Elokuun retket: Pari hassua sorsaa ja mustapäisiä taskuja

Heinäkurppa löytyi tänä vuonna varhain Paloheinän golfkentältä. 4.8.2025.

Heinäkuun vaihtuessa elokuuksi seisoin keskisuomalaisella sorakuopalla Peter Buchertin ja Terhi Ahde-Uusitalon kanssa. Vielä heinäkuun puolella havaittu helmipöllö oli hiirenhiljaa. Ympärillämme lenteli lepakko ja kehrääjä.

Yritimme helmaria vielä monelta paikalta turhaan. Myöskään paikallisesta viitasirkkalinnusta ei saatu elonmerkkejä. Eräällä pysähdyspaikalla viirupöllöpariskunta alkoi haukahdella ja rähistä. Ei sentään ihan pöllötön pöllöretki.

Koukkasimme jo edellisvuorokauden eli heinäkuun puolella löytämämme ruisrääkän kautta, jotta minä sain sentään yhden kuukausirastin. Uni tuli silmään pariksi tunniksi autossa.

Aurinko nousi ja pysähdyimme kotimatkalla Sysmän Tiiliruukinpellolla. Kyseessä on kuhankeittäjän huippupaikka, jolla ei koskaan havaitse kuhankeittäjiä. Ei nytkään.

Heinolassa yritimme vielä samaa lajia turhaan. Hieno usvainen aamu valkeni.

Jos heinäkuussa kaikki on jo lintubongarille vaikeaa, on se sitä vielä enemmän elokuussa.

Nukuin takapenkillä suurimman osan kotimatkasta.

Perillä Helsingissä olin hetken aikaa pirteä, joten suuntasin suoraan Malmille ruksimaan pähkinänakkelit elokuulle. Sieltä ne löytyivätkin heti hienossa aamun valossa. Päivänpinnaksi ja kuudariksi kävimme Ahvenaisen Arton kanssa katsomassa tulipäähippiäistä local patchilla. Tupähin nähtiin myöhemmin ruokkivan hippiäisen näköisiä poikasia. Mikä lie sekapesintä taas.

Aamupäiväunien jälkeen matkasin muutaman mutkan kautta jälleen Itä-Helsinkiin etsimään pyrstötiaisia ja valkoselkätikkaa turhin toivein. Reissun tuliaisina oli hömötiainen, nolo kuukausiässäpuute. Uskon havainneeni hömötiaisia elokuussa aiemminkin, mutta kun ei siitä mitään kirjausta ollut, niin se piti erikseen listalle hoitaa.

Pähkinänakkelit viihtyvät Malmin hautausmaalla. 1.8.2025.

Väsytti taas, ja pienen levon jälkeen lähdin iltaretkelle. Aloitin Ruutinkoskelta, josta Ahvenainen oli löytänyt juuri luhtakerttuspoikueen. Se oli mukava kuukausipinna.

Sateen uhka näytti ilmeiseltä, mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan onneani Saltfjärdenin suuntaan Kirkkonummelle. Mielessäni oli kaksi tavoitelajia. Sadetta ei tullut, mutta ilta oli jo hieman monia aiempia viileämpi. Tornissa odottelin kuitenkin shortseissa ja t-paidassa itikoiden kupattavana. Ruokosirkkalintu aloittikin pian yksitoikkoisen surinansa.

Aurinko laski, tuuli yltyi ja päätin, että 22:20 lähden pois. Kello 22:18 oli jo melko hämärää, mutta näin hiljaisen kellanruskean hahmon lentävän ruovikon yllä. Siinä se oli, juuri ajallaan. 

Kaulushaikara lensi odotetun iltalentonsa elokuun listalleni.

Lauantaina 2. elokuuta oli toiseksi viimeinen kesälomapäivä ja vähän haikea fiilis. Aamu oli sateinen, joten nukuin rauhassa liki yhdeksään. Minulla oli ollut retkisuunnitelma, mutta Hangosta piipattu riuttatiira sai unohtamaan sen. Osku Saarensilta lähti kyytiin, ja niin sitä taas mentiin riuttiksen perässä kohti Suomen eteläkärkeä.

Edelliset kerrat olivat onnistuneet hämmästyttävän hyvin, joten jonkinlaista toivoa oli. Riuttatiirat eivät yleensä kauaa paikallansa pysy. Nytkin lintu lähti länteen ennen kuin ehdimme edes 51:lle.

Niinpä aloitimme retken rauhassa hylsyämällä turkinkyyhkyjä.

Päätimme lompsotella Tulliniemeen, koska länteenhän lintu oli Vedagrundetilta suunnannut. Enää ei ollut ihan edes hellettä, mutta kuuma tuli silti kaikkea optiikkaa kanniskellessa. Gåsörsuddenin särkällä oli kalatiiroja, suosirrejä, pari tylliä, valkovikloja, liroja ja sorsia, mutta ei riuttatiiraa.

Jatkoimme kohti kärkeä läpi metsien, ja minun onnistuikin nähdä kultarinta, joita oli näkynyt alueella monia viime päivinä aseman ahkerien talkoolaisten toimesta. Sain kuukausipinnan, joten reissu ei ollut aivan turha.

Tovin ähinän jälkeen lähdimme valumaan takaisin kohti autoa aikeissa tsekata vielä Hangon muut hyvät riuttatiirapaikat. Katsoimme kuitenkin vielä Gåsörsuddenin uudestaan. Eikös se tossa ole, Osku kysyi vain hetken putkella selattuaan. No onhan se! Otsansa jo valkoiseksi sulkinut vanha riuttatiira napotti kauniisti kivellä. Jes!

Olin onnistunut tänä vuonna hoitamaan lajin huhtikuulle, toukokuulle, kesäkuulle ja nyt elokuulle. Heinäkuu ja syyskuu olivat jo plakkarissa. Aika hyvä sarja vaikean maineessa olevasta lajista.

 

Pikkutikka laskeutui aivan viereeni. Iloinen yllätys. Laajalahti 3.8.2025.

Viimeisen lomapäivän aloitin varhain aikomuksena lähteä tavoitteelliselle retkelle. Sää oli yhä hieno ja kesäinen kuten koko viikon, mutta ei aivan yhtä kuuma kuin aiempina päivinä.

Suuntasin Skatanniemeen, josta näkee riskilöitä pieninä pisteinä kaukana. Suurempaa kerrottavaa sieltä ei jäänytkään. Rantasipejä oli paljon liikkeellä.

Seuraavaksi kurvasin läheiselle kohteelle etsimään pyrstötiaisia ja valkoselkätikkaa. Tyhjä arpa. Liikkeellä oli paljon kiuruja, kirvisiä, kivitaskupoikueita, pensastaskuja, hömötiainen ja sen sellaista.

Kiertue jatkui Porvooseen, jossa Tolkkisista piti hoitaa mustaleppälintu. Ilokseni pariskunta olikin yhä paikalla ränsistyneellä tehtaalla. Koiras jopa lauloi.

Seuraavaksi oli tarkoitus ajella Tuusulanjärvelle, mutta se olikin jo todettu tyhjiksi minua kiinnostaneista alleista ja mustalinnuista, joten suuntasin erään virtaveden ääreen. Puolitoista tuntia siinä meni pyöriessä, mutta en nähnyt edes paikalla pesineitä virtavästäräkkejä, kuningaskalastajasta puhumattakaan. Kiva nuori hiirihaukka lensi läheltä.

Maarin tornilla Espoossa oli nähty aamun mittaan taas vaikka mitä mielenkiintoista. Erityisesti minua kiinnostivat rastaskerttunen ja kuningaskalastaja. Totesin kuitenkin olevani aamuretken jälkeen uupunut, joten painuin kotiin päiväunille, pyykkäämään ja laittamaan ruokaa.

Tästä virkistyneenä kävin voimailemassa Paloheinän ulkosalilla ja lähdin sitten suihkunraikkaana Maariin näyttäytymään. Matkalla tornille yllätti mukavasti viereeni tullut pikkutikkakoiras (kuva yllä). Tornilla en ehtinyt olla kovinkaan kauaa, kun kuulin vaimeaa raksuttelua tornin läheltä. Kuulosti ihan rastaskerttuselta. Sellainen sieltä kohtapuoliin löytyikin. Jee! 

Myös paikalla pidempään ollut sitruunavästäräkki kävi näkösällä illan päätteeksi. Poistuin tyytyväisenä kotiin.

Rastaskerttuset ovat olleet tänä kesänä vähän tiukassa, joten elokuunpinna maistui. Maari 3.8.2025.

Kuun neljäntenä olin jälleen töiden jälkeen menossa katsomaan siivekkäitä ystäviämme kyydissäni Arto Ahvenainen. Olkion Jouko oli toimittanut meille erinomaiset nuotit Tuusulassa sijainneille mustalinnuille. Vähän oli kiusallinen olo mennä niitä uimarannan liepeiltä etsiskelemään, mutta löysimme sopivan paikan ja katselimme järvelle poispäin uimarannasta. Mullit löytyivätkin hetkessä. Seitsemän kappaletta, kuten pitikin. Taas oli yksi helppo elokuun rasti piirrettävä. Mustalintukoiraat muuttavat näihin aikoihin.

Kotimatkan aluksi localilta piippasi erikoisen hienon havainnon: heinäkurppa!

Vastassa Helsingissä oli kuitenkin raju ukkosmyräkkä, joten siirsimme bongausta hieman. Onneksi laji hoitui vielä myöhemmin illalla, ja onnistuin jopa ottamaan linnusta lentokuvat. Tästä olin varsin tyytyväinen. Elokuun lopussa pääkaupunkiseudulle saapuva oli vuodenpinna numero 283.

Raririntama säilyi hiljaisena elokuun alkupäivät, mutta kahlaajamuutto kiihtyi. Retki jopa Viikkiin alkoi kiehtoa. Siellä piipahdinkin torstaina 7. päivä ihmettelemässä Ahvenaisen ja kumppaneiden kanssa paikallisesti vaikuttavaa kahlaajamäärää.

8.8. kaksi ruostesorsaa oli mitä ilmeisimmin matkannut Pudasjärveltä Kokkolaan, josta matka jatkui nopeasti. Next stop Yyteri, ajattelin mielessäni.

Taas jäi hyvä kuukausipinna hakematta, kun ruostesorsat jäivätkin Kokkolaan ja olivat lauantain aikana hyvin bongattavissa. En ollut toimintakykyinen enkä kovin halukaskaan autossa istumiseen.

Sunnuntaina olin elpynyt ja lähdin heti aamulla retkelle. Suuntasin taas virtavesikohteelle, jolla olin käynyt jo monta kertaa aiemmin tänä kesänä. Paikalla oli havaittu kuningaskalastaja ja parhaimmillaan kaksikin. Heinäkuulle laji oli hoitunut Porista, mutta elokuu vielä puuttui. Tämä kohde oli aika lailla lähempänäkin.

Pääsin joelle ja kuljin hieman ylävirtaan. Paikalla, jossa kunkku oli aiemmin nähty, soitin hetken atrappia. Saman tien kaksi kunkkua reagoi ja lennähti äännellen joen yllä. Jesss!! 

Tovin kuluttua linnut lähtivät alavirtaan ja istahtivat hetkeksi mukavasti näkösällekin. Tämän hienon lajin näkeminen on aina juhlava hetki.

Kuningaskalastajat aamunkoitossa. Etelä-Suomi 10.8.2025.

Kävin mielessäni pitkää pohdintaa ja puntarointia lähdöstä Kokkolaan. Arvelin ruostesorsien olevan yhä maisemissa, mutta niistä ei ollut aamulla tullut tietoa. Kyselin kavereita mukaan, mutta intoa ei ollut. Olen vähän arka ja laiska yksin lähtemään. Yksin ajaminen on puuduttavaa, porukalla on mukavampaa ja turvallisempaa ja usein havaitseekin enemmän. Lisäksi tietysti kulujenkin jakaminen olisi mukavaa. Nuo Kokkolan reissut eivät ihan ilmaisia ole kuitenkaan. Ruostesorsa ei elokuussa ole kovinkaan tavaton laji, joten sekin painoi vaakakupissa. Lähtemättä jäi, ja linnut olisivat varmasti hoituneet, jos olisi mennyt. Jos on löysä, niin on löysä.

Ajattelin tsekata Vantaan Peräjänkulman ja Isoniitun pellot. Peräjänkulmalla oli hyyppäparvi, jota aloin selata jonkin sattuman toivossa. Viereisestä haavikosta kuului kääkätystä. Käenpiika! Yllättävä Jynxi luukutti elokuun listalleni. Mukavaa!

Muuta jännää ei näkynyt, joten jatkoin Isoniitulle. Siellä ruskosuohaukka lenteli ja haulikot paukkuivat. Kyyhkyjahti oli alkanut. En jaksanut kovin kauaa pauketta kuunnella ja jatkoin kohti kaupunkia.

Itä-Helsingin valkoselkätikkapaikalla oli taas käynnissä metsäreivit. Toisenlainen jumputus pilasi siellä luonnonrauhan. En viihtynyt pitkään.

Malmin pähkinänakkelipaikalla juttelimme henkeviä armottoman päivänpinnamiehen Arto Laakson kanssa. Nakkeleitakin havaitsimme.

Ajattelin käydä vielä töyhtökiurulla ja keksiä sitten jotain muuta. Kiuru olikin heti hyvin näkyvissä, ja pääsin vihdoin kuvaamaan sitä lähietäisyydeltä rauhassa. Se oli mukava hetki.

Töyhtökiuru jatkoi elelyään Vermossa. 10.8.2025.

Matti Soini oli löytänyt Viikissä sitruunavästäräkin, joten sitä piti yrittämään vielä. Kyseessä oli puuttuva Viikinpinna.

Tapasin taas tuttuja, ja juteltiin niitä näitä. Kahlaajia oli yhä mukavasti Lammassaaren vasta parturoidulla hoitoniityllä, joka tosin kasvoi umpeen kovaa vauhtia. Mustapyrstökuiri, kuovisirrejä, lapinsirri...

Kotvan kuluttua kuului pari kertaa sittiksen ääni, ja niin naaras löytyi karahkan latvasta istumasta. Hieno!

Parvi timaleita pyörähti lähellä lavaa.

Nuori viiksitimalikoiras keltaisine nokkineen. Viikki 10.8.2025.

Seuraavalla viikolla unohdin suurin piirtein olevani lintuharrastaja. Ravasin riennoissa yötä päivää ja tein kaikkea muuta pinnalistoille haitallista. Arkipäivien päivänpinnakertymä oli häpeällinen +37 surkeilta lähtötasoiltaan.

Viikonloppu koitti, ja asiaan oli tultava muutos.

Ruostesorsat olivat ed p vielä perjantaina, ja nyt sain puhuttua mukaan reissuun täyden autollisen porukkaa. Terhin, Oskun ja Saarelan Laten kanssa tapasimme ennen puolta yötä perjantaina.

Saderintama oli kulkemassa yöllä länsirannikon yli, joten järkeilimme, että sorsat eivät siihen säähän yömuutolle lähtisi. Sen sijaan lauantaina iltapäivällä tuuli kääntyisi pohjoisen kantille ja sää viilenisi. Se voisikin jo saada erikoissorsiin vipinää.

Matka sujui torkkuen etupenkillä Oskun ja Laten hoitaessa ajovastuun.

Kokkolan lähestyessä aamu valkeni sopivasti. Suuntasimme ensin Marinkaisten Harjukarin lintutorniin, jonne ruostesorsien oltiin monena iltana tiedotettu saapuneen yöpymään.

Lintuja oli kyllä, mutta kurkia ja hanhia poistui koko ajan mantereen suuntaan eli pelloille ruokailemaan. Oletus oli, että ruostesorsat olivat lähteneet jo hyvin varhain pimeässä.

Emme siis vaipuneet epätoivoon emmekä jääneet torniin muhimaan kovinkaan pitkäksi ajaksi. Läheisiltä Pahkanevan pelloilta kaksi ruostesorsaa sitten löytyikin aivan tien vierestä. Ei ollut turha reissu!

Häkin ovi raollaan? Ruostesorsa oli minulle neljäs havainto ja heittämällä parhaiten nähty. Skouppi. Kokkola 16.8.2025.

Päätimme jatkaa melko pian matkaa Kalajoen kuuluille rannoille. Sinne ajeli kolmisen varttia. Otimme suunnaksi Letonnokan, jossa toivelistalla olivat muun muassa pikkusirri, pulmussirri ja elokuun listoiltani puuttunut pikkutiira.

Laten toivevuodari pikkusirri hoituikin melko pian. Kahlaajista liikkeellä oli eniten suokukkoja, sitten ehkä tyllejä, suosirrejä, lapinsirrejä ja eri Tringoja. Määrä ei päätä huimannut, mutta lajeja oli kivasti ainakin etelän vetelän vinkkelistä. Mutta onhan tuo noin kokonaisuutena mennyt surkeaksi. Paikalla myös olleiden vanhojen lintuharrastajien kanssa juteltiin kaihoisasti takavuosien tuhansien pikkusirrien parvista.

Letonnokan kärkeen päästessämme äkkäsin nopeasti lennossa pulmussirrin. Jes! Vuodenpinna 284 oli tosiasia.

Pulmussirri ei päässyt tänäkään vuonna jäämään näkemättä. Kalajoki 16.8.2025.

Pikkutiiroja ei vain näkynyt. Vielä edellispäivänä oli ollut 2 p.

Muuttava 7 tundrakurmitsan parvi ilahdutti. Muuta kovin ihmeellistä mainittavaa emme nähneet.

Kävimme vielä Vihaspauhan edustalla ja Leton tornissa, josta mukavin havainto oli ehkä käki. Pikkutiirat eivät olleet näkyvissä tai olivat juuri ehtineet häipyä.

Oli kuitenkin aivan mielettömän hienoa retkeillä noilla Kalajoen upeilla lintuvesillä. Olin todella hyvällä tuulella ja kaivannutkin taas retkitoimintaa.

Päätimme lähteä hiljalleen pudottelemaan etelää kohti. Ajelimme Lapualle, jossa haikailimme peltosirkun ja peltopyyn perään. Päivänpinnoja ropisi mukavaan tahtiin kivoista lajeista, kuten vaikka mustavaris, lehtokerttu, kapustarinta ja sitä rataa.

Kun starttasimme Alajoen pelloilta kohti Helsinkiä, lehahtikin tien reunasta iso peltopyypoikue lentoon. Jessss!! Soittelin Valkeeniemen Otsolle, joka muisti meidän nähneen hänen kanssaan joulukuussa Muhoksella peltopyyparven, joten sain nojatuolikuukausiässän tästä kinkkisestä lajista. Tuntui mukavalta.

Otso oli käynyt bongaamassa ruostesorsat ja näki niiden poistuvan määrätietoisesti merelle muuttavan oloisina. Saattoi mennä vähän täpärälle tuo homma. Sitäkin arvokkaampi pinna.

Helsinkiin tuli hoppua, kun armoitettu paikallisjyrä Kimmo Heiskanen kairasi Vuosaaresta mustanmerenlokin. Hieno nuori lintu olisi kelvannut kuukausilistoille, mutta katosi ennen kuin ehdimme takaisin pääkaupunkiin. Näin se kostautuu, kun ei lähde bongaamaan heti eli edellisviikonloppuna ruostesorsia ja jää vielä maakuntaan sponderetkeilemään.

Epävakaisessa säässä oli jo syksyn tunnelmaa ja tuntui siltä, että jotain isoa roikkui ilmassa.

Sunnuntai 17.8. alkoi pitkään sängyssä lojuen. Lauantain reissu painoi kovasti. Pikkukultarinta meni verkkoon Raisiossa, mutta ei aiheuttanut toimenpiteitä. Oskun kanssa päätimme lähteä pyörähtämään idässä. Valkoselkätikan etsintä oli taas turhauttavaa, mutta sivuosumina näkyi pari pikkusieppoa, kultarinta ja paljon muita hysyjä päivänpinnalistoille. Mustanmerenlokkipaikalla oli enää muutamia kalalokkeja ja yksi argari.

Juuri kun pääsin retkeltä kotiin ja ehdin riisua retkihousut, piti ne vetää takaisin jalkaan. Porvoosta oli löytynyt sepeltasku, jota elokuun listani kaipasi.

Osku ja Terhi lähtivät mukaan, ja taas mentiin. Mukava bongaus vaihteeksi vähän lähemmäs. Kotimatkalla Tolkkisissa oli peräti neljä mustaleppälintua. Pesintä oli selvästi onnistunut.

18. päivänä Oulussa ihasteltiin pronssi-iibistä Äimärautiolla parin kilometrin päässä lapsuudenkodistani. Se olisi ollut kiva nähdä.

Satakieli alkaa olla elokuun lopussa jo kiva. Espoo, Laajalahti 23.8.2025.

Hiljaista, hiljaista. Koko elokuun toiseksi viimeiseksi viikoksi piipparin olisi voinut heittää vaikka kaivoon. Siuntiossa joku näki isohaarahaukan ja Soukassa ja Hangossa kiljukotkan, mutta elokuun listaltani puuttuvat eivät olleet oikein bongattavissa. Lappeenrannassa parempia kotkia nähtiin, käärmekotkakin, tuttuun tapaan. Kuukausilajeja, edes tavallisempia, ei kertynyt.

Otin elämässä kohtuuttomia riskejä. Keskiviikkona hoidin Manic Street Preachersin eliksiin ja lauantaina vuorossa oli Ultra Bra koko ajan mielessä pyörien: Entä jos piippaa, entä jos piippaa...

Lauantaina sentään edes vähän yritimme Oskun kanssa. Aloitimme aamun töyhtökiurulta ja staijailimme tovin Maarin vaisua petomuuttoa. Muutaman tunnin retki tuotti 47 kalenteripäivälle.

Lauantain Ultra Bra -spektaakkelin jälkeen sunnuntain heräily venähti pitkälle iltapäivään. Vantaan Pitkäjärven tornilla oli säännöllisesti pyörinyt pyrstötiaisia ja teki mieli retkelle, joten pyysin Oskun mukaan etsimään elokuun puuttuvaa.

Tuli tornielis. Paikka on maisemiltaan aika jännittävä, sopiva miljöö esimerkiksi punajalkahaukalle. Vain subareita pyöri saalistelemassa järven yllä satojen pääskyjen seassa. Aurinkokin lämmitti melko lailla vielä elokuun loppupuolen iltana. Päivällä oli muuttanut useita haarahaukkoja, mutta me emme nähneet kanahaukkoja kummempaa. Nokkavarpunen lensi ohi Vantaanpinnaksi. Pyrstiksiä ei näkynyt.

Päätimme yrittää vielä Hämeenkylän kartanon puolelta, jossa pyrstötiaisia oli myös aiemmin nähty. Sieltähän se parvi löytyikin heti tullessamme kevyen liikenteen väylän molemmin puolin pyörimästä. Aika monta tuntia käytin heinä- ja elokuussa noidenkin hakemiseen.

Pyrstötiainen kuuluu syksyn kuvastoon, mutta on kesäkuukausina vaikeampi havaita. Hämeenkylä, Vantaa, 24.8.2025.

Maarilla oli nähty päivällä kaikenlaista kivaa, joten päätimme piipahtaa nopeasti siellä ennen päälle vyöryvää saderintamaa. Edellispäivästä vesi oli noussut reilusti ja lietteet tiessään. Aivan tornin edustalla lietteillä piipersi kuitenkin pari lapin- ja pari suosirriä. Kuovisirrikin oli nähty, mutta ei ollut näkyvissä.

Pikku-uikku löytyi nopeasti tornin edestä. Rekilän Matti tuli paikalle ja poimi kuovisirrin lennosta sirriparven noustessa muutolle.

Juuri kun alkoi ripsiä, löysin myös mustakurkku-uikun, jota olimme haeskelleet. Mukava onnistuminen päätti kivan iltapäivän bongausretken.

Kapustarinnan määrittäminen aiheuttaa herkästi aloittelevalle lintuharrastajalle käpsyn. 1 kv se kuitenkin on. Haltiala, 26.8.2025.

Pohjoisen tunnelmaa lähipelloille toi myös vanha koiras sinisuohaukka. Lapinkirviskausikin alkoi. Haltiala, 26.8.2025.

27.8. koin pahaa ahdistusta. Edellispäivänä Helsingin ohi muuttanut, Soukassa, Vuosaaressa ja Porvoossa näyttäytynyt, käärmekotka oli saanut sen aikaan. Tulisiko tänään vielä kovempi laji, pohdin koko aamun ja poljin konttorille.

Tätä se elämä nyt on, vaikka Jössen vanha sanonta pitääkin hyvin paikkansa: "Kaikkia lintuja ei voi nähdä."

27.8. oli syöpynyt mieleeni lähtemättömästi kolme vuotta aiemmin Majavakalliolla vietetyn päivän seurauksena. Tuona maagisena petomuuttopäivänä näimme 14 lajia petolintuja, muun muassa punajalkahaukan, haarahaukan, arosuohaukan ja suoraan päällä pyörineen 28 mehiläishaukan parven. Sellaista en ole saanut sen koommin kokea, enkä saisi tänäkään vuonna.

"Tällast tän pitää olla hei. Tätä mä tarkotin."

Elokuun lopun kova kajahti Pohjois-Karjalasta juuri, kun olin juhlimassa yhtiön laskuun kesän päättäjäisiä. Viime vuonna samojen kekkereiden takia jäivät näkemättä isohaarahaukka ja harmaasirkku. Helsingissä oli kylmä, itätuuli puhalsi ja vettä vihmoi. Tuntui oikein kunnon rarikeliltä.

Mustapäätasku oli ollut bongattavissa vain pari kertaa aiemmin elokuussa ja vielä vaikeammin syyskuussa. Niinpä odotimme sunnuntaita, elokuun viimeistä ja aamulla tulikin iloinen tieto: lintu yhä paikalla. Matkaan siis. 

Jälleen kerran sai ihmetellä, miten tuokin lintu oli ylipäätään löydetty. Nurmeksen Murtovaaran Talomuseo sijaitsi kerrassaan korvessa. Oli hauskaa pitkän ajomatkan jälkeen lompsia helppohoitoiselle linnulle.

Kuukausi päättyi Bomba-hotellin leppoisalle illalliselle bongariporukassa kuikkien huudellessa tyynen Pielisen yhä kesäisessä illassa.

Elokuun tilastot:

Elokuu: 240 (+19)

Vuodarit 2025: 286 (+4)

Elokuu 2025: 164

Mustapäätasku houkutteli kuun lopuksi bongausreissulle. Skouppi. Nurmes 31.8.2025.

Heinäkuun retket: Loppua kohti kuumenevaa menoa ja yksi haaveiltu elis aroilta

Kolmannen kalenterivuoden mustanmerenlokki Kemiönsaaressa aiheutti pohdintaa lajipuhtaudesta. Opettavainen tapaus, josta en oppinut mitään. Skouppi. 8.7.2025.

Minkä heinäkuussa hylsyää, sitä ei heinäkuussa havaitse.

Tällä teemalla aloitin uuden kuunkierron, kun lähdin aamukahvin jälkeen pyöräilemään kohti Saunalahtea kuukausilistalta puuttuneen rastaskerttusen toivossa. Alkoihan kuukausi alusta, joten merkkasin jokaisen havaitun lajin Pinnariin. Kaikkien pinnankeräilijöiden pitäisi listata kuudarit!

Kahdelta aiemmalta kuukaudelta oli perintönä listaykköspaikka näillä harvojen keräämillä kuudarilistoilla. Nyt sellaista tuskin olisi luvassa, ja syynä olivat tietysti palkkatyöt.

Työt olivat esteenä myös sille, etten aloittanut eräiden muiden pinnahullujen tavoin kuukauttani Utsjoen Teppanansaaresta pikkukanadanhanhi Klenkkaa bongaten. En voinut kuin kadehtia lomalaisia ja olla iloinen siitä, että työtä yhä oli.

Pyöräretki Töölönlahdelle läpi Viikin tuotti 46 lajia ja hylsyn siitä ainoasta tavoitellusta eli rastaskerttusesta.

Oli lämmintä, mutta edelleen tuulista. Vaatetta oli silti liikaa. Kesäkuu oli ollut hyytävän kylmä ja raskas, mutta rarintuoksuinen. Odotuksissa oli lähinnä vaisu heinäkuu. Vasta elokuun vaihteessa odottaisi viikon lomapätkä.

Yhden heinäkuunpinnan tiesin varmuudella saavani. Se oli hakemista vaille.

Pesällään kököttävää kattohaikaraa edes minä en voisi hylsytä.

Siispä ajelin Turun Topinojan kaatopaikalle, jossa pohdin, että heinäkuisen hellepäivän iltana normaali terve nuorimies saattaisi olla töiden jälkeen katselemassa vaikka naisia. Pois se minusta. Katselin sen sijaan, kun kattohaikaraemo vahti ainokaista jälkikasvuaan, joka myös hetkeksi nosteli päätään ja suki itseään.

Oli muitakin kohteita. Heinäkuu kun oli, kaikki helppokin oli muuttunut jo vaikeaksi. Paimion Meltolassa oli havaittu hiljattain kaulushaikara ja käenpiika. En havainnut sellaisia. Pari rytikerttusta lauleli vielä innolla.

Läheisillä ruderaateilla oli joku nähnyt kangaskiuruja. No en nähnyt niitäkään, kun aikani komppailin.

Köröttelin Halikonlahdelle, jossa rastaskerttunen toiseksi kuukausipinnaksi oli illan ehdoton minimivaatimus. Rytikerttuset olivat kyllä täälläkin innokkaasti äänessä. Yli tunnin odotuksen jälkeen aru lensi ihan viereeni hämmästyttävänkin lähelle ja aloitti sitten vaisun raksutuksen. Olin kieltämättä tuostakin melko tyytyväinen. Harvoin läheltä nähdystä linnusta olisi tässä hieno kuvakin komeassa iltavalossa, ellei kamera olisi ollut autossa kuten tapoihin kuuluu. Saatte sen sijaan kuvan hirvestä.

Sellaisen satuin kuvaamaan, kun etsin auringon jo laskiessa vielä kangaskiurua joltain soramontulta. Lullulat olivat hiljaa.

Pienen piristyksen kotimatkan varrelle tarjosi moottoritien kallioleikkauksen reunalla istuskellut komea huuhkaja. 

Väsytti.

Nuori hirvi töllisteli pellolla. Salo 1.7.2025.

Harvinaisuusrintama pysyi täysin kuolleena heinäkuun alkupäivät. Helsingin saaristossa kesehti yhä lievää ahdistusta aiheuttanut kyhmyhaahka. Ollapa vene. En jaksanut alkaa kyydinpummintaan. Olisin tarvinnut myös lentokoneen sepeltaskun (Ivalo) ja pikkukanadanhanhen (Utsjoki) bongaamiseen. Köyhäksi työläiseksi synnyin.

Polkupyörällä pääsi yhdelle pinnapuutteelle. 

Torstai-iltapäivänä ehdin nipinnapin hoitaa Iso-Huopalahdella pesineen käenpiian ennen vesisadetta, joka kasteli kotimatkalla. Eipä tuollainen lämmin kesäsade mitään haittaa.

Laulurastaan jälkikasvua. Heinäkuu on poikasten aikaa. Uusimaa 4.7.2025.

Perjantai-illaksi oli suunnitelmana lähteä Pohjois-Uudellemaalle yöretkelle. Olin kuullut puskaradion laineilta hyvät nuotit viirupöllöpoikueelle, joka vielä kuun vaihteessa oli häärinyt paikalla aktiivisesti. Menin paikalle aivan liian aikaisin jo reilusti ennen auringonlaskua. Paikalla oli poikue kyllä, laulurastaspoikue.

Illan hämärtyessä jännitys tiivistyi.

Samalla tiivistyi se tosiasia, että olin jättänyt takin kotiin. Lähtiessä oli vielä lämmin kesäilta, nyt +6 astetta.

Lehtokurpat lentelivät. Sitten kuului pari kruit-ääntä ja surinaa. Kehrääjä lähti liikkeelle. Pellolla, jolla viirupöllöjä odottelin, lenteli aivan lähellä kaksi kehrääjää ja lepakko. Yössä oli tunnelmaa. Ja kylmä.

Puolenyön jälkeen ruisrääkkä aloitti lähellä tauottoman raksuttelun.

Pöllöistä ei kuulunut mitään. Mikä lie oli ne vienyt. Ehkä olivat jo siirtyneet sen verran, ettei kerjuuääni enää kuulunut.

Poistuin kotiin väsyneenä ja kylmissäni. Harrastuksen mielekkyys oli jälleen kerran kyseenalainen.

Aikoihin on eletty. Joutuu laittamaan linnuttomia maisemakuvia blogiin. Uusimaa 4.7.2025.

Lauantai-iltana heinäkuun viidentenä tapahtui viimein jotakin. Sami-Salapoliisi laittoi Whatsappiin kuvan Tiirasta: Onko tämä arotasku?

Sonkajärveltä Tiiraan kivitaskuna merkatuissa kuvissa oli ilmiselvä arotasku, jonka minua viisaammatkin heti totesivat.

Piti heti tarkistaa, onko se kova. Oli se kova. Lajia ei ollut aiemmin Suomessa havaittu heinäkuussa. Edellisvuonna lintu oli Viikissä bongattavissa elokuun alkupäivinä.

Ainoastaan terävin kärki lähti lauantain myöhäisillaksi taskua katsomaan. Lintu vaikutti menneen yöpymään, joten näytti ihan hyvältä vielä sunnuntaitakin silmällä pitäen. Olin Osku Saarensillan kanssa katsomassa Antti Autiota Viikin Coolhead-panimolla. Keikka oli taas kerran upea.

Röpöttely jäi onneksi lyhyeen, kun tiedossa oli todennäköinen aikainen lähtö bongaamaan. Olinkin kaivannut jo bongausreissua.

Terhi Ahde-Uusitalo lähti mukaan, kun aamuvarhaisella tuli vielä tieto linnun paikallaolosta. Pääsin taas helpolla, kun kotiovelta haettiin bongaamaan. Saan olla kiitollinen.

Olihan tuota taivalta taas taitettavana. Alkumatka meni sateessa, mutta Savon puolelle saavuttaessa ilma kirkastui. Sonkajärven Sukevalla olikin jo melkein helteistä. Runon ja suven päivän hengessä ruisrääkät lauloivat kuin Eino Leinon tekeleessä konsanaan.

Löysin pirteän arotaskun melko pian rehupaalien päältä hyörimästä. Lintu oli koko ajan hyvin näkyvissä, mutta kaukana muihin kuin skouppikuviin. Hyvä kesäinen meininki!

Toisena kohteena meillä oli Iisalmen kaatopaikka. Sielläkin oli nähty haarahaukkoja, kaksin kappalein. Matkatovereilla se puuttui vielä heinäkuun listoilta. Osku huomasi toisen linnuista melkein heti suoraan päältämme, toinen lipui paikalle hetken kuluttua.

Haarahaukka inflatoituu aika kovaa vauhtia. Havainto oli vuoden viides, joista kolme on ollut spontaaneja.

Kotimatkalla oli mukava pysähtyä Ahvenaisten puutarhakahvilassa Kuopiossa.

Käsisulkiaan sulkiva 2 kv haarahaukka. Iisalmi 6.7.2025.

Seuraava maanantaikin tarjosi mukavaa tekemistä. Lähdimme Oskun kanssa niin pian kuin mahdollista katsomaan Porvoosta löytynyttä mustatiiraa. Aluksi näytti varsin heikolta. Erilaisia tiiroja ja lokkilintuja kyllä oli, mutta ei sopivaa. Lopulta Ruskiksen vanhalta tornilta Osku löysi linnun kaukaa vastarannan ruovikon reunalta saalistelemasta. Helpohko heinäkuun rasti tuli. Tolkkisissa mustaleppälintu oli yhä löydettävissä.

Myös tiistaina piippasi kovan heinäkuisen. Oskun kanssa irtauduimme nopeasti bongaamaan Kemiönsaaresta ilmoitettua mustanmerenlokkia. Vain kolme oli ollut bongattavissa aiemmin: 1995, 2004 ja 2006.

Paikalta löytyi mielenkiintoisen näköinen lintu, jonka ikä oli määritetty 3 kv:ksi. Nokka näytti hieman turhan hentoiselta tälle lajille. Lintu ei muutenkaan ollut erityisen kookkaan näköinen naurulokkeihin verrattuna. Huppukin näytti joissain kuvissa huonolta, samoin silmänympärykset. Pohdittiin siis mahdollista risteymää mustanmerenlokin ja naurulokin välillä. Sami Tuomela teki ansiokasta määritystyötä artikkelin ja kuvien avulla, kun lentokuviakin illalla saatiin näytille. Siiven kuviot näyttivät hyvältä lajipuhtauden kannalta. Lopputulemana oli, ettei kenelläkään vaikuttanut olevan nokan koputtamista määrityksestä. Pinna ruksittiin, ja RK sen lopulta sitten päättää.

Maskaran raskaat ripses ne toisiaan takoo, sä tiedätkö lainkaan nyt beibi, hei kuka sä oot? Ruotomielen laulu Kuka sinä olet alkoi soida päässäni tätä lokkia ihmetellessä. Kemiönsaari 8.7.2025.

Myös heinäkuun yhdeksäntenä pääsin kuukausipinnaretkelle. Illan padelpelien jälkeen ajelin hikisenä lämpimään iltaan Ridasjärvelle. Kaulushaikara puhalteli noin seitsemän minuutin odottelulla kuukausilistalle ollen vielä hyvinkin aktiivisesti äänessä.

Ei mennyt huonosti, muttei Hyvinkää.

Pihan hemppopesinnässä tapahtui. Koiras illan ruokintalennolla. 12.7.2025.

Naaras ylväänä syreenissä.

Heinäkuun toinen viikko kului viikonloppuun asti ilman mainittavia harvinaisuushavaintoja tai muutakaan. Kotipihassa pääsin kuitenkin todistamaan iloista perhetapahtumaa. Valkokuusesta, jonne hempot olivat aiemmin pesää rakennelleet, alkoi kuulua emon vieraillessa iloista sirkutusta. Poikaset olivat kuoriutuneet!

Lauantaista 12.7. muodostui lintupäivä. Lähdimme Oskun kanssa aamulla varhain itään esimerkiksi tikkojen ja pyrstötiaisten toivossa. Lammella, jossa näitä piti oleman, olikin käynnissä nuorisolla jonkin sortin reivit, joten montakaan erityistä lintulajia jumputuksen äärelle ei ollut etsiytynyt. Jonkin verran päivänpinnoja kuitenkin ropisi. Mainittakoon nyt vaikka hömötiainen ja nokkavarpunen, jotka kirjasin myös atlashavainnoiksi.

Helle paahtoi nyt Suomea. Lähdin aamupäiväunien jälkeen pyöräretkelle Maarille, jossa viihtyi toista päivää kolme jänkäsirriäistä. Ne olivat hyvä syy hankkia käsivarsille rusketusta ja pyöräillä ihanan lämpimässä säässä kolmisenkymmentä kilometriä. Päivänpinnat nousivat tuon retken ansiosta toiselle sadalle vaatimattomalta lähtötasoltaan.

Illalla istuin raukeana kotiterassilla hyvässä seurassa ja odottelin, josko hemppopesässä tapahtuisi jotain. Melko pitkään emoparia piti odotella, kunnes ne pari kertaa kävivät syöttämässä jälkikasvunsa. Toinen ruokintakäynti kesti pidempään, ja siitä sain napattua mielestäni aika hienot kuvat, joista pari ohessa.

Oskulta oli tullut Whatsapp-viesti: "Ois aika kova."

Ajattelin minulta jääneen huomaamatta jonkin lintuhavainnon. Lintutiedotus kertoikin juhlapukuisen amerikanjääkuikan lilluvan Raahen edustalla. Päätimme lähteä sitä katsomaan. Hain kyytiin Oskun ja mittelspitz-Hopsun.

Laji oli ollut heinäkuussa bongattavissa vain kerran vuonna 1993, joten olihan se kova.

Siinäpä sitten taas kerran trooppisen yön selkään.

Joutsan kohdalla virkistyimme. VIIRUPÖLLÖ TOSSA AIDALLA! Pääsin huutamaan. Heinäkuunpinna!! Olinhan jo hylsynnyt lajia aiemmin tässä kuussa, joten tuntui mukavalta.

Konginkankaalla jo tovin aikaa laulellut viirusirkkalintu otettiin välipysähdykseksi. Se oli yöllä hyvin äänessä. Paikalla kerjäsivät myös sarvipöllön poikaset.

Kuikkapaikalle aiemmin ehtineet Koistisen Jarmo, Teivosen Mika ja Mika Ilari Koskinen järjestivät meille varsin jännittävän matkan, mutta lopulta myös maukkaan tarjoilun.

Immeri oli ensin kaukana pahassa valossa, mutta kävi hetken aikaa ihan mukavastikin näytillä.

Minulle havainto oli kolmas lajista ja jo toinen jp-lintu.

Illalla kävin vielä Maarin tornilla katsomassa harvinaisen hienosti esillä olleita kahlaajia. Suosirrien joukossa oli jänkäsirriäinen ja kuovisirri, josta tuli vuosilaji 280. Mitään ennätysvuotta tästä ei tulisi, mutta ajatus 300 katkaisemisesta oli kummitellut mielessä jo pidemmän aikaa. Kolmea vuodaria ei enää monena päivänä taida tänä vuonna tulla.

Kuukausilistailu pääsi jatkumaan heti seuraavan maanantain iltana, kun Teivonen kaivoi aamulla Vanjärven hienolta kesätulvalta lampiviklon. Ilokseni sain seuraksi Ahvenaisen Arton, ja köröttelimme työpäiväni jälkeen hieman paineisina kohti Vihtiä. Vihdintien kautta meneminen oli virhe - hirveästi liikennevaloja.

Paikalle tulivat myös Sahin Timo ja Koistinen Jandan kanssa. Oli auvoisaa katsoa helteessä lampiviklon kahlailua, vastavalossa tosin.

Lampiviklo kahlaili alkuillan vastavalossa lirojen seassa. Skouppi. Vihti 14.7.2025.

Alkanut viikko ei tarjonnut harvinaisuusmielessä suuria kohokohtia. Päivänpinnalistoistani huomasi lintumaailman ja -retkeilyn hiipuneen aiempinakin vuosina tähän aikaan. Muutamana iltana kävin Maarin tornilla, jossa oli nyt veden laskettua ja kahlaajamuuton virittyä pitkästä aikaa jotain nähtävää kuovi- ja lapinsirreineen, jänkäsirriäisineen ja mustapyrstökuireineen. 

Viikonloppuna suuntasin molempina aamuina Itä-Helsinkiin.

Lauantain yritys valkoselkätikasta ja pyrstötiaisesta ei tuottanut muuta kuin hyttysenpistoja ja muutaman päpin.

Sama jatkui sunnuntaina. Seitsemän aikaan lompsin taas kohti tikkapaikkaa. Hipit olivat taas leiriytyneet samaan paikkaan, josta heidät viimeksikin löysimme. Siirryin toisaalle.

Vastaan tuli eräs paikallisorni, joka kertoi juuri havainneensa valkoselkätikan. Samalla kuulinkin läheltä rummutusta. Jessss!!

Paikallinen naaras suki itseään pitkät tovit kelon latvassa ja lähti sitten lentoon lampea kohti. Löysin linnun vielä uudestaan ja kuvailin sitä tunnin keskellä hippileiriä hippien heräillessä teltoista ja riippumatoistaan.

Tyytyväisenä lompsin autolle ja vielä mitä. Pariskunnan koiras naputteli raitaa kirjaimellisesti autoni viereisessä puussa alle viiden metrin päässä.

Lintu on helvetin helppo, kun se on siinä, ja helvetin vaikea, kun se ei ole siinä.

Heinäkuun toivottu. Valkoselkätikkanaaras. Itä-Uusimaa 20.7.2025.

Ja pariskunnan koiras.

Heinäkuun kovimman lajin kuvasi Leena Meuronen Nilsiästä. Tiiraan tupsahtaneissa kuvissa oli 2 kv välimerenhaukka, jonka kuumat ilmavirrat olivat Suomeen lennättäneet. Seuraavan päivän sai olla töissä tulisilla hiilillä, mutta paikallisetsijät eivät enää odotetusti lintua löytäneet. Kuukausipinnaa olisi ollut tarjolla myös Kauhavalla, josta Hannu Palojärvi kepitti palsasirrin. Aivan liian kaukana moiselle lajille arkena.

Minä odottelin sen sijaan viikonloppua ja kotiseutumatkaa. Olin pääsemässä mukaan Kurikan Anteron, Hervan Tuomaksen ja Hiekkasen Kallen rallijoukkueeseen Hailuotoon.

Ennen pohjoisen matkaa lähelle tupsahti vielä mukava yllätys. Espoon Vermon raviradalta oli jo edellispäivänä löydetty töyhtökiuru, jonka määritys varmistui nyt. Lähdin bongaamaan linnun heti, kun pääsin irtautumaan. Illalla lintu oli ollut hukassa tuntikausia, mutta hyppäsin silti pyörän selkään ekoeliksen perään. Päivä oli kesän kuumin, ja aurinko paahtoi noin 30 asteen voimin.

Parin tunnin kärvistelyn jälkeen lintu lopulta löytyikin. Se näkyi päivän mittaan muutamaan otteeseen myös Helsingin rajalle, mutta eipä näkynyt minulle. Kotiutin ekopinnan 265 tyytyväisenä ja menin saunaan.

Töyhtökiuru oli vuoden toinen ja taas kuukausipinna. Skouppi. Espoo 24.7.2025.

Perjantaina 25.7. heinäkuu kuumeni kuumenemistaan, ja niin kuumenivat myös havikset. Hailuotoon lähtö viivästyi, sillä Mynämäen Mietoistenlahdelta piipattiin aropääskykahlaaja. En päässyt heti lähtemään, sillä edellisillan pyöräilystä väsyneenä olin jättänyt pakkaamatta valmiiksi, vaikka oli pitänyt pakata.

Siispä viivettä lähtöön tuli puoli tuntia. Mynämäellä lintu oli hienosti hallinnassa vielä päästessäni parkkipaikalle. Tornilla sain kuulla myöhästyneeni kolme minuuttia.

Oli tähän asti niukin elikseltä myöhästyminen. Ei auttanut kuin jäädä odottelemaan ja toivoa, että lintu oli vain siirtynyt eikä häipynyt.

Aurinko paahtoi, oli nälkä ja jano ja porukkaa tuli koko ajan lisää paikalle hölisemään. Tällaisissa olosuhteissa en ole parhaimmillani.

Mynämäen Mietoistenlahdella on kaksi lintutornia, joista toisessa kärvistelin ensin muutamat tunnit. Seuraa kärkeä -strategian johdattamana päätin vaihtaa paikkaa. Toisella tornilla meitä oli paikalla pian vain neljä henkeä. Lahdelle lipui jostain merikotka aiheuttaen paniikin kaikissa muissa linnuissa. Pian piilossa olleita lintuja nousi myös edessämme olevalta kosteikolta. Siinä! Aropääskykahlaaja nousi kuin nousikin lentoon muiden mukana, kiitos merikotkan saalistusreissun.

Jesss!! Tuntui hienolta täpärän myöhästymisen jälkeen.

Vaikka menisi myöhään yöhön, päätin jatkaa Hailuotoon. Porissa juuri paikalla ollut valkoperäsirri jäi käymättä, kun ei se edes heinäkuun listalta puuttunut.

Ehdin Oulussa nukkua muutaman tunnin, kun jo piti lähteä kohti aamulauttaa. Mennessä bongasimme Riutussa tulipäähippiäisen minulle Oulunpinnaksi.

Tuomas oli laatinut meille hyvät nuotit. Oli mukava olla retkellä ihan turistina, kun kevätralliin olin itse tehnyt kovan pohjustustyön.

Komppasimme Pökönnokkaa yhdeksän hujakoilla, kun Mynämäen Mietoistenlahdelta ilmoitettiin paikallisesta pronssi-iibiksestä. Melkoista.

Rallin kuvailuun en tässä sen tarkemmin ala. Emme havainneet mitään erikoista, mutta 105 lajia kuitenkin. Mukavaa oli, pääsi irti arjesta ja työasiat olivat jo sujuvasti unohtuneet. Tällainen ralli keskellä kesää ja keskellä päivää on mukavan vaativakin. Jokainen laji on tiukassa.

Illalla ralli oli purettu kello 20:45. Kävi ilmi, että yhdeksältä olisi mennyt lautta, mutta seuraava meni 22:30. Onneksi se silta tulee ensi vuonna.

Lopputuloksena meillä oli pisteen häviö Jouni ja Veikka Meskille. Heidän voittonsa ei ollut yllätys, mutta kyllähän niukin mahdollinen marginaali taas hieman kirpaisi. Toistui sama kuin kevätrallissa toukokuussa.

Yhdentoista aikaan olin omalla autollani ja päätin lähteä etelään. Olihan pronssi-iibis jäänyt vielä kymmenen aikaan paikalle. Kokkolan kohdalla taju sammui. Oli pakko nukkua muutama tunti.

Aamun valjetessa jatkoin rannikkoa eteenpäin. Toivo hiipui, kun mitään päivitystä iibiksestä ei alkanut kuulua. Porissa päätin pysähtyä hoitamaan kuningaskalastajan.

Pronssi-iibis oli toden totta kadonnut ja kova heinäkuunpinna näin ollen menetetty. Harmitti vähän, mutta ei kauheasti. Jos kyseessä olisi ollut elispinna, sitten olisi harmittanut, mutta toki sille olisi ehtinyt, kun olisi heti jättänyt rallin sikseen. On kuitenkin mielekästä pitää harrastuksessa muitakin puolia kuin raivopäinen bongaminen. Mutta se on muistettava, että sponderetkeily tekee pahaa hallaa pinnalistoille.

Mynämäeltä ajelin kotiin lopen uupuneena. Illalla kävin vielä katsomassa töyhtökiurua Vermossa, mutta en vieläkään onnistunut saamaan sitä Helsinginpinnaksi. Onneksi oli edessä lomaviikko.

Aloittelin uuden viikon taas Vermosta. Kiuru löytyi heti, mutta ei näkynyt Helsinkiin. Päätin lähteä seuraavaksi Espoon metsiin pohjantikan toivossa. Metsäretki olikin hieno ja tuli tarpeeseen. Siellä aina mieli lepää, kun kroppa saa liikuntaa. Hikoilinkin kuin pieni possu aamuauringon jälleen lämmittäessä helteistä ilmamassaa. Ensin löytyi ilahduttava pyypoikue, sitten palokärki ja lopulta myös pohjantikkanaaras. Siitä tuli kuukausiässä!

Illalla päätin olla optimisti ja lähteä yrittämään varpuspöllöä tunnetuilta reviireiltä. Heti toisella paikalla onnisti, ja pikkupöllö vastasi atrappiin ollen peräti vuodenpinna kuukausipinnan lisäksi. Hieno ilta. Maanantairetkeily tuotti 66 päivänpinnaa olemattomalta lähtötasolta.

Tiistain aloitin samalla tavalla Vermosta. Töyhtökiuru ei nyt ollut aamuaktiivisella tuulella, vaan ilmestyi vasta hetki poistumiseni jälkeen. Piipahdin Nurmijärven virtavästäräkkikoskella hoitamassa lajin mätäkuun listalle ja heinäkuulle 2025. Mätäkuulta puuttui myös pähkinänakkeli, joten Malmille. Siellä lintu olikin tällä kertaa mukavan aktiivisena häärimässä.

Pähkinänakkeli kesäisissä tunnelmissa. Malmi 29.7.2025.

Lounastin päivällä Ahvenaisen kanssa ja pistäydyin sitten kotona. Uni tuli kummasti silmään. Pari tuntia siinä meni taas unipinnoja hylsytessä. Oli kyllä mukavaa olla lomalla. Pystyi ornimaan, nukkumaan ja syömään haluamassaan järjestyksessä. Leppoisaa.

Päiväunien jälkeen lähdin taas Vermoon. Tuttuja näkyi, töyhtökiurua ei.

Arto viestitteli, että Isoniitulla olisi sinisuohaukka. No sehän on hieno lintu. Puuttui heinäkuu 2025 -listaltani, joten päätin lähteä poika ja faija-Ahvenaisen kaveriksi sinne. Näimmekin sekä rusko- että sinisuohaukat hienosti.

Palasin Vermoon.

Minulla oli missio. Halusin nähdä töyhtökiurun Helsinginpinnaksi. Lintuhan on ollut useita kertoja helposti bongattavissa pääkaupungissa, mutta ennen minun aikojani. Nyt se pitäisi nähdä kapeasta portista kaukaa tieltä juuri sillä hetkellä, kun se ruokailee sopivassa sektorissa. 

Lintu oli pitkät tovit upeasti nähtävissä, mutta ei Helsingin puolelta. Porukka väheni ja lintu oli hetken kateissa. Meinasin säheltää koko homman, kun kentän läpi talsiessa huomasin sen olevankin yhtäkkiä melkein vieressä. Pinkaisin juosten Helsinkiin ja homma onnistui kuin onnistuikin. Puolenkymmentä yritystä ja lukuisia lomatunteja se vaati. Oliko jotain muita mukavia kesäharrastuksia olemassa?

Vähän ruma ja masentuneen näköinen, siis hyvin samaistuttava. Töyhtökiuru, Espoo & Helsinki 29.7.2025.

Heinäkuun viimeiset päivät kuluivat ilman suurempia yllätyksiä. Harrastin liikuntaa, söin terveellisesti, nautin kesästä ja keräilin päivänpinnoja. Yksi erikoisretki oli vielä suunniteltuna kuun vaihteeseen. Suuria odotuksia sille ei ollut. Päätimme lähteä Terhin ja Peter Buchertin kanssa Keski-Suomeen pöllöjen toivossa. No se meni odotetusti. Toivepöllöt jäivät näkymättä, mutta muutama viirupöllö, ruisrääkkä ja kehrääjä toivat tunnelmaa kesäyöhön. Nyt sitten kohti elokuun pimeneviä iltoja ja arkea.

Heinäkuun tilastot:
Heinäkuu: 274 (+17)

Vuodarit 2025: 282 (+7)

Heinäkuu 2025: 180