Elokuun retket: Pari hassua sorsaa ja mustapäisiä taskuja

Heinäkurppa löytyi tänä vuonna varhain Paloheinän golfkentältä. 4.8.2025.

Heinäkuun vaihtuessa elokuuksi seisoin keskisuomalaisella sorakuopalla Peter Buchertin ja Terhi Ahde-Uusitalon kanssa. Vielä heinäkuun puolella havaittu helmipöllö oli hiirenhiljaa. Ympärillämme lenteli lepakko ja kehrääjä.

Yritimme helmaria vielä monelta paikalta turhaan. Myöskään paikallisesta viitasirkkalinnusta ei saatu elonmerkkejä. Eräällä pysähdyspaikalla viirupöllöpariskunta alkoi haukahdella ja rähistä. Ei sentään ihan pöllötön pöllöretki.

Koukkasimme jo edellisvuorokauden eli heinäkuun puolella löytämämme ruisrääkän kautta, jotta minä sain sentään yhden kuukausirastin. Uni tuli silmään pariksi tunniksi autossa.

Aurinko nousi ja pysähdyimme kotimatkalla Sysmän Tiiliruukinpellolla. Kyseessä on kuhankeittäjän huippupaikka, jolla ei koskaan havaitse kuhankeittäjiä. Ei nytkään.

Heinolassa yritimme vielä samaa lajia turhaan. Hieno usvainen aamu valkeni.

Jos heinäkuussa kaikki on jo lintubongarille vaikeaa, on se sitä vielä enemmän elokuussa.

Nukuin takapenkillä suurimman osan kotimatkasta.

Perillä Helsingissä olin hetken aikaa pirteä, joten suuntasin suoraan Malmille ruksimaan pähkinänakkelit elokuulle. Sieltä ne löytyivätkin heti hienossa aamun valossa. Päivänpinnaksi ja kuudariksi kävimme Ahvenaisen Arton kanssa katsomassa tulipäähippiäistä local patchilla. Tupähin nähtiin myöhemmin ruokkivan hippiäisen näköisiä poikasia. Mikä lie sekapesintä taas.

Aamupäiväunien jälkeen matkasin muutaman mutkan kautta jälleen Itä-Helsinkiin etsimään pyrstötiaisia ja valkoselkätikkaa turhin toivein. Reissun tuliaisina oli hömötiainen, nolo kuukausiässäpuute. Uskon havainneeni hömötiaisia elokuussa aiemminkin, mutta kun ei siitä mitään kirjausta ollut, niin se piti erikseen listalle hoitaa.

Pähkinänakkelit viihtyvät Malmin hautausmaalla. 1.8.2025.

Väsytti taas, ja pienen levon jälkeen lähdin iltaretkelle. Aloitin Ruutinkoskelta, josta Ahvenainen oli löytänyt juuri luhtakerttuspoikueen. Se oli mukava kuukausipinna.

Sateen uhka näytti ilmeiseltä, mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan onneani Saltfjärdenin suuntaan Kirkkonummelle. Mielessäni oli kaksi tavoitelajia. Sadetta ei tullut, mutta ilta oli jo hieman monia aiempia viileämpi. Tornissa odottelin kuitenkin shortseissa ja t-paidassa itikoiden kupattavana. Ruokosirkkalintu aloittikin pian yksitoikkoisen surinansa.

Aurinko laski, tuuli yltyi ja päätin, että 22:20 lähden pois. Kello 22:18 oli jo melko hämärää, mutta näin hiljaisen kellanruskean hahmon lentävän ruovikon yllä. Siinä se oli, juuri ajallaan. 

Kaulushaikara lensi odotetun iltalentonsa elokuun listalleni.

Lauantaina 2. elokuuta oli toiseksi viimeinen kesälomapäivä ja vähän haikea fiilis. Aamu oli sateinen, joten nukuin rauhassa liki yhdeksään. Minulla oli ollut retkisuunnitelma, mutta Hangosta piipattu riuttatiira sai unohtamaan sen. Osku Saarensilta lähti kyytiin, ja niin sitä taas mentiin riuttiksen perässä kohti Suomen eteläkärkeä.

Edelliset kerrat olivat onnistuneet hämmästyttävän hyvin, joten jonkinlaista toivoa oli. Riuttatiirat eivät yleensä kauaa paikallansa pysy. Nytkin lintu lähti länteen ennen kuin ehdimme edes 51:lle.

Niinpä aloitimme retken rauhassa hylsyämällä turkinkyyhkyjä.

Päätimme lompsotella Tulliniemeen, koska länteenhän lintu oli Vedagrundetilta suunnannut. Enää ei ollut ihan edes hellettä, mutta kuuma tuli silti kaikkea optiikkaa kanniskellessa. Gåsörsuddenin särkällä oli kalatiiroja, suosirrejä, pari tylliä, valkovikloja, liroja ja sorsia, mutta ei riuttatiiraa.

Jatkoimme kohti kärkeä läpi metsien, ja minun onnistuikin nähdä kultarinta, joita oli näkynyt alueella monia viime päivinä aseman ahkerien talkoolaisten toimesta. Sain kuukausipinnan, joten reissu ei ollut aivan turha.

Tovin ähinän jälkeen lähdimme valumaan takaisin kohti autoa aikeissa tsekata vielä Hangon muut hyvät riuttatiirapaikat. Katsoimme kuitenkin vielä Gåsörsuddenin uudestaan. Eikös se tossa ole, Osku kysyi vain hetken putkella selattuaan. No onhan se! Otsansa jo valkoiseksi sulkinut vanha riuttatiira napotti kauniisti kivellä. Jes!

Olin onnistunut tänä vuonna hoitamaan lajin huhtikuulle, toukokuulle, kesäkuulle ja nyt elokuulle. Heinäkuu ja syyskuu olivat jo plakkarissa. Aika hyvä sarja vaikean maineessa olevasta lajista.

 

Pikkutikka laskeutui aivan viereeni. Iloinen yllätys. Laajalahti 3.8.2025.

Viimeisen lomapäivän aloitin varhain aikomuksena lähteä tavoitteelliselle retkelle. Sää oli yhä hieno ja kesäinen kuten koko viikon, mutta ei aivan yhtä kuuma kuin aiempina päivinä.

Suuntasin Skatanniemeen, josta näkee riskilöitä pieninä pisteinä kaukana. Suurempaa kerrottavaa sieltä ei jäänytkään. Rantasipejä oli paljon liikkeellä.

Seuraavaksi kurvasin läheiselle kohteelle etsimään pyrstötiaisia ja valkoselkätikkaa. Tyhjä arpa. Liikkeellä oli paljon kiuruja, kirvisiä, kivitaskupoikueita, pensastaskuja, hömötiainen ja sen sellaista.

Kiertue jatkui Porvooseen, jossa Tolkkisista piti hoitaa mustaleppälintu. Ilokseni pariskunta olikin yhä paikalla ränsistyneellä tehtaalla. Koiras jopa lauloi.

Seuraavaksi oli tarkoitus ajella Tuusulanjärvelle, mutta se olikin jo todettu tyhjiksi minua kiinnostaneista alleista ja mustalinnuista, joten suuntasin erään virtaveden ääreen. Puolitoista tuntia siinä meni pyöriessä, mutta en nähnyt edes paikalla pesineitä virtavästäräkkejä, kuningaskalastajasta puhumattakaan. Kiva nuori hiirihaukka lensi läheltä.

Maarin tornilla Espoossa oli nähty aamun mittaan taas vaikka mitä mielenkiintoista. Erityisesti minua kiinnostivat rastaskerttunen ja kuningaskalastaja. Totesin kuitenkin olevani aamuretken jälkeen uupunut, joten painuin kotiin päiväunille, pyykkäämään ja laittamaan ruokaa.

Tästä virkistyneenä kävin voimailemassa Paloheinän ulkosalilla ja lähdin sitten suihkunraikkaana Maariin näyttäytymään. Matkalla tornille yllätti mukavasti viereeni tullut pikkutikkakoiras (kuva yllä). Tornilla en ehtinyt olla kovinkaan kauaa, kun kuulin vaimeaa raksuttelua tornin läheltä. Kuulosti ihan rastaskerttuselta. Sellainen sieltä kohtapuoliin löytyikin. Jee! 

Myös paikalla pidempään ollut sitruunavästäräkki kävi näkösällä illan päätteeksi. Poistuin tyytyväisenä kotiin.

Rastaskerttuset ovat olleet tänä kesänä vähän tiukassa, joten elokuunpinna maistui. Maari 3.8.2025.

Kuun neljäntenä olin jälleen töiden jälkeen menossa katsomaan siivekkäitä ystäviämme kyydissäni Arto Ahvenainen. Olkion Jouko oli toimittanut meille erinomaiset nuotit Tuusulassa sijainneille mustalinnuille. Vähän oli kiusallinen olo mennä niitä uimarannan liepeiltä etsiskelemään, mutta löysimme sopivan paikan ja katselimme järvelle poispäin uimarannasta. Mullit löytyivätkin hetkessä. Seitsemän kappaletta, kuten pitikin. Taas oli yksi helppo elokuun rasti piirrettävä. Mustalintukoiraat muuttavat näihin aikoihin.

Kotimatkan aluksi localilta piippasi erikoisen hienon havainnon: heinäkurppa!

Vastassa Helsingissä oli kuitenkin raju ukkosmyräkkä, joten siirsimme bongausta hieman. Onneksi laji hoitui vielä myöhemmin illalla, ja onnistuin jopa ottamaan linnusta lentokuvat. Tästä olin varsin tyytyväinen. Elokuun lopussa pääkaupunkiseudulle saapuva oli vuodenpinna numero 283.

Raririntama säilyi hiljaisena elokuun alkupäivät, mutta kahlaajamuutto kiihtyi. Retki jopa Viikkiin alkoi kiehtoa. Siellä piipahdinkin torstaina 7. päivä ihmettelemässä Ahvenaisen ja kumppaneiden kanssa paikallisesti vaikuttavaa kahlaajamäärää.

8.8. kaksi ruostesorsaa oli mitä ilmeisimmin matkannut Pudasjärveltä Kokkolaan, josta matka jatkui nopeasti. Next stop Yyteri, ajattelin mielessäni.

Taas jäi hyvä kuukausipinna hakematta, kun ruostesorsat jäivätkin Kokkolaan ja olivat lauantain aikana hyvin bongattavissa. En ollut toimintakykyinen enkä kovin halukaskaan autossa istumiseen.

Sunnuntaina olin elpynyt ja lähdin heti aamulla retkelle. Suuntasin taas virtavesikohteelle, jolla olin käynyt jo monta kertaa aiemmin tänä kesänä. Paikalla oli havaittu kuningaskalastaja ja parhaimmillaan kaksikin. Heinäkuulle laji oli hoitunut Porista, mutta elokuu vielä puuttui. Tämä kohde oli aika lailla lähempänäkin.

Pääsin joelle ja kuljin hieman ylävirtaan. Paikalla, jossa kunkku oli aiemmin nähty, soitin hetken atrappia. Saman tien kaksi kunkkua reagoi ja lennähti äännellen joen yllä. Jesss!! 

Tovin kuluttua linnut lähtivät alavirtaan ja istahtivat hetkeksi mukavasti näkösällekin. Tämän hienon lajin näkeminen on aina juhlava hetki.

Kuningaskalastajat aamunkoitossa. Etelä-Suomi 10.8.2025.

Kävin mielessäni pitkää pohdintaa ja puntarointia lähdöstä Kokkolaan. Arvelin ruostesorsien olevan yhä maisemissa, mutta niistä ei ollut aamulla tullut tietoa. Kyselin kavereita mukaan, mutta intoa ei ollut. Olen vähän arka ja laiska yksin lähtemään. Yksin ajaminen on puuduttavaa, porukalla on mukavampaa ja turvallisempaa ja usein havaitseekin enemmän. Lisäksi tietysti kulujenkin jakaminen olisi mukavaa. Nuo Kokkolan reissut eivät ihan ilmaisia ole kuitenkaan. Ruostesorsa ei elokuussa ole kovinkaan tavaton laji, joten sekin painoi vaakakupissa. Lähtemättä jäi, ja linnut olisivat varmasti hoituneet, jos olisi mennyt. Jos on löysä, niin on löysä.

Ajattelin tsekata Vantaan Peräjänkulman ja Isoniitun pellot. Peräjänkulmalla oli hyyppäparvi, jota aloin selata jonkin sattuman toivossa. Viereisestä haavikosta kuului kääkätystä. Käenpiika! Yllättävä Jynxi luukutti elokuun listalleni. Mukavaa!

Muuta jännää ei näkynyt, joten jatkoin Isoniitulle. Siellä ruskosuohaukka lenteli ja haulikot paukkuivat. Kyyhkyjahti oli alkanut. En jaksanut kovin kauaa pauketta kuunnella ja jatkoin kohti kaupunkia.

Itä-Helsingin valkoselkätikkapaikalla oli taas käynnissä metsäreivit. Toisenlainen jumputus pilasi siellä luonnonrauhan. En viihtynyt pitkään.

Malmin pähkinänakkelipaikalla juttelimme henkeviä armottoman päivänpinnamiehen Arto Laakson kanssa. Nakkeleitakin havaitsimme.

Ajattelin käydä vielä töyhtökiurulla ja keksiä sitten jotain muuta. Kiuru olikin heti hyvin näkyvissä, ja pääsin vihdoin kuvaamaan sitä lähietäisyydeltä rauhassa. Se oli mukava hetki.

Töyhtökiuru jatkoi elelyään Vermossa. 10.8.2025.

Matti Soini oli löytänyt Viikissä sitruunavästäräkin, joten sitä piti yrittämään vielä. Kyseessä oli puuttuva Viikinpinna.

Tapasin taas tuttuja, ja juteltiin niitä näitä. Kahlaajia oli yhä mukavasti Lammassaaren vasta parturoidulla hoitoniityllä, joka tosin kasvoi umpeen kovaa vauhtia. Mustapyrstökuiri, kuovisirrejä, lapinsirri...

Kotvan kuluttua kuului pari kertaa sittiksen ääni, ja niin naaras löytyi karahkan latvasta istumasta. Hieno!

Parvi timaleita pyörähti lähellä lavaa.

Nuori viiksitimalikoiras keltaisine nokkineen. Viikki 10.8.2025.

Seuraavalla viikolla unohdin suurin piirtein olevani lintuharrastaja. Ravasin riennoissa yötä päivää ja tein kaikkea muuta pinnalistoille haitallista. Arkipäivien päivänpinnakertymä oli häpeällinen +37 surkeilta lähtötasoiltaan.

Viikonloppu koitti, ja asiaan oli tultava muutos.

Ruostesorsat olivat ed p vielä perjantaina, ja nyt sain puhuttua mukaan reissuun täyden autollisen porukkaa. Terhin, Oskun ja Saarelan Laten kanssa tapasimme ennen puolta yötä perjantaina.

Saderintama oli kulkemassa yöllä länsirannikon yli, joten järkeilimme, että sorsat eivät siihen säähän yömuutolle lähtisi. Sen sijaan lauantaina iltapäivällä tuuli kääntyisi pohjoisen kantille ja sää viilenisi. Se voisikin jo saada erikoissorsiin vipinää.

Matka sujui torkkuen etupenkillä Oskun ja Laten hoitaessa ajovastuun.

Kokkolan lähestyessä aamu valkeni sopivasti. Suuntasimme ensin Marinkaisten Harjukarin lintutorniin, jonne ruostesorsien oltiin monena iltana tiedotettu saapuneen yöpymään.

Lintuja oli kyllä, mutta kurkia ja hanhia poistui koko ajan mantereen suuntaan eli pelloille ruokailemaan. Oletus oli, että ruostesorsat olivat lähteneet jo hyvin varhain pimeässä.

Emme siis vaipuneet epätoivoon emmekä jääneet torniin muhimaan kovinkaan pitkäksi ajaksi. Läheisiltä Pahkanevan pelloilta kaksi ruostesorsaa sitten löytyikin aivan tien vierestä. Ei ollut turha reissu!

Häkin ovi raollaan? Ruostesorsa oli minulle neljäs havainto ja heittämällä parhaiten nähty. Skouppi. Kokkola 16.8.2025.

Päätimme jatkaa melko pian matkaa Kalajoen kuuluille rannoille. Sinne ajeli kolmisen varttia. Otimme suunnaksi Letonnokan, jossa toivelistalla olivat muun muassa pikkusirri, pulmussirri ja elokuun listoiltani puuttunut pikkutiira.

Laten toivevuodari pikkusirri hoituikin melko pian. Kahlaajista liikkeellä oli eniten suokukkoja, sitten ehkä tyllejä, suosirrejä, lapinsirrejä ja eri Tringoja. Määrä ei päätä huimannut, mutta lajeja oli kivasti ainakin etelän vetelän vinkkelistä. Mutta onhan tuo noin kokonaisuutena mennyt surkeaksi. Paikalla myös olleiden vanhojen lintuharrastajien kanssa juteltiin kaihoisasti takavuosien tuhansien pikkusirrien parvista.

Letonnokan kärkeen päästessämme äkkäsin nopeasti lennossa pulmussirrin. Jes! Vuodenpinna 284 oli tosiasia.

Pulmussirri ei päässyt tänäkään vuonna jäämään näkemättä. Kalajoki 16.8.2025.

Pikkutiiroja ei vain näkynyt. Vielä edellispäivänä oli ollut 2 p.

Muuttava 7 tundrakurmitsan parvi ilahdutti. Muuta kovin ihmeellistä mainittavaa emme nähneet.

Kävimme vielä Vihaspauhan edustalla ja Leton tornissa, josta mukavin havainto oli ehkä käki. Pikkutiirat eivät olleet näkyvissä tai olivat juuri ehtineet häipyä.

Oli kuitenkin aivan mielettömän hienoa retkeillä noilla Kalajoen upeilla lintuvesillä. Olin todella hyvällä tuulella ja kaivannutkin taas retkitoimintaa.

Päätimme lähteä hiljalleen pudottelemaan etelää kohti. Ajelimme Lapualle, jossa haikailimme peltosirkun ja peltopyyn perään. Päivänpinnoja ropisi mukavaan tahtiin kivoista lajeista, kuten vaikka mustavaris, lehtokerttu, kapustarinta ja sitä rataa.

Kun starttasimme Alajoen pelloilta kohti Helsinkiä, lehahtikin tien reunasta iso peltopyypoikue lentoon. Jessss!! Soittelin Valkeeniemen Otsolle, joka muisti meidän nähneen hänen kanssaan joulukuussa Muhoksella peltopyyparven, joten sain nojatuolikuukausiässän tästä kinkkisestä lajista. Tuntui mukavalta.

Otso oli käynyt bongaamassa ruostesorsat ja näki niiden poistuvan määrätietoisesti merelle muuttavan oloisina. Saattoi mennä vähän täpärälle tuo homma. Sitäkin arvokkaampi pinna.

Helsinkiin tuli hoppua, kun armoitettu paikallisjyrä Kimmo Heiskanen kairasi Vuosaaresta mustanmerenlokin. Hieno nuori lintu olisi kelvannut kuukausilistoille, mutta katosi ennen kuin ehdimme takaisin pääkaupunkiin. Näin se kostautuu, kun ei lähde bongaamaan heti eli edellisviikonloppuna ruostesorsia ja jää vielä maakuntaan sponderetkeilemään.

Epävakaisessa säässä oli jo syksyn tunnelmaa ja tuntui siltä, että jotain isoa roikkui ilmassa.

Sunnuntai 17.8. alkoi pitkään sängyssä lojuen. Lauantain reissu painoi kovasti. Pikkukultarinta meni verkkoon Raisiossa, mutta ei aiheuttanut toimenpiteitä. Oskun kanssa päätimme lähteä pyörähtämään idässä. Valkoselkätikan etsintä oli taas turhauttavaa, mutta sivuosumina näkyi pari pikkusieppoa, kultarinta ja paljon muita hysyjä päivänpinnalistoille. Mustanmerenlokkipaikalla oli enää muutamia kalalokkeja ja yksi argari.

Juuri kun pääsin retkeltä kotiin ja ehdin riisua retkihousut, piti ne vetää takaisin jalkaan. Porvoosta oli löytynyt sepeltasku, jota elokuun listani kaipasi.

Osku ja Terhi lähtivät mukaan, ja taas mentiin. Mukava bongaus vaihteeksi vähän lähemmäs. Kotimatkalla Tolkkisissa oli peräti neljä mustaleppälintua. Pesintä oli selvästi onnistunut.

18. päivänä Oulussa ihasteltiin pronssi-iibistä Äimärautiolla parin kilometrin päässä lapsuudenkodistani. Se olisi ollut kiva nähdä.

Satakieli alkaa olla elokuun lopussa jo kiva. Espoo, Laajalahti 23.8.2025.

Hiljaista, hiljaista. Koko elokuun toiseksi viimeiseksi viikoksi piipparin olisi voinut heittää vaikka kaivoon. Siuntiossa joku näki isohaarahaukan ja Soukassa ja Hangossa kiljukotkan, mutta elokuun listaltani puuttuvat eivät olleet oikein bongattavissa. Lappeenrannassa parempia kotkia nähtiin, käärmekotkakin, tuttuun tapaan. Kuukausilajeja, edes tavallisempia, ei kertynyt.

Otin elämässä kohtuuttomia riskejä. Keskiviikkona hoidin Manic Street Preachersin eliksiin ja lauantaina vuorossa oli Ultra Bra koko ajan mielessä pyörien: Entä jos piippaa, entä jos piippaa...

Lauantaina sentään edes vähän yritimme Oskun kanssa. Aloitimme aamun töyhtökiurulta ja staijailimme tovin Maarin vaisua petomuuttoa. Muutaman tunnin retki tuotti 47 kalenteripäivälle.

Lauantain Ultra Bra -spektaakkelin jälkeen sunnuntain heräily venähti pitkälle iltapäivään. Vantaan Pitkäjärven tornilla oli säännöllisesti pyörinyt pyrstötiaisia ja teki mieli retkelle, joten pyysin Oskun mukaan etsimään elokuun puuttuvaa.

Tuli tornielis. Paikka on maisemiltaan aika jännittävä, sopiva miljöö esimerkiksi punajalkahaukalle. Vain subareita pyöri saalistelemassa järven yllä satojen pääskyjen seassa. Aurinkokin lämmitti melko lailla vielä elokuun loppupuolen iltana. Päivällä oli muuttanut useita haarahaukkoja, mutta me emme nähneet kanahaukkoja kummempaa. Nokkavarpunen lensi ohi Vantaanpinnaksi. Pyrstiksiä ei näkynyt.

Päätimme yrittää vielä Hämeenkylän kartanon puolelta, jossa pyrstötiaisia oli myös aiemmin nähty. Sieltähän se parvi löytyikin heti tullessamme kevyen liikenteen väylän molemmin puolin pyörimästä. Aika monta tuntia käytin heinä- ja elokuussa noidenkin hakemiseen.

Pyrstötiainen kuuluu syksyn kuvastoon, mutta on kesäkuukausina vaikeampi havaita. Hämeenkylä, Vantaa, 24.8.2025.

Maarilla oli nähty päivällä kaikenlaista kivaa, joten päätimme piipahtaa nopeasti siellä ennen päälle vyöryvää saderintamaa. Edellispäivästä vesi oli noussut reilusti ja lietteet tiessään. Aivan tornin edustalla lietteillä piipersi kuitenkin pari lapin- ja pari suosirriä. Kuovisirrikin oli nähty, mutta ei ollut näkyvissä.

Pikku-uikku löytyi nopeasti tornin edestä. Rekilän Matti tuli paikalle ja poimi kuovisirrin lennosta sirriparven noustessa muutolle.

Juuri kun alkoi ripsiä, löysin myös mustakurkku-uikun, jota olimme haeskelleet. Mukava onnistuminen päätti kivan iltapäivän bongausretken.

Kapustarinnan määrittäminen aiheuttaa herkästi aloittelevalle lintuharrastajalle käpsyn. 1 kv se kuitenkin on. Haltiala, 26.8.2025.

Pohjoisen tunnelmaa lähipelloille toi myös vanha koiras sinisuohaukka. Lapinkirviskausikin alkoi. Haltiala, 26.8.2025.

27.8. koin pahaa ahdistusta. Edellispäivänä Helsingin ohi muuttanut, Soukassa, Vuosaaressa ja Porvoossa näyttäytynyt, käärmekotka oli saanut sen aikaan. Tulisiko tänään vielä kovempi laji, pohdin koko aamun ja poljin konttorille.

Tätä se elämä nyt on, vaikka Jössen vanha sanonta pitääkin hyvin paikkansa: "Kaikkia lintuja ei voi nähdä."

27.8. oli syöpynyt mieleeni lähtemättömästi kolme vuotta aiemmin Majavakalliolla vietetyn päivän seurauksena. Tuona maagisena petomuuttopäivänä näimme 14 lajia petolintuja, muun muassa punajalkahaukan, haarahaukan, arosuohaukan ja suoraan päällä pyörineen 28 mehiläishaukan parven. Sellaista en ole saanut sen koommin kokea, enkä saisi tänäkään vuonna.

"Tällast tän pitää olla hei. Tätä mä tarkotin."

Elokuun lopun kova kajahti Pohjois-Karjalasta juuri, kun olin juhlimassa yhtiön laskuun kesän päättäjäisiä. Viime vuonna samojen kekkereiden takia jäivät näkemättä isohaarahaukka ja harmaasirkku. Helsingissä oli kylmä, itätuuli puhalsi ja vettä vihmoi. Tuntui oikein kunnon rarikeliltä.

Mustapäätasku oli ollut bongattavissa vain pari kertaa aiemmin elokuussa ja vielä vaikeammin syyskuussa. Niinpä odotimme sunnuntaita, elokuun viimeistä ja aamulla tulikin iloinen tieto: lintu yhä paikalla. Matkaan siis. 

Jälleen kerran sai ihmetellä, miten tuokin lintu oli ylipäätään löydetty. Nurmeksen Murtovaaran Talomuseo sijaitsi kerrassaan korvessa. Oli hauskaa pitkän ajomatkan jälkeen lompsia helppohoitoiselle linnulle.

Kuukausi päättyi Bomba-hotellin leppoisalle illalliselle bongariporukassa kuikkien huudellessa tyynen Pielisen yhä kesäisessä illassa.

Elokuun tilastot:

Elokuu: 240 (+19)

Vuodarit 2025: 286 (+4)

Elokuu 2025: 164

Mustapäätasku houkutteli kuun lopuksi bongausreissulle. Skouppi. Nurmes 31.8.2025.