 |
| Mandariinisorsa tuli toista kertaa bongattavaksi maaliskuussa. Kaksin kappalein. Sitten niitä olikin siellä täällä. Kouvola 22.3.2026. |
Maaliskuu alkoi sieltä, minne helmikuu loppui: sumuisesta Utöstä. Oli todella säkkisumu ja näkyvyys olematon. Saaren satamalahdella oli edelleen hieno juhlapukuinen koiraslapasotka, yksi vaihtopukuinen koiras ja yksi naaras. Ihan kiva kuudari.
Lompsimme porukalla hiljalleen kohti itäniittyä. Jarmo Koistinen huusi sepelkyyhkyn, joka meni suoraan yli. Itäniityllä oli yhä neljä hyyppää, jotka olivat olleet kevääntuojina jo helmikuun viimeisinä päivinä.
Lautta mantereelle lähti puoliltapäivin. Utö oli tarjonnut mukavan tauon arkeen ja railakkaan seikkailun, vaikka mitään kuukausipinnoja tai harvinaisuuksia ei reissulle osunutkaan. Kotimatka sujui ongelmitta harmaata merimaisemaa tuijotellen. Kaikkiaan kuun ensimmäinen tuotti 20 kuudaria.
Ilmassa alkoi vihdoin olla talven lopun tuntua. Leudot ja sateiset päivät olivat sulattaneet lumia silmissä Helsingissä. Kävin kuun toisena hoitamassa töyhtökiurun rutiininomaisesti maaliskuunpinnaksi. Se näkyi jo autoon lampun päältä.
Maaliskuulle ei ollut oikein mitään odotuksia. Kyseessä on suhteellisesti vahvin kuukauteni, joten uusien pinnojen saaminen on jo erittäin vaikeaa. Maaliskuu on raaka kuukausi. Kuun viimeiset päivät ratkaisevat kaiken.
Blogin suhteen alkoi näyttää taas kuun viidentenä vaikealta. Päivänpinnoja oli tullut kaikkiaan 11 kappaletta. Kuudareita oli kai 32. Soidinkauden jatkuessa aktiivisena lintujen havainnointi oli jäänyt hyvin vähälle. Aamuisin ja vähän iltaisinkin olin kyllä yrittänyt. Neljä kottaraista Vermossa olivat ainoa mantereella näkemäni merkki lintujen kevätmuutosta Töölönlahden lokkiparven ohella.
Ke-vit, ke-vit, ke-vit. Lehtopöllönaaraan keväinen kutsu kruunasi perjantai-illan, kun palailin hyvissä ajoin Eevil Stöön Iso Vauva Jeesus -juhlakeikalta kotiin armaani viereen 6. maaliskuuta. Seuraavakin päivä oli kaunista keväistä juhlaa. Herkullisen aamiaisen jälkeen lähdimme ulkoilemaan Haltialan aurinkoiseen säähän.
Kevättä vastaanottamassa olivat Ahvenaiset, Heino, Rokala, Tuisku ja kumppanit. Solahdimme joukkoon tapittamaan taivasta ja nauttimaan lämmöstä. Ihme kyllä olin pukenut päälle liikaa vaatetta. Hiki valui villapaidan ja vaatekerrosten alla tyynessä paisteessa! Pääosassa Haltialan vielä suurimmilta osin lumisilla pelloilla olivat kiurut. Se puuttuikin päivänpinnoista. Uuttukyyhkyjä muutti jonkin verran, joukossa pari sepelkyyhkyä. Tavallistenkin lajien tunnistaminen tuntui taas jotenkin tosi ruosteiselta. Yksi laulujoutsen pyöri ehkä paikallisena, pari hyyppää suuntasi pohjoisiin. Harmaapäätikan äänekäs kuikuttelu tuotti toisen rastin päivälle.
En halunnut piinata aloittelevaa staijikaveriani turhan pitkään seisoskelulla. Suuntasimme bongaamaan töyhtökiurun ja siinä syntyi idea mennä kahville. Hän ehdotti Munkkiniemen Cafe Tarinaa. Syy oli se, että paikassa on terassi. Pitkän talven jälkeen tuntui hienolta nautiskella terassikahveista ja aprikoosi-suklaakakusta auringonpaisteessa ulkona.
Eipä tuota pinnailotulitukseksi voinut väittää, mutta muuten kaikin puolin mukavaa.
Sunnuntaina 8. maaliskuuta jatkui sama, johon lauantaina jäätiin. Kevään odottelua Haltialan pelloilla siis. Olin paikalla ensin yksin. Seuraan liittyi pian Ahvenaisen Arto ja hiljalleen muutamia muita. Arto fiilisteli kevään saapumista.
Oli kylmempää kuin edellispäivänä ja meno siten melko hiljaista. Joitakin uuttukyyhkyjä näkyi muutolla, kiuruistakin iso osa näytti jatkaneen matkaa.
Yhtäkkiä kaukaa Tammiston suunnasta kuului tuttua dzy-dzy,dzy-dzy,dzy-dzy -huutelua.
"Kuuntele", sanoin Artolle.
"Nakkeli!!"
Molemmat kuulimme äänen ja mietimme, voiko olla tosi. Hetken kuunneltuamme selasin putkella lehtikuusia ja sieltähän se toden totta löytyi latvuksista kiipeilemästä. Kohta pähkinänakkeli lennähti alas Tammiston puolelle niin, että siniharmaa värityskin näkyi kaukoputkella. Havainto oli minulle alue-elis ja muutenkin kova jopa vuositasolla alueellamme.
Lisää riemua aamuun toi Arton huutama hemppo, joka oli vuodari. Paikalle saapunut Jon Rikberg äkkäsi Kellarimäentien länsipuolen pellolta vielä neljä pulmusta, jota monet olivat odotelleet ja niiden perään pitkin aamua kyselleet. Pulmuset näki myös paikalle pelmahtanut monikymmenpäinen Tringan retkikunta. Päivänpinnatasolla kiva oli myös yli lentänyt pikkukäpylintu.
Vajaat kolmisen tuntia staijailtuani päätin kipeän selän kanssa lähteä bongailemaan. Yritin kunkkua Itä-Helsingistä turhaan. Töyhtökiuru oli tuttuun tapaan helppona. Mustapääkerttu ei sen sijaan vajaan tunnin seisoskelulla Konalassa näyttäytynyt.
Iltapäivällä suunnittelimme Osku Saarensillan kanssa tulevia kevään suunnitelmia, mutta niistä lisää sitten aikanaan.
Laiska ja väsynyt sunnuntairetkeily tuotti kahdeksan kalenteripäivälle uutta.
 |
| Kiurusta kolme kuuta kesään. Haltiala 9.3.2026. |
Maanantai 9. maaliskuuta oli taas perinteistä paskaa. Haltialassa oli aamupäivällä kuultu lapinsirkun kutsuääni. Iltapäivällä yksinäinen etsijä näki linnun lennossa. Sen jälkeen iso porukka etsi lintua näkemättä sitä. Tämän jälkeen taas yksinäinen etsijä näki linnun lennossa. Kun minä pääsin paikalle, lapinsirkkua etsittiin taas isolla porukalla. 80 kiurun parvessa oli kaksi hemppoa. Sen pituinen se.
Sain päivänpinnaksi työmatkalla ilahduttaneen telkän, joka oli saapunut Töölönlahden pieneen taidesulaan, pikkuvarpusen sekä Itä-Pakilaan ennättäneen sepelkyyhkyn. Lapinsirkku jäi yhä puuttumaan maaliskuulta ollen yksi harvoista "helpoista" jäljellä olevista puutteista.
Sumuseinämä oli saartanut pääkaupunkiseudun maaliskuun toisen viikon madellessa verkkaisesti eteenpäin. Se tietäisi, että kevätmuutto ei juuri etenisi. Pistäydyin Tokoinrannassa aamun työmatkalla. Yksi harmaasorsakoiras oli kaiketi selvinnyt talvesta lintuinfluenssoineen ja kovine pakkasineen. Neljä tukkasotkakoirasta oli saapunut odottelemaan keväisempiä aikoja. Tirkkosen Juho hälytteli jalohaikarasta aivan läheltä vieläpä oikeaan suuntaan tulossa, mutta en onnistunut saamaan siitäkään aamupalaveripinnaa.
Oli kaunis kevätpäivä, joten päätin töiden jälkeen olla reipas. Polkaisin Hernesaareen saadakseni kuulla kahdelta kuvaajalta, että vuorihempot olivat häippäisseet varttia aikaisemmin.
Etteivät vaan kuvaajat olisi menneet liian lähelle.
Nälkäkiukuissani etsin parvea kolmisen varttia, kunnes päätin luovuttaa. Oli ollut aikomuksena käydä Viikin kautta, mutta eipä sinne olisi juuri enää ehtinyt ennen hämärää tai jaksanutkaan.
Kotimatka reilut 20 kilometriä eikä yhtään päivänpinnaa. Otti päähän.
Seuraavana päivänä lounastauko tuotti töyhtöhyypän ja alueemme Haltiala-Tuomarinkartanon ensimmäiset kanadanhanhet.
Illalla lähdimme Ahvenaisen kanssa Viikkiin katsomaan siellä päivehtivää sarvipöllöä. No eipä näkynyt.
Itselleni vuoden ensimmäinen harmaahaikara jöllötti Lammassaaren hoitoniityllä. Seitsemän uuttukyyhkyä, yksi kottarainen. Perin tavanomaista.
 |
| Sarvipöllö nökötti kuusessaan. Helsinki 13.3.2026. |
Alkuvuosi piti sisällään erikoisuuden: perjantai 13. päivä perättäisinä kuukausina. Tekoälyn mukaan tämä tapahtuu 6-11 vuoden välein. En tarkistanut, pitääkö paikkansa.
Työpäivähän se oli, joten iltapäivään pystyi puristamaan lyhyen retken. Eihän se sellainen oikein mitään ikinä tuota. Hernesaaren vuorihemppopaikalla olin taas puolisen tuntia myöhässä. Neljä hemppoa näin. Siten päivän kovin potentiaalinen epäonnenpinna oli menetetty.
Epäonnekasta.
Olimme sopineet Terhi Ahde-Uusitalon kanssa bongaavamme yhdessä jotakin. Kohteeksi valikoitui Mattbyn pikkujoutsen. Se oli onneksi putkessa Damskin Sakarilla hirmuisessa puhurissa, kun paikalle ehdimme. Oskun hetkeä aiemmin näkemiä pulmusia ei enää näkynyt mailla eikä halmeilla.
Seuraavaksi sitten paineista ruuhka-ajelua pitkin Helsinkiä Viikkiä kohti. Ahvenainen näki juuri mustavariksen, joka meni sekin ohariksi. Sarvipöllö sentään kökötteli tutussa kuusessaan ja sen sai listata teemapäivälle.
Ehdin lopulta mielitiettyni kanssa saunomaan. Hullu nainen lienee, kun lähti suoraan saunasta mukaan bongaamaan Ahvenaisen löytämää seuraavaa mustavarista. Siitä sai vielä mukavan perjantai 13. -rastin localilta.
Koitti kutkuttavan jännittävä Baaripähkinän finaalipäivän aamu. Heräsin varpusten sirkutukseen ennen seitsemää, hörpin aamukahvit ja lähdin kohti Haltialaa. Jyri Heino oli ehtinytkin paikalle jo ensin. Simo-Pekka Tuisku liittyi kasvavaan remmiin pian. Näimme varhaisen niittykirvisen, joka ilahdutti kovin. Pulmusia oli paikalla noin viidenkymmenen linnun parvi. Niitä etsi myöhemmin moni. Ukkorivi ladon seinustalla kasvoi aamun mittaan toiselle kymmenelle, samanmoinen määrä muita harrastajia pyöri pelloilla.
Meno oli taivaallakin jo paljon keväisempää kuin viikkoa aiemmin. Hanhia muutti jonkun verran, hyyppiä kymmenittäin. Tundrahanhesta tuli vuodenpinna niittykirvisen tapaan.
No se Baaripähkinän finaali sitten... Sehän meni miten meni. Käteen jäi kutossija ja ikimuistoinen sekoilu. Oli kyllä mukavaa nähdä paljon tuttuja ja ystäviä vuosien varrelta. Sehän se on arvokasta.
 |
| Haapanaparin keväistä lentoa. Haltiala 15.3.2026. |
Taantuminen keskinkertaiseksi local-jyräksi eteni radallaan sunnuntaina. Kunhan ensin pääsi sängystä ylös ja ulos karistelemaan pahimpia pettymyksiä raikkaaseen kevätilmaan. Arto oli mukana henkisenä tukena. Tilan parkkipaikan reunassa elättelimme toiveita mustaleppälinnusta. Eipä näkynyt.
Simo-Pekan löytämät kaksi haapanaa olivat edelleen Ruutinkoskella tehden hienon lentokierroksen. Ihailin telkkien keväistä kauneutta. Jatkoimme kohti Niskalaa, kun äkkäsimme hienon punarinnan pomppimassa aurinkoisessa pusikossa joen rannassa.
Niskalaan oli tullut pieni hot dog -koju. Alkoikin hiukoa hieman. Ensin asioimme kuitenkin lintujen ruokintapaikalla, jossa peippo tapaili haparoivaa laulua ja järripeippo ryysti. Olin juuri helpottamassa oloani kuusikossa, kun Arto huusi: "Hei! Kärppä!"
Vikkelä lumenvalkoinen pomppi risukossa ja ehdin napata siitä jonkinlaiset dokumentit. Harvoin niitä pääsee näkemään.
Hodarikiskan nurkilta näkyi tuulihaukka ja töyhtöhyyppiä terassilistalle. Samaan aikaan Ruutinkoskella Hannu Hiisivuori havaitsi lapinsirkun. Lähdimme hiljokseen valumaan sitä etsimään. Oli laadukasta ja leppoisaa retkeilyä, sellaista kuin retkeilyn pitäisikin olla. Muutama pulmunen lensi kohti pohjoista Haltialan kanalalta nähtynä. Niiden etsijöitä oli taas pilvin pimein maastossa, kuten muitakin sunnuntaiulkoilijoita kevätpäivälle sopivasti.
Eipä sitä lapinsirkkua tietenkään löytynyt. Lähiretki tuotti 14 päivänpinnaa ja edellisillan vitutus hälveni kummasti.
 |
| Kärppä on aina iloinen kohdata. Haltiala 15.3.2026. |
Maaliskuun 19. päivänä olin jälleen kerran väsynyt. Niinpä nukuin autuaasti onneni ohi, kun Pasurin Jari oli löytänyt Janakkalasta kiljuhanhen. Huomasin hälyn parikymmentä minuuttia myöhässä, enkä lähtenyt enää paahtamaan Janakkalaan. Kävi tietysti ilmi, että hanhi olisi hoitunut vielä auringonlaskun jälkeenkin. Täpärälle se varmaan olisi mennyt.
Lähdinpä sitten seuraavana aamuna aamuyöllä kohti Janakkalaa. Osku ehti hieman edelle. Muistin taas, miksi rakastan bongausta, kun ajelin tyhjää moottoritietä musiikki pauhaten jännityksestä soikeana kohti pelipaikkaa. Jännitys tosin ehti lässähtää juuri ennen paikalle pääsyä, kun Osku soitti, ettei paikalla ole linnun lintua. Edes joutsenia ei ollut yöpynyt vielä jäisellä Korventien kosteikolla.
Aamu valkeni silti keväisen hienona. Palokärjet rummuttivat ja huutelivat, samoin harmaapäätikka. Puujyrä lauleskeli lähellä. Yksinäinen joutsen tuli suoraan kohti ja yli. Sen ääni kuulosti omituiselta ja nokkakin oli ihan musta. Pikkujoutsen!
Varhainen rautiainen muutti yli ja hihitti mennessään.
Aamun ensimmäinen hanhiparvi yritti laskeutua edellisillan paikalle toiveita herättäen, mutta nousi kuitenkin ja jatkoi matkaa, kuten loputkin aamun mittaan paikan ohittaneet hanhitokat. Kiljuhanhi lie ollut jo kaukana menossa. Mikä lie on alkuperältäänkin. Ehkä sen joskus saisi vielä.
Mukava aamu tuotti 17 päivänpinnaa.
Lauantaiaamuna heräsin suorittajamielitiettyni kanssa jo seitsemän aikoihin. Nyt oli puhelimessa äänet päällä, joten kaikenlaiset tyhmät piipit häiritsivät. Nautimme rauhassa aamiaisen ja lähdimme sitten ulkoilemaan Vuosaaren Kallvikinniemelle. Siellä oli aiemmin nähty kaksi ristisorsaa, mutta nyt ne olivat jo tapoihinsa kuuluen poistuneet ehkä kauemmas merelle.
Aamu oli upea. Naurulokkien riemukkaat keväthuudot kaikuivat vielä isolta osin jäiseltä lahdelta. Kohta porukasta huudettiin tylli. Pian se ääntelikin ja jatkoi matkaansa suoraan uimarannan yli.
Lähdimme komppaamaan kärkeä kohti. Niittykirvinen ponnahti lentoon niityltä: ist-ist-ist.
Saunarakennuksen kohdalla pulmunen ylitti meidät pirahdellen. Ristisorsia vain ei löytynyt.
Paluumatkalla niityn kohdalla taivaalta kuului iloinen ääni: hiityviityvit. Kangaskiuru! Huudahdin.
Aurinko lämmitti jo mukavasti, kun suuntasimme kohti Bruksvikeniä ja Talosaarta. Bruksviken oli niin ikään vielä isoilta osin jäässä, vain muutama töyhtöhyyppä siinä. Uuttukyyhky puhkui kevätriemuaan, palokärjet huutelivat täälläkin.
Talosaaren puolella ilahdutti keskenään jutellut harmaapäätikkapari sekä niityn metsikössä hetken lauleskellut kulorastas.
 |
| Mandariinisorsa ei ole kovin kiinnostava lintu, mutta pinna on pinna. Kouvola 22.3.2026. |
Vähällä oli, ettei seuraavakin kuukausipinna olisi mennyt ohi. Heräilin kauheassa darrassa M/S Victorialta Tallinnassa Risteily risteilyn kakkosaamuun, kun Kouvolasta piipiteltiin kaksi mandariinisorsaa. Laji oli ollut kerran 14 vuotta aiemmin hoidettavissa maaliskuussa.
Neljän aikaan laiva osui satamaan. Pikamarssin terminaalin ja ihmismassan läpi, hyppäsin Boltiin ja kotona rattiin. Hoidin linnut kello 18.04, kun aurinko laski puoli seitsemän aikaan. Helppo rasti.
Illalla nautimme vielä helsinkiläisittäin hienoista revontulista lemmittyni kanssa. Paljon ehtii, kun on reipas.
Oli muuten hieno risteily. Modem, Pilven Piirtäjät, Antti Autio, Lyyti, DJ Ibusal, Maustetytöt... Monta suosikkia oli ahdettu vuorokauteen ja hauskaa riitti.
Laulujen lunnaat saikin maksaa sitten tiistaina iskeneen oikein ärhäkän miesflunssan muodossa. Pari vuotta kai siinä menikin, kun viimeksi olin sairas. Heikko olo veti retkivoimat aikalailla nollaan. Niitä olisi tarvittu perjantaina, kun ensimmäinen maaliskuussa bongattavissa ollut tulipäähippiäinen tupsahti Hankoon. Muitakin kuukausipinnoja olisi ollut tarjolla Oulun seudulla idänturturikyyhkyn ja kiljuhanhen tapaisen muodossa, mutta aivan liian kaukana.
Maaliskuu oli jälleen jäämässä hyvin vaatimattomaksi listauskuukaudeksi.
Lauantaina 28.3. tuntui vihdoin siltä, että elämä voisi pikkuhiljaa voittaa. Olimme sopineet porukalla, että lähdetään Hankoon, jos tulipäähippiäistä vielä näkyy. Kaikessa rauhassa nautin aamiaista kultani kanssa ja olimme juuri saaneet aamutoimet valmiiksi, kun aina reipas Sami Tuomela ilmoitti linnun löytyneeksi. Terhin puhelusta 26 minuutissa olin heittänyt kumppanini harjoituksiin ja tapaamispaikalla Tolsan asemalla. Aika hyvä suoritus.
Autossa malttamattomina odottivat myös Lauri Saarela ja Peter Buchert. Köröttelimme kaikessa rauhassa kohti Suomen eteläkärkeä. Sami oli löytänyt Gåsörsbuktenilta luotokirvisen.
Sen bongaaminen osoittautui dramaattiseksi virheeksi.
Käppäilimme kohti kärkeä. Ei tuntunut hyvältä, mutta ei enää kovin kauhealtakaan. Maaliskuun kärki Tittosen Jouni soitteli pian, että mars mars, lintu on jollain tavalla hallinnassa. Kieltämättä askeliin tuli ripeyttä. Myös Koistinen oli ehtinyt paikalle kuukausirastia hakemaan.
Olimme jo luontopolun naisvankiloiden kohdalla, kun aseman väki ilmoitti kahden avosetin laskeutuneen Gåsörsvikenille. Kun saavuimme paikalle, josta ne olisi nähnyt, olivat ne juuri pompanneet lentoon ehkä vain minuuttia aiemmin!
Nuijasimme kaksi avosettia luotokirvisen takia!
Jos en olisi saanut lajia samasta paikasta elikseksi juuri maaliskuussa, olisin ollut maani myynyt. Nyt asia harmitti lähinnä vuodareihin mieltynyttä Latea, joka ei ollut vielä kyllästynyt avosetteihin.
Siinä hötäkässä ignikin ehti livahtaa piiloon, mutta löytyi onneksi lopulta paikalta melko vähällä hermoilulla. Hymyt olivat herkässä.
Vuodareita tuli ropisten: haahka, västäräkki, meriharakka, ristisorsa... Kevät on ihanaa aikaa!
Kävimme bongaamassa Hangon Bulevardilla kiimaisena huudelleen turkinkyyhkyn ja sitten selasimme läpi peruspaikat Långörenin tyven, Kobbenin, Vedagrundetin ja Svanvikin settien toivossa, mutta eipä näkynyt. Ei edes räyskää, kalatiiraa tai riuttatiiraa.
Paluumatkalla Sastamalasta piipiteltiin kiljuhanhi, jollaisia seuduilla oli lopulta kaiketi parikin kappaletta. Olisin taas ehkä ehtinyt sinne illaksi, mutta jätin lähtemättä. Nämä yksittäiset epäajankohdalliset kiljuhanhen tapaiset eivät vaan jaksa niin sytyttää, vaikka niistä saattaakin ruksin vihkoon saada. Oli kuitenkin aikomus lähteä paikalle sunnuntaina hanhia ihmettelemään.
Sen sijaan hain armaani mukaan ja lähdimme bongaamaan Tokoinrantaan sinne nyt tupsahtanutta mandariinisorsaa. Viikonlopun Kouvolan reissu näytti tässä valossa hieman hassulta, mutta tätähän tämä on. Ei voinut tietää. Erikoissorsa olikin kerännyt hirvittävän väenpaljouden Helsingin ytimeen. Ohikulkijatkin sitä ihmettelivät kovin. Myös hieno koiras jouhisorsa oli yhä paikalla ja lintuja muutenkin viljalti.
Iltakävelyllä punarinnat ja punakylkirastas lauloivat jo kotinurkillakin. Koleudesta huolimatta kevät oli tullut.
 |
| Kiljuhanhioletettu. Skouppi. Sastamala 29.3.2026. |
Kiljuhanhi on hieno lintu. Pieni laajalla alueella Fennoskandiassa ja Venäjän loputtomalla tundralla pesivä laji oli joskus yleinen muuttolintu Suomessa, mutta kanta ammuttiin lähes yhdettömiin.
Nykyisin alun toista sataa yksilöä käsittävä populaatio sinnittelee vielä pesivänä Pohjois-Norjassa. Suomesta laji lienee pesimälajistosta kadonnut jo aikapäiviä sitten.
Tuosta pienestä populaatiosta valtaosa muuttaa Suomen ja Siikajoen kautta keväisin vapun tienoossa. Kerran olen tuon tarkoin varjellun parven päässyt näkemään.
Sitten Suomessa nähdään erilaisia yksittäisiä kiljuhanhia silloin tällöin. Tänä vuonna maaliskuussa laji tuntuikin olevan hämmentävän yleinen. Näiden yksilöiden alkuperä on hämärän peitossa, mutta niiden epäillään vahvasti olevan ruotsalaisten istutuslintujen jälkeläisiä. Aitokiljuhanhina niitä on vaikea pitää.
Mutta pinna on pinna. Siis matkaan.
Kokoonnuimme Espoon Ikealla Tuomelan ja Vesa Jouhkin kanssa aamuseitsemältä uutta kesäaikaa. Autossa oli kokemusta ja näkemystä, jota nämä hahmot kyllä auliisti jakavat — pyysit sitä tai et.
Tällä kertaa sain muun muassa parisuhdevinkkejä ja reseptin isokoskelolle, joka ei ilmeisesti ole parhaimpien riistalintujen maineessa.
"Ensin nyljetään isokoskelo, sitten liotetaan vedessä, heitetään vedet pois ja liotetaan seuraavaksi piimässä, sitten heitetään piimät pois ja liotetaan viinissä, lopuksi heitetään isokoskelot pois ja juodaan viinit."
Pitkän ja puuduttavan tuntuisen automatkan aikana ihmettelimme myös muutamia pitkän linjan bongareita, jotka olivat lopettaneet harrastuksen.
"Eihän tää oo harrastus. Tää on elämäntapa. Ei tätä voi lopettaa", totesi Jouhki.
Sastamalaan päästiin läpi ajoittaisen lumi- ja vesisateen. Tuomela ihmetteli, miten Suomessa voi sataa maaliskuussa lunta.
Ensimmäisillä tarkistetuilla paikoilla oli vain muutama hanhi. Mitään päivitystä kiljuhanhesta ei ollut kuulunut aamun ensimmäisten valoisien tuntien aikana, joten ei hyvältä näyttänyt.
Pääsimme edellispäivän paikalle, jossa hanhia selasivat Nurmen Aapo ja muutama muukin tuttu kasvo. Eipä löytynyt kiljukasta. Oli hiivatin kylmä.
Hanhet olivat osittain katveessa läheisessä notkossa, josta yritimme niitä epätoivoisesti nähdä eri kohdista. Aikaa kului ja palasimme lähtöpisteeseen. Lopulta paikallisista Antti Virta äkkäsi aivan lähimmästä lintujoukosta kiljuhanhen ja huusi, että nyt on sopivan näköinen. Lintu oli mitä ilmeisimmin lentänyt siihen levottomien parvien mukana, sillä olisi se kyllä aiemminkin löytynyt, jos olisi paikalla ollut.
Sain sen pian putkeen ja huusin nyt itsekin: siinä on kiljuhanhi! Heikkohermoisemmat hanhet olisivat saattaneet alkaneesta tohinasta lähteä jo siivilleen. Paikalle valui päivityksen jälkeen nopeasti lisää väkeä, ja tunnelma oli tutun kiihkeä etsityn löydyttyä jälleen.
Kiljuhanhi oli lopulta helppo poimia parvesta aavistuksen pienemmän koon ja tummemman selkänsä myötä. Ajoittain näkyivät hyvin pitkälle ulottuva otsakilpi ja oikein selvä silmärengas. Mukava maaliskuun paikko tuli, jos ARK suo!
Kotimatkalla katselimme vielä paria peltopaikkaa Tammelassa nähden muun muassa piekanan, taivaanvuohen, useamman kymmenen kapustarintaa ja paljon muuta keväistä. Kangaskiurua yritimme joltain sorakuopalta, mutta se petti ikävä kyllä. Vihdissä eräällä peltoaukealla saalisteli hieno sinisuohaukkakoiras.
Helsingissä pistäydyin vielä Konalan mustapääkertulla, joka tupsahtikin paikalle heti, kun hyppäsin autosta ulos ja Laakson Arto sen minulle näytti. Tuuria oli nyt mukana. Illan ratoksi kävimme vielä tyttöystävän kanssa ihmettelemässä sarvipöllöä ja liejukanaa.
Viikonloppu oli ollut kaiken kaikkiaan mainio, mutta kuun lopun kaksi arkipäivää kyllä pelottivat hieman. Kevät oli edennyt sen verran joutuin, että mitä vaan saattaisi tupsahtaa Suomen rannoille. Mahdollisuuksia bongaukseen sen sijaan olisi hyvin huonosti.
Kuun toiseksi viimeisenä rastitin Tokoinrannan punasotkan vuodariksi numero 130 ja kävin bongaamassa illan ratoksi vielä Konalan mustapääkertun vasta yhdeksättä kertaa onnistuneesti.
Teksti lähti maailmalle Helsinki-Vantaan lentokentältä erittäin hyvissä tunnelmissa.
Maaliskuun tilastot:
Maaliskuu: 186 (+4)
Maaliskuu 2026: 102
Maaliskuun päivänpinnat: 1859 (+202)
Suomi 2026: 130 (+24)
