Heinäkuun retket: Loppua kohti kuumenevaa menoa ja yksi haaveiltu elis aroilta

Kolmannen kalenterivuoden mustanmerenlokki Kemiönsaaressa aiheutti pohdintaa lajipuhtaudesta. Opettavainen tapaus, josta en oppinut mitään. Skouppi. 8.7.2025.

Minkä heinäkuussa hylsyää, sitä ei heinäkuussa havaitse.

Tällä teemalla aloitin uuden kuunkierron, kun lähdin aamukahvin jälkeen pyöräilemään kohti Saunalahtea kuukausilistalta puuttuneen rastaskerttusen toivossa. Alkoihan kuukausi alusta, joten merkkasin jokaisen havaitun lajin Pinnariin. Kaikkien pinnankeräilijöiden pitäisi listata kuudarit!

Kahdelta aiemmalta kuukaudelta oli perintönä listaykköspaikka näillä harvojen keräämillä kuudarilistoilla. Nyt sellaista tuskin olisi luvassa, ja syynä olivat tietysti palkkatyöt.

Työt olivat esteenä myös sille, etten aloittanut eräiden muiden pinnahullujen tavoin kuukauttani Utsjoen Teppanansaaresta pikkukanadanhanhi Klenkkaa bongaten. En voinut kuin kadehtia lomalaisia ja olla iloinen siitä, että työtä yhä oli.

Pyöräretki Töölönlahdelle läpi Viikin tuotti 46 lajia ja hylsyn siitä ainoasta tavoitellusta eli rastaskerttusesta.

Oli lämmintä, mutta edelleen tuulista. Vaatetta oli silti liikaa. Kesäkuu oli ollut hyytävän kylmä ja raskas, mutta rarintuoksuinen. Odotuksissa oli lähinnä vaisu heinäkuu. Vasta elokuun vaihteessa odottaisi viikon lomapätkä.

Yhden heinäkuunpinnan tiesin varmuudella saavani. Se oli hakemista vaille.

Pesällään kököttävää kattohaikaraa edes minä en voisi hylsytä.

Siispä ajelin Turun Topinojan kaatopaikalle, jossa pohdin, että heinäkuisen hellepäivän iltana normaali terve nuorimies saattaisi olla töiden jälkeen katselemassa vaikka naisia. Pois se minusta. Katselin sen sijaan, kun kattohaikaraemo vahti ainokaista jälkikasvuaan, joka myös hetkeksi nosteli päätään ja suki itseään.

Oli muitakin kohteita. Heinäkuu kun oli, kaikki helppokin oli muuttunut jo vaikeaksi. Paimion Meltolassa oli havaittu hiljattain kaulushaikara ja käenpiika. En havainnut sellaisia. Pari rytikerttusta lauleli vielä innolla.

Läheisillä ruderaateilla oli joku nähnyt kangaskiuruja. No en nähnyt niitäkään, kun aikani komppailin.

Köröttelin Halikonlahdelle, jossa rastaskerttunen toiseksi kuukausipinnaksi oli illan ehdoton minimivaatimus. Rytikerttuset olivat kyllä täälläkin innokkaasti äänessä. Yli tunnin odotuksen jälkeen aru lensi ihan viereeni hämmästyttävänkin lähelle ja aloitti sitten vaisun raksutuksen. Olin kieltämättä tuostakin melko tyytyväinen. Harvoin läheltä nähdystä linnusta olisi tässä hieno kuvakin komeassa iltavalossa, ellei kamera olisi ollut autossa kuten tapoihin kuuluu. Saatte sen sijaan kuvan hirvestä.

Sellaisen satuin kuvaamaan, kun etsin auringon jo laskiessa vielä kangaskiurua joltain soramontulta. Lullulat olivat hiljaa.

Pienen piristyksen kotimatkan varrelle tarjosi moottoritien kallioleikkauksen reunalla istuskellut komea huuhkaja. 

Väsytti.

Nuori hirvi töllisteli pellolla. Salo 1.7.2025.

Harvinaisuusrintama pysyi täysin kuolleena heinäkuun alkupäivät. Helsingin saaristossa kesehti yhä lievää ahdistusta aiheuttanut kyhmyhaahka. Ollapa vene. En jaksanut alkaa kyydinpummintaan. Olisin tarvinnut myös lentokoneen sepeltaskun (Ivalo) ja pikkukanadanhanhen (Utsjoki) bongaamiseen. Köyhäksi työläiseksi synnyin.

Polkupyörällä pääsi yhdelle pinnapuutteelle. 

Torstai-iltapäivänä ehdin nipinnapin hoitaa Iso-Huopalahdella pesineen käenpiian ennen vesisadetta, joka kasteli kotimatkalla. Eipä tuollainen lämmin kesäsade mitään haittaa.

Laulurastaan jälkikasvua. Heinäkuu on poikasten aikaa. Uusimaa 4.7.2025.

Perjantai-illaksi oli suunnitelmana lähteä Pohjois-Uudellemaalle yöretkelle. Olin kuullut puskaradion laineilta hyvät nuotit viirupöllöpoikueelle, joka vielä kuun vaihteessa oli häärinyt paikalla aktiivisesti. Menin paikalle aivan liian aikaisin jo reilusti ennen auringonlaskua. Paikalla oli poikue kyllä, laulurastaspoikue.

Illan hämärtyessä jännitys tiivistyi.

Samalla tiivistyi se tosiasia, että olin jättänyt takin kotiin. Lähtiessä oli vielä lämmin kesäilta, nyt +6 astetta.

Lehtokurpat lentelivät. Sitten kuului pari kruit-ääntä ja surinaa. Kehrääjä lähti liikkeelle. Pellolla, jolla viirupöllöjä odottelin, lenteli aivan lähellä kaksi kehrääjää ja lepakko. Yössä oli tunnelmaa. Ja kylmä.

Puolenyön jälkeen ruisrääkkä aloitti lähellä tauottoman raksuttelun.

Pöllöistä ei kuulunut mitään. Mikä lie oli ne vienyt. Ehkä olivat jo siirtyneet sen verran, ettei kerjuuääni enää kuulunut.

Poistuin kotiin väsyneenä ja kylmissäni. Harrastuksen mielekkyys oli jälleen kerran kyseenalainen.

Aikoihin on eletty. Joutuu laittamaan linnuttomia maisemakuvia blogiin. Uusimaa 4.7.2025.

Lauantai-iltana heinäkuun viidentenä tapahtui viimein jotakin. Sami-Salapoliisi laittoi Whatsappiin kuvan Tiirasta: Onko tämä arotasku?

Sonkajärveltä Tiiraan kivitaskuna merkatuissa kuvissa oli ilmiselvä arotasku, jonka minua viisaammatkin heti totesivat.

Piti heti tarkistaa, onko se kova. Oli se kova. Lajia ei ollut aiemmin Suomessa havaittu heinäkuussa. Edellisvuonna lintu oli Viikissä bongattavissa elokuun alkupäivinä.

Ainoastaan terävin kärki lähti lauantain myöhäisillaksi taskua katsomaan. Lintu vaikutti menneen yöpymään, joten näytti ihan hyvältä vielä sunnuntaitakin silmällä pitäen. Olin Osku Saarensillan kanssa katsomassa Antti Autiota Viikin Coolhead-panimolla. Keikka oli taas kerran upea.

Röpöttely jäi onneksi lyhyeen, kun tiedossa oli todennäköinen aikainen lähtö bongaamaan. Olinkin kaivannut jo bongausreissua.

Terhi Ahde-Uusitalo lähti mukaan, kun aamuvarhaisella tuli vielä tieto linnun paikallaolosta. Pääsin taas helpolla, kun kotiovelta haettiin bongaamaan. Saan olla kiitollinen.

Olihan tuota taivalta taas taitettavana. Alkumatka meni sateessa, mutta Savon puolelle saavuttaessa ilma kirkastui. Sonkajärven Sukevalla olikin jo melkein helteistä. Runon ja suven päivän hengessä ruisrääkät lauloivat kuin Eino Leinon tekeleessä konsanaan.

Löysin pirteän arotaskun melko pian rehupaalien päältä hyörimästä. Lintu oli koko ajan hyvin näkyvissä, mutta kaukana muihin kuin skouppikuviin. Hyvä kesäinen meininki!

Toisena kohteena meillä oli Iisalmen kaatopaikka. Sielläkin oli nähty haarahaukkoja, kaksin kappalein. Matkatovereilla se puuttui vielä heinäkuun listoilta. Osku huomasi toisen linnuista melkein heti suoraan päältämme, toinen lipui paikalle hetken kuluttua.

Haarahaukka inflatoituu aika kovaa vauhtia. Havainto oli vuoden viides, joista kolme on ollut spontaaneja.

Kotimatkalla oli mukava pysähtyä Ahvenaisten puutarhakahvilassa Kuopiossa.

Käsisulkiaan sulkiva 2 kv haarahaukka. Iisalmi 6.7.2025.

Seuraava maanantaikin tarjosi mukavaa tekemistä. Lähdimme Oskun kanssa niin pian kuin mahdollista katsomaan Porvoosta löytynyttä mustatiiraa. Aluksi näytti varsin heikolta. Erilaisia tiiroja ja lokkilintuja kyllä oli, mutta ei sopivaa. Lopulta Ruskiksen vanhalta tornilta Osku löysi linnun kaukaa vastarannan ruovikon reunalta saalistelemasta. Helpohko heinäkuun rasti tuli. Tolkkisissa mustaleppälintu oli yhä löydettävissä.

Myös tiistaina piippasi kovan heinäkuisen. Oskun kanssa irtauduimme nopeasti bongaamaan Kemiönsaaresta ilmoitettua mustanmerenlokkia. Vain kolme oli ollut bongattavissa aiemmin: 1995, 2004 ja 2006.

Paikalta löytyi mielenkiintoisen näköinen lintu, jonka ikä oli määritetty 3 kv:ksi. Nokka näytti hieman turhan hentoiselta tälle lajille. Lintu ei muutenkaan ollut erityisen kookkaan näköinen naurulokkeihin verrattuna. Huppukin näytti joissain kuvissa huonolta, samoin silmänympärykset. Pohdittiin siis mahdollista risteymää mustanmerenlokin ja naurulokin välillä. Sami Tuomela teki ansiokasta määritystyötä artikkelin ja kuvien avulla, kun lentokuviakin illalla saatiin näytille. Siiven kuviot näyttivät hyvältä lajipuhtauden kannalta. Lopputulemana oli, ettei kenelläkään vaikuttanut olevan nokan koputtamista määrityksestä. Pinna ruksittiin, ja RK sen lopulta sitten päättää.

Maskaran raskaat ripses ne toisiaan takoo, sä tiedätkö lainkaan nyt beibi, hei kuka sä oot? Ruotomielen laulu Kuka sinä olet alkoi soida päässäni tätä lokkia ihmetellessä. Kemiönsaari 8.7.2025.

Myös heinäkuun yhdeksäntenä pääsin kuukausipinnaretkelle. Illan padelpelien jälkeen ajelin hikisenä lämpimään iltaan Ridasjärvelle. Kaulushaikara puhalteli noin seitsemän minuutin odottelulla kuukausilistalle ollen vielä hyvinkin aktiivisesti äänessä.

Ei mennyt huonosti, muttei Hyvinkää.

Pihan hemppopesinnässä tapahtui. Koiras illan ruokintalennolla. 12.7.2025.

Naaras ylväänä syreenissä.

Heinäkuun toinen viikko kului viikonloppuun asti ilman mainittavia harvinaisuushavaintoja tai muutakaan. Kotipihassa pääsin kuitenkin todistamaan iloista perhetapahtumaa. Valkokuusesta, jonne hempot olivat aiemmin pesää rakennelleet, alkoi kuulua emon vieraillessa iloista sirkutusta. Poikaset olivat kuoriutuneet!

Lauantaista 12.7. muodostui lintupäivä. Lähdimme Oskun kanssa aamulla varhain itään esimerkiksi tikkojen ja pyrstötiaisten toivossa. Lammella, jossa näitä piti oleman, olikin käynnissä nuorisolla jonkin sortin reivit, joten montakaan erityistä lintulajia jumputuksen äärelle ei ollut etsiytynyt. Jonkin verran päivänpinnoja kuitenkin ropisi. Mainittakoon nyt vaikka hömötiainen ja nokkavarpunen, jotka kirjasin myös atlashavainnoiksi.

Helle paahtoi nyt Suomea. Lähdin aamupäiväunien jälkeen pyöräetkelle Maarille, jossa viihtyi toista päivää kolme jänkäsirriäistä. Ne olivat hyvä syy hankkia käsivarsille rusketusta ja pyöräillä ihanan lämpimässä säässä kolmisenkymmentä kilometriä. Päivänpinnat nousivat tuon retken ansiosta toiselle sadalla vaatimattomalta lähtötasoltaan.

Illalla istuin raukeana kotiterassilla hyvässä seurassa ja odottelin, josko hemppopesässä tapahtuisi jotain. Melko pitkään emoparia piti odotella, kunnes ne pari kertaa kävivät syöttämässä jälkikasvunsa. Toinen ruokintakäynti kesti pidempään, ja siitä sain napattua mielestäni aika hienot kuvat, joista pari ohessa.

Oskulta oli tullut Whatsapp-viesti: "Ois aika kova."

Ajattelin minulta jääneen huomaamatta jonkin lintuhavainnon. Lintutiedotus kertoikin juhlapukuisen amerikanjääkuikan lilluvan Raahen edustalla. Päätimme lähteä sitä katsomaan. Hain kyytiin Oskun ja mittelspitz-Hopsun.

Laji oli ollut heinäkuussa bongattavissa vain kerran vuonna 1993, joten olihan se kova.

Siinäpä sitten taas kerran trooppisen yön selkään.

Joutsan kohdalla virkistyimme. VIIRUPÖLLÖ TOSSA AIDALLA! Pääsin huutamaan. Heinäkuunpinna!! Olinhan jo hylsynnyt lajia aiemmin tässä kuussa, joten tuntui mukavalta.

Konginkankaalla jo tovin aikaa laulellut viirusirkkalintu otettiin välipysähdykseksi. Se oli yöllä hyvin äänessä. Paikalla kerjäsivät myös sarvipöllön poikaset.

Kuikkapaikalle aiemmin ehtineet Koistisen Jarmo, Teivosen Mika ja Mika Ilari Koskinen järjestivät meille varsin jännittävän matkan, mutta lopulta myös maukkaan tarjoilun.

Immeri oli ensin kaukana pahassa valossa, mutta kävi hetken aikaa ihan mukavastikin näytillä.

Minulle havainto oli kolmas lajista ja jo toinen jp-lintu.

Illalla kävin vielä Maarin tornilla katsomassa harvinaisen hienosti esillä olleita kahlaajia. Suosirrien joukossa oli jänkäsirriäinen ja kuovisirri, josta tuli vuosilaji 280. Mitään ennätysvuotta tästä ei tulisi, mutta ajatus 300 katkaisemisesta oli kummitellut mielessä jo pidemmän aikaa. Kolmea vuodaria ei enää monena päivänä taida tänä vuonna tulla.

Kuukausilistailu pääsi jatkumaan heti seuraavan maanantain iltana, kun Teivonen kaivoi aamulla Vanjärven hienolta kesätulvalta lampiviklon. Ilokseni sain seuraksi Ahvenaisen Arton, ja köröttelimme työpäiväni jälkeen hieman paineisina kohti Vihtiä. Vihdintien kautta meneminen oli virhe - hirveästi liikennevaloja.

Paikalle tulivat myös Sahin Timo ja Koistinen Jandan kanssa. Oli auvoisaa katsoa helteessä lampiviklon kahlailua, vastavalossa tosin.

Lampiviklo kahlaili alkuillan vastavalossa lirojen seassa. Skouppi. Vihti 14.7.2025.

Alkanut viikko ei tarjonnut harvinaisuusmielessä suuria kohokohtia. Päivänpinnalistoistani huomasi lintumaailman ja -retkeilyn hiipuneen aiempinakin vuosina tähän aikaan. Muutamana iltana kävin Maarin tornilla, jossa oli nyt veden laskettua ja kahlaajamuuton virittyä pitkästä aikaa jotain nähtävää kuovi- ja lapinsirreineen, jänkäsirriäisineen ja mustapyrstökuireineen. 

Viikonloppuna suuntasin molempina aamuina Itä-Helsinkiin.

Lauantain yritys valkoselkätikasta ja pyrstötiaisesta ei tuottanut muuta kuin hyttysenpistoja ja muutaman päpin.

Sama jatkui sunnuntaina. Seitsemän aikaan lompsin taas kohti tikkapaikkaa. Hipit olivat taas leiriytyneet samaan paikkaan, josta heidät viimeksikin löysimme. Siirryin toisaalle.

Vastaan tuli eräs paikallisorni, joka kertoi juuri havainneensa valkoselkätikan. Samalla kuulinkin läheltä rummutusta. Jessss!!

Paikallinen naaras suki itseään pitkät tovit kelon latvassa ja lähti sitten lentoon lampea kohti. Löysin linnun vielä uudestaan ja kuvailin sitä tunnin keskellä hippileiriä hippien heräillessä teltoista ja riippumatoistaan.

Tyytyväisenä lompsin autolle ja vielä mitä. Pariskunnan koiras naputteli raitaa kirjaimellisesti autoni viereisessä puussa alle viiden metrin päässä.

Lintu on helvetin helppo, kun se on siinä, ja helvetin vaikea, kun se ei ole siinä.

Heinäkuun toivottu. Valkoselkätikkanaaras. Itä-Uusimaa 20.7.2025.

Ja pariskunnan koiras.

Heinäkuun kovimman lajin kuvasi Leena Meuronen Nilsiästä. Tiiraan tupsahtaneissa kuvissa oli 2 kv välimerenhaukka, jonka kuumat ilmavirrat olivat Suomeen lennättäneet. Seuraavan päivän sai olla töissä tulisilla hiilillä, mutta paikallisetsijät eivät enää odotetusti lintua löytäneet. Kuukausipinnaa olisi ollut tarjolla myös Kauhavalla, josta Hannu Palojärvi kepitti palsasirrin. Aivan liian kaukana moiselle lajille arkena.

Minä odottelin sen sijaan viikonloppua ja kotiseutumatkaa. Olin pääsemässä mukaan Kurikan Anteron, Hervan Tuomaksen ja Hiekkasen Kallen rallijoukkueeseen Hailuotoon.

Ennen pohjoisen matkaa lähelle tupsahti vielä mukava yllätys. Espoon Vermon raviradalta oli jo edellispäivänä löydetty töyhtökiuru, jonka määritys varmistui nyt. Lähdin bongaamaan linnun heti, kun pääsin irtautumaan. Illalla lintu oli ollut hukassa tuntikausia, mutta hyppäsin silti pyörän selkään ekoeliksen perään. Päivä oli kesän kuumin, ja aurinko paahtoi noin 30 asteen voimin.

Parin tunnin kärvistelyn jälkeen lintu lopulta löytyikin. Se näkyi päivän mittaan muutamaan otteeseen myös Helsingin rajalle, mutta eipä näkynyt minulle. Kotiutin ekopinnan 265 tyytyväisenä ja menin saunaan.

Töyhtökiuru oli vuoden toinen ja taas kuukausipinna. Skouppi. Espoo 24.7.2025.

Perjantaina 25.7. heinäkuu kuumeni kuumenemistaan, ja niin kuumenivat myös havikset. Hailuotoon lähtö viivästyi, sillä Mynämäen Mietoistenlahdelta piipattiin aropääskykahlaaja. En päässyt heti lähtemään, sillä edellisillan pyöräilystä väsyneenä olin jättänyt pakkaamatta valmiiksi, vaikka oli pitänyt pakata.

Siispä viivettä lähtöön tuli puoli tuntia. Mynämäellä lintu oli hienosti hallinnassa vielä päästessäni parkkipaikalle. Tornilla sain kuulla myöhästyneeni kolme minuuttia.

Oli tähän asti niukin elikseltä myöhästyminen. Ei auttanut kuin jäädä odottelemaan ja toivoa, että lintu oli vain siirtynyt eikä häipynyt.

Aurinko paahtoi, oli nälkä ja jano ja porukkaa tuli koko ajan lisää paikalle hölisemään. Tällaisissa olosuhteissa en ole parhaimmillani.

Mynämäen Mietoistenlahdella on kaksi lintutornia, joista toisessa kärvistelin ensin muutamat tunnit. Seuraa kärkeä -strategian johdattamana päätin vaihtaa paikkaa. Toisella tornilla meitä oli paikalla pian vain neljä henkeä. Lahdelle lipui jostain merikotka aiheuttaen paniikin kaikissa muissa linnuissa. Pian piilossa olleita lintuja nousi myös edessämme olevalta kosteikolta. Siinä! Aropääskykahlaaja nousi kuin nousikin lentoon muiden mukana, kiitos merikotkan saalistusreissun.

Jesss!! Tuntui hienolta täpärän myöhästymisen jälkeen.

Vaikka menisi myöhään yöhön, päätin jatkaa Hailuotoon. Porissa juuri paikalla ollut valkoperäsirri jäi käymättä, kun ei se edes heinäkuun listalta puuttunut.

Ehdin Oulussa nukkua muutaman tunnin, kun jo piti lähteä kohti aamulauttaa. Mennessä bongasimme Riutussa tulipäähippiäisen minulle Oulunpinnaksi.

Tuomas oli laatinut meille hyvät nuotit. Oli mukava olla retkellä ihan turistina, kun kevätralliin olin itse tehnyt kovan pohjustustyön.

Komppasimme Pökönnokkaa yhdeksän hujakoilla, kun Mynämäen Mietoistenlahdelta ilmoitettiin paikallisesta pronssi-iibiksestä. Melkoista.

Rallin kuvailuun en tässä sen tarkemmin ala. Emme havainneet mitään erikoista, mutta 105 lajia kuitenkin. Mukavaa oli, pääsi irti arjesta ja työasiat olivat jo sujuvasti unohtuneet. Tällainen ralli keskellä kesää ja keskellä päivää on mukavan vaativakin. Jokainen laji on tiukassa.

Illalla ralli oli purettu kello 20:45. Kävi ilmi, että yhdeksältä olisi mennyt lautta, mutta seuraava meni 22:30. Onneksi se silta tulee ensi vuonna.

Lopputuloksena meillä oli pisteen häviö Jouni ja Veikka Meskille. Heidän voittonsa ei ollut yllätys, mutta kyllähän niukin mahdollinen marginaali taas hieman kirpaisi. Toistui sama kuin kevätrallissa toukokuussa.

Yhdentoista aikaan olin omalla autollani ja päätin lähteä etelään. Olihan pronssi-iibis jäänyt vielä kymmenen aikaan paikalle. Kokkolan kohdalla taju sammui. Oli pakko nukkua muutama tunti.

Aamun valjetessa jatkoin rannikkoa eteenpäin. Toivo hiipui, kun mitään päivitystä iibiksestä ei alkanut kuulua. Porissa päätin pysähtyä hoitamaan kuningaskalastajan.

Pronssi-iibis oli toden totta kadonnut ja kova heinäkuunpinna näin ollen menetetty. Harmitti vähän, mutta ei kauheasti. Jos kyseessä olisi ollut elispinna, sitten olisi harmittanut, mutta toki sille olisi ehtinyt, kun olisi heti jättänyt rallin sikseen. On kuitenkin mielekästä pitää harrastuksessa muitakin puolia kuin raivopäinen bongaminen. Mutta se on muistettava, että sponderetkeily tekee pahaa hallaa pinnalistoille.

Mynämäeltä ajelin kotiin lopen uupuneena. Illalla kävin vielä katsomassa töyhtökiurua Vermossa, mutta en vieläkään onnistunut saamaan sitä Helsinginpinnaksi. Onneksi oli edessä lomaviikko.

Aloittelin uuden viikon taas Vermosta. Kiuru löytyi heti, mutta ei näkynyt Helsinkiin. Päätin lähteä seuraavaksi Espoon metsiin pohjantikan toivossa. Metsäretki olikin hieno ja tuli tarpeeseen. Siellä aina mieli lepää, kun kroppa saa liikuntaa. Hikoilinkin kuin pieni possu aamuauringon jälleen lämmittäessä helteistä ilmamassaa. Ensin löytyi ilahduttava pyypoikue, sitten palokärki ja lopulta myös pohjantikkanaaras. Siitä tuli kuukausiässä!

Illalla päätin olla optimisti ja lähteä yrittämään varpuspöllöä tunnetuilta reviireiltä. Heti toisella paikalla onnisti, ja pikkupöllö vastasi atrappiin ollen peräti vuodenpinna kuukausipinnan lisäksi. Hieno ilta. Maanantairetkeily tuotti 66 päivänpinnaa olemattomalta lähtötasolta.

Tiistain aloitin samalla tavalla Vermosta. Töyhtökiuru ei nyt ollut aamuaktiivisella tuulella, vaan ilmestyi vasta hetki poistumiseni jälkeen. Piipahdin Nurmijärven virtavästäräkkikoskella hoitamassa lajin mätäkuun listalle ja heinäkuulle 2025. Mätäkuulta puuttui myös pähkinänakkeli, joten Malmille. Siellä lintu olikin tällä kertaa mukavan aktiivisena häärimässä.

Pähkinänakkeli kesäisissä tunnelmissa. Malmi 29.7.2025.

Lounastin päivällä Ahvenaisen kanssa ja pistäydyin sitten kotona. Uni tuli kummasti silmään. Pari tuntia siinä meni taas unipinnoja hylsytessä. Oli kyllä mukavaa olla lomalla. Pystyi ornimaan, nukkumaan ja syömään haluamassaan järjestyksessä. Leppoisaa.

Päiväunien jälkeen lähdin taas Vermoon. Tuttuja näkyi, töyhtökiurua ei.

Arto viestitteli, että Isoniitulla olisi sinisuohaukka. No sehän on hieno lintu. Puuttui heinäkuu 2025 -listaltani, joten päätin lähteä poika ja faija-Ahvenaisen kaveriksi sinne. Näimmekin sekä rusko- että sinisuohaukat hienosti.

Palasin Vermoon.

Minulla oli missio. Halusin nähdä töyhtökiurun Helsinginpinnaksi. Lintuhan on ollut useita kertoja helposti bongattavissa pääkaupungissa, mutta ennen minun aikojani. Nyt se pitäisi nähdä kapeasta portista kaukaa tieltä juuri sillä hetkellä, kun se ruokailee sopivassa sektorissa. 

Lintu oli pitkät tovit upeasti nähtävissä, mutta ei Helsingin puolelta. Porukka väheni ja lintu oli hetken kateissa. Meinasin säheltää koko homman, kun kentän läpi talsiessa huomasin sen olevankin yhtäkkiä melkein vieressä. Pinkaisin juosten Helsinkiin ja homma onnistui kuin onnistuikin. Puolenkymmentä yritystä ja lukuisia lomatunteja se vaati. Oliko jotain muita mukavia kesäharrastuksia olemassa?

Vähän ruma ja masentuneen näköinen, siis hyvin samaistuttava. Töyhtökiuru, Espoo & Helsinki 29.7.2025.

Heinäkuun viimeiset päivät kuluivat ilman suurempia yllätyksiä. Harrastin liikuntaa, söin terveellisesti, nautin kesästä ja keräilin päivänpinnoja. Yksi erikoisretki oli vielä suunniteltuna kuun vaihteeseen. Suuria odotuksia sille ei ollut. Päätimme lähteä Terhin ja Peter Buchertin kanssa Keski-Suomeen pöllöjen toivossa. No se meni odotetusti. Toivepöllöt jäivät näkymättä, mutta muutama viirupöllö, ruisrääkkä ja kehrääjä toivat tunnelmaa kesäyöhön. Nyt sitten kohti elokuun pimeneviä iltoja ja arkea.

Heinäkuun tilastot:
Heinäkuu: 274 (+17)

Vuodarit 2025: 282 (+7)

Heinäkuu 2025: 180