Huhtikuun retket: Kuukausista julmin

Havainnot huhtikuussa olivat tätä tasoa. Itä-Pakila 17.4.2026.

Huhtikuu on kuukausista julmin kai. Niin ainakin sanotaan jossain kirjassa. Mitä mä saan irti tästäkin keväästä. Kun kohtalon tuulet mut taas luotas puhaltaa...

Näin lauloi Tehosekoitin T.S. Eliotiin viitaten.

Kuukauden julmuus kävi meille konkreettisella tavalla ilmi Espanjan-matkamme aikana, kun nopeimmat ja onnekkaimmat ihastelivat Suomen toista ja huhtikuun ensimmäistä tammitikkaa.

Sieltä palattua huhtikuu jatkuikin sitten normaalin huhtikuisena. Muutamia tulipäähippiäisiä ja arosuohaukkoja siellä sun täällä. Ainoa järkevä huhtikuunpinna olisi ollut idänturturikyyhky kahden yksilön voimin Taivalkoskella ja Lumijoella.

Varsinainen ensimmäinen linturetki koto-Suomessa oli sunnuntaina huhtikuun 12. päivänä. Kävimme bongaamassa lähialueen mustakurkku-uikun ja ignin Espoon Rastaspuistossa. Lintu lauleskelikin heti kuuluvasti kauniin keväisen päivän kunniaksi.

Suuntasimme seuraavaksi Maarin juoru- ja havaintokeskukseen, joka olikin aivan tupaten täynnä kevätmielellä olleita orneja. Näin Ruukinrannassa lentelevän kalatiiran ja epähuomiossa pimitin sen. Luulin niitä tulleen Suomeen jo pilvin pimein, mutta lintu olikin Laajalahden kevään ensimmäinen. Hupsista. Myös räyskästä tuli vuodari, samoin pikkutyllistä ja punajalkaviklosta. Maarilta suuntasimme vielä Viikkiin hakemaan sarvipöllöstä päivänpinnaa minulle. Lammassaaren pitkoksille kuului ihana kuovin huuto. Paikalle oli laskeutunut myös pikkukuovi, mutta se meni ohariksi. Olisi ollut kova. Vuoden eka punakuiri sen sijaan näkyi, ei ollut edes päpi.

Sarvipöllö viihtyi kuusessaan. 13.4.2026.

Seuraavana maanantaina kävin taas katsomassa mustakurkku-uikkua ja Viikissä. Päivänpinnoja sieltä kolme: sarvipöllö, räyskä ja luhtakana. Selkälokeista sain vuodarin. Tulipahan ulkoiltua: melkein viisi kilometriä kävelyä Säynäslahdelta vanhalta putsarilta Lammassaareen ja takaisin.

Tiistaista tuli nollapäivä.

Keskiviikkona haarahaukka viestittiin WhatsAppissa koilliseen muuttavaksi Maarilta sopivasti lounasaikaan. Singahdin heti Itä-Pakilan petomuuton solmukohtaan siirtolapuutarhan Happy-kukkulalle. Haukka tuli matalalla lännestä ja jatkoi Haltialaan korkeutta ottamaan. Mukava vuodari. Fasaania jahdannut kanahaukka tarjosi jännitystä elämään. Haarahaukan tiedotuksesta tuli hirmuinen poru. Laji alkaa olla melko tavallinen nykyään. Viime vuonna näin spondesti ainakin kolme kertaa, mukavimman niistä Ivalossa. Vähän ihmetytti.

Torstaista meinasi tulla nollapäivä, mutta hain kotimatkalla töistä Mätäjoesta liejukanan, kun satuin sitä kautta kulkemaan. Sitä hakiessa mietin, että täältähän voisi löytää vaikka mandariinisorsan...

Hempot olivat palanneet Pakilaan. 17.4.2026.

Perjantaina olin taas etätöissä ja lähdin ennen töitä leppoisalle, verenpainetta laskevalle kävelylle kotikulmille. Lintuja oli kovasti äänessä. 50 minuutin aamuverryttely tuotti 22 lajia, joista mukavimmat lauleskeleva nokkavarpunen sekä kovasti rummutellut pikkutikka.

Mätäjoesta löydettiin mandariinisorsa.

Ei sitä vaan osaa.

Mandariinisorsan löysivät taitavammat. Upeasti se esillä olikin. Malminkartano 18.4.2026.

Lauantaina huhtikuun kahdeksantenatoista oli heikko olo ja kaunis aamu. Se kului terassia laitellessa. Edellispäivänä olin saanut pihapinnaksi kuovin ja nyt pihan ylitti korkealla upea koiras isokoskelo. Kyllä oli hieno havainto.

Puolenpäivän jälkeen lähdimme retkelle. Päätimme staijata hetken Itä-Pakilan SP:ssä. Minulta puuttui fasaani, joka siellä kiekaisikin. Paikalle tuli yhtäkkiä kiireen vilkkaa Arto Ahvenainen.

Sitä haarahaukkaa! Etkö huomannut?!

Olin juuri istahtanut alas kirjaamaan havaintoja eBirdiin, ja Viikin WhatsApp-viesti oli mennyt ohi. Haarahaukka oli lähtenyt sieltä ja vieläpä periaatteessa ihan oikeaan suuntaan kohti pohjoista. No eipä näkynyt!

Taivaan harominen tuotti yhden hiirihaukan, pari merikotkaa ja sen sellaista. Hyvin hiljaista oli. Hanhia liikkui jonkin verran, valkoposkisia.

Autolle käppäillessä Kirkkonummelta ilmoitettiin tulevaksi itää kohti "rari kotka". Eipä tullut raria eikä kotkaakaan, kun tunnin verran odottelimme sitä Tapiola Golfin hienolla näköalasillalla.

Bongasimme taas mandariinisorsan.

Onhan haapana paljon hienompi kuin joku Kiinasorsa. Malminkartano 18.4.2026.

Sunnuntaina lintumeno tuntui kovasti hiljenneen koko Suomessa. Mistään harvinaisista ei ainakaan aamulla ollut ilmoitettu, kun sängyssä lojuminen venähti pitkälle. Vähän ennen yhdeksää olin maastossa. Mustakurkku-uikut olivat nyt mukavasti pariutuneet lähilammella pitäen tuttua jöötä reviirillään. Siinä on kyllä hieno laji.

Uikkuja ihastellessa ilmoitettiin Santahaminasta niittysuohaukka pohjoiseen. Sehän oli tulossa hyvään suuntaan, joten yritimme Ahvenaisen kanssa koppia Haltialassa. Rihtniemen Jarmokin oli samalla asialla. Mitään pyggeä ei koskaan tullut, ja lajikin vaihtui odotellessa.

Mustakurkku-uikut. Helsinki 19.4.2026.

Suuntasin localilta Iso-Huopalahdelle, jossa käenpiika oli nauttinut suurta suosiota jo monta päivää. Jynxi löytyikin pian. Ensin kuului ääni, sitten löytyi kuvaajalauma ja sitten näkyi lintukin.

Suokukko oli lahden isoilla lietteillä vuodariksi.

Suuntasin toiselle puolelle Laajalahtea Maariin, jossa asiani oli kuulemma käyty jo läpi. Sain haukkuja siitä, että en ollut lähtenyt hoitamaan Taivalkoskelle tai Lumijoelle idänturturikyyhkyä huhtikuunpinnaksi.

Käenpiikaraukka Talissa. 19.4.2026.

Veltoksihan tämä oli kieltämättä homma päässyt. Eipä vain jaksanut moisen takia toista tuhatta kilometriä autossa istua ja kokonaista viikonloppua käyttää.

Maarissa oli väkeä kuin pipoa, kylmä tuuli ja aika rauhallista. Punakuiri oli päivänpinnamielessä kiva.

Hylsysin pois lähtiessä pikkutikan ja suuntasin kohti Rastaspuistoa, jossa tulipäähippiäinen hääri yhä aktiivisena. Olisihan noita päivänpinnoja ollut siellä sun täällä haettavissa, mutta nälkä kurni, joten painelin kotiin.

Tulipäähippiäisiä ei vielä hirveästi ollut löytynyt. Espoo 19.4.2026.

Tuulivirtaukset ja sääkartat näyttivät masentavilta huhtikuun viimeisellä kokonaisella viikolla. Luoteista, yöpakkasia ja lähestyvää takatalvea, joka kietoisi maan lumeen ja unohdukseen.

Talvista ei ollut vielä maanantai-iltapäivänä, kun kiiruhdin töiden jälkeen bongaamaan Kaarelan palstojen liepeiltä omenatarhaan parkkeerannutta sepelrastasta. Villapaidassa ja kevättakissa tuli kuuma. Muutaman minuutin odottelun jälkeen lintu tupsahtikin muiden rastaiden sekaan hetkeksi ruokailemaan. Se oli vuodenpinna numero 145. Vuotta aiemmin olin huhtikuun 20. lukemassa 196. Se kertoo jotain kevään etenemisestä ja retkeilyni intensiivisyydestä.

Maanantai-iltana kello 22.00 kävin hakemassa autosta lenkkareitani. Lähikukkulalta kuului lehtopöllökoiraan huhuilu ja samalla kevään eka soidintava lehtokurppa (jos joulukuista ei lasketa) lensi ylitseni piiskuttaen. Ihanaa!

Alkukevät alkoi tuntua heikoimmalta lintumiesmuistiin. Huhtikuun kääntyessä lopulleen kuukausi ei ollut tarjonnut yhtään mitään kiinnostavaa. Olin saanut fillarin takaisin huollosta, ja aamuisin polkiessa oli yhä tosi kylmä. Laulurastaita oli paljon, mutta eipä juuri muuta. Hangosta piipiteltiin puuttuva karikukko, mutta ei tullut mieleenkään lähteä edes yrittämään. Eipä se tainnut bongattavana pysyäkään.

Keskiviikkoiltana 22. päivä kävin seisoskelemassa Maarilla tunteroisen. Oli kamalaa. Luoteistuuli pyyhki luihin ja ytimiin, lintuja oli vähän ja ne vähätkin olivat hiljaa. Sanoin ääneen kuitenkin, kun vuoden ensimmäinen haarapääsky kävi näytillä tornin edustalla. Tornissa ollut naisväki hihkui kesän nyt alkaneen. Ei siltä tuntunut.

Jatkuva ja sietämätön kylmä pohjoisvirtaus ei ollut onnistunut sammuttamaan poltetta rinnassani viikonlopun koittaessa. Peter Buchertin ja Terhi Ahde-Uusitalon kanssa olimme nyt kuitenkin juonineet retkeä Pohjois-Pohjanmaalle. Motivaattorina toimi pitkäviipyinen idänturturikyyhky Lumijoella, mutta itse halusin ennen kaikkea päästä retkelle. PK-seudun kuivat lintupaikat olivat alkaneet taas kyllästyttää.

Lähdimme matkaan perjantaina 24.4. työpäivän jälkeen melko heikkoon pohjatietoon. Edellispäivältä oli iTurresta huono havainto tuntemattomilta "pohjalaisilta" ja perjantaina lintua ei ollut näkynyt ollenkaan ruokintapihassa. Oma oletukseni oli, että se oli hypännyt luoteistuulessa siivilleen ja lähtenyt etsimään oikeaa kotiaan. Mutta oli PPLY-alueella nähty muutakin: Avosetti olisi minulle aluepinna ja punakaulahanhikin on aina kiva nähdä. Tietysti myös arosuohaukan näkisi mielellään. Ja voisivathan kiljuhanhetkin jo saapua...

Matka eteni mukavasti ilman merkittäviä havaintoja Keski-Suomen paremmalle puolelle. Hirvaskankaalta otimme matkaeväät Hesestä. Autossa oli mukava mussuttaa.

Äänekoskella äkkäsin kelopuusta ukkoteeren päpiksi.

Suopöllöä toivottiin kovasti vuodariksi jo matkalta. Pihtiputaan jälkeen ensimmäinen lentelikin tienposkessa ja hieman myöhemmin toinen. Juuri ennen puoltayötä pääsimme perille Liminkaan ja hoidimme kalenteripäivälle vielä mustavarikset pesäpuustaan. Airbnb:stä oli löytynyt mukava paritalonpuolikas maaseudun rauhasta.

Yöunet jäivät lyhyiksi, sillä olimme jo auringon noustessa liikkeellä. Fasaani huuteli majapaikan pihalla. Avosetin Virkkulassa piti olla helppo nakki. Lompsimme ensin sinne viileään aamuun. Retkiolosuhteet olivat erinomaiset. Ihana ja tuttu mustapyrstökuirien soidinlaulu raikui korvissa. Teeri pulisi jossain etäämpänä. Oli kotoisa olo. Lintuja lahdella kyllä oli ja vesi oli tosi matalalla, mutta eipä näkynyt avosettia. Nytkö se oli häipynyt oltuaan paikalla koko viikon?

Seurue jaksoi tapittaa 26 minuuttia, kunnes pinnapaine pakotti siirtymään Lumijoelle idänturturikyyhkypaikalle. Havaitsimme muun muassa useita aktiivisesti soivia sepelkyyhkyjä, mustapyrstökuirin, fasaanin, taigametsähanhia, punakylkirastaita, tiklejä, järripeippoja ja sellaista, mutta emme tietenkään idänturturikyyhkyä. Kai se oli lähtenyt kevätmuutolle, kuten olettaa saattoi.

Koko päivää ei jaksanut samoja pihapiirejä tuijottaa, joten lähdimme retkelle ja palaisimme illaksi takaisin. Kyyhky oli käynyt iltaisinkin.

Arosuokoiras on kaunis. Kempele 25.4.2026.

Eräältä retkueestamme puuttui maakotka kuukausilistoilta, joten se otettiin projektiksi seuraavaksi. Sitä ennen poikkesimme Teppolan pelloilla, jossa oli ollut arosuohaukkapaljoutta edellisinä päivinä. Melkein heti koirasmacro ilmestyi tyhjästä nokan eteen. Take away -kahvit siinä läikkyivät, kun yritin roiskia siitä kuvia. Sen verran kaukaa se liiteli, ettei kunnollista tullut taaskaan.

Maakotkastaijilla saikin katsella sitten tyhjää taivasta. Huolestuttavaa on se, miten vähiin piekanat ovat pohjoisessa käyneet. Hyvinä aikoina siellä on nähty parinsadan päivämuuttoja, tänä keväänä alle 200 yksilöä! Pohjoistuulella toki oli tässäkin sormensa pelissä. Yhden piekanan onnistuin löytämään kuitenkin.

Seuraavan pedon löysi sitten Peter, se löytyi matalalla lännestä, lienee juuri noussut metsästä muuttoa jatkamaan. Kylläpä roikotti siipiä. Heti kun lintu vähän käännähti, totesin sen haarahaukaksi. Tuo se vaan jatkaa yleistymistään Härmässä.

Tovin staijailun jälkeen Peter löysi kaukaa korkeuksista kaksi lintua. Sain ne hetkisen päästä putkeen. Siinähän ne. Kaksi maakotkaa lensi pohjoispohjalaisessa erämaamaisemassa. Hienoa sitä oli katsella.

Ennen paluuta idänturturikyyhkylle ehdimme katsella hanhia Tyrnävän pelloilla. Tuhansia niitä oli, mutta joukosta ei enää löytynyt aiemmin päivällä nähtyä punakaulaa. Lapinsirkkuja näkyi mukavasti. Tiirasta huomasimme, että avosetti oli kuin olikin edelleen nähty Virkkulassa. Vähän alkoi oma osaaminen taas mietityttää. Tuuli oli yltynyt melkoiseksi puhuriksi ja vesi noussut hurjasti Liminganlahdella aivan yhtäkkiä. Eipä näkynyt avosettia.

Lumijoella oli idänturturikyyhkyn suhteen yhtä epätoivoista kuin aamullakin. Kevät oli vienyt linnun mennessään. Ilta päättyi vielä Virkkulaan, jossa avosetti pysyi edelleen piilossa. Ympäripyöreän päivän retki kesti noin aamuviidestä iltakahdeksaan. Yövyimme taas Airbnb:ssä, jossa löylyt ja uni maittoivat.

Punakaulahanhi makoili Ansereiden joukossa. Tyrnävä 26.4.2026.

Vielä oli sunnuntai aikaa. Hieman pidempien yöunien jälkeen suuntasimme taas kohti Virkkulaa. Yöllä oli ollut ihan kunnolla pakkasta ja Liminganlahti oli jäätynyt vain pientä sulaa väylää lukuunottamatta! Ei avosettia.

Otimme projektiksi punakaulahanhen. Partaalta löytyi aamun kahdesta ensimmäinen arosuohaukka seilaamasta lyhytnokkahanhiparvien keskellä. Pienen pyörimisen jälkeen olimme takaisin paikalla, jossa punakaulahanhi oli edellisaamupäivänä ollut. No siinähän se oli nytkin. Sentään yksi bongaus onnistui.

Kävimme toteamassa idänturturikyyhkyn lopullisesti kadonneeksi ja päätimme suunnata alueille, joilla kiljuhanhet perinteisesti lepäilevät. Siellä saimmekin kuulla uutisen: kiljuhanhet oli samana aamuna löydetty ensimmäisen kerran. Nyt osui pahasti omaan nilkkaan se, että niitä pimitetään, eikä tietoa kerrota tuoreeltaan bongareille. Arvasihan sen, että hanhet ovat jo merellä lepäämässä ja palailevat pelloille ehkä illalla. Hanhi-ihmettelyn lomassa sain soiton tutulta lintuharrastajalta Virkkulasta. "Katselen tässä juuri avosettia."

Ei ole totta. Se oli sittenkin siellä. Vajaassa puolessa tunnissa olimme taas Virkkulassa, ja nyt se näkyi: viidennellä yrityksellä. Kyllähän työvoitto maistui makealta, ja oli kyseessä sentään kotialueen elis.

Alkuiltapäivä sujui vielä väreileville pelloille hukkuvia hanhia katsellessa, kunnes väsy ja koti-ikävä alkoivat painaa. Kiljuhanhi täytyy ottaa jonkun toisen huhtikuun projektiksi. Kyllä PPLY-alueella oli taas hienoa retkeillä, vaikka pääkohde jäikin näkemättä. Kotimatkan aluksi bongasimme vanhalta paikalta turkinkyyhkyn päivänpinnaksi ja jatkoimme kohti lumista Keski-Suomea. Tuuri meillä oli käynyt sikälikin, että pahimmat takatalvisäät väistivät meitä tyylikkäästi. Viitasaaren ABC:lla pääsin kuvaamaan buffetillallisen äärestä löytynyttä mölisevää härkälintupariskuntaa. Upea laji sekin. Loppumatka sujui leppoisasti.

Härkälinnut suunnittelivat pesintää. Viitasaari 27.4.2026.

Kylmä ja ankara huhtikuu kääntyi loppusuoralle. Kuun viimeinen päivä oli taas vapaapäivä. Ainoa tarjolla oleva kuukausipinna oli isosirri Porissa. Kaksi lintua olivat olleet bongattavissa koko viikon. Mutta en pysty suhtautumaan kuukausipinnojen listaamiseen siten, että lähtisin Poriin isosirrin takia työviikon aikana. En mitenkään. Pakko on saada hoidettua muukin elämä. Lisäksi jos Poriin asti menee, on siellä mielellään pystyttävä tekemään laadukas retki. Laatu on muutenkin se, mihin tähtään. Mieluummin laadukkaita retkiä sillä ajalla mitä on, vaikka sitten jonkun pinnan menettäisikin.

Terhille ei ollut tarjolla mitään, joten hän lähti Poriin ookaamaan. Lähdimme Espoosta tasan neljältä. Preiviikin kalarannassa oltiin seitsemän aikaan. Paljon lintuja, kuten Porissa aina. 22 punakuiria, ristisorsia, pikkulokkeja ja muuta mukavaa. Ei isosirrejä. Paikkaa seulottiin koko päivä eri henkilöiden toimesta. Ei isosirrejä. Niinpä justiin.

Jatkoimme Terhin kanssa Kuuminaisiin. Punakuireja oli lisää iso parvi ja merellä mukavaa muuttoa. Pari merikihua härnäsi tiiroja. Vuoden ensimmäiset kuikat, kaakkurit ja metsäviklo. Mutta ei toivottua karikukkoa. Seuraavana päivänä näimme Tiirasta, että Kuuminaisissa oli ollut karikukko.

Loppupäivä meni rattoisasti. Hylsyilimme mustaleppälintua ja heinätaveja. Näimme hienosti nokisorsan tai mikä ikinä se nyt liekään, katsoimme peräti neljää sepelrastasta ja bongasimme kangaskiurun ja kuningaskalastajan. Päivänpinnoja tuli peräti 18.

Retki oli mukava ja laadukas, mutta se tärkein laji jäi saamatta. Se leimasi pitkälti koko huhtikuuta. Laatua oli ja hienoa oli, pinnoja tuli pyöreä nolla.

Mikä sitten on elämässä lopulta tärkeintä?

Huhtikuun tilastot:

Huhtikuu: 236 (+0)

Huhtikuu 2026: 136

Huhtikuun päivänpinnat: 3086 (+111)

Suomi 2026: 165 (+34)

Pikkutylli esitti komeaa soidinta kotialueella. Helsinki 29.4.2026.