kuin saimmekin auton ährättyä ympäri. Jotenkin piti löytää parkkipaikka. Läheinen parkkihalli oli aivan täynnä, samoin kujien varret. Espanjalaiset auttoivat meitä parhaansa mukaan espanjaksi. Me vastasimme puhumalla suomea kuuluvasti. Kukaan ei tajunnut varmaankaan mitään, mutta tilanne alkoi pala palalta aueta. Poliisit neuvoivat, mihin meidän pitäisi auto jättää. Kävikin ilmi, että majapaikka oli jo melko lähellä, ei suinkaan puolen kilometrin päässä. Saimme sen ovet auki ja aloimme kantaa tavaroita sisään. Asunnon portaisiin oli kirjattuna elämänohjeita: Be humble ja niin edelleen.
 |
| Näitä ohjeita pitää jatkossa noudattaa. Casares 15.3.2025. |
 |
| Casaresissa oli karnevaalit. Olisi kai noiden kanssa voinut bailatakin. 15.3.2025. |
Selvisi syy sillekin, miksi katu oli suljettu: Kaupungissa oli karnevaalit. Yön pimeydessä uinuvan tuntuinen vuoristokylä täyttyi juhlivista ihmisistä mitä mielikuvituksellisimmissa asuissa. Mölinää sai kuunnella miltei aamuun asti. Pidimme iltahuudon, söimme ja joimme muutamat oluet. Ujoina suomalaisina emme lähteneet mukaan karnevaaliin, vaan seurasimme sitä kattoterassiltamme. No, muuten olisi ehkä voinutkin lähteä, mutta ainakin minä olin matka- ja retkipäivästä aivan poikki.
Asunnossa ei ollut lämmitystä, ja siinä olotilassa se tuntui kylmältä ja kolkolta loukolta. Paleli ja nukahdin vaatteet päällä ohuen peiton alla hytisten.
 |
| Sierra Crestellina. Casares 16.3.2025. |
Aamu valkeni harmaana ja sateisena. Pilvet roikkuivat vuoriston yllä. Söimme aamiaista ja teimme sotasuunnitelmaa. Suihku ja ruoka herättivät uudestaan eloon. Oli vielä pimeää, kun ulkoa alkoi kuulua seinän läpi vienoa, rastasmaista laulua. Menimme terassille ja laitoin Merlinin päälle. Empimättä se kertoi lajin: SINIRASTAS! Siinä kuuntelimme yhden suuren haavelajin laulua ensimmäisen majapaikan pihassa. Fantastista.
Pian sinirastas näkyikin. Useampia lauloi. Yksi lintu kävi istumassa aivan terassimme kupeella. Kamerani oli vielä sisällä, mutta valoakin niukalti. Päätimme odottaa sateen loppumista ja staijata hetken terassilla ennen nousua Casaresin linnan reunalle. Aamun harmaudessa ensimmäiset hanhikorppikotkat lipuivat yllättäen kämppämme ylle melko matalalla. Huh huh.
 |
| Hanhikorppikotkat menevät Casaresissa melkein kosketusetäisyydeltä. 16.3.2025. |
 |
| Sinirastas oli aranpuoleinen, eikä antautunut hyviin kuviin. Casares 16.3.2025. |
Maisemat olivat jylhät ja komeat. Lisää Gypsejä nousi lentoon vuorenrinteiltä. Myös kalliopääskyt heräsivät lentelemään lähelle. Eliksiä ropisi. Falco liukui alas vuorelta ja otin siitä heittolaukaukset. Muuttohaukka!
Sää kirkastui silmissä, ja aloitimme nousun kohti linnaa. Kadut olivat hiljaiset ja märät. Kirjava paperisilppu muistutti yöllisistä karnevaaleista.
Huipulle päästessä aukesivat huikeat näkymät alas laaksoihin. Pojat jäivät vatuloimaan johonkin, minä kiipesin suoraan linnan muurille, jonka piti olla ns. pelipaikka. Kurkkasin reunalta alas ja korkeanpaikankammoisena hirvitti. Näin kuitenkin mustan pikkulinnun keikkuvan kielekkeellä. Valkoista yläperässä ja pyrstössä. Mustatasku! Lintu näkyi hetken ja kiepsahti kallion reunuksen toiselle puolelle piiloon.
Pari tuulihaukkaa kiikitti pikkutikkamaisesti ja lensi linnan torniin. Pikkutuulihaukkoja!
Soitin matkatovereilleni, että täällä olisi tällaista tarjolla. Kaksikko tulikin pian juoksujalkaa vain nuijatakseen mustataskun kylmästi. Lintu ei enää koskaan tullut esiin. Meitä viihdyttivät kuitenkin kalliovarpuset, joista ilahduimme kovin. Hanhikorppikotkat lensivät niin läheltä, että ne olivat melkein käsin kosketeltavissa. Sinirastaita näkyi lisää. Upea tumman muodon pikkukotka lensi aivan vierestä huikaisevalla tavalla. Vuorille tähysimme vuorikotkan toivossa, paikalla pesii pari, mutta emme onnistuneet näkemään. Haarahaukkoja näkyi muuttavina parikymmentä.
 |
| Pikkukotkan yläpuolen väritys on upea. Suomessa petolintuja ei käytännössä koskaan pääse katselemaan yläpuolelta, saati näin läheltä. Casares 16.3.2025. |
Minäkin pääsin maistamaan nuijaamista, kun Otso huusi kaksi alppivarista. Anttu ehti mukaan nopeaan ohilentoon.
Määräänsä enempää aikaa emme voineet Casaresissa viettää, sillä elimme minuuttiaikataulussa. Ei nyt aivan, mutta kuvainnollisesti. Olimme tehneet viikolle melko tarkan suunnitelman, jossa särkymävaraa oli yhden päivän verran. Staijailin vielä hetken kämpän terassilta ja narskautin keskioluen auki. Nyt tuntui todella juhlalliselta. Pojat tekivät sisällä eväitä ja jotain lähtöä edistävää. Rinteellä lensi mustavalkoinen iso lintu, jonka näin aluksi vain kiikarilla. Lajista oli vahva aavistus, ja se aiheutti paniikkia. En nähnyt niitä vielä kunnolla, ja kaverit olivat sisällä. Portaista kuului askelia, ja näin linnut nyt kunnolla. Karjuin: PARI PIKKUKORPPIKOTKAA! Kaikki näkivät ne hyvin. Huhhuh, mitä menoa.
Taivas aukesi, ja petoja alkoi nyt myös muuttaa. Tusinan pikkukotkan parvi kaarteli vuorten ylle. Sitten näin isomman pedon, jonka määritin vaivatta käärmekotkaksi. Reissun ensimmäinen aiheutti taas hihkuntaa.
Illan farssi oli muuttunut huikeaksi elämykseksi riippuvassa kylässä. Vettä alkoi taas tulla, kun lähdimme siirtymään kohti merenrantaa. Hoppu oli Tarifaan, sillä sääennuste lupasi sinne illaksi aurinkoista ja länsituulta.
Matkalla yritimme eräältä pieneltä lammelta pikku- ja rääkkähaikaroita. Paikalla ollut brittiharrastaja kertoikin pikkuhaikaran olevan näkyvissä. Kohteliaasti hän etsi linnun meille putkeen. Kun pääsin putkelle, olin hieman pettynyt. Keskellä kuvaa kalasteli rääkkähaikara. Ihan kaunis sekin toki, mutta nähty jopa Suomessakin. Ei pikkuhaikaraa.
Pihit Rellumiehet jatkoivat kohti Tarifaa. Gibraltarin kallio siinsi horisontissa. Maisemat noilla seuduin ovat kertakaikkisen hienot: toisella puolella vuoret, toisella meri. Olin iloisissa matkatunnelmissa. Tarifan lähestyessä alkoi näyttää melko lupaavalta. Petoja kaarteli missä vain, minne silmänsä iski. Haarahaukkoja, käärme- ja pikkukotkia.
 |
| Haarahaukka ylittää vapisevan suomalaisstaijarin. Punta Carnero 16.3.2025. |
 |
| AP, AK ja OV unelmiensa petostaijilla. Punta Carnero 16.3.2025. Kuva: JM. |
Ja olihan se sitten valtavaa tykitystä. Meren yli tuli petoja petojen perään. Ja niitä tuli läheltä. Pääosassa olivat käärmekotkat (ca. 1500), pikkukotkat (ca. 800) ja haarahaukkaparvet (ca. 800). Kuuden mustahaikaran parvi sykähdytti. Pikkukorppikotka, muuttohaukka ja sinisuohaukka edustivat laatua. Yksi Buteo määritettiin myöhemmin kuvista cirtensis-arohiirihaukaksi, mikä oli mielenkiintoinen havainto.
Lajimäärä ei päätä huimannut, mutta kolmen tunnin staiji täytti petomäärällään villeimmätkin odotukset. Taisimme osua sateen jälkeiseen massamuuttoon. Kerrassaan huikeaa.
 |
| Arohiirihaukka. Punta Carnero 16.3.2025. Kuva: Otso Valkeeniemi. |
 |
| Arohiirihaukka. Punta Carnero. 16.3.2025. OV. |
 |
| Käärmekotka pyrkii maihin. Punta Carnero 16.3.2025. |
 |
| Vaalea pikkukotka taituroi ilmojen halki. Punta Carnero 16.3.2025. |
Otimme nokan kohti Tarifan kaupunkia, josta olimme varanneet seuraavan majoituksen. Perillä odotti jonkinlaisen joutomaan reunalla teollisuusalueen hallin tapainen rötiskö, joka oli täynnä romua. Näytti ehkä kirpputorilta. Minkä helvetin luukun se Kurikka oli taas varannut?
Soittamalla asia taas selvisi. Majoittaja ohjasi meidät rakennuksen toiselle puolelle. Toisesta kerroksesta paljastuikin viihtyisän oloinen studio-tyyppinen avara huoneisto tilavine olohuoneineen ja makuuhuoneineen.
Meillä oli kuitenkin vielä asiaa kylille. Tarifassa erään parkkipaikan laiteilla on jo pitkään, vuosia kai, viihtynyt Euroopan tiettävästi ainoa kyläbulbuli - kenties luonnonvarainenkin? Pinna eksoottisesta afrikkalaisesta varpuslinnusta kiinnosti. Bulbuli oli kuitenkin hävöksissä.
Otso äkkäsi Tarifan linnan kellotornin seinustalta kaksi pientä hahmoa. Minervanpöllöjä! Mainio löytö. Linnan muureilla pesii myös iso yhdyskunta pikkutuulihaukkoja, seassa myös tavallisia. Kuvailimme lintuja hyvän tovin ja lompsimme pimenevään iltaan syömään yhteen vanhan keskustan monista ravintoloista. Hymyt olivat herkässä maittavien annosten äärellä, vaikka päivä oli taas ollut raskas.
Siitä kertonee sekin, että pöydästä noustessa vasen takareiteni jysähti kivuliaaseen kramppiin.
Iltahuudon päälle uni maistui.
 |
| Otson haukansilmä nappasi minervanpöllöt Tarifan kirkon tornista. Tämä toinen äityi saalistamaankin. 16.3.2025. |
 |
| Pikkutuulihaukat ryhtyivät toimeen Tarifan illassa. Aika monen lajin näimme parittelevan. 16.3.2025. |
 |
| Mantereen ainoa kyläbulbuli ei ollut upeasti kuvattavissa, mutta näkyipähän kuitenkin. Tarifa 17.3.2025. |
Maanantain 17.3. sääennuste näytti masentavalta. Vettä tulisi vähän joka paikassa. Alkuperäinen suunnitelma oli jatkaa länteen kohti Cádizin seudun kohteita, mutta sain retkueen ylipuhuttua itään, jossa ennuste näytti vähän paremmalta. Aamulla otimme revanssin Tarifan kyläbulbulista. Lintu vastasi atrappiin ja näkyikin lopulta kelvollisesti aamuhämärissä. Jes! Kova pinna tuli plakkariin. Sitten tuli kaatamalla vettä.
Suuntasimme kohti Algecirasta, tavoitteena toinen kylälaji, nimittäin kyläsirkku. Myös tämä kaunis laji asustaa Afrikassa, mutta Algecirasissa on pieni populaatio. Saimme ranskattaren ahdettua yhdelle pienistä kujista ja pääsimme bongaamaan poutahetkellä. Pienen etsiskelyn jälkeen sirkut löytyivätkin, kaikkiaan kaksi pariskuntaa. Kyläsirkku ei monesta sukulaisestaan poiketen ole arka vaan päinvastoin saattaa tunkea jopa sisätiloihin.
 |
| Algecirasin kyläsirkku lauloi turhan kaukana katolla. 17.3.2025. |
Algecirasin satama-alueella oli viihtynyt yksi Espanjan talven kovista: tundrakuikka. Siitä ei kuitenkaan ollut tuoreita havaintoja, joten toivoa ei ollut. Toinenkin kova siellä oli pyörinyt, nimittäin sinisiipitavi. Itse tosin olin skeptinen yksilön luonnonvaraisuudesta, joten hirmuisia paineita sen suhteen en ottanut.
Kävely alueelle tuotti mukavia sivuosumia. Retken ensimmäisen punapäälepinkäisen löysi Otso. Katkaisin lajilla laskujeni mukaan 400 WP-pinnaa. WP:llä tarkoitetaan Länsi-Palearktista aluetta, käytännössä laajennettua Eurooppaa. Listakärki Markku Santamaalla on 888 lajia, joten olen aivan lapsi tälläkin listalla. Moni kerää WP:tä melkoisen tosissaan.
 |
| Punapäälepinkäisestä tuli 400. missään näkemäni lintulaji. Algeciras 17.3.2025. |
Löysin listoillemme myös rusorintakertun eli lännenrusokertun. Hätäisesti näin fyllarin, joka näytti vuoriuunilinnulta. Sain huonot kuvatkin, mutta jätin naulaamatta.
Vettä alkoi tulla, ja sitä tuli väliin melkoisesti. Onneksi paikalla oli silta, jonka alta pystyi katselemaan lintuja jokseenkin kuivana. Sinisiipitavia ei vain löytynyt, vaikka miten etsittiin. Mukavia havaintoja kuitenkin tuli: valkoviklo ja pikkulokki Espanjanpinnoiksi. Riuttatiiroja lenteli lähistöllä runsain mitoin, sannalla lepäili kolme välimerenlokkia. Pikkukuovi kahlasi kivikossa.
Poistuimme lopulta märkinä ilman tavia saati kadonnutta tundrakuikkaa. Nämä hoituvat vielä Suomestakin!
 |
| Riuttatiira vesisateessa ja sataman valot. Algeciras 17.3.2025. |
Minuuttiaikataulu juoksi, joten suuntasimme kohti seuraavaa nuottia. Vanha suomukorppikotka, afrikkalainen laji sekin, oli lyöttäytynyt pitkäaikaisesti hanhikorppikotkakoloniaan la Zargan luonnonpuistossa.
Matkalla hörppäsimme eräässä rantahotellissa pikkaiset kahvit, jotka piristivät Allua.
Siinä lähellä oli nähty harakkakäkiä, joten päätimme yrittää niitä pikaisesti. Autosta näimme ja ennen kaikkea kuulimme reissun ensimmäiset harmaasirkut. Niitä näkyikin sitten ja paljon. Lajin metallinen laulu ja pullea ulkonäkö betonoituivat sopivasti kotimaankin retkiä ajatellen. Taivaalla meni aivan tolkuton parvi kattohaikaroita, varmaankin 300 lintua. Clamatoria emme löytäneet, mutta lämpökameralla löysin möngertäjän maasta. PUNAPYY! Elis tuli taas.
 |
| Hillitön parvi kattohaikaroita. Tarifa 17.3.2025. |
 |
| Lehmähaikara langalla. Tarifa 17.3.2025. |
Matkalla korppikotkapaikalle rinteillä näkyi lisää punapäälepinkäisiä, sinirastas, töyhtökiuruja, mustapäätaskuja, toinen lännenrusokerttu ja sen sellaista. Pojat kuvasivat, minä, meistä pinnanhimoisin, hermoilin.
Lopulta pääsimme kapenevaa, mutaista tietä pelipaikalle, jylhälle kallionseinämälle. Paikalla oli "observatorio", joka oli aivan perseestä. Kaukoputken kanssa kopista ei nähnyt yhtään mitään. Pihalla tuuli ja välillä sateli. Oli suoraan sanottuna paska sää.
Erikoinen laulu kantautui rinnemetsästä. Merlin tunnisti sen lajiksi, jota itsekin arvelin: Iberiantiltaltista tuli eldari! Jippii!
Pikkukorppikotka laskeutui seinämälle hanhikorppikotkien joukkoon. Useat niistä parittelivat.
Alempaa rinteeltä kuului outoa ääntä. Merlin naulasi lajin taas hetkessä: Minervanpöllö huuteli! Paikalla lauloi myös peippoja ja peukaloinen, kummatkin reissullamme melko harvalukuisia.
Tummempaa suomukorppikotkaa ei alkanut löytyä seinustalta eikä lennostakaan. Kotvan staijailun jälkeen Anttu huudahti tyylilleen uskollisesti, että mikäs vuorikotka tuossa tulee? Hanhikorppikotkien sekaan korkealta vuoren rinteeltä lipui erilajinen iso petolintu. Kiikarillakin asia oli todettavissa: VUORIKOTKA! Minun ja Otson toivelistojen kärkipäässä keikkunut upeus lipui ylväästi alas vuorelta näköpiiriin ja dokumentitkin siitä saatiin otettua. Fasciatan näkeminen paikkasi kummasti suomukorppikotkan hylsyilyn aiheuttamaa harmitusta. Pari elistä tästäkin siis napsahti.
Alkoi taas sataa, joten luovutimme.
 |
| Vuorikotka meni kovaa ja korkealla. La Zarga 17.3.2025. |
Piinattu Rellu juuttui mutaan. Me nuoremmat jouduimme työntömiehiksi. Saappaiden pohjat olivat myös aivan hirvittävän näköiset tuosta sitkaasta vellistä. Pääsimme kunnialla korppikotkavuorelta alas.
Suunnaksi otimme seuraavaksi La Jandan alueen. Paikka oli yksi pitkään haaveilemistani kohteista. La Janda oli ennen vanhaan valtava kosteikko. Nykyään se on raiskattu ja kuivattu maatalousalueeksi, mutta juuri nyt kuivuus ei totisesti vaivannut.
Lintujen katselu jäi lähinnä ikkunasta tuijotteluksi. Sitenkin niitä näkyi paljon. Kapustahaikara tuli reissulle uutena lajina, ja niitä näkyikin sitten liki parisataa. Lehmä- ja kattohaikaroita oli niin ikään mukavasti. Alueella nähtyä harmaapääsirkkua oli turha nyt yrittää.
Ajoimme läpi La Jandan pääväylän ja suuntasimme hiljalleen kohti majapaikkaamme, joka seuraavaksi yöksi oli valittu Vejer de la Fronteran kukkulan huipulla sijaitsevasta pikkukaupungista. Matkalla ihmettelimme Euroopasta kertaalleen hävinneitä, erittäin uhanalaisia töyhtöiibiksiä. Yksi harvoista yhdyskunnista on varsinainen turistinähtävyys. Tätä bongausta ei oikein voinut ryssiä.
Vejer oli myöskin näkemisen ja kokemisen arvoinen pitäjä. Asukkaita oli saman verran kuin Kuusamossa, mutta hieman tiiviimmin. Taas ahtaita kujia ja valkoisia taloja. Keskustassa oli vaikka kuinka monta ravintolaa ja ainakin yhdellä niistä oli Michelin-tähti. Me emme menneet siihen, vaan yhteen toiseen, jota meille suositeltiin. Ruoka maittoi taas ja lystiä oli.
Tällä kertaa lähtiessä kramppasi oikea takareisi.
Asuinsijamme oli taas siisti ja viihtyisä, kelpasi levähtää.
 |
| Töyhtöiibiksen palauttamiseksi ponnistellaan. Vejer de la Fronteran seutu 17.3.2025. |
Tiistaina saimme nauttia poutaisesta aamusta. Kello soi totutusti taas kuudelta aamulla. Suuntasimme takaisin La Jandaan. Päivälle oli monia tavoitteita ja toiveita. La Jandan tasanko näytti nyt aivan toisenlaista elämää kuin eilisenä sadepäivänä. Ensimmäinen uusi laji, joka päästiin ruksimaan, oli arokiuru. Olihan se jykevine kokoineen, mustine siivenalusineen, laajalti valkoisine siiven takareunoineen ja isoine nokkineen ihan itsensä näköinen ja sellainen, ettei sitä pitäisi Suomessa kyllä kiurusta pystyä vääntämään. Yritetty on.
Lähdimme kulkemaan pääkanavan vartta jalkaisin kohti nuotteja, joilla harmaapääsirkku pitäisi löytyä. Se oli koko Espanjan-matkan lajeista harvinaisin. Olin edellisvuonna käynyt Jurmossa kahdesti hylsyämässä lajin, joten paineet sen näkemiseen olivat jonkinmoiset. Parvi vikkeliä pikkulintuja lensi kanavan varrella. Vahanokkia! Tämä vieraslaji on Espanjassa pinnakelpoinen, mutta ei sykähdyttänyt ainakaan minua. Kolme harmaasorsaa lensi reissupinnaksi. Ruostepääskyjä pyöri lähietäisyydellä. Lintuja oli kaikkialla.
Matkatoverini jäivät kuvaamaan vahanokkaparvea, kun lompsin hieman edempänä yksin eteenpäin. Huomasin piikkilanka-aidalla yksin istuvan linnun, joka piti katsoa tarkkaan. Ruskealla pikkulinnulla oli viiruinen selkä, laajalti harmaa pää, musta naama ja sirkun nokka.
SPODO!
Karjaisuni sai vipinää kaksikkoon. Nyt oli kunnon raritärinä päällä. Harmaapääsirkku on Euroopassa megaharvinaisuus, vaikkakin niitä näkyi viime vuonna useita vähän siellä täällä. Sain nuotitettua linnun niin, että kaveritkin sen ehtivät nähdä. Sittenpä se pomppasikin siivilleen ja katosi viherpeippoparven sekaan. Huh huh, menipä täpärälle. Kuvapinna otettakoon sitten Suomessa joskus.
Lintu ei suostunut näyttäytymään uudestaan kovasta yrityksestä huolimatta.
 |
| Reitti La Jandan parhaille iberiankeisarikotkapaikoille oli poikki. Laji jäi haaveeksi. 18.3.2025. |
Jatkoimme kanavan vartta eilistä reittiä. Otso nyppäisi reissun ensimmäisen harjalinnun. Kivaa! Minä hoksasin jalohaikaran, kylläpä pihtasi jallua.
Tarkoitus oli koukata kohti koillista iberiankeisarikotkan ja liitohaukan hyville alueille. Sinnepä ei ollutkaan mitään asiaa, sillä nouseva tulva oli peittänyt alueelle johtavan sillan lähes kokonaan alleen. Päätimme staijata sitten siinä.
Taivaalta kuului tuttu, keväinen töräys. Kurki! Kaksi paineli kohti koillista. Reissun ainoat.
Hietatiira näkyi. Toinen turistiporukka oli nähnyt pääskykahlaajan, mutta me emme löytäneet sitä. Etsiessä löysin ensimmäisen ruskohaikaran. Havainto oli nopea.
Suuntasimme kohti Chipionaa tarkoituksena tsekata muutama nuotti matkalta. Marismas de Cetinasta oli toiveissa pikkukiuru, mutta ajoimme liittymästä harhaan ja homma meni vituiksi. Kiertotie oli täälläkin tulvan katkaisema.
Muutimme lennosta suunnitelmia ja lähdimme yrittämään kruununokikanaa eräältä puistoaltaalta. Ei siellä sellaista enää ollut, ja paikkakin oli ihan tyhjänpäiväinen. Oli siellä yksi valkopääsorsa ja muutamia mitä lie tarhalintuja. Kuvasimme munkkiaratit pois kuleksimasta.
Useampia harjalintuja löytyi nyt lisää. Oli puistossa myös lännenrusokerttu ja vuoriuunilintu, joka nyt naulattiin Antun kuvista. Olisin lähtenyt jo jatkamaan, mutta Otso päätti yrittää kuvata vielä Upupaa. Onneksi näin, sillä silloin kuulimme jostain tikan kiikityksen. Soittelimme hetken atrappia, ja niinpä upea IBERIANVIHERTIKKA pärähti aivan viereemme kuvattavaksi. Tikat eivät täälläkään ole helppoja bongattavia, joten pinna maistui!
 |
| Vihertikka, Picus sharpei, on Iberian niemimaalla omaa lajiaan. Chipionan seutu 18.3.2025. |
 |
| Pikkukiitäjät pesivät vanhassa hallissa rannalla Chipionassa. 18.3.2025. |
Kurvasimme Chipionan satamaan, jossa Ahvenaisen helvetin hyvillä nuoteilla pikkukiitäjä hoitui pienellä odottelulla. Tämä Euroopassa hyvin harvinainen kiitäjälaji tuli myös mukavasti kuvattavaksi.
Pienen tovin kuvasimme, mutta kello juoksi. Lagunas de Bonanzan altailta pitäisi löytyä pari harvinaisempaa rantakanaa: sulttaani- ja kruununokikanat. Altaat olivatkin helppo ja mukava piipahduskohde. Ensimmäisellä ui muun muassa iso parvi punapäänarskuja, valkopääsorsia, marmorisorsia ja pikku-uikkuja, mutta ei targettejamme.
Seuraavalla altaalla näkyvissä piipahti vieraslaji mustapääkutoja. Turha laji, mutta pinna on pinna.
 |
| Sulttaanikana on iso jölli, mutta osaa rantakanojen tavoin piileskelyn. Bonanza 18.3.2025. |
Pian läheisen rantaruovikon kätköistä lennähti hetkeksi esille sininen jöllykkä: SULTTAANIKANA! Se äityi hetken päästä kuvattavaksikin. Minä sain kelvolliset fotot, Otso kirosi vieressä.
Onneksi jaksoimme nyt olla kärsivällisiä, sillä kruununokikana ui kuin uikin lopulta nähtäville altaan toisesta päästä. Se jäi reissun ainoaksi.
Ajoimme onnistuneen piipahduksen jälkeen läheiseen Algaidan pinjametsään, jonne johti aivan paska tie. Lintuja ei juuri ollut, mitä nyt miltei joka paikassa kitkuttelevia keltahemppoja. Metsikön toisesta päästä löytyi jonkinlainen haarahaukkojen ja kattohaikaroiden pesimäalue. Läheltä kuului myös laulua, jonka osasin oikopäätä tunnistaa etelänpuukiipijäksi. Se kelpasi listoille!
Männikön läpi aukesi tie Guadalquivir-joen kaakkoisrannalle. Vettähän sitä täälläkin riitti. Maisemassa näkyi muun muassa satapäin flamingoja. Yöhaikara vilahti puheissa. Minulla oli lajista yksi aiempi, ohut havainto Unkarista. Kuvaa ei lainkaan.
Ajoimme penkkatietä eteenpäin kohti laskevaa aurinkoa. Otso kehotti tsekkaamaan vielä yhden kohteen. Kohti lensi reissun ensimmäinen räyskä.
 |
| Yöhaikaraa sai etsiä muutaman päivän. Bonanza 18.3.2025. |
Sitten, äkkiarvaamatta, pieni parvi pieniä haikaroita nousi aivan läheltä. YÖHAIKARA! Karjuimme Antun kanssa duettona.
Näimme kaikkiaan ainakin kahdeksan näitä hienoja lintuja ja pääsimme kuvaamaankin. Tästä aukesi näkymä Doñanan kansallispuistoon ja ainakin nyt veden tulviessa se oli vaikuttava.
Majoituksen olimme ottaneet nyt Jerez de la Frontera -nimisestä kaupungista. Sinne päästessä oli jo pimeää ja olimme rättiväsyneitä ja nälkäisiä. Suuntasimme Otson kanssa kauppaan ja Anttu vei auton parkkiin. Söimme maittavat burgerit, painuimme iltahuudolle ja pehkuihin.
Reissu oli vasta puolivälissä, ja aivan hirveästi oli jo nähty ja koettu.
 |
| Auringonlasku oli melkein kuin kotona Liminganlahdella. Bonanza 18.3.2025. |
19. maaliskuuta kello soi taas kuudelta tapojen mukaisesti. Suuntasimme ensiksi Laguna de Torrox -nimiselle pienelle lammikkokohteelle kaupungin lähellä. Oli kaunis pouta-aamu, joten linnut olivat aktiivisia. Pronssi-iibiksiä lensi parvi toisensa perään ilmeisimmin kohti ruokailupaikkojaan. Silkkikerttuset lauloivat räjähtävää lauluaan. Haara- ja kalliopääskyt parveilivat, keltahempot, tiklit ja viherpeipot äänessä myös.
Lammessa ui punapäänarskuja ja punasotkia. Skannasin reunoja toiveikkaana. Eipä aikaakaan, kun silmäni osui oksalla reilusti vedenpinnan yläpuolella kököttävään pieneen, kerman- ja mustansävyiseen lintuun. PIKKUHAIKARA!
Otso ehti putkelle, Antero ei. Lintu lennähti hukkaan. Lähdimme etsimään sitä lähempää, mikä oli huono idea. Ei sitä tietenkään oksiston läpi näkisi. Kävellessä lähemmäksi näimme kuitenkin läheltä sulttaanikanan sekä yllättävän käenpiian reissupinnaksi.
Anttu manasi huonoa tuuriaan. Yritimme vielä lammen toiselta rannalta ja hänen onnistuikin löytää vikkelästi liikkuva, pieni haikara uudestaan. Päivä alkoi hienosti!
Soittelin Riihimäen Jannelle, jonka porukka oli myös Espanjan-retkellä ja yöpynyt samassa pitäjässä. Janne kertoi heidän nähneen juuri harakkakäen. Se puuttui meiltä ja oli kovasti toiveissa, joten säntäsimme bongaamaan. Kasvitieteellisen puutarhan parkkipaikalta kähmy lintu löytyikin nopeasti sen vaihdettua puuta. Yhtä äkkiä se katosi puutarhan lukittujen porttien sisäpuolelle.
 |
| Harakkakäki kähmyili parkkipaikalla. Jerez de la Frontera 19.3.2025. |
Pari elistä taas taskussa jatkoimme matkaa vihdoin kohti Doñanan kuuluisia lintumaita. Matkalla näkyi pari niittysuohaukkakoirasta ja pikkukorppikotka. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Dehesa de Abajo, jossa oli myös turistikeskus. Se tosin oli kiinni.
Paikka oli hieno. Kattohaikaroiden pesiä oli joka latvassa ja katoilla. Ne kalisuttelivat nokkiaan ja parittelivat kevätmielellä. Joka puolella kaarteli kymmenittäin haarahaukkoja. Kosteikon puolelta tuli silkkiuikku reissupinnaksi.
Selasin maisemaa putkella liitohaukan toivossa. Ruovikosta nousi roteva, ruskea haikara, joka aiheutti parin sekunnin ihmettelyn. Ei tämä harmaa- tai yöhaikara ole, ei pikkuhaikara tietenkään... Toverit olivat jossakin, joten piti karjua. KAULUSHAIKARA!
Laji on tunnetusti aina vaikea nähdä. Ei se nytkään kauaa näkyvissä ollut, kunnes laskeutui takaisin ruovikkoon. Jouduin selittelemään Ebirdiin kirjaamaani havaintoa paikalliselle ARK-Joselle. Kaulushaikaran kanta on kuulemma romahtanut, mutta nyt niille oli ainakin paikkaa missä kahlailla, kun vettä oli valtavasti. Havaintoni kuulosti kuulemma selityksen myötä uskottavalta.
Tarkoituksena oli jatkaa syvemmälle suistoon, mutta tiet olivat tulvan takia poikki. Päätimme suunnistaa kohti El Rociota, jossa olisimme seuraavan yön. Matkalla ajoimme erään pinjametsäalueen läpi. Lintuja oli hyvin vähän, mutta tämäkin käynti osoittautui tärkeäksi pinnojen kannalta. Erään pinjan latvassa kökötti nimittäin reissun ainoa etelänisolepinkäinen. Käki kukkui.
Etsimme siniharakoita, ja tovin hortoilun jälkeen pääsin sellaisen huutamaan. Arka laji vältteli kameroita. Iberianvihertikka huusi.
El Rocio vasta oli erikoinen paikka. Ruutukaavaltaan neliskanttinen pitäjä on tunnettu hevoskaupunki, jossa on kuvattu myös lännenelokuvia. Tiet olivat kuoppaisia, märkiä hiekkateitä, joita oli kamala ajaa. Jäntevä ori olisi ollut parempi kulkupeli tuolla. Tuntui kuin olisi palannut menneisyyteen.
Yritimme toista kautta Doñanaan, mutta matka tyssäsi kieltokylttiin surkealla hiekkatiellä. Puistoon pääsivät tuosta vain luvanhaltijat. Jouduimme kääntymään takaisin ja retkikohteiden suhteen ideat meinasivat olla vähissä. Tunnelmakin kiristyi autokunnassamme hieman.
Katselimme hetken paikallisia kiuruja ja haikaroita. Sää huononi taas.
Päätimme suunnata majapaikkaan, mutta sekään ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Lopulta Anttu selvitti taas asiat puhumalla, ja kohde löytyi. Etelänsatakieli lauloi, kun pääsimme kämpän ovelle. Otso sai eliksen!
Ovi aukesi, ja se olikin hevoskarsinan pilttuun ovi, sellainen kaksiosainen. Olin hieman väsynyt, joten repesin aivan holtittomaan nauruun. Muitakin huvitti.
Kämppä kyllä oli ihan siisti. Lähdimme kauppaan ja löysimme illallistakin, joten kaikki oli taas ihan hyvin.
Tutkimme Otson Doñana-opaskirjaa miettiessämme, mihin pääsisimme seuraavana päivänä retkelle. Sieltä löytyikin järkevän oloinen reitti pelipaikoille.
 |
| Töyhtökiurujen määrittäminen on mukavaa. Tämä on kivikkotöyhtökiuru. Doñana 20.3.2025 |
Aamuauringon noustessa liikahdimme taas. Megareita lauloi nyt kaksi heti majapaikan ovella. Suuntasimme El Acebuche-nimiselle alueelle. Paikalla oli kuivempaa pinjametsikköä sekä kosteampia painanteita. Useampi harjalintu puputteli. Siniharakoita pyöri maastossa nyt kymmeniä. Punapäälepinkäisiä oli useita.
Onnistuimme löytämään yhden toivelajeista eli ruskokertun sekä lopultakin määrittämään kivikkotöyhtökiurun kuvien avulla. Mukavia reissulajeja olivat myös pyrstö- ja töyhtötiaiset.
Suuntasimme pidempää reittiä kohti Doñanan parhaita paikkoja. Ylitimme avoimen peltomaiseman, jota halkoivat voimajohtolinjat. Totesin kuskille, että nyt voisi hieman hidastaa. Liitohaukka mainittiin ääneen. Sivusilmällä näin harakan kiusaavan valkoista itsensä kokoista lintua. Katsoin, että siinähän harakka mobbaa liitohaukkaa. Nostimme Otson kanssa kiikarit ja huusimme kuorossa: ELANUS!
Lintu oli totisesti liitohaukka, ehkä kaikkein eniten toivomani laji koko matkalta. Se lennähti langalta läheisen puun latvaan, istui siinä hetken ja katosi sitten jääden reissun ainoaksi.
 |
| Isohaarahaukka oli odotettu reissulaji ja niitä näimme vain kaksi. Doñana 20.3.2025. |
Emme ehtineet ajaa tästä kymmentä minuuttia, kun Anttu näki haarahaukkalajin ja pohti, miten syvä pyrstön lovi sillä olikaan. Lintu tuli uudestaan näkyviin ja mylvimme yhteen ääneen: ISOHAARAHAUKKA! Reissun ensimmäinen odotettu pyöri tovin aivan lähellä hienosti kuvattavissa. Sillä oli satelliittireppu selässään. Jännää.
Matkalla Doñanan suistoalueelle näkyi muutenkin paljon lintuja. Reissun toinen harakkakäki ilahdutti. Päivän todellinen kohokohta oli hieno onnenpotku. Ränsistyneestä ladosta löytyi kaksi tornipöllöä. Hienon retken täydensivät sponde naaras arosuohaukka ja korkealla lentänyt 18 pääskykahlaajan parvi.
Tällä reitillä teimme myös reissun hämmentävimmän havainnon, kun kaksi villisikaa ruokaili tienposkessa.
 |
| Ruskohaikaroita löytyi Doñanasta lopulta mukavasti. 20.3.2025. |
 |
| Villisikaa en ollut aiemmin missään nähnyt. Doñana 20.3.2025. |
Jätimme Doñanan alueen taaksemme, siellä olisi kyllä retkeillyt vielä useammankin päivän, ja suuntasimme kohti Osunan tasankoja. Siellä meillä oli useampia arojen lajeja tavoitteena. Näistä isotrappien näkeminen onnistuikin hienosti Riihimäen porukalta saaduilla nuoteilla. Matkalla Osunaan satoi koko ajan, mutta sade loppui juuri parahiksi päästessämme paikalle. Majoituimme Osunassa pienessä hotellissa.
Yritimme pikkutrappeja ja hietakyyhkyjä uudestaan aamulla. Näimme joukon punapyitä, reissun toisen isohaarahaukan ja neljännen minervanpöllön sekä kuulimme Espanjanpinnaksi viiriäisen.
Sitten alkoikin yksi matkan turhauttavimmista osuuksista. Fuente de Piedran flamingoparvissa on useina vuosina ollut mukana pikkuflamingoja. Nytkin niitä oli ollut ainakin kolme. Käytimme suuren järvialtaan seulomiseen yli kaksi tuntia, mutta pikkuflamingoa ei irronnut, vaikka vääntömomenttiakin oli pelissä ainakin allekirjoittaneen toimesta. Olimme kuitenkin lopulta riittävän kriittisiä ja hylsy tuli. Reissupinnaksi suokukko.
Aika juoksi ja lajeja oli vielä otettavissa. Suuntasimme Rondan vuoristokaupunkiin. Bongasimme keskustan tuntumasta minulta puuttuneet alppivarikset, jotka hoituvatkin helposti. No, niitä näkyi sitten kymmeniä.
Ahvenaisen nuoteilla etsimme seuraavaksi vuorisirkkua Rondan alapuolisesta laaksosta. Upea laulava koiras löytyi melkein metrilleen oikeasta paikasta. Helvetin hyvät nuotit!
 |
| Vuorisirkku löytyi Pakilan miehen millimetrin tarkoilla nuoteilla. Ronda 22.3.2025. |
Suuntasimme vielä länteen vuorille Hundidero-nimiseen paikkaan, jossa oli nähty useampi mustatasku aiemmin. Paikka oli kyllä hieno, maisemat upeat, mutta mustataskua ei vain löytynyt. Rinteillä oli hanhikorppikotkia ja alppivariksia ja muita pikkulintuja kyllä paljon: mustapääkerttuja, samettipääkerttuja, peukaloisia, punarintoja, tiltaltteja ja sitä rataa.
Sitten kuulin yllättäen tutun äänen. Nokkavarpunen! Mitä sellainen tekee täällä vuorella? En ollut mieltänyt kotinurkiltani vallan tuttua lintua miksikään vuoristolajiksi enkä ollut uskoa korviani. Pian näimme kuitenkin neljä lintua.
Alkoi sataa vettä. Pysähdyimme vielä yhdellä rinteellä lähellä. Kuulin erikoisen kutsuäänen ja näin sirkun lentävän puskan latvaan. Pensassirkku! Naaraslintu katosi nopeasti ja havainto jäi ohkaiseksi. Hetken kuluttua pensassirkkukoiras pomppasi kuitenkin latvaan atrapin houkuttelemana. Jes! Vielä yksi haavelaji hoitui kuin hoituikin.
 |
| Pensassirkku vesisateessa reviirillään. Rondan seutu 20.3.2025. |
Illan pimetessä ajelimme Malagaan viimeiseen majoituspaikkaan, joka olikin hieno merenrantahuoneisto. Käppäilimme nauttimaan maittavat pizzat viimeiseksi illalliseksi.
Aamulla retkeilimme vielä Guadalhorcessa rusotaskun tai mehiläissyöjän toivossa. Uusia lajeja ei kuitenkaan enää irronnut.
Tarkistelun jälkeen reissupinnoja kertyi 166 kappaletta. Minulla jäi näkemättä Otson löytämät kauluskaijat, joten oma saldoni oli 165. Osuin siis 163 arvauksella melko lähelle. Sateiden ja tulvien armoilla lajimäärä oli varsin kelvollinen ja pystyimme kuitenkin retkeilemään ilman suurempia kommelluksia. WP-pinnoja sain yhteensä 51 kappaletta.
Kotimatka sujui rattoisasti repussa valtava määrä hienoja lintuhavaintoja ja kokemuksia.
Alla reissun lajilista ja havaitut tai arvioidut yksilömäärät:
|
punapyy |
15 |
|
viiriäinen |
1 |
|
merihanhi |
10 |
|
ristisorsa |
71 |
|
harmaasorsa |
4 |
|
sinisorsa |
146 |
|
lapasorsa |
204 |
|
jouhisorsa |
12 |
|
marmorisorsa |
24 |
|
punapäänarsku |
66 |
|
punasotka |
52 |
|
valkopääsorsa |
21 |
|
pikku-uikku |
44 |
|
silkkiuikku |
10 |
|
mustakaulauikku |
9 |
|
flamingo |
1998 |
|
mustahaikara |
7 |
|
kattohaikara |
980 |
|
töyhtöiibis |
50 |
|
pronssi-iibis |
835 |
|
kapustahaikara |
575 |
|
kaulushaikara |
1 |
|
pikkuhaikara |
1 |
|
yöhaikara |
9 |
|
rääkkähaikara |
1 |
|
lehmähaikara |
432 |
|
harmaahaikara |
50 |
|
ruskohaikara |
13 |
|
jalohaikara |
7 |
|
silkkihaikara |
134 |
|
suula |
50 |
|
merimetso |
175 |
|
sääksi |
2 |
|
liitohaukka |
1 |
|
isohaarahaukka |
2 |
|
haarahaukka |
1311 |
|
pikkukorppikotka |
6 |
|
hanhikorppikotka |
272 |
|
käärmekotka |
1511 |
|
ruskosuohaukka |
87 |
|
sinisuohaukka |
3 |
|
arosuohaukka |
1 |
|
niittysuohaukka |
4 |
|
varpushaukka |
18 |
|
hiirihaukka |
26 |
|
arohiirihaukka |
1 |
|
vuorikotka |
1 |
|
pikkukotka |
829 |
|
pikkutuulihaukka |
50 |
|
tuulihaukka |
192 |
|
muuttohaukka |
2 |
|
isotrappi |
22 |
|
sulttaanikana |
5 |
|
liejukana |
51 |
|
kruununokikana |
1 |
|
nokikana |
34 |
|
kurki |
2 |
|
meriharakka |
1 |
|
pitkäjalka |
140 |
|
avosetti |
160 |
|
tylli |
1 |
|
pikkutylli |
11 |
|
mustajalkatylli |
6 |
|
taivaanvuohi |
1 |
|
mustapyrstökuiri |
4 |
|
pikkukuovi |
2 |
|
punajalkaviklo |
42 |
|
valkoviklo |
6 |
|
metsäviklo |
7 |
|
rantasipi |
4 |
|
pulmussirri |
25 |
|
suosirri |
3 |
|
suokukko |
3 |
|
pääskykahlaaja |
18 |
|
kaitanokkalokki |
10 |
|
naurulokki |
258 |
|
pikkulokki |
1 |
|
välimerenlokki |
6 |
|
etelänharmaalokki |
2300 |
|
selkälokki |
356 |
|
hietatiira |
33 |
|
räyskä |
2 |
|
riuttatiira |
24 |
|
isokihu |
1 |
|
ruokki |
1 |
|
kalliokyyhky (kesykyyhky) |
350 |
|
sepelkyyhky |
123 |
|
turkinkyyhky |
300 |
|
kauluskaija |
2 |
|
munkkiaratti |
19 |
|
harakkakäki |
2 |
|
käki |
1 |
|
tornipöllö |
2 |
|
minervanpöllö |
6 |
|
alppikiitäjä |
3 |
|
tervapääsky |
260 |
|
vaaleakiitäjä |
33 |
|
pikkukiitäjä |
10 |
|
kuningaskalastaja |
3 |
|
harjalintu |
27 |
|
käenpiika |
2 |
|
käpytikka |
5 |
|
iberianvihertikka |
3 |
|
etelänisolepinkäinen |
1 |
|
punapäälepinkäinen |
41 |
|
siniharakka |
41 |
|
harakka |
55 |
|
alppivaris |
250 |
|
naakka |
132 |
|
korppi |
52 |
|
töyhtötiainen |
2 |
|
talitiainen |
23 |
|
sinitiainen |
6 |
|
arokiuru |
235 |
|
töyhtökiuru |
127 |
|
kivikkotöyhtökiuru |
3 |
|
kiuru |
1 |
|
kyläbulbuli |
1 |
|
törmäpääsky |
20 |
|
haarapääsky |
895 |
|
kalliopääsky |
110 |
|
räystäspääsky |
600 |
|
ruostepääsky |
42 |
|
silkkikerttunen |
31 |
|
pyrstötiainen |
4 |
|
tiltaltti |
67 |
|
iberiantiltaltti |
1 |
|
vuoriuunilintu |
1 |
|
ruokokerttunen |
7 |
|
heinäkerttu |
138 |
|
mustapääkerttu |
40 |
|
ruskokerttu |
2 |
|
rusorintakerttu |
3 |
|
samettipääkerttu |
68 |
|
peukaloinen |
7 |
|
etelänpuukiipijä |
2 |
|
mustakottarainen |
2550 |
|
mustarastas |
95 |
|
laulurastas |
3 |
|
punarinta |
14 |
|
etelänsatakieli |
5 |
|
mustaleppälintu |
38 |
|
mustapäätasku |
78 |
|
mustatasku |
1 |
|
sinirastas |
13 |
|
varpunen |
340 |
|
pensasvarpunen |
450 |
|
pikkuvarpunen |
1 |
|
kalliovarpunen |
4 |
|
vahanokka |
35 |
|
keltavästäräkki |
26 |
|
västäräkki |
28 |
|
niittykirvinen |
47 |
|
peippo |
29 |
|
keltahemppo |
101 |
|
viherpeippo |
155 |
|
vihervarpunen |
2 |
|
tikli |
529 |
|
hemppo |
39 |
|
nokkavarpunen |
4 |
|
harmaasirkku |
166 |
|
vuorisirkku |
1 |
|
pensassirkku |
2 |
|
kyläsirkku |
4 |
|
harmaapääsirkku |
1 |
|
mustapääkutoja |
2 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti