Tammikuun retket: Viipyviä talvehtijoita ja kuun lopun kahlaajayllätys

 

Viiksitimalit tuovat iloa talvisiin päiviin. Helsinki 5.1.2025.

Ajattelin tänä vuonna kirjoitella retkistäni kuukausittaisia koosteita tänne blogiin idolini ja suurenmoisen lintuharrastajan Jarmo "Kettu" Koistisen tapaan. Jamppahan on jo vuosia kirjoitellut retkistään Kettuilua-blogia upeilla kuvillaan höystäen. Viime vuoden retket vedin yhteen tässä vuosikoosteessa, ja siitähän tuli järjettömän pitkä.

Jospa tällä tavalla tekstit pysyisivät jotenkin aisoissa. Ehkä nämä tuovat muillekin inspiraatiota retkeilyyn, tai ainakin pääsen itse purkamaan tuntojani.

Ekaekaa koitti, vuoden tärkein yksittäinen lintupäivä. Se pikkupoikamainen riemu, kun pääsee huutamaan vuoden ensimmäiset varikset, talitiaiset ja muut lajit. Vuodenpinnoja tulee oikein ropisemalla.

Kärkibongareille ei ekaekaalle ollut tarjolla oikein mitään bongattavaa. Muutamilta kärkipään hahmoilta puuttui kuitenkin kulorastas, joita nyt on maastossa poikkeuksellisen paljon. Kangaskiuruakin haettiin Hangossa. Meille muille tarjolla oli sen sijaan yhtä sun toista pikkukivaa pääkaupunkiseudulla: västäräkki, jalohaikara, pikku-uikku, liejukana, mustapääkerttu, virtavästäräkki ynnä muuta. Tavoitelista oli harvinaisen pitkä. Niinpä oma retkiporukkani pysyi itsestäänselvästi lähialueilla.

Uudenvuodenaaton pohjustuksessani oli loistava retkisää. Lähes kaikki kohdelajit hoituivat kuin tanssi. Tiesin, että 1.1. on toisin. Sää teki täyskäännöksen. Aamuyöstä lähtien taivaalta satoi märkää lunta ja paljon.

Aloitimme Osku Saarensillan ja muutaman muun kanssa salaiselta jänkäkurppaojalta. Ojan molemmin puolin oli ammuttu raketteja. Vaikutti tai ei, mutta tällä kertaa kurppa ei taas ojassa ollut. Tuota täysin järjetöntä, vuosi vuodelta pahenevaa rakettitouhua en kykene millään ymmärtämään.

Jatkoimme Pikku-Huopalahden pitkään paikalla sinnitelleelle liejukanalle. Se hoituikin helposti myös pimeässä. Lunta tuli ja oli liukasta. Siipirikkoa haapanaa ei pimeässä löytynyt, vaikka se yhä alueella olikin.

Siirryimme tien toiselle puolelle Meilahden arboretumiin, josta haettiin erityisesti mustapääkerttua. Ainakin kolme yritti talvehtimista puistossa. Lämpökameralla niistä yksi löytyikin jälleen helposti. Retkiporukkaan liittyivät Terhi Ahde-Uusitalo, Peter Buchert, Lauri Saarela, Samuli Laaksonen ja Laku. Meillä oli autoissa käytössä radiopuhelimet, joilla huudettiin seuraavia kohteita ja mahdollisia lintuja toisiin autoihin.

Jalohaikaran aiempi paikka tarkastettiin: Tyhjää. Se oli yksi päivän tärkeimmistä kohteista, vaikkakin varmasti yleistyy talvehtijana lähivuosina.

Seuraavana kohteena oli Iso-Huopalahden sulaojalla keikutellut västäräkki. Se onnistui niin ikään nopealla etsinnällä. Sitten alkoivatkin ongelmat. Olimme Keilaniemen ja Lauttasaaren välisellä alueella pitkin alkutalvea seilanneen pikku-uikun maisemissa kymmenessä minuutissa aamun päivitysviestistä, mutta eipä alkanut löytyä. 

Keli meni melko mahdottomaksi, ja näkyvyys muuttui olemattomaksi. Seuraavat pari tuntia sisälsivät runsaasti säntäilyä ja paniikkia. Toverimme löysivät Lauttasaaressa joitain päiviä viihtyneet lapasotkat, joita lähdimme pikaisesti katsomaan. Sillä välin jalohaikara lenteli lahdella pysyen huonosti aloillaan. Lapasotkien onnistuttua palasimme Helsingin ja Espoon välille, josta molemmat kohdelajit pikku-uikku ja jallu sitten näkyivätkin.

Aikaa oli tuhrautunut turhan paljon ja kohteita vielä runsaasti, joten hoppua piteli. Suuntasimme kohti Viikkiä, jossa nuori virtavästäräkki on pidellyt majaa pitkään. Se voi jopa selvitä läpi talven. Aamulla lintu oli löytynyt pitkällisten etsintöjen jälkeen harmaasta hallista, joka oli puolillaan biojätettä ja sitä myöten lintuja.

Meille virtavästäräkki ei nyt näyttäytynyt. Retkiporukasta yksi ehti nähdä linnun. Ekaekaapinnoiksi tulivat kottarainen, peukaloinen ja punakylkirastas, joita on niin ikään tänä talvena hurjan paljon.

Seuraavaksi kutsui Vuosaari, jossa tavoiteltiin ensisijaisesti tiltalttia. Pitkään sitäkin piti odottaa, mutta lopulta lintu päästi muutaman selkeän kutsuäänen ja saatiin näin listoille. Aiempina päivinäkin lintu oli välillä vaikea, mutta nyt liki mahdoton nähdä pusikoista sataneesta runsaasta lumesta johtuen.

Tarkoitus oli ehtiä vielä Vantaan Pitkäsuon täyttömäelle, mutta se haave piti unohtaa valoisan ajan käydessä vähiin. 

Palasimme siis Viikkiin, jossa kaksi niittykirvistä oli taas nähty. Edellispäivän pohjustuksessani ne käppäilivät sulalla polulla aivan helppoina, mutta toisin oli nyt. Toinen linnuista löytyi paikalle päästyämme, ja onnistuimme Oskun kanssa näkemään sen vilaukselta. Lintu löytyi heti nuotitetulta paikalta lämpökameralla paikalle päästessäni, mutta marssi saman tien ruovikon kätköihin eikä tullut enää ulos jääden monelta näkemättä. Paikalla oli nähty myös pikkutikka, mutta eipä löytynyt.

Ehdimme vielä uudestaan yrittämään virtavästäräkkiä. Vieressä seissyt Ari Sandstedt saikin pojiltaan soiton, että lintu on taas aamuisessa hallissa sisällä. Kipitimme paikalle kuin suurellekin rariteetille, ja toden totta lintu hoitui kuin hoituikin jäteläjän reunoilta käppäilemästä. Jes! Loppukiri muutti tahmean päivän vielä varsin onnistuneeksi.

Paikallinen lehtopöllö käytiin vielä katsomassa eräästä savupiipusta, ja sen jälkeen raskas ja vauhdikas vuoden aloitusretki oli paketissa.

Sain illansuussa vielä vinkin toisesta jänkäkurpasta hieman kauempana ja onnistuin vielä bongaamaan sen pimeällä. Kiitos nuoteista.

Tavoitteenani oli ollut 20 uutta ekaekaapinnaa. Sain lopulta 21, joten sehän osui lankulle. Tässä säässä ja lyhyen päivän aikana suoritukseen ja onneen pitää olla tyytyväinen.

Vuodareita tuli 42. Tammikuunpinnoja sain peräti seitsemän.

Pari vuorihemppoa yllätti Hangossa. 4.1.2025.

Maastoon päästiin taas 4. päivä lauantaina. Oli nätti, heikkotuulinen pakkaspäivä. Mukana oli sama kööri kuin ekaekaa. Lähtiessä luhtakana äänteli Espoossa kuukausilistalle ja vihdoin myös kuukausiässäksi, ollen nyt jokaisena kalenterikuukautena havaittu.

Hangossa tavoitelajeja oli muutamia. Ensimmäinen kohde oli Stenudden, jossa oli viihtynyt aiemmin talvella kirvisiä, myös luotokirvinen. Nyt ei näkynyt. Staijailimme hetken niemen kärjessä. Kaakkuri paineli itäisiin merellä. Late hoksasi jalohaikaran itäpuolen vastarannalla. Kiva talvilaji piipattiin.

Ylitsemme lensi pari pikkulintua, jotka aiheuttivat ihmettelyä. Ääni kuului vain huonosti ja oli hemppomainen. Kameramies, allekirjoittanut, tunaroi kahden metrin syötön kolme metriä ohi, ja laji jäi naulaamatta.

Terhi löysi mereltä Gavian. Päästiin harjoittelemaan määritystä. Lintu oli suoranokkainen, kookkaan oloinen, rintava, ja reisilaikku oli "pienen yhdysvaltalaisosavaltion kokoinen". Kuikkahan se oli talvipuvussaan. Yksi tavoitteistamme! Nopeasti se katosi mystisesti. Molemmat Gaviat olivat kuukausipinnoja.

Lähdimme kohti Kolavikeniä ja Neljän tuulen tupaa, kun hemppolajikaksikko nousi jostain jaloista uudelleen ilmaan. Linnut jäivät pyörimään ympärillemme tovin laskeutuen jopa keskellemme hetkeksi, ja nyt laji olikin jo helppo naulata. Vuorihemppojahan ne. Laji on käynyt hyvin vähälukuiseksi, joten havainto on nykyään aina hieno.

Kolavikenin neljä kangaskiurua oli helppo löytää. Staiji 4TT:llä ei tällä kertaa tuottanut ihmeitä, harmi kyllä. Kävimme bongaamassa turkinkyyhkyn vuodenpinnaksi. Samuli sen löysi, muilla oli vaikeampaa.

Långörenin tyvellä oli tyystin tyhjää. Kobbenilla sen sijaan oli mukava pikku parvi niittykirvisiä ja pari kangaskiurua lisää. Katsoimme vielä hetken merelle Högholmenilta näkemättä pilkkasiipeä ihmeempää.

Kotimatkalla oli ollut ajatuksena yrittää kulorastaita, mutta aurinko hiipi taas uhkaavasti mailleen, joten päätimme sen sijaan yrittää hätäisesti Siuntiossa pyörinyttä maakotkaa. Eihän siitä mitään tullut, mutta Lohjalla tuulihaukka osui sentään reitille. Aivan mukava hyvän spondehavainnonkin sisältänyt viiden kuukausipinnan lauantaipuhde.

Viiksitimaliparvi sattui makeille valoille. Helsinki 5.1.2025.

5. tammikuuta minä, Late, Terhi ja Peter lähdimme muutama targetlaji mielessä pohjoiselle Uudellemaalle. Itselleni tärkein oli metso, joka puuttui ainoastaan enää tammikuulta. Olen varmasti nähnyt niitä tammikuussa Kuusamossa asuessani, mutta koskaan en ole sitä mihinkään kirjannut. Nyt löysimme peräti kolme metsoa hakomasta latvoista, mutta sai niiden eteen ajaakin.

Tringan äärimmäisiltä rajoilta bongasimme hiiripöllön. Siinä välissä ei monta lintua näkynytkään. Maisemia oli sen sijaan mukava katsella väsyneenä etupenkillä. Edellisenä iltana olin valvonut myöhään katsoen Suomen U20-joukkueen tiukan välierämatsin Ruotsia vastaan. Ei ollenkaan tapaistani tuollainen valvominen nykyään.

Retken kohteena oli vielä Pukkilan Pobeda, jossa pitkään paikalla ollut tunturikiuru ryömiskeli lumihangessa. Laji jäi minulta viime vuonna kokonaan näkemättä, joten olihan se ihan kiva nähdä sekin pitkästä aikaa. 

Helsingissä ehdimme vielä pyörähtää etsimässä pajusirkkuja Vanhankaupunginlahden ruovikoiden kätköistä Tringan talviskabaa varten. Terhin kanssa olemme keränneet kisalajeja melko vakavissaan. Kisa kestää joulukuusta helmikuun loppuun. Ei löytynyt, mutta sivutuotteena tuli hieno mahdollisuus kuvata viiksitimaleita. Ja minähän kuvasin.

Kottarainen on talvipuvussaan hieno näky. Lauttasaari 6.1.2025.

Loppiaisena olikin vuorossa taas kova rypistys. Tavoitteena olivat talviskaban puuttuvat, loppiaispinnat sekä mahdolliset kuukausipinnat. Jäljellä olivat melkein kaikki samat kuin ekaekaakin, mutta ainakin tiltaltti on todennäköisesti menehtynyt. Näin käy useimmille epätyypillisille talvehtijoille.

Aloitimme Vantaan Pyymosasta, jossa täyttömäen pulmuset eivät näyttäytyneet. Kiuru siellä yhä oli ollen vuodari. Vuorihemppoja näkyi kolme. Mäen laelta hoksasimme myös harmaapäätikan vuodenpinnaksi. Läheisestä suojelumetsästä toivottiin pyytä ja arvotikkoja. Late löysikin aina tuiki tärkeän pohjantikan.

Lähdimme länteen. Iso-Huopalahden västäräkki petti. Talin mustapääkerttu jäi yrittämättä kiirehtiessä. Pikku-uikku oli nyt helppona Länsiväylän eteläpuolella.

Lauttasaaressa liikkui paljon harrastajia. Moni oli bongannut laulurastaan. Myös kulorastas oli nähty. Lähellä Larun länsikärkeä oli naaraspukuinen tukkakoskelo, josta sain peräti kuukausiässän. Tringan talviskabaan tärkeä fasaani löytyi vakiopuskastaan. Sen jälkeen myös laulurastas tiksutti ja näyttäytyi hyvin. Pilkkasiipiä oli Hattujen lähistöllä, mutta lapasotkaa emme nähneet. Koivusaaresta napsahti vielä toinen ässä, kun sieltä ilmoitettiin naaraspukuinen uivelo.

Liejukana oli edelleen voimissaan Pikku-Huopalahdella. Tokoinrannan silkkiuikkujen ja harmaasorsien kautta suuntasimme taas Viikkiin, jossa oli nähty vakituisen virtavästäräkin ohessa juuri kulorastas. Sitä ei tietenkään nähty, mutta päivän toinen laulurastas kuitenkin. Virtavästäräkki oli taas kerran oikukas. Meistä kaksi kolmesta sai havainnon.

Hoppu oli vielä yhtäälle, kun olimme saaneet "tiskin alta" tiedon paikalla olevasta lehtokurpasta. Olin ehtinyt alkukuusta yrittää lajia jo parikin kertaa. Nyt natsasi, ja "väyrysestä" tuli kuukausiässä! Kurpat ovat talvisin tiukassa, joten havainto oli hieno.

Auringon jo laskettua kävimme pimeässä vielä bongaamassa tavin kalenteripäivälle eräästä ojasta. Loppiaispinnoja tuli 26 ja askeleita yli 20 000, melkein yhtä paljon kuin vuoden ensimmäisenä.

Ajattelin tänä vuonna yrittää listata kuukausipinnojen lisäksi kuvavuodareita. Saa nähdä minkälaisella intensiteetillä jaksan touhuun suhtautua, mutta ehkä se innostaa kantamaan kameraa entistä tiheämmin maastossa ja tuo jonkinlaista uutta perspektiiviä harrastamiseen ja myös tavallisiin lajeihin. Vielä en kovin monta lintua ole ehtinyt kuvata, mutta ehkä tämä tästä. Vaikkapa 200 lajia olisi jo huikea määrä.

Silkkiuikkuja on jäänyt kaksi sorsien sekaan. Tokoinranta 6.1.2025.

Varis marssi merellisissä maisemissa. Lauttasaari 6.1.2025.

Helsingissä uhanalaisen varpusen tapaa yhä helposti. Lauttasaari 6.1.2025.

Viherpeippoja tuntuu olevan tänä talvena runsaasti. Lauttasaari 6.1.2025.

Viikissä kohtasin hyvin erikoisen, pelottoman tiklin. Kaikki vaikutti sillä olevan kuitenkin kunnossa. 8.1.2025.

Seuraavalla viikolla hoidin töiden ohessa autoasioita ja kävin hätäisesti bongaamassa kulorastaan tammipinnaksi. Viikonloppu koitti taas 11. tammikuuta. Suuntana oli jälleen Hanko, kun vuorossa oli Bongariliiton hallituksen järjestäytymiskokous. Nappasin matkalta kyytiin ehkä Suomen lupaavimman ornitologin Ahti Ihosen, jonka olemme onneksemme saaneet liiton hallitukseen keski-ikää laskemaan. Olenhan toki minäkin tässä harrastuspiirissä yhä nuorempaa kaartia. 

Hankoon olisi voinut pyrkiä aiemminkin, mutta sään vuoksi päätimme jättää siellä retkeilyt tällä kertaa väliin. Oli meneillään vuorokauden mittainen sankka lumisade. Yritimme aluksi koskikaraa Vantaanjoen Pitkäkoskelta minulle talviskabapinnaksi ja vuodariksi. Lopulta kara löytyikin. Sitä etsiessä Ahti hoksasi superkuulollaan pienen parven pyrstötiaisia. Vuodari siitäkin.

Matkalla Hankoon ei monta lintua näkynyt. Perillä Tvärminnessä meitä odotti maukas lasagnelounas. Vaikka tuuli ja pyrytti, ulkoilutin hetken kiikareita kuitenkin. Talon ruokinnalta löytyi peippo, palokärki huuteli jossain. Tavallisia vesilintuja uiskenteli lahdella, merikotka liihotti.

Ilta kokousteltiin ja sitten saunottiin. Lintu-ukkojen kanssa on mukava viettää iltaa. Keskustelut rönsyilevät aina vuosikymmenten takaisiin bongauksen hurjiin vuosiin ja vauhdikkaisiin tarinoihin. Meneillään on Bongariliiton 40. juhlavuosi.

Seuraavana päivänä joka paikka oli valkoisenaan. Pohjoisesta puhalsi, ja pakkasta oli kuutisen astetta. Ihan kunnon talvikeli siis. Odotukset eivät olleet päivän retkelle suurensuuret, vaikka yhtä tai kahta talviskabapinnaa olisin kyllä toivonut. Jostain syystä moisestakin kehittää itselleen jonkinlaista suorituspainetta, kun jaetulla kärkisijalla majailee.

Perinteisesti aloitimme staijailemalla Neljän tuulen tuvalla, johon on helppo mennä autolla. Merellä oli hiljaista, lähinnä telkkiä, isokoskeloita ja kyhmy- sekä jokusia laulujoutsenia. Allitkin olivat vähissä. Merikotkia lenteli ja istui luodoilla varmasti puolen tusinaa. Kalalokkejakin näkyi vain muutama. Käpylintuja kipsutteli männiköissä.

Koistinen, Teivosen Mika ja Nykvistin Teijo saapuivat seuraksi. Hiirihaukka liiteli merellä itään. Kotvan staijailun jälkeen tunnelma hieman kohosi, kun Mika äkkäsi lännestä matalalla pintaa pitkin kauhovan jalohaikaran. Onhan tuo keskellä kylmintä talvea yhä melko eksoottinen näky. Jallu paineli itään etsien ilmeisesti vielä jotain sulaa ruokapaikkaa. Sitä vastaan lensi monikymmenpäinen rastasparvi. Rastaita olikin pakkautunut Hankoon valtavasti. Komppaamaan lähtenyt Ahti kuuli kulorastaankin. Kolavikenille jämähtäneet kangaskiurut olivat yhä elossa, kaikki neljä ilmeisestikin. Ne piipersivät rannalla jalat jo osittain jäässä. Varpushaukka tuli vuodariksi.

Päätimme Ahdin kanssa jatkaa retkeä. Kalasatama tsekattiin naurulokin toivossa, lokkeja nolla. Tukkasotka kellui satama-altaassa.

Piipahdimme Gåsörsbuktenilla. Parkkipaikalla kuului ja näkyi useampia punakylkirastaita. Rannalle sai kahlata paksun hangen läpi. Ei naurulokkia sielläkään. Mänty pudotti oksaltaan lumikasan suoraan naamaan ja kiikareiden linssiin. En pidä talvesta nykyään enää yhtään.

Rastaita velloi Tulliniemen ja Hangonkylän välillä. Hangonkylän satamassa parvista kuului kulorastaan ääni, jonka huusimme duettona.

Ahti skarppasi altaasta naarasharmaasorsan. Nuijasimme uivelon, jonka Mika, Jamppa ja Teijo kohta näkivät.

Läheiseltä ruokinnalta löytyi järripeippo. Nokkavarpunen lenteli ympäristössä vihellellen mennessään. Viereisellä pihalla pihlajanmarjajahdissa kieppui peräti viisi sepelkyyhkyä - vuodari. Kaikenlaisia marjalintuja sitä onkin. Niiden kömpelö touhu oli hauskaa katsottavaa.

Turkinkyyhky oli vakiopaikallaan poseeraten hetken hienosti spottivalossa. 

Kuulimme, että etelärannan hyvät lintupaikat olivat lumen saartamia, joten niihin ei autolla päässyt kovinkaan lähelle, eikä lintujakaan juuri ollut, joten päätimme lähteä kohti Helsinkiä. Pistäydyimme matkan varrella Lohjan tunnetulla metsäruokinnalla, jossa käy lukuisa määrä pähkinähakkeja. Niitä näkyikin parhaimmillaan viisi yhtä aikaa. Metsätiaiset olivat edustettuina, kuusitiainen runsaimpana, töyhtö- ja hömötiainen parin yksilön voimin. Puukiipijä jyräili rungoilla. Hakki ja hömppä nostivat vuodenpinnasaldon 90:n paremmalle puolelle.

Koska oli hyvä petokeli, ajelimme peltomaisemien läpi maakotkan toivossa. Eipä näkynyt, mutta jokunen merikotka ja päivän kolmas hiirihaukka kuitenkin.

Tästä eteenpäin lupasi hieman lämpenevää säätä, joten saapa nähdä, mitä se tuo tullessaan. Rikkoutuukohan sata vuodenpinnaa tammikuussa? Aiemmin ei moista ole käynyt.

Kangaskiurut sitkuttelevat Hangon hyisillä rannoilla. 12.1.2025.

Turkinkyyhky pitää bongata aina, kun Hangossa käy. 12.1.2025.

Lohjalla on varma paikka tavoittaa pähkinähakki. 12.1.2025.

Töyhtötiainen. Lohja 12.1.2025.

Tämän vuoden kuva puukiipijästä, samanlainen kuin joka vuosi. Lohja 12.1.2025.

Seuraavalla viikolla ehdin hätäisesti etsimään pikkutikan, yhden talviskaban helpoista puutteista lajiksi 112 ja vuodariksi 92. Pääsin myös vierailemaan Suomen kaiketi ensimmäisessä lintuaiheisessa podcastissa, joka ilmestyy kuulemma ennen kevään maastokautta. Jännittävää nähdä, millaista tuli sössötettyä. Viikon aikana tekijämiehet näkivät Hangossa taas haahkan, merisirrejä, riskilän, mustalinnun ja luotokirvisen, joista kaikille olisi niin sanotusti käyttöä. Lauantain kova tuuli sai kuitenkin luopumaan ajatuksista retkeillä Hangossa. Sen sijaan etsimme erästä lajia pääkaupunkiseudulla sen löytäenkin. Siitä ehkä lisää myöhemmin. Piipahdimme Viikissä katsomassa sarvipöllöä, joka oli yleisömagneetti. Lammassaaren pitkokset olivat hengenvaarallisen liukkaat, liikkuminen kauheaa.

Koski TL:stä ilmoitettiin "muutaman päivän aamuin-illoin paikalla ollut" suopöllö, joka sotki päivän loput suunnitelmat. Olisi pitänyt käydä katsomassa maakotkia, koska oli täydellinen kotkakeli, mutta se jäi nyt väliin. Pienen päivälevon jälkeen kohti Varsinais-Suomea siis. Kyseessä oli vuoden ensimmäinen varsinainen bongausreissu. Tiesihän sen, miten siinä käy. Kolmisen tuntia pellon laidalla paleltiin pimeässä. Lämpökameralla näkyi kettuja ja pupuja. Hauska havainto oli pelloilla lennellyt jänkäkurppa. Söimme vadelmamunkit. Pöllöjä ei näkynyt.

Kotimatkalla sentään onnistuimme kuulemaan vantaalaisen huuhkajan, josta vuodari ja talviskabapinna.

Koskikara ilahduttaa läheisellä purolla. Helsinki 18.1.2025.

Maailman kuuluisin jänkäkurppa on lymyillyt samalla ojalla syksystä saakka. Helsinki 18.1.2025.

Sunnuntai kului sumussa retkeillessä pääkaupunkiseudulla. 100 vuodenpinnaa katkesi, kun muun muassa merisirri ja pähkinänakkeli näkyivät. Helsingissä yhä melko harvoin nähtävät merisirrit vetivätkin runsaasti väkeä Lauttasaaren itäkärkeen. Kun katseli tyrskyissä pomppivan sirrin taiteilua, heräsi kyllä halu päästä kuvaamaan lajia. Ehkä vielä joskus. Talviskaban helpoista sain hoidettua listoille pajusirkun. Vaikka viikonloppuna näkyi monia hienoja lajeja, oli päällimmäinen tunne sunnuntai-iltana vitutus lauantain hölmöilystä.

Mukavaa oli puolestaan paikoittainen lintujen hyvinkin keväinen viserrys sään jälleen lauhduttua. Myös tikat rummuttavat jo aktiivisesti, pöllöt aloittelevat huhuilukauttaan. Päivät ovat molemmista päistä jo kovasti pidentyneet. Tämä tietää lisää kiireitä.

Tilhiä alkaa löytyä etelärannikoltakin. Helsinki 19.1.2025.

22. tammikuuta jänkäkurppa oli lumen saartamana. Myös taivaanvuohia oli löytynyt muutamasta paikasta.

Lauantai 25.1. oli huumoripäivä. Tuuli ja välillä satelikin. Seisoimme Porkkalassa Oskun, Numero Unon ja parin muun kanssa. Pilkkasiipi nähtiin ja kuultiin kuulumisia Kiinasta. Siellä osataan lintubisneskin.

Etelästä tuulahduksen toi Inkoossa nähty merihanhi. Ei jäänyt bongattavaksi. Pakilan vahvin orni Arto Ahvenainen sen sijaan löysi naaraspukuisen mustalinnun Helsingin Kallvikista. Ihme kyllä se odotteli meitä vielä muutaman tunnin kuluttua. Sain 12 päivänpinnaa. Ei kaksista.

Mullibongauksen jälkeen lähdinkin Pirkanmaalle ajamaan pimenevään iltaan. Edessä oli toinen yritys kuvauskojussa maakotkien toivossa. Ensimmäinen kerta joulukuussa päättyi farssiin. Sumussa näkyi kanahaukka ja joukko merikotkia, mutta ei ensimmäistäkään maakotkaa. Tammikuussa niitä oli vieraillut kojulla säännöllisesti, viimeksi ainakin kahdesti samalla viikolla muiden kuvaajien todistamana. Lauantaina Pirkanmaalla oli muuttanut maakotkia. Oli siis odotuksissa, että farssi toistuu.

Puolipilvinen, lauha aamu näytti liiankin lupaavalta. Jo hämärissä kauaksi suon laitaan ilmestyi kotka, nuori maakotka. Aamun tunteina pääsimme kuvaamaan läheltä hienoa koiraskanahaukkaa, naarasharmaapäätikkaa ja esiaikuista merikotkaa. Valotkin olivat pitkän tovin upeita. Mutta selvää oli nopeasti, että linnuilla ei ole nälkä. Corvukset eivät millään tulleet ruokinnalle, eivätkä sitä myöten kotkatkaan. Maakotkanuorukainen kierteli suota pitkin päivää, mutta koskaan se ei ruokinnalle laskeutunut. Myös toinen maakotka nähtiin hetken ajan kaukana lentämässä. Aamupäivän jälkeen tunnit olivat lähinnä pitkästyttävää odottelua, kuten kojukuvauksessa usein onkin. Vielä kolmen aikaan nuori kotka näyttäytyi, mutta silloinkin turhan etäällä poistuen lopulta näkymättömiin. Rättiväsyneenä ajelin Pirkanmaalta kotiin bongaten vielä viirupöllön vuodenpinnaksi Tringan alueelta.

Harmaapäätikan lentokuviin olin ihan tyytyväinen. Pirkanmaa 26.1.2025.

Kanahaukkakoiras on todella komea ilmestys. Pirkanmaa 26.1.2025.

Merikotkakin näyttäytyi. Pirkanmaa 26.1.2025.

Hyvät maakotkakuvat antavat yhä odottaa. Pirkanmaa 26.1.2025.

Maanantaina 27.1. oli reippaimmille tarjolla kova tammilaji Imatralla rantasipin muodossa. No eipä sinne tietenkään töiltä päässyt. Töiden jälkeen sen sijaan ehti hoitamaan aina pikkumukavan kirjosiipikäpylinnun.

Maanantai-illan yllätyksenä oli suopöllöhäly Lopelta. Lähdimme Oskun kanssa sinne suuntaan, mutta pöllöä ei enää löytynyt. Niinpä yritimme läheiseltä paikalta helmipöllöä, tuloksetta. Viirupöllö puhkui hienosti täälläkin.

Torstai 30. päivä oli jälleen harmaa ja sateinenkin. Päivä sai yllättävän käänteen, kun Kalevi Hiironniemi poimi Espoon Westendistä uimarannalla ruokailleen jo toisen talven rantasipin! Nyt oli tarjolla sen verran lähellä, että irtauduin hetkeksi työpisteeltä. Pyörällä metroon ja Oskun ja Terhin kyydillä pikainen pisto parempaan Espooseen. Täpärälle meni, mutta lintu hoitui, vieläpä yhdellä metrolipulla. Iltapäivällä se näyttäytyi vielä hetken, mutta katosi lopulta.

Sää pysyi lauhana jättäen helmikuulle perinnöksi erinomaiset mahdollisuudet monien kuukausipinnojen yrittämiseen. Rantasipi löytyi uudelleen Helsingin puolelta kuun viimeisenä. Se puuttuu kaikilta kuukausilistaajilta helmikuussa, joten saapa nähdä, kuka ja mistä sen löytää seuraavaksi!

Vuodarit kuun lopussa: 106.
Tammikuunpinnat: 133, +24.