Kesäkuun retket: "Tämä se on elämää", sanoi bongari, kun Lapin kesän päivässä koki

Iberiantiltaltti esiintyi Uudessakaupungissa kesäkuun ensimmäiseen saakka ja katosi sitten. 1.6.2026.

Kesäkuu alkoi ikävimmällä mahdollisella tavalla eli hylsyllä. Olimme edellisiltana löytäneet mielitietyn kanssa vahingossa turkinkyyhkyn Rauman keskustasta, mutta aamulla se oli vaiti ja piilossa. Suomi oli jääkiekon maailmanmestari ja bongari edelleen vähän väsynyt.

Hotelliaamupala nautittiin leppoisan kiireettömästi.

Iberiantiltaltti olisi taatusti äänessä myöhemminkin aamupäivällä.

Niin se olikin. 

Tutut hahmot Jösse, Tarmo, Risto, Peter, Terhi ja Osku lompsivat vastaan Liesluodon Loukkeenletolta menestyksekkään kuukauspinnabongauksen jälkeen. Meillekin lintu lauloi heti, kun hikoillen pääsimme hyttystiheikön läpi paikalle. Sain nyt kuviakin tästä Iberian ihmeestä. 

Lintu lauloi koko päivän, mutta katosi heti sen jälkeen! Tiukille meni.

Heitin läheiseen salmeen talviturkkini. Olin kyllä uinut jo Espanjassa huhtikuussa hotellin uima-altaassa, mutta se ei kuulemma riittänyt tähän meriittiin.

Jatkoimme hyväntuulisina Poriin sukuloimaan. Iltapäivällä pääsin retkelle ja reilun tunnin tapituksella löysin kuningaskalastajan Luotsinmäeltä kuukausiässäksi.

Ässä on aina ässä.

Illalla kultani kotipihassa lauloi turkinkyyhky! Jessss. Aamun hylsy oli paikattu mukavalla spondella ja Porinpinnalla.

Kesäkuun toisena nukuin ohi turkkarin aamulaulujen. Lähdimme aamuretkelle Yyteriin, jossa oli onneksi pilvistä ja siten ei kovin kovaa väreilyä. Moni oli siellä avosetin perässä. 

Olisihan se ollut kiva nähdä, mutta eipä näkynyt. 55 lajin joukossa oli muun muassa 8 pulleaa isosirriä, 3 tundrakurmitsaa, 2 heinätavia ja iloisesti soidintanut schinzii etelänsuosirri. Miellyttävää ja mukavaa sponderetkeilyä. Hyttysiäkin alkoi olla metsäosuudella jo riesaksi asti.

Pikkusieppo on aina ihana. Merikarvia 3.6.2026.

Luvassa oli lisää auvoisaa elämää mökkeilyn muodossa. Siitä minä kyllä nautin, vaikka kiihkeä bongari olenkin, ja kukapa ei nauttisi.

Kuun kolmantena retkeilimme mökin läheiseen niemennokkaan vanhaan suojelumetsään. Ei siellä mitään mielenkiintoisia lintuja ollut, mutta hiki tuli ja hyttyset inisivät. Oli kaunista ja kesäistä.

Lounaan jälkeen ehdotin, että lähdetään kahville Merikarvian Lankoskelle virtavästäräkkiä etsimään. Sillan alapuolella korviin tarttui pikkusiepon iloinen sävel. Entiseen malliin virtavästäräkit löytyivät sillan yläpuolen padolta. Koiras ruokki kivellä kököttänyttä pienokaista. Ihanaa.

Kävimme vielä sääskien syötävänä etsimässä pikkusiepon, joka oli vanha koiras.

Lettukahvit maistuivat makoisilta.

Virtavästäräkkein suku jatkui Merikarvianjoella. 3.6.2026.

Päivän kovin täräys tuli Porvoon Söderskäriltä, jossa maestro Pekka Komi adjutantteineen kepitti siperianpilkkasiiven, jota me tavalliset kuolevaiset olimme aiempina päivinä Rauman Kylmäpihlajalla niin kovin jahdanneet. Vitutti. Olisikohan pinnakateus oikea termi?

Lemlandin Lågskärillä oli nummikirvinen, joka on kiertänyt minua näihin päiviin asti. Olkoot.

Olin Porissa hyvissä kyttäysasemissa.

Kävimme vielä yölaulajaretkellä, jonka aikana oli kovin hiljaista. Muutamia kehrääjiä löytyi vuodariksi. Paras löytö oli kuitenkin peltosirkku, jonka laulun taustalla rääkyi etäällä ilves. Jo toinen ilves muutamaan viikkoon, tällä kertaa tosin vain ääni.

Muutaman päivän Porin retkeily tuotti muutamia mukavia Porinpinnoja kuten viita- ja luhtakerttusen ja pensassirkkalinnun. Perjantaina oli aika poistua kohti PK-seutua ja loma läheni loppuaan. Koukkasimme Hämeenlinnan kautta, jossa Aulangolla lauleskeli jo pidempään erittäin suosittu pikkuhuitti. Se oli matkatoverille elis ja sopivasti matkan varrella Kärkölään, jossa odotti helppo kuukausiässä. Pikku-uikku torkkui pienessä metsälammessa, jossa uiskenteli myös pari mustakurkku-uikkua, nokikanoja ja telkkiä pienine poikineen.

Lauantaina olikin sitten luvassa lisää rehellistä bongausta. Suuntana oli Kotka, josta Peter oli edellispäivänä kepittänyt harjalintuetsintöjen ohessa tiibetinhanhen. Laji ei ole tietenkään juuri mitenkään kiinnostava, mutta pinna on pinna. Puuttui kesäkuulta. Oskulle oli tarjolla jopa tuplajättipotti, sillä häneltä puuttui harjalintukin. Terhi lähti mukaan.

Sain taas kunnian olla kuskina uusine autoineni. Voitaneen paljastaa, että olin hankkinut vuosimallin 2023 Toyota Corolla bensahybridin. Sillä oli ainakin aluksi ollut erittäin mukava taittaa matkaa. Porin-reissukin otti toista tuhatta kilometriä.

Tähtäsimme Kotkaan noin kahdeksaksi. Harjalintu oli edellisaamuna puputellut noihin aikoihin ja tiibetinhanhi pölähtänyt paikalle samoilla seutuvilla. Lisäksi aamulla idässäkin satoi. Koko länsirannikko puolestaan nautti rankoista sateista pitkin päivää.

Lyhyen ihmettelyn jälkeen harjalinnun puputus kuuluikin etäältä muutaman kerran. Odottelimme tunnin verran hanhea, kunnes Ari Vuorio piippasi sen viereiseltä niemeltä Katariinan Meripuistosta. Sinne puolijuoksua!

Hanhi ruokaili rauhallisesti vapojen seurassa. Helppoa ja kivaa. Vähän pääsi kuitenkin myös bongaustunnelmaan, kun lintu löytyi toisaalta ja piti tehdä pikainen siirtymä.

"Ei vapaata vangita voi." Kotka 6.6.2026.

Lähdimme etsimään Oskulta puuttuvia arvotikkoja Kyminlinnan suunnasta. Matkalla meinasi aiheutua liikennehaittaa, kun näin silmäkulmasta metsän päällä lokkien mobbaaman haarahaukan näköisen linnun.

Se osoittautui vuoden ties monenneksiko haarahaukaksi.

Kymijoen rantamilla oli komeaa ja laululintuja paljon äänessä, mutta tikat loistivat poissaolollaan. Ei niitä voi kesällä bongata.

Kotimatkalla pistäydyimme Loviisan Haravankylän lintutornilla vain todetaksemme lätäkön melko kuivaksi. Alkoi tuntua siltä, että kevään aktiivisin lintumeno oli hyytynyt ja edessä oli kuiva kesä.

Haarahaukka taas vaihteeksi. Kotka 6.6.2026.

Loman viimeisenä päivänä Oulussa ihmeteltiin etelänsatakieltä. En saanut aikaiseksi lähteä yksin sunnuntaina, kun kavereitakaan ei ollut.

Sen sijaan lähdin lämpöiselle pyörälenkille lännen suuntaan Vantaanjoen vartta pitkin. Luhtakerttunen lauleskeli, mustakurkku-uikut uiskentelivat Palettilammessa.

Olin melkein Kannelmäessä, kun rannekelloon kilahti tieto: Pikkukiljukotka tulee Saltfjärdeniltä itään.

Piti tehdä nopeita päätöksiä. Maarille ei ehkä ehtisi. Malminkartanon mäelle ehtisi, mutta nousu on kuulemma raju.

Mielitietty liittyi kaveriksi, ja poljimme niin nopeasti huipun tyvelle kuin mahdollista.

426 askelmaa. Sen verran askelmia on Helsingin korkeimmalle huipulle johtavissa portaissa.

Hiki virtasi ja puuskututti. Yritin kävellä varovasti niin, että en hengästyisi yhtään liikaa. Se oli melko mahdotonta.

Olin ihan puhki, kun pääsimme huipulle. Siinä piti sitten tärisevin käsin alkaa haroa taivasta. Lintu olisi todennäköisesti jo melko lähellä.

Hetken kuluttua sainkin Maarista odotetun soiton: Lintu näkyy.

Epätoivoisesti haroimme taivasta löytäen yhden mehiläishaukan.

Ei löytynyt.

Korpesi, sillä kyseessä olisi ollut ekoelis ja Helsinginpinna. Kannelmäestä tuli tieto, että lintu meni sielläkin kolmessa plussassa. Ihmetytti. Sen on täytynyt tulla melko läheltä Malminkartanonhuippua, ehkä jopa suoraan päältä tai vähän pohjoisen puolelta ohitse.

Aina nämä ovat vaikeita ja varsinkin kahdestaan amatöörin kanssa tuollaisessa paikassa, jossa näkymä on valtavan laaja joka suuntaan. Mutta olisi se silti pitänyt pelkällä kiikarillakin löytää.

Jatkoimme leppoisasti pyöräillen matkaa Elfvikiin, jossa sitruunavästäräkki näyttäytyi kohtuullisen odotuksen jälkeen. Nautimme kakkukahvit ja lähdimme kotimatkalle. Neljän tunnin ja 35 kilometrin pyörälenkin jälkeen olin taas melko väsynyt.

8. kesäkuuta ei tapahtunut mitään järkevää. Istuimme Oskun kanssa yöllä 12 tuntia autossa kuullaksemme etelänsatakielikandin. Pöllöjä oli Pohjois-Pohjanmaan reissulla liikkeillä pilvin pimein: 10 suopöllöä, yksi sarvipöllö ja viirupöllö, joka meinasi tulla tuulilasista sisään. Vuodariksi pytpytteli viiriäinen. Hullu reissu.

Kuun yhdeksäntenä oli sadepäivä. Illalla sateen hiivuttua lähdimme ajelemaan Kehä III:a länteen. Kohteena ollut kattohaikara siivoilikin itseään lampputolpan päällä komeasti. Kaveri sai eliksen.

Suuntasimme vielä Elfvikiin, jossa sitruunavästäräkki lauleskeli taukoamatta, mutta päivän mittaan nähty vesipääsky ei enää näyttäytynyt. 

Kesäkuun kymmenes oli viileähkö ja kovatuulinen, mutta poutainen sadepäivän jälkeinen päivä. Siitä tuli kotkapäivä. Aamupäivällä pääsin mähertämään toisen pomarinan viikon sisään. Fillaroin heti Maarin hälystä Itä-Pakilan petomuuton solmukohtaan siirtolapuutarhalle pelkän kiikarin varassa. Näinkin lännestä lähestyvän ison kaartelijan, mutta se nousi pilviin ja näytti kääntyvän tulosuuntaansa. Lintua ei nähty sen koommin.

Iltapäivällä perässä tuli clanga. Kiljukotka pysähtyi Maarin jälkeen Viikkiin, jossa istui tovin ruovikossa. Pääsin SP:hen viiveellä. Siellä päivysti jo Arto Ahvenainen, joka oli juuri ehtinyt nähdä linnun ennen saapumistani.

Hemmetti.

Olin lähdössä jo itään kotkan perään, mutta se kääntyikin ja leijui pitkät tovit näkyvissä Viikin päällä ennen poistumistaan pohjoisen-koillisen suuntiin. Vuoden kolmas clanga ilahdutti.

Riekko on Lapin aatelia. 14.6.2026.

Olin ostanut jo aikapäiviä sitten lipun Teurastamo Festivaalille huikean artistikattauksen takia.

Tietenkin kävi niin, että juuri ennen tätä kyseistä viikonloppua alkoi tapahtua.

Olin toki ottanut tietoisen riskin ja sopinut menoja lauantai-illaksi kuumimman rariajan loppupäähän. Siitä sain sitten kärsiä.

Ensin piipattiin arokotka Kuusamossa, puuttuisi kesäkuulta. Sitten tuli odotettu elishäly. Pilkkaniska Enontekiöllä. Perjantai-illan kruunasi tieto töyhtökiurusta Muhoksella. Se olisi kuukausiässää vailla.

Oikea bongari olisi hypännyt heti autoon ja lähtenyt Pohjois-Suomen kiertueelle. Minä valmistauduin festaripäivään kuuntelemalla pyörälenkillä viiriäisen, hylsyämällä Viikin kuhankeittäjän ja nauttimalla Oskun kanssa pizzat ja oluet Coolheadin terassilla. Mikäpä siinä, ihan mukavaa perjantai-illan viettoa.

Päätin kuitenkin, että jotain on aamulla yritettävä. Heräsin kello 3.30 ja lähdin Peterin kanssa retkelle. Ensin oli pysähdyttävä Siuntion metsiin. Tunnin kuulostelimme viileän kesäaamun äänimaisemaa. Jynx kiikitti, kultarinta matki sitä ja veteli väliin muita vinguntojaan, käki kukkui, rastaat laulelivat, muutama varis raakkui, kurjet huusivat.

Mutta ei se pähkinähakki, jota olin tullut hakemaan. Ei niin millään.

Kaiken kaaoksen keskelle tuli mieltäylentävä hylsy.

Leuka rinnassa jatkoimme matkaa Turkuun. Aloitimme katselun Åvikissa, jossa onnistuimme säikäyttämään kaikki rannan isot lokit lentoon kohti Topinojaa. Se meni hienosti.

Tavoitteena oli taas aroharmaalokki, jollaisen löytäminen oli toukokuussa onnistunut helposti, mutta ainahan se ei ihan niin oikeasti mene.

Topinojalla oli kyllä lokkeja, mutta ei edes yhtään sopivaa kandia. Lokkeja tulee paikalle pitkin päivää, mutta kun oli ne festarit.

Luovutimme vähän jälkeen kymmenen. Helsingissä luin Whatsapp-viestin: Larcac 2kv Åvikin lietteellä. Eri lintu kuin eilen. Lokit lähtivät kohti Topinojaa.

Ei saatana. Tämäkin vielä.

Nukuin kotona hetken ja täysin murheen murtamana mietin elämänvalintojani. Kaikki meni pieleen.

Ihme kyllä sain itseni tsempattua hyvälle festarifiilikselle siitäkin huolimatta, että vettä satoi koko illan. Seura oli loistavaa ja keikat hyviä.

Pilkkaniskaseuranta oli kuitenkin koko ajan päällä. Alkuillan myönteisen päivityksen myötä teimme päätöksen lähteä ja varasimme liput Finnairin aamun koneeseen. Pitkää yöunta ei taaskaan suotaisi, sillä viimeinen Paperi T:n keikka loppui puoliltaöin ja lento lähtisi 6.30 aamulla.

Teo Ylätalo haki viiden aikaan kyytiin kotiovelta. Päätä kivisti ja väsytti julmetusti. Kentällä tapasimme Jarmo Koistisen. Tunnelma oli odottavan jännittynyt. Sää oli Enontekiöllä parantunut ja ollut illan ja yön hyvä, aamulla tosin luoteistuulinen. Se tuskin tukisi sorsien muuton jatkoa, mutta eipä noista tiedä. Mitä virkaa tuollaisilla koirassorsilla oikeastaan kesällä on Lapissa muuta kuin hengailla ja ruokailla?

Inarin lintu oli 2022 ollut paikalla ainakin 30.5.-5.6. Siitä myöhästyin, kun en silloinkaan päässyt paikalle ajoissa. Kuopion taannoinen toukokuun alun lintu oli paikalla vain päivän. Olisimme ehtineet jatkamalla perille asti, mutta käännyimme pois saatuamme tiedon, että lintu on kateissa.

Paineet elikseen olivat siis kohtuullisen kovat koko porukalla.

Lennolla nukahdin hetken, ja pian edessä aukesikin Lapin kesä.

Kone oli ajoissa, joten vuokra-autoputiikin poikaa piti odotella pieni tovi. Hermostunutta edestakaisin kävelyä ja pyörintää. Onkohan se vielä? Mitään ei kuulunut.

Saimme allemme mukavan pikku Hyundain. Teo ajoi ja totesi alkumatkasta, että "tämä se on elämää."

Sitähän se on. Bongarin elämää parhaimmillaan. Edessä maantie ja sen päässä toivon mukaan hieno ja harvinainen lintu, jota ei ole koskaan aiemmin päässyt näkemään.

Levillä pysähdyimme kaupassa. Naisasiakkaan mukaan vaikutimme kiireisiltä. Ei kai?

Matkalla kohteeseen nauratti ja hymyilytti vielä kovasti. Ajomatka oli lentokentältä puolitoista tuntia. Ei siis mitään verrattuna siihen, että olisi lähtenyt autolla Helsingistä 12-13 tunnin matkalle.

Perille päästiin. Keli oli ok, tuulikin inhimillinen ja sääskiä paljon. Tilhiä helisi rannassa. Punakylkirastaat lauloivat, järripeippo ryysti.

Eikä näkyvissä ollut yhtäkään sorsaa.

Aiempina päivinä pilkkaniska oli ollut aivan rannan lähellä sorsaparvessa.

Väsy painoi ja huoli hiipi puseroon.

"Tuolla on sorsia", Jarmo sanoi ja laittoi matkakaukoputkensa kasaan.

Telkkiä, tukkasotkia. Ei edes yhtä Melanittaa.

Kauempaa aivan järven vastarannalta Teo löysi kiikarilla myös mahdollisia Melanittoja. Jarmo selasi niitä putkella. Ei näkynyt pilkkaniskaa.

Oli Teon vuoro yrittää. Tarkka nuorimies etsi ja etsi, mutta ei löytänyt.

Alkoi näyttää jo pahalta. Lintu taitaa olla häipynyt. Tästä tuli kaikkien aikojen hylsy.

Oli minun vuoroni yrittää ainoalla putkellamme. Linnut eivät näkyneet hyvin, mutta on niitä huonomminkin katsottu. Kovin monta minuuttia en ehtinyt selata, kunnes näin isopäisen Melanitan, jonka otsan ja nokan valkomerkit näkyivät selvästi ja oli sillä valkoinen niskakin.

"Huh, on se tuolla, ui vasemmalle siinä", taisin sanoa ja päästin seuraavat putkelle. Jarmo näki ensin, lopulta Teokin. Lintu oli ihan hyvin näkyvillä ensin löydyttyään, ja tunnelma vapautui tietysti. Käteltiin.

Edessä oli vielä pitkä retkipäivä Lapissa ilman sen kummempia pinnapaineita. Mikäpä sen mukavampaa. Lapin-retkeä ei ollut tälle vuodelle erityisemmin suunnitteilla, joten tämähän vain passasi.

Suuntasimme ensiksi hieman pohjoiseen katsellen esimerkiksi vanhoja lapinuunilintunuotteja. 

Ei löytynyt, mutta päivänpinnoja tuli sieltä täältä: piekana, valkoviklo, rantasipi, tuulihaukka, isolepinkäinen, kulorastas, sinirinta... Lapin linnusto on hienoa.

Jossain vaiheessa päätimme kääntyä takaisin ja yrittää saamillamme ja löytämillämme nuoteilla pikkusirkkuja, kuukkeleita ja lapintiaista ainakin. Pistäydyimme vielä pilkkaniskapaikalla Peltojärvellä. Paikalle oli nyt tullut myös pohjalaisryhmä lintua hakemaan. Merikotka tuli järvelle, nostatti sorsat ilmaan ja nyt Melanitat pilkkaniskoineen lensivät paljon lähemmäksi mukavasti katsottavaksi. Teo löysi kuukkelipoikueen vierestä naukumasta. Ihanaa.

Matka jatkui takaisin etelään kohti Kittilää. Läheltä löysimme Tiiran nuoteilla 2-3 kovasti aktiivista pikkusirkkua, myös sinirinta lauloi innolla. Pikkusirkkujen kuvaaminen osoittautui vaikeaksi.

Rinkisen Jukan toimittamilla lapintinttinuoteilla lintu hoitui vaivattomasti pesäpöntön läheltä.

Ihailimme Pallaksen maisemia ja päätimme pistäytyä tunturien juurella. Sieltä löytyivät vaivoitta paikalla aiemmin havaitut koskikara ja virtavästäräkki. Kipusimme Vattukurua ylös vähän matkaa, mutta laiskoina bongareina emme tällä aikataululla lähteneet tuntureita huiputtelemaan. Yritimme putkella kiirunaa rinteiltä, mutta eipä näkynyt. Sen sijaan kovinkin tuttavallinen riekko singahti jostain paikalle päkättelemään. Sen kuvaaminen oli hauskaa.

Muutaman tunnin retkellä olin onnistunut hoitamaan viisi vuodaria näistä Lapin lajeista, jotka aiemman kokemuksen perusteella osaavat joskus olla hyvinkin vaikeita ja työläitä.

Loppumatkalla Kittilään alkoi sataa ja väsyttää julmetusti.

Arokotka ja töyhtökiuru olivat ed p toisaalla. Ne jäisivät nyt väliin, mutta elikset ovat tärkeimmät. Parin hylsyn jälkeen pilkkaniskan hoitaminen tällä tavalla tuntui todella hienolta.

Nautimme Levillä Jampan tarjoamat pizzat ja virvokkeet, ja elämä maistui taas makealta.

Joku oli nähnyt laskettelutunturin huipulla keräkurmitsoja, joten päätimme vielä yrittää niitä. Keli oli muuttunut aivan hirveäksi, mutta sinnikäs Teo usutti muunkin ryhmän vielä ulos. Kekuja ei näkynyt tuulessa ja sateessa, mutta tyllipari ja ilahduttava pulmunen huipulla olivat kuitenkin. Jälkimmäinen täydensi laadukkaiden päpien listaa, joka reissulta oli kertynyt. Päivän retkeily Kittilässä, Muoniossa ja Enontekiöllä tuotti kaikkiaan 32 kalenteripäivälle uutta lajia, mikä on todella hyvin.

Aikaa tappaaksemme pistäydyimme vielä Kittilän kylällä sijaitsevalla lintutornilla ihan hienolla paikalla, mutta paleli jo kovasti. Nukuin koko lentomatkan, ja Helsingissä olimme keskiyöllä.

Alkuviikon seurailin päivityksiä arokotkasta tulisilla hiilillä. Mikä ratkaisuksi? Juhannuksena ei pääsisi, olin sopinut muuta. Kuusamossa olisi sateista. Lintu voisi pysyä.

Pankissa oli pari rästivapaata. Tein reippaasti töitä keskiviikkoon asti ja pyysin torstaita vapaapäiväksi. Keskiviikkona tuli vielä positiivista tietoa. Lintu ed p iltapäivällä.

Pääsin töistä neljältä ja olin aika väsynyt. Mitä tästä tulisi?

Ei auttanut kuin lähteä suorittamaan. Laitoin Brucen Born to Runin soimaan ja lähdin reteästi tien päälle.

Vain päästäkseni istumaan Kehä I:lle.

Oli hirvittävä juhannuksenalusruuhka. Maallepako oli alkanut. Liikenne oli Mikkeliin asti aivan jumissa. Voi vain kuvitella, millaiset ruuhkat olivat torstaina ja perjantaina.

Ensimmäinen jakso oli Joroisten Jari-Pekkaan. Otin ruokaa ja jatkoin Sukevalle. Jalat olivat aivan tönkköinä edellispäivän porrastreenistä Malminkartanossa.

Synkkä ja sateinen oli osuus Kainuun korpimaiden läpi Kuusamoon, jossa olin perillä 1.20. Valkoviklot ja punakylkirastas huutelivat kaatopaikan öisellä ja hiljaisella portilla. Vettä ripisi hiljakseen. Katsoin kiikarilla portin takaa jätealueelle. Jonkinlaisen lautakasan päällä näkyi tumma möykky. Sellaisesta väsynyt ja paineinen mielikuvitus vääntää herkästi kotkaa.

Ei tästä oikein uljasta saa tekemälläkään. Arokotka. Kuusamo 18.6.2026.

Otin kaukoputken ja kipusin hiekkakasan päälle. Möykky oli arokotka. Nipa nukkui läpimärkänä Kuusamon hämärässä sadeyössä täysin avoimesti näkösällä. Mielen valtasi helpotuksen ja onnen tunne.

Kaatopaikan portti ei ollutkaan lukossa, joten hiippailin lähemmäksi katsomaan kotkaa. Se heräsi, mulkaisi minua, mutta jatkoi heti uniaan. Erikoista. Mieleen tuli, olikohan se ihan terve. Nuori lintu tosin ei välttämättä ollut ihmisiä oppinut pelkäämään. Mistä lie kaukaa kaakkoisvirtausten mukana Kuusamoon eksynyt.

Märkänä ja kylmissäni aloin asetella leposijaa Corollan takaluukkuun. Fiksumpi olisi tehnyt pedin valmiiksi jo kotona lämpimässä Helsingissä. Pääsipähän testaamaan uuden auton nukkumaominaisuudet. Hyvinhän tuo majoitteenakin pelitti! Hieman ahdasta oli, mutta paremmalla suunnittelulla tai paremmalla säällä nukkumisesta olisi saanut mukavampaakin.

Unta riitti pariksi tunniksi. Heräsin toinen käsi puutuneena neljän aikoihin. Ei malttanut nukkua enempää. Suoritusta oli vielä suoritettavana.

Kävin vielä uudelleen katsomassa edelleen sijoillaan torkkuvaa arokotkaa ja jatkoin matkaa.

Vuotungissa oli lauleskellut lapinuunilintu jo muutamia päiviä. Samasta paikasta olin taannoin saanut eliksen. Ajelin tyhjiä teitä. Vuotungintietä olin ajellut monina kesäöinä Kuusingille kalalle silloin ennen. Kuusamossa mieleen tulvii aina muistoja, pääosin mukavia.

Lapuli lauloi heti, kun avasin auton oven. Ei tullut mieleenkään jäädä etsimään sitä näkösälle. Jatkoin heti matkaa ja pistin Motorcycle Emptinessin jytäämään. Oivangin kosteikolla oli kuulemma ollut pohjansirkkuja ja pikkusirkku helppona. Posi puuttui vuodareista, joten ajattelin pistäytyä. Hirmuinen tiksutus paljasti poikueen helposti. Pikkusirkkukin näkyi ja kuului.

Kuusamon-visiitti jäi lyhyeksi. Päivä valkeni ja pinnat odottivat muualla. Ennen vanhaan Kuusamo-Oulu-väli tuntui jotenkin pitkältä. Nykyperspektiivissä se ei ole matka eikä mikään. Soittelin matkalta kavereille aikaa tappaakseni. Oli rattoisaa.

Puoli kymmenen aikaan olin tuulisilla Muhoksen Matokorven pelloilla. Aikoinaan siellä oli Suviseurat. Kävin juttukeikalla.

Nyt mielessä ei ollut jumalan sana vaan töyhtökiuru. Suomen ensipesinnän oli löytänyt hyvä ystäväni Otso Valkeeniemi bongauksen yhteydessä. Poikasia oli ilmeisesti neljäkin. Paikalle tuli Siiran Jorma. Hetken päästä paikalle tuli myös kaksi aikuista töyhtökiurua. Toinen keräsi nokkaan pesämateriaalia, toinen hyöri paikalla muuten vain. Pian ne lennähtivät peltoon, josta hetken kuluttua nousi ilmaan myös poikasia. Teossa oli ilmeinen kakkospesye. Historiallinen tapahtuma.

Aito muhoslainen töyhtökiuru. 18.6.2026.

Ouluun, jossa tiesin rantakurvin olevan aivan yhtä mahdoton kuin aiemminkin. Puolisen tuntia jaksoin Oritkarissa pyöriä ja hyöriä. Ei kurvia. Ärsyttävä kesäkuun puute, joka hoituu joskus.

Letolla Oulunsalossa pesintää yrittää niittysuohaukka, yksi Suomen kolmesta parista tänä kesänä. Mukava Oulunpinna oli tarjolla, joten sinne seuraavaksi. Siiran Jorma ehti juuri nähdä koiraan lennossa ennen saapumistani. Tovin odottelun jälkeen se lenteli kaukana jaagaamassa merikotkaa, mutta jäi vähän epävarmaksi. Vaati pienen odottelun, kunnes lintu näkyi paremmin.

Nälkä kurni, joten pistäydyin Vihiluodon Kalassa syömässä talon kalalautasen. Suosittelen lämpimästi kalaruokien ystäville. Käyn siellä aina, kun ehdin näillä Oulun-reissuilla.

Raahessa elää pähkinähakkeja, joten pistäydyin matkalla yrittämässä. Turhaksihan sen tiesi taas. Ei havaintoa. Unohdin yrittää etelänsatakieltä Lumijoella päivänpinnaksi. Väsy painoi.

Parin tunnin kyntämisen jälkeen pääsin Luodon idyllisiin rannikkomaisemiin. Herman Mård oli löytänyt paria päivää aiemmin punakottaraisen. Pastori olisi pelkkä vuodari, mutta ainahan sellaista katsoo, jos matkan varrelle osuu. Paikalta löytyi Pertti Uusivuori, jolla oli huonoja uutisia: Ei kottaraisia. PU oli jo tovin etsiskellyt.

No, etsitään lisää. Pian kuului staran ääntä. Löysin pienen parven kottaraisia koivusta. Ne näyttivät laskeutuvan tiettyyn suuntaan peltoon katveisiin. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi sopiva katsomispaikka, josta parvi näkyi hyvin. Joukosta löytyi myös aivan upea punakottarainen, joka oli niin pinkki, että sen täytyi olla ad k.

Olin perillä Porissa hieman ennen yhdeksää illalla. Melkoinen rundi. Pääsin saunaan.

Harmaapäätikasta tuli juhannuslistalle täytettä. Pori 19.6.2026.

Juhannus koostui levähtelystä, koirien rapsuttelusta, herkuttelusta, saunomisesta, uimisesta, pelailusta, soutelusta ja sen sellaisesta. Ja lintujen katselusta.

Kävin mökiltä tietysti muutamalla retkellä juhannuspinnoja etsimässä. Yksi tavoitelajeista oli kuningaskalastaja, jota etsin Porin tutuilta paikoilta pari kertaa. Eipä löytynyt. Mustavaris oli juhannuslistalle uusi, samoin törmäpääsky. Enäjärvellä vanha tuttu nokisorsan tapainen oli edelleen. Mökkitiellä näkyi pyy. Juhannukselle uusia olivat myös mökin pihasta nähdyt räyskä, kanahaukka ja harmaapäätikka.

Juhannuspäivänä oli tullut tieto harjalinnusta Ahlaisten kirkolla aivan lähellä. Se oli ykköskohteeni varhaisen aamun retkellä. Ei vilaustakaan tai ääntäkään aamuviideltä alkaneessa tarkkailussa. Jatkoin Yyteriin väsyneenä. Jalohaikarasta sai juhannuspinnan. Lietteillä oli vesi aika korkealla. Suosirriä ei aluksi näkynyt. Sitä etsiskellessä löysin toisen, vaaleavatsaisen, mustajalkaisen sirrin. Paikalla oli nähty pikkusirri, johon ajatukset heti tietysti siirtyivät – virheellisesti. Onneksi aloin heti kuvata lintua. Se olikin pulmussirri, ihan kiva tähän aikaan kesästä ja mukava sponde juhannuspinna ja vuodari.

Yyterin jälkeen yritin taas harjalintua turhaan. Myöskään illan kolmas yritys ei tuonut tulosta.

Juhannussunnuntaina lähdin ottamaan neljättä kertaa harjalinnusta mittaa. Taas tämä pahamaineisen kähmy laji otti minusta selkävoiton. Aina välillä joku oli kuullut sen puputtelevan lyhyesti. Tiettävästi yksikään bongari ei juhannuksen aikana lintua nähnyt. Kai se siellä oli.

Hortoilu Ahlaisten metsässä tuotti kuitenkin mukavan sivuosuman, kun liikkeellä olleiden käpylintuparvien joukosta kuului kirjoloxian ääntä. Juhannuspinna ja vuodari siitäkin.

Lounaan ja kakkukahvien jälkeen hyvästelin mökkiläiset ja lähdin ajelemaan ruuhkaista Porintietä. Mustavaris jäi näkemättä päivänpinnaksi, mikä ärsytti jälkikäteen.

Ruskosuohaukka saalisteli helteessä. Siuntio 21.6.2026.

Ajattelin pähkinähakin olevan täysin mahdoton rasti iltapäivän tunteina, mutta Siuntio oli jokseenkin "matkan varrella", joten päätin kuitenkin yrittää. Matkalla Dansbackantielle hieno ruskosuohaukkakoiras saalisteli aivan tien vieressä. Kuvasin sitä hetkisen.

Perillä odotti helteinen metsä. Lompsin siellä aikani ja olin jo luovuttamassa, kun aivan läheltä alkoi kuulua hakin rääkymistä. Jessss!!! Kuukausiässä oli tosiasia.

Tästä iloisena päätin yrittää vielä Siuntion Myransin viimeisiä Tringan alueen peltosirkkuja. Eipä kuulunut helteessä mitään, mutta pensastaskun sain sentään ruksia juhannuslistalle. Oikein hieno juhannus kaikin puolin harjalinnun piileskelystä huolimatta.

Juhannussunnuntaina Esko Lavikka lavikoi Soukan kasavuorelta itäisiin arohiirihaukan, jota kukaan ei saanut kiinni. Siinä meni sitten alkuviikko pilalle.

Maanantaina kymmenen jäljestä Komi ilmoitti arohiirihaukan olevan edelleen Kirkkonummella ja käyneen lennossa jossain Tanskarlan päällä. Tunnin päästä olimme Oskun kanssa pelipaikalla. Tapittajia tuli paikalle muitakin. Laji ei ollut koskaan ollut oikein bongattavissa kesäkuussa. Meille kyseessä olisi elis.

Ei tullut mitään.

Seuraavana päivänä aloiteltiin uudestaan kahdeksan aikaan. Petoja lenteli Kirkkonummen puolella siellä täällä. Väkeä oli paljon edellispäivää enemmän.

Kello 9:40 Lavikka nuotitti merikotkaa mobbaavan linnun. Se on varmaan se.

Pitkän tuntuisten sekuntien jälkeen pääsin tilanteeseen mukaan. Näin merikotkan, hiivatin kaukana, ja sen selkään syöksyvän pienemmän pedon. Pian pienempi loittoni kauas liukuen udun sekaan.

Siinä se.

Lavikka kertoi nähneensä linnun voimakkaan kontrastikkaan yläpuolen, valkoisen pyrstön ja kotkamaisen jäykän lentotavan. Myös toinen kova staijari, Pekka Toiminen, näki linnusta tuntomerkkejä.

Minä näin vain oikean, muiden määrittämän linnun.

Iltapäivään asti katseltiin, mitään ei enää tapahtunut.

Kävin syömässä ja ehdin kotiin. Tuli häly. Arohiirihaukka Kirkkonummella. Nousi juuri sieltä, mihin näimme sen laskevankin ja katosi jälleen jossain Bondarbyn suunnilla. Ei muuta kuin uudestaan Kirkkonummelle pelloilta etsimään.

Iltaan asti katseltiin, ei mitään.

Jäljelle jäi moraalinen kysymys: Ottaako pinnaa vai ei?

Pinna jäi ottamatta. Keskiviikko oli sadepäivä, joka poutaantui illaksi. Ehkä sen mukana lähti arohiirihaukka. Torstaina oli taas edessä tuijottelua Soukassa. Porukkaa oli mukavasti osin vaihtuneena, ja läppä lensi. Jaksoin tuijotella puolillepäivin.

Illalla sain vahvan kehotuksen käydä bongaamassa käenpiika ekokuukausipinnaksi, joten tein työtä käskettyä. Mukava iltalenkki.

Varis on vielä yleisempi kuin haarahaukka. Espoo 27.6.2026.

Kesäkuun viimeinen lauantai koitti. Olimme Terhin ja Peterin kanssa saaneet ruinattua pääsyn Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen. Edessä oli epätoivoinen aroharmaalokin etsintä. Melko pian nousi ilmaan haarahaukka, joka leijaili lähes koko tarkkailun ajan ihan lähellä. Viimeksi niitä oli kaksi.

Kului tunti, toinen ja melkein kolmaskin. Paikalle saapui asiantuntija. Petteri Hytönen.

Eipä aikaakaan, kun Sami ja Petteri yhdessä juonivat homman selväksi: "Tossa on cace."

Ihana naarastyyppinen aroharmaalokki koikkelehti muiden Larusten seassa. Olihan tuota jo ihan tosissaan yritetty, Terhi ja Peter useampanakin kesäkuuna. Tuntui mukavalta.

Lokkimaailman tunteita ja tuoksuja ihmetellessä Porvoossa katseltiin yllättävää arokotkaa. Puntaroimme asiaa tovin, ja kun lintu jäi pyörimään paikallisen kotieläintilan päälle, päätimme lähteä matkaan. Peter ja Sami olivat jättäneet Kuusamossa käymättä. Minulla ei ollut paineita, mutta olisihan tuo ollut kiva nähdä. Pian löysimmekin itsemme katselemasta poneja ja hevosia Porvoossa.

Lintu ehti kadota pisteenä taivaalle yli puoli tuntia ennen kuin pääsimme paikalle. Mukava kahvihetki idyllisessä maalaismiljöössä.

Iltapäivällä valmistauduin pitkään matkaan, ja kävimme vielä pienellä helteisellä päivänpinnakatselmuksella. Loma alkoi mainiosti 30 päivänpinnalla ja yhdellä kuukausipinnalla.

Kuun viimeisistä päivistä ei jäänyt havaintojen puolesta ihmeempää kerrottavaa. Sunnuntaina kävimme katsomassa Maunulan piippupöllöjä. Samassa paikassa lauloi iduli. Päivän varsinainen lomaretki suuntautui Tuusulaan, jossa söimme lounasta Lottamuseolla ja katselimme taidetta Pekka Halosen talossa Halosenniemessä.

Maanantaina 29.6 starttasimme Savon kautta kohti pohjoista. Lahdessa pysähdyimme Jokimaan kuningaskalastajapaikalla. Kunkkua ei näkynyt, mutta pyrstötiaiset ilahduttivat. Mielitietty sai taas yhden eliksen. Mäntyharjulla katselimme lisää taidetta Taidekeskus Salmelassa. Sitä oli jopa uuvuttavan paljon. Kirjasin toki Mäntyharjunpinnat. Joroisissa niittysuohaukkaa ei taaskaan näkynyt, mutta oli muuten mukavaa. Ruisrääkkä huuteli aivan vieressä.

Ilta Kuopiossa oli rentouttava.

Aamu sen sijaan oli täynnä draamaa. BALKANINUUNILINTU. Kauhistuttavan kova rariteetti piipattiin. Helsingistä. Voi v...

Ei olisi yhtään huvittanut lähteä takaisin etelään. Mutta pakkohan se oli. Asiasta käytiin pienimuotoinen keskustelu, ja sitten mentiin. Ehdimme Leppävirralle, kun tuli peruutus. Huh. Lintu olikin vain "tavallinen" lapinuunilintu. Kova Helsinginpinnahan se olisi ollut, mutta eipä harmittanut. Balkaninuunilinnun olisin kyllä nähnyt mielelläni.

Päivänpinnat olivat Iisalmessa nähdyt harmaalokki ja pikkutikka. Kävimme pari kertaa uimassa, söimme Olvin tehtaalla ja ajelimme illaksi Rokuan kylpylään nauttimaan elämästä.

Leppoisaa!

Kesäkuun tilastot:

Kesäkuu: 298 (+10)

Kesäkuu 2026: 197

Kesäkuun päivänpinnat: 3155 (+312)

Suomi 2026: 265 (+17)