 |
| Pyrstötiaisten massavaellus hämmästytti länsirannikolla ja ulottui myös PK-seudulle. Kokkola 5.10.2025. |
Srii-srii-srii-srii-srii-srii...
Tserrr... Tserrr...
Srii-srii-srii...
Pyrstötiainen!
Se oli lokakuun alun laji numero yksi. Jo edelliskuun lopussa alkanut lajin massavaellus jatkui voimakkaana. Isoja, jopa parin sadan linnun parvia tuli vastaan missä vain länsirannikolla maastossa liikuin. Ja minähän liikuin.
Olin lomalla ja päättänyt aloittaa lokakuun Porista. Nokisorsasta ei ollut tuoreita jälkiä enää pariin viikkoon, mutta etsittävä sitä oli. Auton ikkunat olivat jäässä ensimmäistä kertaa tälle syksylle, kun lähdin aamun kajossa Porin keskustasta liikkeelle kohti Preiviikinlahtea. Koistisen Jarmo soitteli. Ehtivät Peter Buchertin ja Osku Saarensillan kanssa edelleni. Mukavaa, kun oli etsintäapua ja retkiseuraa.
Aloitimme Leveäkarin lintutornilta. Erikoinen torni. Edellispäivänä löytämäni pikku-uikut olivat ed p, pari uiveloa, viiksitimali, luhtakana, isolepinkäinen... Paljon vesiäisiä, mutta ei tietenkään nokisorsaa.
Melko pian päätimme siirtyä rantaan jatkamaan. Saappaaton Peter jäi staijailemaan, me muut kolme lähdimme komppaamaan rantaniittyä. Pässejä nousi. Sitten rannan yllä lensi jäntevä Falco. Pere! Jamppa ehti huutamaan. Nuori muuttohaukka syöksyi sorsaparveen aamiaisen hakuun. Mukava havainto.
 |
| Nuori muuttohaukka kiitää Porin aamutaivaalla. 1.10.2025. |
Lisää vesiäisiä oli ranta väärällään, mutta ei kohdelajiamme. Komppaus jatkui ja tuotti jänkäkurppia.
Kävelimme aivan rannan päätyyn asti Riitsaranlahden suulle. Sieltä Osku ilmoitti västäräkkilajin. Se oli virtavästäräkki! Kiva löytö, mutta ei sekään ihan hirveästi lämmittänyt. Siittiöitä lenteli taivaalla. Lapinsirkku muutti yli ja oli minulle kuun ensimmäinen kuukausipinna. Jotain sentään.
Ei löydy, ei. Tehtävä epäonnistui.
Poispäin läpi laitumen kävellessämme Peter soitti. "Siinä aitatolpilla taitaa istua käki." Lintu oli melkein vieressä, emmekä olleet sitä huomanneet. Nyt tulikin jo pykälää kovempi lokakuun rasti. Käki ei ole monesti ollut bongattavissa, eikä ole suinkaan helppo laji lokakuussa.
Erikssonin Pekka tuli käkeä bongaamaan. Rantatien päässä hän putkitti metsänreunan latvoja. "Tosa on lehtokerttu". Sekin oli kuukausilaji!
Lietteiden tornille, jossa oli jo päiviä ollut pari paikallista kuovisirriä. Ne hoituivat vaivoitta.
Edellispäivänä olin komppaillut hiki päässä Fleiviikin niittyä isokirvisen toivossa. Nyt sellainen piipattiin: Fleiviikin niityltä. Päätimme siis paremman puutteessa mennä komppaamaan sitä jälleen. No eihän sieltä mitään neljääkymmentä niittykirvistä parempaa löytynyt, jänkäkurppia lisää kuitenkin.
 |
| Jänkäkurppia olen tänä syksynä nähnyt enemmän kuin koskaan. Pori 1.10.2025. |
Aika juoksi, joten hyvästelin kaverit, hyppäsin autooni ja otin nokan kohti pohjoista. Edessä oli neitsytmatka Kalajoen Oktobirdfest-tapahtumaan. Matkalla hylsyilin Vöyrin Oravaisissa vain paria tuntia aiemmin nähtyjä pikkujoutsenia. Laji puuttui yhä vuodareista. Sen ja isokirvisen myötä 300 tuntui yhä kaukaisemmalta haaveelta. Olin taas jämähtänyt lukemiin 292.
Kalajoella odotti Espanjan matkatoveri Kurikan Antero. Seitsemän jälkeen olin perillä. Pääsin heti saunaan ja sitten Sandy Keltiin illalliselle. Auvoisaa!
Kuun ekana näin 84 lintulajia. Menetykseksi oli todettava Vantaan Kulomäen pussitiainen, joka jäi reissuluonteeni takia näkemättä myös syyskuussa. Se on onneksi pankkilaji siellä monien muiden seassa.
Kuun toisena oli luvassa pitkään odotettu meriretki Maakallaan. Olen kovasti viehtynyt saarissa retkeilyyn, mutta valitettavan harvoin niissä on vielä päässyt käymään. Pidemmille saarijaksoille en ole päässyt vielä kertaakaan, mutta ihan varmasti tämän puutteen vielä korjaan joskus.
Keskitalon Markus lähti kyytiimme, ja satamassa oltiin puoli kahdeksan aikaan. Suuria odotuksia retkelle ei nyt kuitenkaan ollut. Tuuli oli navakkaa ja eteläkaakon puoleista, enkä uskonut saaressa olevan montakaan lintua.
Merellä kuluvalle kuulle uutena tuli ruokki. Juuri kun pääsimme saareen, nousi satamapoukamasta kaksi riskilää. Se oli kuukausipinna, joten hukkaan ei mennyt tämäkään reissu.
Idyllisessä, historiaa huokuvassa saaressa odotti puukiipijöitä ja hippiäisiä. Aivan tyhjä se ei siis ollut. Aloitimme komppailun pohjoispuolelta kohti eteläkärkeä. Lämmin tuli kompatessa, vaikka tuuli navakasti. Aurinko kuitenkin paistoi lähes pilvettömältä.
Saaren eteläpään kallioilla piti asuman luotokirvisen. Äidyin huutamaan, kun kaksi pulmusta loikkasi lentoon kivikosta. Kiuru, niittykirvisiä.
Kärkeen kompattuamme totesin kovaan ääneen Anterolle: "Täällä mitään ole."
Samalla sekunnilla kivikon syöveristä pomppasi esiin tummempi kirvinen. Siinä! Luotsi!
Tämä karaistunut saariston asukki on aina kiva tavata. Meristaijilla näkyi yksittäisiä vesilintuja, mutta ei mitään ihmeellistä. Saariretken lajimäärä jäi karvan alle kolmeenkymmeneen. Puolilta päivin olin jo tuli perseen alla lähdössä mantereelle, sillä Kokkolassa oli nähty kaksi jänkäsirriäistä. Se olisi hiivatin kova lokakuun laji, ollut kerran bongattavissa.
No eihän siellä mitään sirriäisiä ollut, kun lopulta Marinkaisiin Anteron ja Markuksen kanssa pääsimme. Äh. Otti päähän. Linnut oli nähty jo edellispäivänä, mutta mitään tietoa ei tullut ajoissa. Olisin ehtinyt hyvin yrittää bongata niitä ohikulkumatkallani Kalajoelle! Tällaiset menetykset osaavat risoa ja lujaa.
Illalla katselimme vielä Leton Äijänsäikän rantoja. Mukavasti oli vielä kahlaajia: punakuiri, tundrakurmitsa, 4-5 pulmussirriä, pikkusirrejä ja useampi kymmenen suosirriä.
 |
| Syksyn ensimmäinen pulmunen on aina kiva tapaus. Kalajoki, Maakalla 2.10.2025. |
Lokakuun kolmantena oli perjantai ja meillä edessä rallin pohjustuspäivä Antun kanssa. Päivä oli aurinkoinen ja melko lämminkin, mutta edellistäkin tuulisempi. Perjantain Maakallan retki olikin peruttu.
Aloitimme päivän Kalajoen pohjoispäästä Vaajakarista. Siinä on kyllä pienimuotoinen, mutta hieno paikka rantaniittyineen ja -metsineen. Tähän aikaan syksyllä alueen pienen aukon ylittää loputtoman tuntoinen pikkulintujen virta: tiaisia, rastaita, puukiipijöitä, hippiäisiä - ja nyt erityisesti pyrstötiaisia. Seassa menee myös tikkoja ja esimerkiksi taigauunilintuja. Varmasti joku kunnon rarikin aina joskus, mutta niiden kiinni saaminen ei olekaan sitten helppoa. Lintuja menee paljon, mutta näkyvissä ne ovat vain ohikiitävän hetken.
Vaajakarista pistäydyimme Tupalipissä ja totesimme, että Tupalipissä ei tarvitse rallissa käydä.
Seuraava kohde oli Rajapöllä kahden lintuyhdistyksen rajalla. Pyhäjoen puolella oli teeritokka ja kulorastaita. Niitty oli muutenkin hieno, joten otettiin ralliohjelmaan. Matkalla näkyi töyhtötiaisia ja pyitä.
Pohjustelimme seuraavaksi turkinkyyhkyt, Pitkäsenkylän pellot, vähän metsäalueita ja varpusen eräältä maatilalta.
Pitkäsenkylästä irtosi jopa kuukausipinna pensastaskun muodossa. Samalla paikalla oli iso parvi kapustarintoja, piekana ja hieno muuttohaukka. Se olisi rallissa ehdoton kohde.
Yritimme Toni Uusimäen näkemän maakotkan perään Alalampinnevan korkeaan torniin, mutta näimme vain tuulimyllyjä.
Kun Kalajoen pohjoispää tuntui hyvin kartoitetulta, päätimme jatkaa Himangalle, josta oli jossain aiemmassa rallissa tehty hyviä havaintoja. Se nyt ainakin saatettiin todeta virheeksi.
Paluumatka tuotti sen sijaan pari arvokasta nuottia, kun ensin Puojinniemeltä löytyi kanadanhanhipari ja sitten Metson toimipisteen ulkopuolelta pöllikasalta mustaleppälintu!
Iltapäiväksi myös joukkueemme kolmas jäsen Otso Valkeeniemi pääsi pelipaikoille, ja hauskaahan meillä oli. Löysimme vielä ainakin ampuhaukan.
Pohjustuksessa näimme kahden päivän aikana noin 80 lajia. Se tuntui kohtuulliselta suoritukselta. Jos hyvät nuotit pitäisivät ja staiji tuottaisi jotain lisää, voisi olla avaimet jopa menestykseen.
 |
| Mustaleppälintu oli ilahduttava löytö. Sittenpä se jallittikin meitä rallissa. Kalajoki 3.10.2025. |
Kutkuttavan jännittävä kuntarallin aamu koitti lauantaina. Hämärän hyssyssä saavuimme Vaajakariin. Samaa strategiaa noudatti moni muukin joukkue. Taktikointia, supinaa, muiden harhauttamista. Rantaniityltä oli edellispäivänä nostettu heinäkurppa, joka oli monella epäilemättä mielessä. Meille edellisaamuna laulanut peukaloinen oli hiljaa.
Komppasimme niitystä hieman eri kohtaa kuin muut. Jänkäkurppa nousi jaloista. Lajeja kertyi hiljalleen. Kärjestä lähti parvi pulmusia, joka suuntasi kauas merelle mukavasti sen näköisesti, että muut joukkueet eivät niitä välttämättä havainneet. Pohjustettu lehtokurppa petti.
Seuraavaksi staijasimme muiden kanssa pitkässä rivissä "pikkulintuaukolla". Lintumenoa oli, mutta ihmeempiä lajeja ei tullut.
Monet joukkueet etsivät läheiseltä ojalta edellispäivänä löytynyttä virtavästäräkkiä. Ei näkynyt, ainakaan meille.
Tupalippi skipattiin suunnitellusti, siis Rajapöllään. Edellispäivän teeriä ei tietenkään tänään näkynyt, mutta äkkäsin rantakivien välistä viklon. Mustaviklo! Tämä olisi arvokas laji, jos älyäisi pysyä muilta piilossa. Otso poimi mereltä Gavian. Kaakkuri! Hienoa.
Töyhtötiaiset pitivät hyvin, pyyt eivät.
Plassissa turkinkyyhky teetti työtä, kunnes oli ihan helppo. Sitä hakiessa äkkäsin mäntyyn lentävän kovan lajin: mustapääkerttu!
Ämmässä kahvitauko tuotti uuttukyyhkyn, hyvä rallilaji sekin. Pinnoja ropisi mukavaan tahtiin, kun pähkinähakkikin nähtiin.
Seuraavana vuorossa olivat Leton rantakohteet, joissa näkyi pyörimässä vähemmän yllättäen paljon muitakin joukkueita. Vihaspauhan rannoilta saatiin potkittua lentoon parvi peltopyitä odotetusti. Ampuhaukka näkyi edellispäivän paikoilla. Merihanhi ohitti mukavasti.
Välistoppi rannalla Pitkäkarissa tuotti isolepinkäisen ja tukkakoskelon.
Äijänsäikän lajeista monet olivat jo häipyneet, ja tundrakurmitsakin tuotti meille pettymyksen. Punakuiri paikalla oli, tyllit ja suosirrit toki. Mereltä ei löytynyt kuitenkaan tarvittuja bonuksia. Äidyimme bongaamaankin, kun herrat Casagrande ja Hynninen ilmoittivat ystävällisesti taigauunilinnun aivan läheltä olinpaikkaamme. Tsi-yi kuului useaan kertaan ihanasti tinttiparvesta, ja niin tuli tämäkin yksi suosikkilinnuistani linturallilistalle ruksituksi. Samalla huuteli arvokas palokärki.
 |
| Vaajakarin aamuruuhkaa. Kalajoki 4.10.2025. |
Pitkäsenkylän pelloilla olikin sitten luvassa taas pettymyksiä, kun pohjustetut pensastasku, kapustarinta ja piekana eivät näkyneet, muuttohaukasta puhumattakaan. Tilalle tuli tuulihaukka ja Otson nappaama kova lapinsirkku.
Nuottivihko alkoi käydä ohueksi, ja meiltä puuttuivat vielä esimerkiksi metsäkanalinnut - pyitä oli pohjustuksessa kolmessa paikassa - sekä kulorastas. Piti mennä siis metsään. Kulorastas tuli vastaan nopeasti, mutta pyyn sijaan näimme teeren.
Tyngän pelloilta hoidettiin tundrametsähanhet ja Otso poimi makoisan keltavästäräkin minulle jopa kuukausipinnaksi.
Seuraavaksi luvassa oli katkeria hetkiä, kun edellispäivän mustaleppälintu ei ottanut hoituakseen. Paikka tuotti korvikkeiksi uivelon ja pikkukäpylinnun. Myös kanadanhanhi petti. Kanukkilahdella oli monia joukkueita, joista nuorisoketjulaiset löysivät aiemmin jo muuttavina nähdyt pari jalohaikaraa. Mekin saimme ne nähdä. Aika kävi vähiin. Yritimme vielä uudestaan mulelia ja näimmekin oletetusta vilauksen, mutta varmaa määritystä ei saatu. Harmitti.
Jouduimme tuhlaamaan lopusta arvokasta aikaa vielä tavin hoitamiseen edellispäivänä pohjustetulta Vihaslahdelta. No kävi sitten tietysti niin, että taveja löytyi vielä lopetuspaikka Äijänsäikältäkin. Uusi käynti tuotti lisäksi vielä puuttuneen kiurun, josta meinasi tulla negaässä.
Purussa nuorten lintunörttien joukkue Naperot (Sirkkala, Ihonen, Laurikka, Aarnio) karkasi melko pian muilta. Nuo nimet kannattaa painaa mieleen. Meiltä jäi puuttumaan kai 7 peruslajia, mikä oli auttamatta liikaa. Jännitystä ei siis ollut loppuun asti. Ehkä siinä kävi niin, että hyvä pohjustus ei tällaisessa muuttolinturallissa lopulta ollutkaan hyvä strategia. Voittajilla 92 lajia, meillä 86. Rallissa tehtiin kai lajiennätys, luokkaa 133 jos oikein muistan.
Oli meillä kosolti huonoa tuuriakin mukana. Mustaleppälintu nähtiin seuraavana päivänä, pensastaskukin oli löytynyt uudestaan, peukaloinen oli ollut äänessä muille. Virtavästäräkin näki vain päivän ensimmäinen joukkue. Monta lajia oli ollut niillä paikoilla, joilla kävimme, mutta ei meille. Tupalippi olisi sitten kuitenkin ollut ehdoton paikka, ja niin edelleen. Ehkä emme vain osanneet.
Rallin jälkeen maistui ruoka ja olut.
Loma loppui taas liian varhain, ja sunnuntaina koitti kotimatkan aika. Sain kyytiini mainion lintumiehen Hintikan Jukan, joten pitkää matkaa ei tarvinnut onneksi yksin taittaa. Aloitimme aamun Ohtakarista pienten vihreiden toivossa. Tuuli oli aika navakkaa, eikä mitään parempaa löytynyt.
Nopeasti jatkoimme Marinkaisten Harjukariin yhä vuodarilistalle kaipaamani pikkujoutsenen perässä. Joutsenten seasta ei sellaisia löytynyt, mutta pääsimme sen sijaan katsomaan mukavaa hanhimuuttoa. Metsureiden joukosta Jukka osasi löytää lyhytnokka- ja tundrahanhetkin.
Paine oli etelän suuntaan, sillä Tammelasta edellispäivänä löytyneen sinipyrstön kerrottiin olevan edelleen paikalla. Himoitsin kuukausilajia tästä helmestä kotimatkan varrella. Ensin pistäydyttiin kuitenkin pikkujoutsenjahdissa Vöyrin Oravaisten rannoilla. Samassa paikassa olin käynyt tulomatkallakin, eikä pikkujoutsenia nyt ollut yhtään enempää. Pyöreä nolla. Löysin lapa- ja punasotkan sotkaparvesta.
Vesisateen läpi köröttelimme Ikaalisiin, jossa ehdin vilkaista Lintutiedotuksen viimeisimmät käänteet. Kävi ilmi, että sinipyrstö oli jo aikaa sitten kadonnut. Niin lässähti tämäkin jännitys. Pienen arpomisen jälkeen päätimme kuitenkin, että eipä se ota, jos ei annakaan, ja ajoimme paikalle toteamaan rantakuusikon tarskoista tyhjäksi. Jo aiemmin kadonneen pussitiaisen lisäksi nyt toinenkin bongattavissa ollut kova kuukausipinna oli menetetty spondematkailun takia. No, 8 lokakuulle uutta lajia matka oli tuottanut, parhaana käki. Päivänpinnoja sain lomani aikana yli 250.
Kotona olin aivan loppu.
 |
| Palsasirri viihtyi useamman päivän Maarilla. Hyvä niin. Skouppi. 6.10.2025 |
Seuraavaksi alkanut viikko osoitti, että olin pitänyt lomani ainakin viikkoa liian aikasin. Piipparin sointi yltyi yltymistään.
Maanantain paluu arkeen oli tahmea. Töiden jälkeen lähdin sotkemaan Maarille, jossa ed p palsasirri odottelikin kiltisti. Se oli hoidettava puuttuvaksi ekoelikseksi. Vielä suurempana motivaationa Maarilla seisoskeluun oli luhtahuitti, joka olisi kelvollinen lokakuunpinna. Aiempina päivinä lintua oli vaihtelevasti onnistuttu bongaamaan aamuun illoin.
Tämä ei ollut se ilta.
Vettä satoi useammassa erässä kohtalaisen rankasti. Hämärän jo hiipiessä huittia ei näkynyt, ja tärisin kylmissäni läpimärkänä. Hylsy.
Kotiin pyöräillessäni kävin läpi synkkiä ajatuksia. Kämppä oli saastainen läävä, jääkaappi ja tili tyhjiä, mikään bongaus ei taas kerran onnistunut, elämänhallinta oli mennyt ja kohta menisi varmaan terveys ja ehkä henkikin.
Seuraavana päivänä huitti nähtiin aamulla ja illalla. Minä en sitä nähnyt.
Jatkoin huittiyrityksiä keskiviikkoaamuna varhain ennen töitä. Ei näkynyt. Juuri kun poistuin tornilta, oli siellä nähty sinirinta ja kuningaskalastajakin. Yritin Vermossa aamulla näkynyttä töyhtökiurua. En nähnyt sitäkään.
Iltapäivä toi kuitenkin käänteen tuuriin. Ensin onnistuin bongaamaan lomani aikana ohariksi menneen hippiäisuunilinnun vuodariksi Tähtitorninmäeltä, ja sitten piippasi Kotkasta nunnataskun.
Reissusta tuli jännittävä, sillä Oskulla, Ahvenaisen Artolla ja Saarelan Latella laji puuttui eliksistä. Minullakin oli kohtuulliset paineet vuodarista, sillä 300 tuntui edelleen mahdolliselta, joskin aiempaa vaikeammalta. Porukka saatiin kasaan nopeasti, siis matkaan. Lintu kävi välillä hukassa lisäten entisestään jännitystä, mutta lopulta se hoitui helposti. Minulle kyseessä oli tripla ja vuodenpinna numero 294. Pari onnistumista piristi kummasti kadonnutta itseluottamusta.
 |
| Hippiäisuunilintu oli vuosilaji 293. Viime vuonna en nähnyt tätä kaunokaista lainkaan, joten olin iloinen. Tähtitorninmäki 8.10.2025. |
Elämänhallintaongelmia ei ehtinyt juuri miettiä saati korjata, kun piippari lauloi taas pian väkevällä nuotilla. Porissa oli pronssi-iibis. Ne, jotka ovat tätä saagaa seuranneet, saattavat muistaa, että menetin heinäkuunpinnan pronssi-iibiksestä silloin Hailuodon linturallin takia. Tarjolla oli siis paitsi kova lokakuunpinna, myös erittäin kiinnostava vuodaripaikko. Mustaiibis oli ollut bongattavissa kahdesti lokakuussa Viitasaarella 2013 ja Perhossa 1987. Vain harvat olivat sen hoitaneet.
Lajilla oli syksyllä ollut iso invaasio pohjoiseen. Briteistä havaintoja oli ilmeisesti jopa parista tuhannesta linnusta! Ruotsi oli saanut osansa, ja iibiksiä oli nähty Islantia myöten. Siispä oli saattanut toivoa, että Suomeenkin laji vielä tulisi.
Lähdin matkaan Peterin ja Pertti Saunamäen kanssa Peran kyydissä. Meidän piti pysähtyä eväidenhakutauolle.
Tässä välissä lintu katosi Yyterin lietteiltä, mutta löytyi pian uudestaan Riitsaranlahdelta näkyen Langouran lintulavalle.
Miten voikin olla niin, että melkein kolmen tunnin ajomatkan aikana muutaman minuutin evästauko on se, joka katkaisee kamelinselän?
Kun juoksin, ja minä oikeasti juoksin, Langouran lavalle, oli lintu vielä monella putkessa. Granrothin Tuula näytti minulle ystävällisesti, että siinä on lintu.
Mutta kuvassa ei näkynyt mitään!
Lintu katosi siis kirjaimellisesti sekunteja ennen kuin paikalle pääsimme. Pää painui heinikkoon, ja se siitä. Yritin lämpökamerallakin, mutta ei mitään.
Pyrstötiaisia pyöri tornin ympärillä.
Porukkaa tuli lisää, osa jo nähneistä lähti pois, aikaa kului ja paineet kasvoivat. Oliko se nukkumassa heinikossa ja nousisi joskus, vai oliko sittenkin ehtinyt häipyä kenenkään näkemättä? Näitäkin on sattunut. Vai oliko se kuollut? Lintu oli ollut jotenkin jalkavikainen.
Yli kahden tunnin odottelun jälkeen lintu vihdoin lennähti ja päästi meidät piinasta. Helpotuksen ja riemun kättelyitä seurasi.
Tahkoluodon kylällä oli päivän mittaan nähty pensaskerttu (puuttui lokakuulta), hippiäisuunilintuja ja mahdollinen kashmirinuunilintu. Sinne siis. Tuuli, eikä juuri mitään näkynyt.
Hampurilaisen ja mustavariksen kautta kotimatkalle pimenevään syysiltaan.
 |
| Lokakuun toinen viikonloppu kylmine pohjoisvirtauksineen työnsi hanhet matkaan. Tässä kaksi taigametsähanhea ja nuori tundrahanhi. Kirkkonummi 11.10.2025. |
Viikonloppuna Suomeen työntyi kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus. Se sai ainakin lintuja liikkeelle, mutta harvinaisuusrintama hyytyi tyystin.
Lauantaiaamuna pieni porukka kokoontui Kirkkonummen Saltfjärdenin parkkipaikalle navakkaan luoteistuuleen tapittamaan taivaalle. Monet meistä olivat liikkeellä kiljukotkan toivossa. Niitä oli nähty Kirkkonummella kai jonkin haaskan tuomina useita yksilöitä pitkin syksyä, viimeksi edellispäivänä.
Petostaiji on ihan mukavaa, jos petoja näkee. Heti kävi ilmi, että ainakin hiirihaukkoja on liikkeellä. Ynnäsin aamupäivän mittaan reilut 250. Piekanoita löytyi joukosta kymmenkunta. Kovin kauaa ei tarvinnut staijailla, kunnes poimin taivaalta ensimmäisen maakotkan. Se oli hieno nuorukainen. Makoja nähtiin yhteensä kolme.
 |
| Malmin rohkea europaea pähkinänakkeli haki ruokaa bongarin kädestä. 12.10.2025. |
Sunnuntaina 12.10. meni valkoposkihanhien massaa. Eripituisia nauhoja näkyi taivaalla pitkin päivää, kunhan lopulta ulos pääsin. Oskun kanssa lähdimme pienelle retkelle pohjoistuuliseen päivään vasta puoliltapäivin. Piippari oli hiljaa.
Päätimme yrittää paria helppoa kuudaria eli Malmin pähkinänakkelia ja Vermon töyhtökiurua listan jatkoksi. Nakkeli tuli heti hakemaan ruokaa kädestäni asti, ja myös pienet ja somat kuusitiaiset uskaltautuivat samaan. Hauskaa.
 |
| Töyhtökiuru lyllersi Vermossa aina vaan. 12.10.2025. |
Töyhtökiuru oli tällä kertaa näkyvissä heti Vermon portilla. Marraskuuhun oli vielä pitkä aika, mutta toiveet alkoivat nousta seuraavankin kuun listan osalta pikkuhiljaa, kun kiurulla ei mihinkään kiire tuntunut olevan.
Vermosta suuntasimme localille, josta ilmoitettiin varhainen koskikara. Muutamat muutkin olivat tulleet karaa bongaamaan, ja se löytyikin mukavan helposti nuotitetulta paikalta. Toivottavasti jäisi pidemmäksikin aikaa!
Jatkoimme vielä Tuusulanjärven Halosenniemeen, jossa pidempään viipynyt sääksi elätteli toiveita kovasta marraskuunpinnasta. Sitä emme nyt nähneet, kun reilut puoli tuntia hytisimme kylmässä viimassa. Vapoja lappoi yli, pilkkasiipikoiras oli ed p, hömötiainen piiskutti rantamännyssä. Melkein heti lähdettyämme sääksi oli näkynyt.
Niin kylmä oli tuuli, että huvitti mennä kotiin. Vasta illalla Tiirasta huomattiin pikkujoutsen, joka olisi ollut bongattavissa. Vuodareita oli 295 ja yksi puuttuva niistä pikkujoutsen...
 |
| Rautiainen pysähtyi harvinaisen avoimesti näkösälle. Haltiala 12.10.2025. |
Kuinka ollakaan, kun viikonloppu oli ensin harvinaisuusrintamalla kuolemanhiljainen, jysähtikin sitten maanantaina. Ja mistäpä muualtakaan kuin Satakunnasta.
Outi Salventerä oli onneksi kuvannut sunnuntaina Luvian Verkkorannassa näkemänsä tiiran. Isot pojat kuvia katselivat, ja lintu näytti oudolta. Lisäkuvista selvisi totuus. Se oli valkoposkitiira.
Porukka oli jo päkiöillään lähtövalmiina, kun ed p tieto pian puhelimiin kilahti. Osku otti kyytiin, Terhi ja Peter odottivat kohtaamispaikassa ja taas mentiin. Iltapäivän työhommat sujuivat siinä jännittäessä.
Tiira pysyi kiltisti aloillaan koko illan, ja niin oli tämäkin harvinaisin Chlidonias nyt Suomessakin nähty. Aiemmin olin nähnyt noita kuusi vuotta sitten Unkarin reissulla. Mielenkiintoinen tapaus, joka tarjosi monelle eliksen. Edellinen bongattavissa ollut oli vuonna 2011 kolme päivää PK-seudun kosteikoilla kesäkuun alussa. Laji on nähty Suomessa kuusitoista kertaa.
Pistäydyimme Porin Kuuminaisissa etsimässä paikalla nähtyä punajalkavikloa. Näimme punajalkaisen viklon, mustaviklon.
Juhlatunnelmissa kotiin. Elis 360.
 |
| Alkoi olla niin pimeää, että lintuja näki vain lämpökameralla. Espoo, Maari 15.10.2025. |
Seuraavan retkentapaisen tein keskiviikkona 15. lokakuuta. Sekin oli eliksen muistopäivä. Näin tuona päivämääränä tundrakurppelon Lumijoen Pitkältänokalta joitain vuosia sitten.
Kävin katsomassa Malmin nakkeleita, jotka nyt hakivat aiempaakin aktiivisemmin pähkinöitä jemmaan.
Vermossa oli vastassa vain porttivahti, joka totesi, että ei tänään. Oli keskiviikko ja ravipäivä. Ei siis töyhtökiurua listalle.
Maarille, jossa parkkipaikalla tuli vastaan tuttu näky, Terhi.
Lintuja oli lahdella todella vähän ja lietteet tiessään korkean veden alla. Päättelimme, että taitaa olla syksy. Lapasotkan kuitenkin löysimme.
Olin jo pois lähdössä, kun parkkikselle oli tällä kertaa saapunut Sami Tuomela. Hän puheli jotain aamulla paikalla olleesta taksuttelijasta, joten enhän minä sitten kotiin voinut lähteä. Kyseessä oli mahdollinen fuscatus.
Soittelimme parissa kohtaa atrappia, mutta ruskouunilinnusta ei tullut havaintoa.
Tornille olikin hetkessä alkanut kerääntyä aiempaa enemmän vesilintuja. Joukossa oli nyt jo esimerkiksi tukkakoskeloita ja uiveloita. Päivänpinnojen tulo jatkui. Olin ollut lähdössä turhan aikaisin. Se on tyyppivika.
Pimeän laskeutuessa paikalle lensi myös useita kurppia, sekä taivaanvuohia että jänkäkurppia.
Yhtäkkiä lahdella olikin paljon kuhinaa!
Elättelimme toiveita kaulushaikaran iltalennosta, mutta sitä ei tullut. Kahdeksan aikaan pääsin kotiinkin.
Torstaina piipitteli punapäänarskun Kuopiosta. Laji on hyvin vähän kiinnostava, mutta yllättävän kova Suomessa lokakuussa. Kuukausipinnankeruu on aika raadollista, jos siinä haluaa huipulle. Haluaisin kovasti, mutta eipä ollut taaskaan lähtijäksi Kuopioon. Näin muutaman tavallisen linnun Helsingissä Töölön ympäristössä.
Perjantain ensimmäisen erikoisuuden tarjosi vaihteeksi Pori. Harjakoskelo. Tuo eksoottinen lintu, josta ei Suomessa saa pinnaa. Lintu näytti oudolta, ei juhlapukuiselta. Illan mittaan se jalostui Petteri Mäkelän toimesta harjakoskelon ja uivelon risteymäksi. Aito porilainen harjauivelo oli syntynyt.
Puolen päivän jälkeen meni vatsa sekaisin.
RUBIINISATAKIELI, puhelimen näytöllä luki.
Unelmalaji.
Koiras.
Sellainen oli mennyt verkkoon Laajalahden ruovikon pyyntipaikalla. Espoossa.
Kolme kertaa aiemmin tavattu, ensimmäistä kertaa rengastettu.
Ei näiden bongaaminen ikinä onnistu, oli ensimmäinen ajatus. Hyövääkö edes yrittää.
Yritin vetää työpäivän loppuun naama peruslukemilla. Iltapäivällä sain todeta, että ei tästä mitään tule, ja päädyin fillaroimaan Laajalahden suuntaan. Puhelin soi ja piippasi koko ajan.
Sieltä oli nyt löytynyt myös sepeltasku. Saisin edes ekoeliksen siitä, jos ehtisin paikalle. Ja ehdinhän minä. Vielä tähän asti ei yksikään sepeltasku ole näin haljulta tuntunut.
Missä se LINTU on!? Ja miten se nähdään.
Väkeä valui paikalle.
Polkua käveltiin Laajalahden länsirantaa pitkin. Tilanne oli ihan hauska. Porin tarhakoskelo ei kiinnostanut enää ketään.
Mutta NOKISORSA olisi kiinnostanut. MäkPe oli potkinut sen lentoon mökkinsä pihasta. Siellä se edelleen oli, tietenkin. Voi juma...
Bongariliiton Työvaliokunta neuvotteli rubiinisatakielen illan atrapointiyrityksestä luonnonsuojelualueen reunalla. Siitä tiedotettiin viipymättä, ja paikalle auringonlaskun aikaan tulisivat ne, ketkä ehtisivät. Puolesta päivästä Laajalahdelle olisi ollut aikaa ehtiä vaikka ties kuinka kaukaa.
Atrappia päätettiin soittaa puoli kuudelta, kun aurinko laskisi heti kuuden jälkeen. Se oli ensimmäinen virhe. Olisi pitänyt säästää atrapointi vasta auringonlaskuun.
Väkeä tuli paikalle suuri joukko viiden jälkeen. Joku oli laskevinaan 170 nuppia. Atrapointi aloitettiin sovittuun ajankohtaan. Vastalauseita ei tässä vaiheessa juuri kuulunut. Lämpökameroilla harottiin pimenevää metsää.
Ei ääntäkään rubiinisatakielestä.
Sitten jokin pomppi mankkaa kohti 40-50 metriä atrapin takana. Lämpökameralla lintu näytti etenevän aivan kuin satakielilajin voisi ajatella etenevän. Joku näki linnun nykivän pyrstöäänkin ylöspäin.
Onko se se?
Ei saatu varmuutta.
Ainoat atrapoinnin määritetyt pikkulinnut olivat punarintoja.
Porukka hajaantui, ei havaintoa. Olin itsekin aivan kylmissäni ja halusin kotiin.
Se oli kohdaltani taas aloittelijamainen virhe. Totta kai sinne pusikkoon jäi vielä puolen tusinaa kärkipään kuumaa bongaria omine suunnitelmineen. Minulle tällainen vaan ei oikein ole mahdollinen tapa toimia, kun yhteisesti sovittuja sääntöjä täytyy noudattaa.
Pääsin vähän matkaa kotiin, kun sain tiedon: Lintu oli vastannut tämän pienen porukan kutsuääniatrappiin kahdesti.
Kouraisi, syvältä. Tuntui todella pahalta.
Ei auttanut muu kuin palata paikalle. Siellä jatkui atrapinsoitto nyt pienellä porukalla. Kello 19:21 metsästä kuului AIVAN SELVÄ rubiinisatakielen kutsuääni. "Mikä se oli? Se oli SE!" Kohtalokkaat sanat lausuttiin.
Kättelyitä. Helpotusta. Epäilystä... Oliko se nyt kuitenkaan se?
Pidin itsekin havaintoa ihan hyvänä ja varmana. Nyt pääsin kotiin.
Onneksi meillä oli ollut nauhoitus päällä. Yön pimetessä digivelhot selvittivät nauhoilta, että kutsuääni oli kuulunut ATRAPISTA!
Olin ruksinut jo pinnan ja täydellisen järkytyksen vallassa. Mutta faktat ovat faktoja ja tosiasioiden tunnustaminen on alku kaiken viisauden. Havainto oli täyttä roskaa. Yöunet menivät.
Aamulla 18.10. heräsin, kun Osku soitti.
"Jaa, taasko mää oon nukkunut..."
Emme olleet onneksi vielä myöhässä aamun uudesta atrapointiyrityksestä. Pulinaa edellisillan havainnoista riitti ymmärrettävästi.
Oli kylmä aamu.
Juuri yhteisbongauksen aluksi yksi bongari mätkähti pyörtyneenä maahan. Tunnelma oli hetken järkyttynyt, ambulanssikin kävi. Vakavemmalta vältyttiin, mutta dramaattinen tapaus syyspimeässä aamussa pisti tämän hassun harrastuksenkin taas hetkeksi perspektiiviinsä.
Kaikkien ajatus oli, että lintu on poistunut tähtikirkkaaseen yöhön, eikä sitä enää koskaan havaittaisi. Eikä sitä tietysti havaittukaan. Uutta väkeä oli tullut kaukaakin Espooseen pettymään ja vanhoja kavereita tapaamaan. Päivä oli lintubongauksen sosiaalista puolta parhaimmillaan. Aurinko alkoi lämmittää ja toivomme lepäsi Mikko Kormilaisessa, joka oli rengastamassa Laajalahdella ja teki liiton miehenä hyvää yhteistyötä kanssamme.
Viiksitimalit, ruskosuohaukka, harmaapäätikka, pikkutikka. Metsäkirvinen! Sain trivistä lokakuunpinnan, kun Ohtosen Mika ehti linnun riittävän hyvin nähdä. Tornissa kerrottiin vanhoja ja uusia bongauksen sankaritarinoita. Itseänikin taas hymyilytti, vaikka edellisillan sekoilu ei hevillä unohtuisikaan.
Päivä ylitti puolen, ja päätimme Oskun ja Terhin kanssa lähteä yrittämään keskelle Esplanadia parkkeerannutta lapinpöllöä. ABC:lla piti juoda kahvit ja odottaa, että rengastaja lopettaa. Ettei vain rubiinisatakieli mene kalkkiviivoilla verkkoon.
No ei mennyt. Sen sijaan herra Ivar Grankulla oli jälleen nuorikkoineen retkellä Porissa ja yhytti erään ladon katolta julmetun kokoisen vaalean jalohaukan, jota tunturihaukaksi epäili. Näkihän sen kuvista sokeakin, että aavikkohaukka se on. Varmistutin asian viisaammilta tietenkin.
"Mennään jo sinne autoon", Osku hoputti kun löhösimme kahvilan sohvalla.
Jatkoin Terhin kanssa duona, Osku, Hopsu ja Peter tulivat perässä.
Nyt olisi yritettäväksi toinen unelmalaji heti perään. Säpinää!
Porintietä mentiin bongariletkana ihan reipasta kyytiä. Samalla spekuloitiin, mistä aavikkohaukka mahtaa olla kotoisin.
Jalohaukkatouhu on Euroopassa, mutta varsinkin arabimaissa todella vastenmielistä puuhaa. Ihmiset käyttävät näitä upeita, uljaita lintuja omiin alhaisiin tarkoituksiinsa, kun rahaa on niin ettei paskalle taivu. Siksi isot jalohaukat ovat lintuharrastajille täyttä piinaa. On ties minkälaisia risteymiä, remmijalkoja ja mitä sattuu. Hyi visto.
Ennen Poria toiveet nousivat, kun Dick Forsman kehui lintua puhtaan näköiseksi 1 kv aavikkohaukaksi.
Mutta se rengas oikeassa jalassa, pieni metallinen killutin. Se ei tainnutkaan olla villien petolintujen rengastajan asettama, vaan minkä lie viiksekkään baijerilaisen metsästyshaukkatehtailijan.
Voi v...
Tunnelma oli ainakin itselläni lässähtänyt jo ennen haukan näkemistä. Lisäkierrettä viikonloppuun toi Kormilainen, joka kertoi kuulleensa rubiinisatakielelle identtisen kutsuäänen rengastelun lomassa. Voi helvetin helvetti, uusi show olisi illalla luvassa ja sitä ennen pitäisi nähdä tuo cherru.
No olihan se siellä. Juupa juu ja jepulis. Komea lintu.
Olisi ennemmin pitänyt käydä bongaamassa kashmirinuunilintu Reposaaressa, niin olisi saanut edes vuodarin. Niitäkään ei tällä sekoilulla karttuisi. Saati että nokisorsaa ehtisi etsiä.
Matkalla takaisin Espooseen nukahdin hetkeksi.
Hieman kokoonpanoaan muuttanut big band oli kokoontunut Laajalahden pitkosten pohjoispäähän. Toivoa ei ollut, mutta toivoa kai se on epätoivokin.
Ei pihaustakaan rubiinisatakielestä koko kolmivarttisen soittelun aikana. Ratikkakiskon ulvahduksesta sen olisi voinut tänään yrittää vääntää.
Lauantai kääntyi myöhäisiltaansa, kun naputtelin tätä kasaan kotona.
Sunnuntaina olin taas heti aamusta paikalla Laajalahden Elfvikissä viimeisissä toivon säikeissä roikkuen. Aamu oli edellistäkin kylmempi ja lahden rannat jo jäisessä riitteessä. Tunnelma oli kuitenkin leppoisa ja juttu lensi.
Osku ei suostunut viemään minua Poriin katsomaan kashmirinuunilintua. Vielä vähemmän oli meidän porukalla intoa lähteä liukastelemaan vitostielle Kuopion punapäänarskulle. Niin jäivät nekin vuodari ja paremman pään kuukausipinna näkemättä.
Elfvikissä lintuja liikkui taivaalla vähänlaisesti. Kuningaskalastaja oli aamun piristys. Haarapääsky näkyi ja jalohaikara tai useampikin. Kalenteripäivältä puuttui kaikenlaista peruslajistoakin, joten päivänpinnoja sentään tuli kolmattakymmentä.
Puolen päivän aikaan rengastaja lopetteli touhuaan, joten rubiinisatakielisaaga oli lopullisesti paketoitu. Päätimme lähteä Oskun kanssa yrittämään Vantaalla nähtyä pensaskerttua. Suunnitelma muuttui äkisti, kun Viikistä piipattiin kuhankeittäjä! Se olisi kova juttu lokakuussa.
Tiesihän sen, että tuollainen laji ei paikalla pysy, mutta yrittää piti, kun lähellä oltiin. Eikä sitä nähty sen koommin.
Sunnuntai päätti viikonlopun, jonka lopputulos oli katastrofi - kuten melkeinpä koko kuukausi oli tähän asti ollut.
Uusi viikko jatkui siitä, mihin edellinen päättyi. Kimmo Heiskasen löytämä komea kashmirinuunilintu Vuosaaresta jäi harvojen herkuksi. Joskus käy niin, että käteen jää pelkkää paskaa, kun lähtee hakemaan Itä-Helsingistä humeita.
Saipahan raitista ilmaa, kun pyöräili kotiin.
 |
| Aroharmaalokki patsasteli hienosti Järvenpäässä päiväkausia. 21.10.2025. |
Tappioputki piti saada poikki, joten päätimme lähteä tiistai-iltana Oskun kanssa Tuusulanjärvelle katsomaan siellä jo monta päivää pyörinyttä cacea. Paskaisilla laitureilla oli thaimaalaisia perkaamassa kaloja ja mitä ilmeisimmin siitä syystä parvi lokkeja. Valtaosa oli harmaalokkeja, joukossa kalalokkeja, pari naurulokkia ja yksi merilokki.
Alkuun näytti jo vähän huonolta, mutta lopulta vedestä löytyi yksilö, jonka lähempi tarkastelu paljastikin kyseiseksi 1 kv aroharmaalokiksi. Mitään varsinaista käyttöä lajille ei ollut, mutta tulipahan katsottua, kun kerrankin näki läheltä. Jos vaikka oppisi jotakin. Päivänpinna ja kuudari.
300 vuodenpinnaa tuntui yhä kaukaisemmalta päivien käydessä lyhyemmiksi. Janakkalassa oli jo pidempään ollut paikalla pikkujoutsen. Olihan se vähän kaukana tuollaiselle tavalliselle lajille, mutta lähdimme kuitenkin työpäivän jälkeen. Valo riitti juuri ja juuri etsimiseen. Mikä tuntui helpolta hommalta, ei ihan sitä ollutkaan. Kosteikolla lähellä tietä oli vain muutamia joutsenia. Suurempi massa oli pellolla ikävän kaukana. Sieltä Osku kuitenkin löysi sen mustempinokkaisen vähän pienemmän. Tulipahan käytyä.
Sitten tuli tarjolle vuodenpinna. Se kävi kohtalokkaaksi. Paimiosta löytyi humei, ja se on paljon lähempänä kuin Pori, vaikka molemmat alkavat P:llä. Lähdimme Oskun kanssa heti löytöpäivää seuraavana aamuna matkaan, kun tieto edelleen paikalla olevasta tuli.
Pääsimme hyvästi Varsinais-Suomen puolelle, kun kotikentältä eli Vuosaaren Kallvikista löytyi peltosirkku - julmetun kova lokakuun laji, joka puuttui melkein kaikilta. Ei auttanut kuin toivoa, että se pysyisi paikalla.
Nopeimmat saivat linnun tietenkin bongattua aivan helposti.
Kashmirinuunilintu pysyi pitkään meiltä piilossa, mutta lopulta löysin sen lämpökameralla monen turkulaisen iloksi. 298.
Vielä lähtiessä peltosirkku oli hyvin hallinnassa. Lopulta se oli lähtenyt niemen kärkeä kohti ja sille tielleen se katosi. Myöhästyimme noin tunnin. Olisi pitänyt kääntyä heti hälystä, mutta aika tyhmältä sellainenkin olisi tuntunut.
Näin käy, kun keräilee kaikenlaisia listoja, noita tyhmiä vuodareitakin.
Lannistava lokakuu jatkui.
 |
| Eipä ollut aiemmin tullut kirjosieppoa lokakuussa nähtyä. Puotila 25.10.2025. |
Viikonloppu alkoi retkellä Vuosaaren Kallahdenniemelle. Tiaisia, peukaloisia, puukiipijöitä, punatulkkuja, mustarastaita, telkkiä, harmaahaikara. Osku näki ehkä mustapääkertun.
Semmoista.
Pihatalkoisiin. Nokkavarpunen ja pikkukäpylintu a8 olivat haravoinnin parhaat havainnot. Monet bongasivat ed p pikkukajavaa Eurassa. Haravoin mieluummin. Ahti Ihonen löysi kashmirinuunilinnun Suomenlinnasta, tietysti. Olisi ehkä peltosirkku lokakuun listalla, jos olisi malttanut odotella. Jos ja jos.
Harava putosi kello 12:51, kun Puotilassa kerrottiin elävän kirjosiepon. Paikalla olin noin vartissa.
Osku ehti nähdä linnun, kun olin jo pysäköimässä. Juoksin paikalle, mutta ei jälkeäkään. Se katosi.
Ystävällisesti Osku haki lämpökamerani autosta. Lintu löytyi heti. Se kökötti paikallaan pienellä oksalla muutaman hassun lehden takana ihan viereisessä puussa muutaman metrin päässä. Miten linnut löydettiin ennen lämpökameroita?
Pitikin jo rientää, kun Vantaalla kuulemma etsivät jotain isoa kirvistä. Mahdollinen monkku.
Paikalle päästiin mongoliankirvistoivein ja -painein. Ylhäällä tilanne vaikutti heikolta, mitään konkreettista ei ollut. Yhtä hyvin lintu saattoi olla nummikirvinen, kuulemma. Olisi sekin kelvannut minulle.
Paikalla aiemmin olleista löysimme tunturikiurun. Ihan kiva havaintohan se. Osku sai vuodarin.
Juha Ahvenainen oli löytänyt kotinurkilta Lystikukkulalta harmaasiepon. No sehän piti bongata. Harmaasieppoa katsellessa tärähtikin sitten taas vähän kovempi viesti Lintutiedotukseen. Mahdollinen siperianuunilintu Kouvolassa. Jos olisi heti lähtenyt, olisi ehkä viimeisille hämärille ehtinyt kuulemaan ruovikosta jotakin.
Illalla tiedettiin, että paikalla oli ehkä jokin lintu, joka äänteli. Siinäpä suurin piirtein se.
Aamuksi siis Kouvolaan!
 |
| Tunturikiuru viihtyy talvisin vantaalaisilla maankaatopaikoilla. 25.10.2025. |
Koko kööri oli suunnilleen sitä mieltä, että tässä ei ole järjen hiventäkään, mutta niin vain seisoimme säkkipimeässä Kouvolan Lappalanjärven rannalla. Ei uskaltanut tehdä muutakaan, kun elislajia oli tarjottu.
 |
| Harmaasieppo saalisteli pirteästi Itä-Pakilan Lystikukkulalla. 29.10.2025. |
 |
| Aavikkotaskukoiras on kaunis lintu. Skouppi. Viikki 29.10.2025. |
