Lintuvuoden 2024 paketointi: Jotkut puhuvat kaikkien aikojen rarivuodesta

Tummajunkko, Junco hyemalis, Luoto 20.5.2024. Amerikkalainen sirkkuli oli Suomelle uusi lintulaji ja yksi vuoden kohokohdista. Tällaisia raridokujen pitää olla hei.

Tapaninpäivänä tätä kirjoittaessa vuosi lähenee loppuaan. Ajattelin katsoa hieman taaksepäin menneeseen lintuvuoteen omasta näkökulmastani. Jotkut argumentoivat vuoden 2024 olleen jopa kaikkien aikojen harvinaisuusvuosi. Paljon muutapa sitä ei tänäkään vuonna tullut tehtyä kuin ravattua lintujen perässä kaiken töiltä liikenevän ajan. Tarkoituksena oli nyt kerryttää kuukausipinnalistoja ja tietenkin hoitaa mahdollisuuksien mukaan kaikki elikset. Vuoden alussa uskoin ja toivoin katkaisevani 350 eliksen rajan. Lisäksi olen alkanut kirjata ja jonkin verran jopa bongata päivänpinnoja erityisesti erikoispäivinä eli lähinnä pyhinä. Vuodareita tulisi mitä tulisi.

Ekaekaa on huikea vuoden aloituspäivä ja yhteisöllinen bongausjuhla. Olen kerännyt tuota listaa vasta parin vuoden ajan. Tänä vuonna tärkeitä lajeja olivat Helsingin Lauttasaaren pikkusirkku ja rautiainen, Helsingin sarvi- ja hiiripöllöt, viitatiainen, sekä Siuntion Myransin peltopyyt. Ensimmäisen päivän retki Uudellamaalla tuotti kuukausipinnoihin lisäksi piekanan, silkkiuikun, sepelkyyhkyn ja uuttukyyhkyn. Retkipinnoja ja siten vuodareita tuli 44.

3. tammikuuta näin koiralenkillä nokkavarpusen - laji jota ei ole koskaan syytä jättää mainitsematta. Koiran kanssa ulkoilu tuotti vielä vuoden iloa, kunnes Nikke siirtyi joulukuussa sateenkaarisillalle.

Kuukausipinnojen haku jatkui loppiaisena Varsinais-Suomessa. Salossa ekaekaa vaikeana ollut lapinsirkku oli nyt muuttunut helpoksi. Raision Tahviossa oli vuorihemppoja, Turusta löytyivät kiuru ja valkoselkätikka. Vuodareiksi tuli tilheä, palokärkeä, harmapäätikkaa, tundraurpiaista ja sen sellaista.

Harmaapäätikka Turun Ruissalossa loppiaisena 2024.

Retkellä Sipoonkorpeen 7. tammikuuta oli kova pakkanen. Pohjantikkaa ei löytynyt, mutta varpuspöllö saatiin vuodariksi. Ei ollut edes päivänpinna. Päivänpinnoja yksi, hömötiainen. Karua aikaa.

9. tammikuuta listasin työmatkalla harmaasorsan, tavin ja harmaalokin vuodareiksi. Seuraavan kerran pääsi kunnolla retkelle Bongariliiton hallituksen kokoontuessa Hangossa 13.-14.1. Mustapääkerttu, riskilä ja ruokki olivat kuukausipinnoja. Vuodareiksi sain mm. turkinkyyhkyn, pähkinänakkelin ja koskikaran.

Seuraavana viikonloppuna lähdimme Osku Saarensillan ja Terhi Ahde-Uusitalon kanssa vuoden ensimmäiselle pitkälle reissulle Kemijärvelle hoitamaan pitkään ruokinnalla käyneen idänturturikyyhkyn kuukausipinnaksi. Auto meinasi temppuilla Lapin pakkasissa. Menomatkalla oltiin Lieksan mustakaularastaalla, mutta se tuomittiin risteymäksi. Suomussalmella ilahdutti riekko kuukausilistoille. Idänturren hoiduttua retkeilimme Sallassa. Melkein heti yli meni vanha maakotka. Lapintiainen ja kuukkeli löytyivät helposti. Riekkojakin näkyi lisää. Metson olisin tarvinnut kuukaudelle, mutta eipä löytynyt.

Vuoden ensimmäinen Lapin-reissu tuotti mukavia riekkohavaintoja jo mennessä. Suomussalmi 20.1.2024.

23. tammikuuta oli työmatkalla tarjolla huuhkaja vuodariksi Kaisaniemen puistossa. 27. päivä lauantaina etsimme Kirkkonummen Veikkolan taajamametsoa, mutta ei napannut vieläkään. Pikkutikka tuli sivuosumana kuukausipinnaksi. Sunnuntain retki suuntautui Lahteen. Siellä uiskenteli pikku-uikku, vuodari 81. Listoille myös varpushaukka ja pohjantikka, jota varten sinne oli mentykin. Kotimatkalla pulmunen täydensi tammikuun uudet kk-pinnat.

Tammikuun summa nyt 109. Uusia tammikuunpinnoja tuli 21. Kärjellä pinnoja on 206.
Tammikuuta 2024 listanneiden keskuudessa jaettu kärkisija.
Kuun vaihteessa vuodareita oli 84. 

Lieksan mustakaularastas ei läpäissyt RK:n seulaa.

Helmikuussa retkelle pääsi kunnolla vasta kolmas päivä lauantaina. Viitatiainen ja rautiainen olivat yhä paikalla Helsingissä, pikkusirkku kadonnut. Lohjalta perinteiseltä paikalta bongattiin pähkinähakki. Vuodariksi tulivat myös kottarainen ja kuningaskalastaja Helsingistä. Vihdin Selkissä piti olla kaikenlaista hyvää, tunturikiurua ja ampuhaukkaa, mutta käteen jäi isolepinkäinen vuodariksi.

Sunnuntaina 4. helmikuuta hortoilimme Espoon Luukissa etsien varmaankin pohjantikkaa. Pyy tuli vuodariksi. Varma paikka lajille. Helmikuun viidennen iltana ajelimme Oskun kanssa Tuusulaan viirupöllön toivossa. Se onnistui kuin onnistuikin ja kuukausipinna tuli. Bongasin vuodariksi myös lehtopöllön työmatkalla sekä huuhkajan päivänpinnaksi. Pöllöisää.

Helmikuun kymmenentenä haimme pohjantikkaa taas Lahdesta. Sieltä se onnistuikin. 

Kuningaskalastaja oli kivasti bongattavissa viime talvena Helsingissä. Sitten sen puronvarsi hakattiin.

Helmikuussa näkyi mukavasti pöllöjä. Viirupöllö Pukkilassa 11.2.2024.

Seuraavat suuremmat elämykset koettiin syntymäpäivänäni 18. helmikuuta. Se oli hieno retki. Kuukausipinnoja tuli peräti viisi. Pääkohde oli aamulla Hämeenlinnan jouhisorsa. Matkalla tuli tieto Mäntsälän lapinpöllöstä, ja sekin onnistui. Janakkalassa oli pulmusia. Päivän lopuksi ehdittiin vielä Kirkkonummelle bongaamaan töyhtöhyyppää. Yllättävän lupauksen keväästä toi siinä sivutuotteena mereltä kurkistamassa käynyt merihanhi. Sain kaikkiaan 22 synttäripinnaa. En ole syntynyt kaikkein lintuisimpaan aikaan. Vuodariksi tuli myös tuulihaukka.

Helmikuun lopussa oli lämmin ja keväinen jakso. Niinpä Hangon-retki tuotti tukun vuodenpinnoja ja kuukaudelle uusia. Bongauskohteena oli kaakkuri. Kiva yllätys oli lehtokurppa. Kuukausilistalle tulivat myös kiuru ja merimetso, vuodareiksi mm. lapasotka, haahka, mustalintu, uivelo ja tukkakoskelo, joka oli vuoden sadas laji. Hangosta lähtiessä Aurasta piipattiin kapustarinta. Oli outoa nähdä se ruokailemassa helmikuun jäisellä pellolla.

Helmikuunpinnoja nyt 116, +17. Kärjellä 190.

Helmikuun 2024 pinnat 81. (2.)

Vuodareita helmikuun lopussa 105.

Kaakkuri näyttäytyi Hangon Tulliniemessä hienosti 24.2.2024.

Kapustarinta kävi varhain ihmettelemässä kevään etenemistä Aurassa 24.2.2024.

Maaliskuusta tuli huikea, tehden siitä suhteellisesti parhaan kuukauteni. Ensimmäinen päivä oli perjantai. Töihin fillarointi tuotti kuukausipinnoiksi viitatiaisen, sarvipöllön, punarinnan ja silkkiuikun. Lauantaina olikin sitten pidempi reissu. Lappeenrannasta lähdettiin hakemaan kk-rastia mustakaularastaasta, kyydissä Osku, Terhi, Peter Buchert ja minä. Löysin mukaran uudenkarhealla lämpökamerallani, josta olikin vuoden mittaan paljon iloa. "Siinä vieressä" Kontiolahdella oli pitkään ollut hieno koiras kirjosiipikäpylintu, joten sitä kohti sitten lähdettiin. Se oli upeasti esillä.

Kirjosiipikäpylintukoiras on upea ilmestys. Kontiolahti 2.3.2024.

Seuraavana päivänä 3.3. aloitimme staijaamalla Soukassa. Keväistä kyyhkymenoa oli, ja vuodareiksi liihottivat varhainen kurki, mustavaris ja harmaahaikara. Seuraavaksi suuntana oli Hanko, josta löytynyt naaraspukuinen allihaahka oli ed p. Myös kaakkuri näkyi taas, kk-rasti sekin.

Seuraavana maanantaina seisoimme Oskun kanssa Vuosaaren kasalla iltavuorossa hoitaen huuhkajan kuukauden listalle. Lauantain 9.3. retkeilimme Sipoonkorvessa saaden pähkinähakin kuukausipinnaksi. Metsokukolla oli kevättä rinnassa. Helsingin Kallvikissa moni bongasi isokäpylintuja, josta vuodari 113.

Metso, Sipoonkorpi 9.3.2024.

Maaliskuun kymmenennen kokopäiväretki tuotti jo 38 päivänpinnaa. Illan pöllöretkellä helmipöllö puputteli vuodariksi Porvoon Saksalassa. 11.3. toi yhden kevään erikoisimmista havainnoista. Varhainen kaulushaikara oli parkkeerannut läheiseen metsään, Lystikukkulalle, löytyen vasta pimeässä lämpökameralla. Lähdin bongaukseen salamannopeasti ja ehdin katsoa lintua muutaman minuutin ennen sen poistumista yömuutolle. Kova kk-pinna.

Seuraavan viikonlopun retkillä vuodarilistalle tulivat naurulokki, metsähanhi, pikkujoutsen ja haapana. Maanantaina 18. maaliskuuta bongasin luhtakanan kuukausipinnaksi Maarilta. 21. päivän iltaretkellä Vantaan Peräjänkulmaan näkyi kaksi lyhytnokkahanhea ja tundrahanhia. 22. päivä sain nokikanan vuodariksi kotikulmilta. Lauantaina 23.3. liikkeellä oli jo vaikka mitä keväistä. Staijilla Porkkalassa näkyi valkoposkihanhi, pilkkasiipiä, meriharakoita, tylli, kangaskiuruja ja niittykirvisiä. Riskilä oli maaliskuunpinna. Seuraava tuli sunnuntaina 24.3. Maarilla, kun punasotkat 1/1 olivat saapuneet. Helsingin Vuosaaressa näkyi ristisorsia vuodariksi.

Seuraava viikonloppu, kuun viimeinen, oli pääsiäinen. Se olikin ilotulitusta, joka alkoi Laajalahden liejukanalla. Ahvenanmaalta oli ilmoitettu varhainen mustakurkku-uikku, jota päätimme Terhin kanssa yrittää. Reissu oli jo lyöty lukkoon, kun samoilta nurkilta löytyi vielä harjalintu. Se on maaliskuussa tosikova. Ylitimme yölautalla meren Ahvenanmaalle, jossa oltiin aamuyöllä pimeässä. Vaihtelevien vaiheiden jälkeen molemmat maaliskuun kohdelajit löytyivät pitkänäperjantaina, ja siinä sivussa sain kuukausilistoille sinisuohaukan, punajalkaviklon ja kuovin. Vuodareiksi tulivat myös mm. tiltaltti, laulurastas, jalohaikara ja luotokirvinen.

Seuraava aamu Eckerön legendaarisella Styrsingsuddenilla oli lämmin ja hurja. Aamustaiji hyvässä seurassa tuotti peräti kuusi kuukausipinnaa, kun pohjoista kohti viuhtoivat jouhisorsat, mustalinnut, kuikat, lukuisat ruokit, etelänkiisla sekä kaksi merikihua! Olosuhteiden täytyy todella natsata kohdilleen, että kaikki nämä lajit havaitsee maaliskuussa. 150 vuodenpinnaa katkesi. Kotimatkalla autolautan kannelta näkyi luodolla ampuhaukka.

Varhaiskeväistä Ahvenanmaata voi kyllä suositella, kunhan vain kelit ovat suotuisat.

Pääsiäispäivänä ajoimme varhain aamulla Poriin hoitamaan pikkukanadanhanhen. Mukana ollut Ahvenaisen Arto sai eliksen. Samalla reissulla hoituivat kk-listalle virtavästäräkit Lankoskelta. Helsinkiin palattua Lauttasaaressa oli kivitasku, Siltamäessä pari västäräkkiä ja Talosaaressa lapasorsa. Kotipihalta skarppasin vielä muuttavan metsäviklon. Kouvolan sepelhanhi jäi harmi kyllä hoitamatta. Tulihan tuota ajeltua muutenkin. Näin pimeänä talvipäivänä miettii, että paljon sitä keväällä ehtiikin yhden pääsiäisviikonlopun aikana tai yhtenä päivänäkin.

Maaliskuunpinnat 166. +32. Kärjellä 211.

Maaliskuun 2024 pinnat 140, ylivoimaisesti eniten listanneista.

Vuodareita maaliskuun lopussa 158.

Harjalintu Torpissa 29.-30.3.2024. Laji on ollut vain pari kertaa bongattavissa maaliskuussa.

Luotokirvinen Styrsingsuddenilla 30.3.2024.

Haahkat palaavat. Styrs 30.3.2024.

Kivitasku tuli varhain Lauttasaareen. 31.3.2024.

Huhtikuun ekana olimme Hangossa bongaamassa kuukausilistalle mustapäätaskua, joka hoituikin. Reissu tuotti myös lapasotkan tuolle listalle. Sipoonkorvesta hain taas pähkinähakin. 2.4. sain kuukausilistalle valkoselkätikan. Vuodariksi bongasimme syystä tai toisesta apean näköisen kattohaikaran Nurmijärveltä. Kai se oli kiva laji nähdä. Viitatiainen ehti kadota Viikistä ennen huhtikuuta, joten se piti käydä hakemassa Parikkalasta asti, mutta onneksemme vielä hoitui. Kuun alussa vuodareita tipahteli harva se päivä: myös kk-pinna mustaleppälintu, suopöllö, sääksi, mandariinisorsa, ruskosuohaukka, rantasipi, kk-pinnat aroharmaalokki sekä sepelrastas ja 12.4. Hankoon ajeluttanut lyhytvarvaskiuru, josta tuli myös mukava huhtikuunpinna. Samalla reissulla tapasin nuoren Ivar Grankullan, joka keräsi vuodareita ja tekikin lopulta kovan tuloksen.

Viitatiainen Parikkalassa 6.4.2024.

Aroharmaalokki Viikissä 11.4.204 hoitui moukan tuurilla, jota minulla usein on.

Huhtikuun puolivälissä Lauttasaareen tupsahti leppälintu, jonka bongasin kk-listalle. Samana päivänä näin Viikissä muuttohaukan, joka puuttui myös. Kevätlomareissulla Virolahdelle pääsin bongaamaan amerikanhaapanaa Parikkalaan ja näin itärajan pinnassa sponden kiljukotkan. Huhtikuun 19:nä moni jahtasi Kirkkonummella haarahaukkaa, joita näimme lopulta peräti kaksi. 

21. päivä Helsingissä oli bongattavana kiva melko varhainen käenpiika. 25. päivä työmatkalla ohi viisti nuolihaukka. Sitten olikin pettymysten vuoro. Paraisten Jurmosta löytyi kevään ensimmäinen jättikova harmaapääsirkku, jota bongaamaan lähti paljon ihan kärkipään väkeä. Kaksi reissua tuotti kuukausipinnoiksi ruokin, merikihun, sinirinnan, hernekertun ja toisen kierroksen koronaa. Siinä välissä ehdin saada huhtikuun listalle myös pensastaskun, lapinsirrin ja pikkukuovin. Jurmossa hylsyillessämme mantereelle jääneet bongasivat Keuruulla siperiantavia. Osa ehti Jurmostakin. Olisi sekin kelvannut, mutta onneksi eliksissä oli jo edelliseltä toukokuulta. Melkein vielä kovempi oli siperiantavipaikalta löytynyt aikainen ruisrääkkä. Kuun viimeisenä moni kiiruhti Hankoon hylsyämään tundrakurmitsaa. Me töissä olleet tyydyimme hakemaan illan päälle Janakkalasta pikkulepinkäisen. Sekin kelpasi mukavasti. 

Peruslajeja ja pikkurareja huhtikuu tuotti mukavasti, mutta se kaikista kovin jäi haaveeksi.

Huhtikuunpinnat 220. +25. Kärjellä 294.

Huhtikuun 2024 pinnat 178. (1.)

Vuodarit huhtikuun lopussa 207.

Kattohaikaroita näin viidesti vuonna 2024. Sipoo 16.4.2024.

Tulipäähippiäinen 29.4.2024 Helsinki. Alkaa olla jo huhtikuun peruslajeja.

Viitatinttibongauksen sivusaalis, hiiripöllö Parikkalassa 6.4.2024.

Toukokuusta tuli odotettuakin hurjempi kuukausi, ja kuten olettaa saattaa, toukokuun lopussa valtaosa vuoden lajeista olikin jo nähty. Kuun ensimmäinen tuotti helpot puutteet kuovisirrin ja liejukanan. 3. päivänä Kirkkonummen Saltfjärdenillä bongattiin sitruunavästäräkkejä. Lisää kuukausipinnoja oli tarjolla 4. päivä Lapinjärven amerikanhaapanan ja Helsingin Lauttasaaren allihaahkan muodossa. Sitten tärähti. Työpäivästä tuli tuskainen, kun Porissa katseltiin Suomen kaikkien aikojen toista nokisorsaa. Illaksi sille onneksi ehti. Pyörähdimme myös Säpin saarella, josta ilmoitettiin nokisorsan katselun yhteydessä arokiuru, mutta löysimme vain tavallisia. Vuoden ensimmäinen elis oli silti tosiasia.

Helatorstaina Poriin piti lähteä uudestaan, kun sieltä oli nyt löytynyt tundrakurppelo. Nokisorsaa käytiin katselemassa silläkin reissulla. Vuodareiksi tuolta reissulta myös suosirri, pikkutiira ja rytikerttunen. 10.5. piti Loviisaan, josta kuukauspinnaksi palsasirri, yksi monista Arto Juvosen kovista löydöistä tänä vuonna, ellen väärin muista. 11.5. oli taas mainio retki Isosaareen, mutta suuremmilta harvinaisuuksilta vältyttiin. Karikukko tuli vuodariksi. Iltapäivällä bongailtiin paremman puutteessa vielä mustaotsalepinkäinen vuodariksi Lapinjärveltä. Senkin löysi Juvonen. Äitienpäivänä Salosta hoituivat punakaulahanhi, ruskosotka, mustatiira ja peltosirkku. Maarilla oli toukokuun 13:na amerikantavi, josta sain ekopinnan ja kuukausipinnan. Sitten mentiin taas kovaa. Euroopassa seikkailleista eskimohanhista toinen oli löytänyt tiensä Juankoskelle. Sillä oli metallirengas, josta se tiedettiin luonnonvaraiseksi. Paljon väkeä kävi päivien mittaan. Eskimohanhesta kirjoitin jutun Linnut-lehteen. Samaiseen lehteen kirjoitin bongaamisesta kolumneja tänä vuonna.

Mustaotsalepinkäinen, 11.5.2024, Loviisa. Vuosi oli lajin osalta erittäin hyvä.

Riskilät Isosaaressa 10.5.2024.

Eskimohanhi yllätti Juankoskella. Bongauspäivä 14.5.2024.

Punakottarainen steppaili kotoisan serkkunsa seurassa Suomen Turussa 19.5.2024.

Seuraava kovempi laji oli Turusta 19.5. löytynyt punakottarainen, joka puuttui yllättävänkin monilta toukokuun listoilta. Helteisenä päivänä bongaus onnistui. Singahdimme matkaan Porvoon Varlaxuddenilta arktikastaijilta, joka ei ollut tuottanut sepelhanhea kummempaa.

Sitten jysähti taas. Luodosta löytyi Suomelle uusi laji, ehkä odotettukin, pohjoisamerikkalainen tummajunkko. Seuraavana aamuna paikallisen rukoushuoneen pihalle kokoontui suuri joukko väkeä. Hartaassa ja siistissä jonossa kävelimme auringonnousuun kuuntelemaan Amerikan ihmeen laulantaa. Maaginen aamu. Eliskärki Pekka Komi katkaisi 450 pinnaa.

Kiirettä piti, kun heti parin päivän päästä Inarista ilmoitettiin soidintavasta Suomen toisesta amerikantaivaanvuohesta. Paikalle pääsi samana iltana kätevästi lentokoneella. Joskus puolen yön jälkeen odotettu alkoi puputuksensa ja näkyi myös lennollaan. Samalla hienolla pistokeikalla nähtiin hiiripöllö, keräkurmitsa, taviokuurna, kuukkeli, lapintiainen, riekko ynnä muuta mukavaa. Lapin taikaa.

Ennalta suunniteltu Lapin-reissu oli muutenkin edessä seuraavana viikonloppuna, mutta en malttanut odottaa eliksen kanssa. Matkalla pohjoiseen osallistuimme Oskun ja Valkeeniemen Otson kanssa PPLY-ralliin ensikertalaisina. Kokemus oli rankka ja hieno. Vuodareiksi sain vesipääskyn, rantakurvin, jänkäsirriäisen, pulmussirrin (kk-pinna), pikkusirrin (kk-pinna), mehiläishaukan, törmäpääskyn, tiibetinhanhen (kk-pinna) ja tundrakurmitsan (kk-pinna). Olimme viidensiä kelpo tuloksella 147. Voittotulos oli Hiekkasten ja kumppaneiden 168. Herrat näkivät jopa aavikkohaukan, jonka RK tietysti dumasi. Rallin loputtua tuli kova häly: vuoriuunilintu taas Luodossa! Väsyneinä posottelimme Oskun kanssa mutkan etelään hoitamaan eliksen. Hienosti kuului ja näkyi.

Vuoriuunilintu Luodossa 26.5.2024.

Suuntasimme Lappiin, jossa muutaman tehokkaan päivän aikana kuukausilistalle liittyivät pulmunen, tunturikihu, kiiruna, Tenon vartta lentänyt yllättävä lyhytnokkahanhi ja pikkusirkku. Kotimatkalla Kuusamosta haimme minulle pohjantikan, Oskulle kai jotain muutakin sekä Savosta heinäkurpan. Lahden pikkukultarinnalle ei ehditty. Kotimatkan varrella bongasimme vielä Loviisan arohyypän vuodariksi. Listalle tulivat myös viitakerttunen, luhtakerttunen ja viitasirkkalintu.

Kuun lopulla bongasin vielä pussitiaisen kotona Helsingissä ekopinnaksi. Samalla reissulla näin ainakin kattohaikaran ja idänuunilinnun. Kävimme vielä Hangossa, ehkä riuttatiiran toivossa. Isosirri tuli vuodariksi.

Hirmuinen neljän eliksen kuukausi täynnä mahtavia retkiä ja muistoja. Olisipa aina toukokuu ja onneksi aina ei ole toukokuu.

Toukokuunpinnat: 274. +27. Kärjellä 368.

Toukokuu 2024: 234. (1.)

Vuodarit toukokuun lopussa: 268.

Sirittäjä parhaimman kevään keskellä 8.5.2024 Helsingissä.

Tundrakurppelo Porissa 9.5.2024 oli prosu eli tupla.

Pikkusirkkuja löytyi mukavasti vanhoilta paikoilta Itä-Lapissa. 29.5.2024.

Riekkokanta vaikutti kohtuulliselta tänä vuonna Ylä-Lapissa. 22.5.2024.

Kesäkuussa tarjolla olisi ollut kova kuukausipinna amerikantaivaanvuohen muodossa, mutta Inariin asti en lähtenyt sitä kolmatta kertaa hakemaan. Sen sijaan kuun ensimmäisenä suuntasimme pitkälle roadtripille länsirannikolle Terhin kyydissä. Nokisorsa oli yhä Porissa. Maalahden Gålörenilla oli sitruunavästäräkki, mutta emme nähneet samalla paikalla ollutta mustaotsalepinkäistä. Näin tänä vuonna kuitenkin neljä yksilöä. Nokisorsan ohella päivän pääkohde oli Luodossa reviiriä pitänyt vuoriuunilintu, joka lauloi edelleen. Jatkoimme hyvin sujunutta retkeä aina Raaheen asti rallissa nähtyä viirupöllöä hylsyämään. Myöskään kotimatkan pikku-uikku ei onnistunut. Olimme rättiväsyneinä kotona joskus yöllä, taskussa tukku kesäkuunpinnoja.

Seuraavat paremmat bongaukset olivat Lohjan pikkuhuitti ja Espooseen harvinaisesti paikalliseksi jämähtänyt pikkukiljukotka. 6.6. haeskelimme Oskun kanssa pähkinänakkelin kuukausilistalle Itä-Helsingistä.

Pikkukiljukotka äityi mukavasti katsottavaksi Espoossa moninaisten vaiheiden jälkeen. 4.6.2024.

Pussitiaisesta puuttui kuvat, mutta lopulta Viikissä onnistui mainiosti. 6.6.2024

9.6.2024 ajelin Oulun seudulta mökkireissulta Helsinkiin. Valkosiipitiira oli vuodari, mutta ei edes päivänpinna. Halusin kuitenkin lajista kuvan.

13. kesäkuuta kuukausilistalle käppäili Helsingin rannoille jämähtänyt siipivikainen tundrahanhi. Seuraavana päivänä bongattiin pitkään viihtynyttä amerikanhaapanaa Viikissä eko- ja kuukausipinnaksi. 15.6. Espoosta löytyi pyrstötiaisia listalle. Saltfjärdenillä oli vuoden ensimmäinen niittysuohaukka, josta näimme vilauksen. 16.6. olimme retkellä Suomenlinnassa. Syynä oli Harmajalla kesehtinyt kyhmyhaahka, joka hyvissä havainto-olosuhteissa määrittyikin lopulta. Mantereelle päästessä tuli tieto isohaarahaukasta Somerolla. Ihme kyllä bongaus onnistui tunnin viivelähdölläkin. Kyseessä oli vuodarikin, ja loppukesällä lajia saikin sitten jahdata siellä sun täällä.

17.-18.6. pyörimme näköjään ristiin rastiin Hangossa, Salossa ja Kemiönsaarella. Ainakin pikkujoutsenta ja kesäkuussa kovaa lyhytnokkahanhea siellä bongattiin. Osku muistutti tämän luettuaan, että keisarikotkaa siellä oikeasti jahdattiin. Niinhän se tietenkin oli, mestari Dick Forsman lunasti. Hylsy!

Sepelsieposta tuli vuodari. Mukava kesäkuunpinna oli 22.6. Vuosaaressa bongattu valkoselkätikan emo ja poikanen. Tosikovan löysi taas Juvonen Loviisasta. Keltajalkaviklon kävi katsomassa moni. Valitettavasti jäi sekin hakematta ekoksi, monen muun ohella.

Kesäkuu ei tuonut uusia eliksiä, mutta suuren määrän mukavia kuukausipinnoja ja vuodareita kuitenkin.

Kesäkuunpinnat: 273. +22. Kärjellä 356.

Kesäkuu 2024: 183. (3.)

Vuodarit kesäkuun lopussa: 277

Sitruunavästäräkki on vakiintunut huonosti pesimälajistoomme. Parimäärä on yhä vähäinen. Kirkkonummi 5.6.2024.

Heinäkuu oli julmettu rarikuukausi. Kärjellekin tarjolla oli 6-7 kuukausipinnaa. Heti alkuun olivat hoidettavissa keltajalkaviklo, vuoriuunilintu ja nokisorsa. Oma valintani oli bongata ensin keltajalkaviklo ja Helsingissä lähellä viipyillyt amerikanhaapana.

Pitkälle lännen-reissulle lähdimme taas seuraavana yönä Koistisen Jarmon ja Kautosen Jonin kanssa. Aloitimme vuoriuunilinnulta, joka oli yhä äänessä. Porin nokisorsa oli tällä kertaa heti saapuessa näkyvissä. Minulle hoidettiin Porista myös puuttuva pikku-uikku. Jatkoimme Uudenkaupungin Kalantiin, jossa etsittiin turhaan pitkään paikalla ollutta harjalintua. Salossa tundrahanhi ja pikkujoutsen olivat yhä hengissä. Yöllä lähdin vielä kehrääjäretkelle ja sainkin surisijan kuukaudelle ja kahdelle kalenteripäivälle. Kävin Kalannissa uudestaan hoitamassa harjalinnun päivän levättyäni 4. heinäkuuta ja samalla sain isolepinkäisen kuukausiässäksi.

5. heinäkuuta moni oli Turun Topinojalla yrittämässä pitkin Varsinais-Suomea haahuillutta isohaarahaukkaa. Hylsy tuli, mutta minulle staiji tuotti kuukausilistalle tavallisen haarahaukan!

6. heinäkuuta oli hirmuinen päivä. Hiekkasen Kalle löysi samalla verkkopyynnillä Siikajoen Tauvon Kullinkarista Suomelle uuden lajin kultakulmasirkun ja Suomen toisen pikkupajusirkun! Bongareiden oli tyytyminen karuun hylsyilyyn. Yritimme kahtena päivänä.

Isohaarahaukka jatkoi pyörimistä Turun seudulla ja 9. heinäkuuta sen nähtiin asettuvan Kaarinassa yöpymään. Olimme paikalla heti auringonnousussa seuraavana aamuna, ja niin isohaarahaukan nähtiinkin nousevan aikaisin aamulla jatkamaan leijailuaan. Käytännössä lintu liikkui heti auringon noustessa. Samalta paikalta löytyi bongauksen tiimellyksessä mustaotsalepinkäinen.

12.7. olin valmistautumassa Bruce Springsteenin keikkaan, kun pari toivioretkeläistä löysi Kullinkarin pikkupajusirkun uudestaan. Ei auttanut muu kuin lähteä yöllä uudestaan Siikajoelle suoraan Olympiastadionilta. Tällä kertaa pikkupajusirkku nähtiin ja seuraavana aamuna vielä hienosti. Kultakulmasirkku väisteli tehokkaasti havaitsijoita, vaikka mahdollisesti yhä paikalla olikin. Reissun bonuslaji oli Tupoksella pitkään liihotellut kiljukotka, josta moni ruksi heinäkuisen.

Seuraava todella yllättävä tieto tuli 17. heinäkuuta Valkeakoskelta. Lintulaskija oli löytänyt laulavan ruskouunilinnun, Suomen toisen kesäisen. Laji puuttui kaikilta, joten se keräsi kymmenittäin kuukausilistaajia Pirkanmaalle. Oskun kanssa olimme ensimmäiset pääkaupunkiseutulaiset paikalla ja saimmekin nopeasti kontaktin lintuun. Pitkään se piti kasvavaa porukkaa jännityksessä, mutta intoutui lopulta laulamaan hienosti.

Suomen toinen bongattavaksi jäänyt rääkkähaikara löytyi Nivalasta viikkoa myöhemmin. Päätimme lähteä bongaamaan yöpymään asettunutta poikkeuksellisesti yötä vasten. Puussa hallussa ollessaan se hoituisi vaikka pimeässä. Valitettavasti lintu vaihtoi yöpymispaikkaa ollessamme vielä kaukana matkalla. Onneksi Mika Ilari Koskinen löysi sen uudestaan läheiseltä uimarannalta rantapuista oikein sopivasta paikasta. Pimeydessä muovipussia ei saatu suljettua pois. En onnistunut lämpökamerallakaan saamaan hahmosta tolkkua. Lopulta lintu nousi lentoon ja niin muovipussikandi oli lopulta kuitenkin rääkkähaikaraksi todettava. Mahtava fiilis Nivalan kesäyössä. Ehdin aamuksi töihin nipin napin.

Heinäkuu tuotti siis kaksi elistä. 27. heinäkuuta Hangon pussitiaisista ja isosirristä tuli vielä kuukausipinnat.

Heinäkuunpinnat: 257. +18. Kärjellä 342.

Heinäkuu 2024: 158. (2.)

Vuodarit heinäkuun lopussa: 280.

Harjalinnun perässä tuli tänäkin vuonna ravattua. 4.7.2024 Uusikaupunki.

 

Isohaarahaukka on yhä lähinnä kevätharhailija, kesäisin vielä harvinainen. Kaarina 10.7.2024.

Elokuu ei alkanut menestyksekkäästi. Salon kolme vuotta paikalla ollut ruskosotka oli tässä kuussa vielä hoitamatta. Eipä näkynyt. Salosta irtosi edelleen tundrahanhi, viiriäinen ja muutama muu pinna. Kärki oli jo hoitanut nokisorsan Porissa, mutta meille se ei näyttäytynyt. Seuraavana päivänä amerikanhaapana oli edelleen Helsingissä. Rytikerttunen ja satakieli listoille myös. 

3.8. olimme jälleen Porissa. Ei nokisorsaa vieläkään, kuukausilistalle pyy. Sain kotimatkalla tiedon huuhkajasta Kirkkonummella ja kävin hikisellä rämpimisellä bongaamassa sen Ämmässuon jätekeskuksen takaa. Ehdin päästä kotiin, kun läheltä Viikistä ilmoitettiin arotasku. Ei muuta kuin pyörän selkään ja ekoelis sekä elokuunpinna plakkariin. Illalla vielä pöllöretkelle Porvooseen sarvipöllöpoikuetta kuulemaan. Voi jestas mitä menoa.

Lehtopöllö puuttui vielä elokuussa. Kävin bongaamassa lajin 4.8. fillarilla ja yhteensä 14 kertaa elokuussa sekä kymmeniä kertoja vuoden aikana työmatkan varrella. Myös mustapyrstökuirista tuli kuukausipinna. Seuraavaksi pitikin sitten pähkäillä, miten kesken työviikon pääsisi Paraisten Utöhön hoitamaan ruostekurkkusirkun elikseksi. Iltapäivällä 6.8. se onnistui. Yksi vuoden ja koko harrastusajan hienoimmista hoidoista. Ensimmäinen matkani tarunhohtoiselle lintusaarelle.

Ruostekurkkusirkku, Utö. 6.8.2024.

Utössä näkemättä jäi kirjokerttu, mutta ruokki ja pilkkasiipi kirjautuivat elokuulle. Seuraavat päivät toivat helpohkoja lähiseudulla: mustapääkerttu, sirittäjä, viitakerttunen, sitruunavästäräkki. 11. elokuuta olimme jälleen Mäntysalon Jarin kanssa Porissa nokisorsan perässä. Sorsa juoksutti, mutta hoitui kuin hoituikin lopulta myös elokuun listalle. Sain samalta reissulta härkälinnun ja muuttohaukan. 13.8. etsimme pikkuporukalla eteläsuomalaista lapinpöllöä, mutta öinen retki tuotti vain varpuspöllön ja viirupöllön. Mukavia elokuunpinnoja nekin.

Kuun 17. päivänä olin jälleen Salon Omenojärvellä ties kuinka monetta kertaa. Olin hirmuisen onnellinen, kun ruskosotka vihdoinkin suostui minulle näyttäytymään. Sivutuotteina tulivat harmaapäätikka ja kulorastas. 

Seuraavan päivän lähibongaus kk-listalle oli mustakurkku-uikku. Nuorukainen oli jäänyt yksin pienelle lammikolle uiskentelemaan. 19. elokuuta ilmoitettiin aina mukava keräkurmitsa Kärkölästä. Oskun kanssa painelimme bongaamaan. Kuun 24. päivä oli aikaa hakea virtavästäräkki pyörällä kuukausilistalle Vantaankoskelta. 

30.8. kesken työpäivän kuului jännittävä tieto. Pronssi-iibis muutti Hyvinkään Ridasjärveltä luoteeseen. Sehän stoppaa Riihimäen Sammalistonsuolle. Parin tunnin päästä kertoi tieto linnun löytyneen juuri sieltä. Pitkään odotettu haave-elis hoitui nopealla pistokeikalla työpäivän lomassa pyörällä ja Oskun kyydillä Pasilasta. Lintu pysyi bongattavana seuraavaan iltapäivään. Harmi, ettei jäänyt syyskuunpinnaksi.

Elokuun viimeisenä bongattavissa olleet harmaasirkku ja isohaarahaukka jäivät minulta odottamaan tulevia vuosia, mutta elokuu tuotti kahden eliksen lisäksi suuren määrän kuukausilajeja. Elokuu on vaikea kuukausi, ja listalta puuttuu vielä hirveästi ihan tavallisiakin lintuja.

Elokuunpinnat: 219. +35. Kärjellä 318.

Elokuu 2024: 156. (2.)

Vuodarit elokuun lopussa: 283.

Nokivaris Kirkkonummella 18.8.2024.

Virtavästäräkki Vantaalla 24.8.2024.

Syyskuustakin tuli mielenkiintoinen ja kova lintukuukausi tarjoten eliksiä jopa kärkibongareille. Kuukauden aluksi piti olla nähtävissä yhtä sun toista ympäri eteläistä Suomea. Viiriäisiä oli pitkin kesää ollut ennätysmäisesti. Salon hyisessä syysaamussa sellainen vielä saatiin atrapilla rohkaisemalla ääneen. Retki alkoi hyvin. Seuraavassa kohteessa Kaarinan Rauvolanlahdella kastelin sukkani. Ensin havaitsimme luhtakanan, rytikerttusen ja viiksitimaleita, sitten lopulta kohteena olleen ruokosirkkalinnunkin.

Porin nokisorsa löytyi sopivasti matkan aikana ja oli tällä kertaa helposti bongattavissa ja nyt lähempänä kuin vielä koskaan. Se olikin viimeinen kerta, kun linnun näin. Kylläpä tuli käytettyä aikaa ja rahaa yhteen sorsaan. Toivottavasti RK hyväksyy sen.

Porissa piti olla myös mustatiira, mutta se katosi juuri ennen kuin ehdimme paikalle. Kalatiirakin puuttui ja sellaisia näimme. Syyskuussa päivä alkaa olla jo lyhyempi, joten piti kiirettä, että ehtisimme Orimattilaan isohaarahaukalle, joka oli ed p. Ehdimme kuin ehdimmekin. Elokuu jäi väliin, mutta kesä-, heinä-, ja syyskuu oli nyt hoidettu. Viikin amerikanhaapanalla oltiin jo aika väsyksissä ja hylsy tuli. Mustapyrstökuirista päivän yhdeksäs kuukausipinna.

Trump-haapana tuli paikattua seuraavana päivänä. Listalle myös liejukana, rantasipi ja räyskä. Kuun kolmantena hoidin nokkavarpusen ja lehtopöllön kk-ässiksi ja sain meriharakan listalle pyörällä töiden jälkeen. Pudasjärvellä punapäälepinkäinen oli koko päivän bongattavana. Oskun kanssa otimme vapaata ja lähdimme seuraavana päivänä yrittämään. Siitä tuli yksi vuoden karuimmista hylsyreissuista. Oli todella raskas ajotaival, eikä jälkeäkään enää linnusta. Tulomatka kulki vieläpä Parikkalan kautta. Matkan varrella hylsyttiin kattohaikaraa. Ehdin täpärästi nähdä harmaasirkun kk-listalle. Minä näin myös sponden punavarpusen, mutta en ehtinyt huutaa Oskua paikalle nopeassa tilanteessa. Lapinkirvisestä tuli vuodari.

Helsingissä etsittiin meidän reissumme aikana erikoista fyllaria. Kuvista se paljastui lapinuunilinnuksi. Seuraavina päivinä sitä haettiin isolla väellä, mutta turhaan. Löytäjä näki linnun kahdesti. Etsinnät tuottivat syyskuisen sirittäjän.

5.9. keräkurmitsa oli Vantaan Peräjänkulmassa. Ei muuta kuin töiden jälkeen lenkille hakemaan ekopuuttuvaa. Oli absurdia ajaa syyskuun alussa t-paitasillaan iltaa myöten hurjan lämpöaallon vallitessa. Ties mitä nämä syksytkin tulevat jatkossa olemaan.

8.-11. syyskuuta kk-listalle tulivat rastaskerttunen, luhtahuitti, metsäviklo ja punasotka. Esimerkiksi metsävikloa bongasin shortseissa Elfvikin tornissa myöhäisessä syysillassa.

Lounais-Suomesta kuului kummia. Ari Kuusela oli kuvannut 7. päivä Paraisilla mahdollisen idänmehiläishaukan. Se voisi olla Suomen toinen, kun aiemmin vuonna Lappeenrannassa oli kuvattu samanmoinen. Lajin esiintymiskuva on muuttumassa lännemmäksi. Batumin petomuuttopaikalla idänperniksiä nähtiin kuluvana vuonna ennätysmäärä.

Olin 11. syyskuuta Lammassaaren tornissa, kun Mika Bruun oli nähnyt saman linnun Inkoossa menossa länteen. Tai sittenkin itään. Tilanne oli sekava, mutta perään piti yrittää. Olisin ehtinyt Mattbyhyn, jonne lintu näkyi hienosti, mutta monen muun kanssa päädyin Espoon Tapiolaan hylsyilemään. Kyllä otti päähän.

Seuraavana päivänä siirryimme aamupäivällä staijaamaan Espoon Soukan kasavuorelle. Porukkaa oli paljon. Lopulta isopernis löytyi kuin löytyikin Kirkkonummen puolelta lentämästä. Se poistui iltapäivällä Sundsin kautta meren yli Viron puolelle. Monet näkivät, vielä useammilta jäi näkemättä. Idänmehiläishaukka odottaa RK:n hyväksyntää.

Perjantaina 13. syyskuuta jysähti taas. Kari Kekki löysi Säkylän Pyhäjärveltä preerianaurulokin, joka ei ollut koskaan ollut bongattavissa ennen tätä. Aiemmat kaksi havista olivat Oulusta, kun olin pikkupoika. Massiivinen kansainvaellus Säkylään alkoi. Nopealla lähdöllä lintu hoitui helposti. Seuraavana aamuna sen ehti vielä nähdä, mutta sitten se katosi. Matkalla Säkylään näimme hienon koirasarosuohaukan.

Preerianaurulokki, Säkylä, 13.9.2024.

Säkylästä jatkoimme vielä Saloon, josta mustaotsalepinkäinen ja turkinkyyhky hoituivat syyskuun listalle.

Sunnuntaina 15.9. olimme Oskun, Terhin ja Peterin kanssa liikkeellä Hollolassa, jossa mustatiira saatiin paikattua. Helpommista sain pilkkasiiven ja kotinurkilla yhä uiskennelleen mustakurkku-uikun.

16.9. staijasimme Oskun kanssa töiden jälkeen pikkulokin ja haahkan Helsingin rannoilta. 17.9. työpaikan ikkunasta meni sepelhanhimuuttoa ja sitten piti töiden jälkeen paahtaa Akaaseen, jossa ruostesorsasta tuli prosu ja syyskuunpinna.

18. syyskuuta tuotti taigauunilinnun vuosilistalle ekona. Maarin myöhäisen pikkutyllin näin 19. syyskuuta. Myös lapasotka tuli listalle.

Taitava Ihosen Ahti löysi 26. syyskuuta iltapäivällä pikkusirkun Maunulan Uurnalehdosta. Olin etätöissä ja melkein ensimmäisenä pyörällä paikalla. Lintu kähmyili tovin, mutta hoitui sitten. 28. päivä Viikissä oli satakieli. Pykälää kovempi juttu oli Sipoon Etelä-Paippisista löytynyt nuori tunturikihu, jonka kävimme seuraavana päivänä Oskun kanssa polkaisemassa ekoeliksiin.

Syyskuusta pitänee mainita vielä 14.9. Hietaniemen kupeessa Helsinginpinnaksi bongattu harjalintu ja Itä-Pakilan SP:n 21.9. ylittänyt kiljukotka.

Kiireinen syyskuu.

Syyskuunpinnat: 223. +40. Kärjellä 328.

Syyskuu 2024: 169. (1.)

Vuodarit syyskuun lopussa: 289.

Mandariinisorsa 30.9.2024 oli hyvä Espoonpinna.

Lokakuu ei tuottanut tällä kertaa uusia eliksiä. Kovia kuukausipinnoja oli silti tarjolla. Osa kärkiporukasta kävi hakemassa amerikantukkasotkan Kökarista. Minä en moiseen taipunut. Nokisorsan möheltäminen korpeaa vieläkin. Ei auta kuin toivoa linnun palaavan ensi vuonnakin.

Kuun vaihteessa nokisorsasta ei tainnut olla tuoreita havaintoja, joten monet aloittivat kuukauden tunturikihulta. No eipä ollut sitäkään enää mistä ottaa. Päätimme lähteä retkiporukkani kanssa yrittämään Lappeenrannan Konnunsuolla aiempina päivinä hyvin näkyneitä kiljukotkia. Eipä näkynyt. Sain pikku-uikun ja kaakkurin. Myöskään Haminan mandariinisorsaa Terhille ei löytynyt. Kuun alku meni ihan poskelleen ja vapaapäivä käytännössä hukkareissuun.

Lokakuun toisena ja kolmantena nokisorsa taas nähtiin, seuraavina päivinä ei. Käytimme koko lokakuun viidennen eli lauantain sen etsimiseen. Ei löytynyt, ei millään. Kk-listalle luhtakana ja valkoviklo. Seuraavana päivänä lintu oli koko päivän bongattavissa. Eipä tullut enää lähdettyä Helsingistä uudelleen. 13.10. nokisorsasta tuli viimeinen havainto.

Vielä yhden nokisorsareissun sijaan staijasimme Kallvikin kärjessä hetken ja muutama toiveissa ollut pikkulokki nähtiinkin. Syksy oli pikkulokkien suhteen erinomainen.

8.10. olimme Oskun kanssa iltaretkellä Viikissä. Kaulushaikara teki pienen lentokierroksen pimeässä. Jee! 

Seuraavana päivänä löytyi kashmirinuunilintu ja sitten vielä ruskouunilintu. Molemmat hoituivat samalla lenkillä ekopinnoiksi töiden jälkeen.

Lokakuun 11. toi sinirinnan lähialueelle. 13. päivän Porkkala-staiji tuotti ruokin. Haltialassa lenteli sarvipöllöjä useina päivinä. Kuukausipinna siitäkin.

Syksyn viiletessä Oulusta kajahti todella erikoinen havainto. Mustatiira muuttui valkosiipitiiraksi! Ajattelimme, että se ei ikinä pysy bongattavissa seuraavaan viikonloppuun, mutta niin vain lähdimme matkaan linnun oltua perjantaina ed p. Hienosti näkyi heti aamutuimaan. Loppuretki käytettiin Tyrnävälle palaavan pikkukanadanhanhen etsintään ja aivan viime hetkillä Hiekkasen Kalle löysi sen parvesta läheltä. Jesss! Mukava lokakuun paikko. Myös peltopyyn sain listalleni kotiseuduilta. Pikkukanukki löytyi vielä marraskuussa Turun seudulta, mutta seuraavana päivänä sitä ei enää onnistuttu bongaamaan. Minä jätin yrittämättä töiden takia.

Seuraavina päivinä listasin koskikaran ja vihdoinkin tarjolle tulleen turturikyyhkyn ekoeliksiin. 26.10. ajelutti Kaarinaan aavikkotaskua bongaamaan kesken pihatalkoiden. Mukava kuukausipinna ja prosu siitäkin.

29.10. teimme vielä illansuussa myöhäisen toivioretken Lempäälään. Kalatiira oli vaihtanut reilusti paikkaa, mutta Osku löysi sen kuin ihmeen kaupalla.

Lokakuunpinnat: 216. +16. Kärjellä 330.

Lokakuu 2024: 136. (3.)

Vuodarit lokakuun lopussa: 293.

Turturikyyhky, Helsinki, 25.10.2024.

Aavikkotasku Kaarinassa 26.10.2024.

Marraskuussa eliksiltä vältyttiin jälleen. Kärki aloitti kuukautensa Oulusta, jossa valkosiipitiira oli vielä hengissä ja ed p. Oma strategiani oli juhlia firman pikkujouluissa ja kerätä pinnoja kahdella seuraavan viikon alkuun ottamallani vapaapäivällä. Rohkea strategia marraskuussa.

Lauantaina olimme kuitenkin jo retkellä. Riihimäellä oli sepeltasku. Talvi oli iskenyt kunnolla, lunta paljon, mutta tasku edelleen hengissä. Samaan aikaan Lahdesta piipiteltiin kyhmyhaahka. Marraskuun lista oli aivan retuperällä, joten pinnoja tuli heti ropisten: mustalintu, uuttukyyhky, töyhtöhyyppä, jänkäkurppa, taivaanvuohi, maakotka, piekana ja vielä illan päätteeksi kotikulmien huuhkaja. Mukava alku kuukaudelle.

Sunnuntaina 3.11. päätimme hakea Porista muutaman helpon, kun valkosiipitiirasta ei ollut tullut enää tuoretta tietoa. Punakuiri, suosirri, muutama laji hanhia ja Salon kirjosiipikäpylintu tulivat muiden muassa listoille. Sitten tiira ilmoitettiinkin, joten Ouluunhan se piti lähteä. Siipitiira oli kuin olikin yhä vaan hengissä. Reissu tuotti myös peltopyyn ja helpomman tukkakoskelon.

5. marraskuuta olin yhä vapaalla ja lähdin Haminaan bongaamaan pitkään paikalla ollutta mandariinisorsaa. Olin Haminassa pimeästä pimeään ja menetin iltapäivällä Säkylässä bongatun jääkuikan. Näin nokkavarpusen ja pikku-uikun, en mandariinisorsaa.

8. marraskuuta Espoon Marinsatamassa oli bongattavissa vanha pikkukajava. Sitä ennen olin hylsyillyt ruskosuohaukkaa Saltfjärdenillä. Paikkasin sen seuraavana aamuna Maarin tornilla. Päivä tuotti toisenkin kovan, kun kalatiira plokattiin Espoon rannoilla. Ehdin aivan kalkkiviivoilla. Seuraavat päivät toivat lisää pikkukivaa: rautiaisen, valkoselkätikan, jalohaikaran, liejukanan, pikkujoutsenen.

9. marraskuuta Espoosta löytyi nuori kirjokerttu pientaloalueen keskeltä. Lintu pysyi asukkaiden harmiksi paikalla melkein joulukuuhun asti. Joulukuussa lajia ei ole vielä päästy bongaamaan, eikä päästy nytkään.

Marraskuun tosiyllätys kajahti Turusta. Sieltä löytyi pieni ja pirteä sirittäjä. Olimme Porissa hylsyilemässä tunturihaukkaa, joten siitä oli helppo kääntyä Turun suunnalle, jossa nähtiin myös tiiralokki tuona päivänä. 

Marraskuun listan viimeiset muttei vähäisimmät olivat aroharmaalokki ja kk-ässäksi saatu pikkutikka Lahdessa 23.11. Reissun kotimatka kulki Riihimäen kautta, sillä sieltä löytyi keltahemppo. Sain odottamattoman vuodarin. Myös eliksen olin saanut keltahemposta marraskuussa.

Marraskuun viimeisenä olin Lauttasaaren rallissa. Siinä löytyi kashmirinuunilintu, mutta ei onnistunut bongaaminen. Ralli oli hieno kokemus ja palaan varmasti tulevina vuosina.

Marraskuunpinnat: 162. +36. Kärjellä 284.

Marraskuu 2024: 118. (1.)

Vuodarit marraskuun lopussa: 296

Oulun Piimäperän valkosiipitiira hoitui kahdelle kuukaudelle.

Sirittäjä marraskuun 17. oli todellinen yllätys Turussa.

Joulukuussa tarjolla oli yhtä sun toista mukavaa säiden pysyttyä lauhanpuoleisina. Lauttasaaren kashmirinuunilintu hoitui aamuhämärissä pienellä odotuksella. Kotikulmien jänkäkurppa oli yhä ojassaan. Pikku-Huopalahdelta löytyivät taivaanvuohi ja pitkään pysynyt liejukana. Viikissä oli valkoposkihanhia ja virtavästäräkki sekä Vuosaaressa tiltaltti.

Kuun toisena lähdimme Hankoon pikkulokin ja luotokirvisen toivossa. Lokki hoitui, luotsi ei. Niittykirvisiä kyllä oli. Haapanasta ja turkinkyyhkystä tuli kuukausiässät. Sain merisirristä vielä vuodarin neljän linnun muodossa. Paluumatkalla Salossa oli pikkujoutsen hyvin nähtävissä. Neljäntenä päivänä kävin mutkan Sipoossa hoitamassa tuulihaukan ja pähkinähakin.

Itsenäisyyspäivänä lähdimme taas pidemmälle reissulle, kun harjalinnun kerrottiin olevan yhä hengissä Lappeenrannassa. Vaati tovin etsintää, mutta lopulta Jamppa löysi nurkkien nuohoajan. Olikohan se nyt vuoden viides harjalintu minulle. Lintu löytyi kuolleena 14.12.

Paluumatkalla pohjantikka ja pari muuta tikkalajia löytyi Luumäeltä. Uusia itsenäisyyspäivänpinnoja sain 14.

Seuraavana päivänä retkeilimme taas Terhin kanssa. Hangon luotokirvinen oli löytynyt uudestaan, joten lähdimme bongaamaan. Se olikin ensimmäinen lintu, joka paikalta lämpökameralla löytyi. Mynämäeltä piippasi kovan, kun siellä piipersi kolme kapustarintaa. Olimme paikalla vartti auringonlaskun jälkeen, mutta näkyivät hyvin vielä putkella.

Siellä täällä oli pyörinyt itsenäisyyspäivästä lähtien töyhtöhyyppiä. Hylsysimme silloin, mutta paikkasin 8. päivänä Maarilla. Oskun kanssa etsimme Loviisasta lehtokurppaa. Ei löytynyt sitten millään, mutta sponde varpuspöllö ja jouhisorsa kuitenkin.

Lehtokurpan löysin Espoosta 11. joulukuuta lämpökameralla.

Sitten piippasi tosikovan. Viikistä ilmoitettiin pikkusieppolaji. Hankkiuduin paikalle viipymättä metro-pyörä -taktiikalla, koska pidin itäisen mahdollisuutta realistisena. Idänpikkusieppohan se sitten olikin, Suomen toinen. Seuraavana aamuna ei löytynyt ennen kuin jouduin poistumaan töihin. Vielä vilaukselta se nähtiin, mutta katosi sittemmin jo kovin talviseen maisemaan. Eko- ja kuvapinnan saamatta jääminen jäivät kalvamaan hieman.

Pian talvi oli tiessään ja kaikenlaista kivaa yhä maastossa. Joulukuun puolivälissä listasin laulurastaan ja kiurun, ennen vuodenvaihdetta vielä pyrstötiaisen, kangaskiurun, sinisuohaukan, kaakkurin ja pulmusen. Staijilla Porkkalassa näkyi vihdoin joulukuulle odotettu kulorastas sekä odottamaton ruokki.

Joulukuun loppu toi myös katkeran opetuksen nöyryydestä - jälleen yhden. Hangosta ilmoitettiin jouluaattona mustakurkku-uikku. Joulupäivänä olimme etsimässä joulupinnaa melko kovassa kelissä. Yksi etsijöistä kertoi etsityn löytyneen. Melko kaukana aallokossa kelluikin sopivan näköinen uikkulintu. Havaintotilanne oli nopea, eikä lintua löytynyt kohta enää uudestaan. Ajattelimme kuitenkin nähneemme ilmoitetun mustakurkku-uikun suhtautumatta asiaan riittävällä kriittisyydellä. Muutamaa päivää myöhemmin samoilta paikoilta löytyi niin ikään talvipukuinen härkälintu, nyt hyvin nähtynä. Tässä vaiheessa osa paikalla käyneistä ajatteli nähneensä koko ajan saman linnun. Kahden linnun teoria on tietysti aina mahdollinen, mutta oma havaintoni piti siinä vaiheessa heittää roskakoriin. Linnut pitäisi aina pystyä itse määrittämään, eikä uskoa liikaa muiden sanomisia. Lyhyestä aktiivibongausurasta huolimatta olen harrastanut lintuja lähes koko ikäni, väitän tunnistavani linnut melko hyvin usein nopeissakin havaintotilanteissa ja tuntevani linnut kohtuullisen hyvin. Välillä tämä on vaikeaa, kun havaintotilanteet vaihtelevat ollen joskus hyvinkin kinkkisiä. Lisäksi osa ryhmistä on vieraampia kuin toiset. Omat kokemukseni esimerkiksi näistä talvipukuisista uikuista ovat molempien lajien kohdalla ihan yksittäisiä. Tällaisissa tilanteissa ei auta kuin nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi ja pyyhkiä havainto listalta. Uudenvuoden lupaukseksi voi itselleen antaa taas sen, että opettelee yhä lisää kriittisyyttä, jotta kaikki havainnot kestäisivät päivänvalon. Onneksi lintuharrastus on elämän mittainen opintomatka, josta ei selviä ilman virheitä kukaan. Toiset on vaikeampi myöntää.

Joulukuun loppupäivinä etsin vielä metsoa kuukausipinnaksi ja Tringan talviskabaan. 4-5 tunnin rämpiminen lumettomissa, märissä metsissä päättyi lopulta onnistumiseen, kun komea ukkometso lehahti lentoon hakomännystään. Etelässä metsolla on todella ahdasta, joten paikat on syytä pitää omana tietonaan ja antaa viimeisten metsojen elellä mahdollisimman rauhassa.

Vuoden viimeisenä päivänä pohjustelin melkein koko päivän ekaekaa-tavoitelajeja. Päivä oli kirkas ja hieno, pikkupakkaspäivä. Melkein kaikki kohdelajit hoituivat. Vuoden ensimmäiselle päivälle ennusteessa on kauhea lumimyräkkä, mikä latistaa kovasti odotuksia.

Olihan tämäkin aivan hurja vuosi omalta osaltani. Jatkossa kuukausipinnojen tulo hidastuu ja vaikeutuu tietysti merkittävästi. Tärkein lista on kuitenkin elikset. Kunhan niitä nyt ehtisi kohtuudella hoitamaan. Samalla bongattavien vähentyessä vapautunee aikaa sponderetkeilylle ja vapaamuotoiselle kameran ulkoilutukselle, mikä tuntuu mukavalta ajatukselta. Päivänpinnojen keruuta voi toki aina harrastaa, mutta toistaiseksi se antaa lähinnä lisämotivaatiota lähteä ulos liikkumaan.

Vuoden aikana Suomessa nähtiin toki suuri joukko koviakin harvinaisuuksia tässä mainittujen lisäksi, mutta kaikkeahan ei aina pääse bongaamaan.

Näkemisiin lintupaikoilla!

Joulukuunpinnat: 145. +34. Kärjellä 232.
Joulukuu 2024: 112. (1.)

Vuodarit joulukuun lopussa: 298.

Elikset vuoden lopussa: 352.

(Tilanne 31.12.2024.)

Pikkulokki, Hanko, 2.12.2024. Hieno pikkulokkisyksy.

Tiltaltti, Viikki, 6.12.2024.

Pohjantikka, Luumäki, 6.12.2024.

Laulurastas, Espoo, 15.12.2024.

10 vuotta ystävyyttä: Tunturisikojen juhlakävely oli suuri riemumarssi

Matkanjohtajan johdolla tunturissa.

Kello läheni kymmentä illalla 23. kesäkuuta, kun saavuimme odotetun juhlakävelymme lähtöpisteelle. Aurinko paistoi, kuten se tuolla ylhäällä keskikesällä paistaa. Punakylkirastaat lauloivat. Urpiainen pirahteli. Kymmenkunta punajalkavikloa nousi jostain kai syysmuutolle. Pohjoisessa siinsi Jäämeri, etelässä odotti haaveiden rautuparatiisi.

Juhlavuoden kunniaksi olimme kääntäneet katseemme Norjaan tunturiylängöille, joista oli jo vuosia puhuttu. Mukana oli tunturisikojen alkuperäinen trio: itseoikeutettu matkanjohtaja Antti, Santtu ja allekirjoittanut. Vaikka moni aiempi reissu on tehty lentohärveleiden avustuksella, olimme nyt päättäneet palata juurille ja siirtyä tunturiin jalan.

Santtu, Aleksanteri ja Antti - alkuperäiset tunturisiat valmiina juhlakävelylle.

Tunnelma oli hilpeän odottava, mutta pelonsekainen, kun virittelimme rinkkoja nyt edessä olevaa tuskallista kävelyjotosta varten. Matkanjohtajalla ja minulla oli uudet Savotta Jääkäri XL:t, jotka mahdollistivat aiempaa huomattavasti rankemman ylitäytön. Ehkä niistä paikalle kuusipyöräisellä mönkijällä karauttanut norjalaisisäntä sai idean, että olisimme Suomen armeijasta. Sivaria hieman huvitti.

Voi voi, totesi norjalainen kantamuksistamme, kun kerroimme hänelle suunnittelemamme määränpään. Olin kyllä yrittänyt anoa matkanjohtajalta vähennyksiä tunturiin kannettavaan Jaloviinan määrään, mutta tämä pysyi tiukkana: sitä on oltava pullo per sika per päivä. 

Tunturiin kuulemma kuskattaisiin tältä paikalta väkeä mönkijöillä, mutta kausi oli alkamassa vasta heinäkuun alussa. Mikäpä sen parempaa, sillä olimme liikkeellä kesäkuun viimeisellä viikolla heti juhannuksen jälkeen. Saisimme siis kenties olla koko tunturin ensimmäiset kalamiehet koko kesänä!

Alkuasukas kertoi kalan liikkuvan nyt aktiivisesti jäiden juuri lähdettyä, joten sitä kyllä olisi. Loppu on teistä kiinni, hän totesi.

Tunturisiat saivat rinkat selkään ja päästiin asiaan. Kävelemäänhän tänne oli tultu. Reitin alku kulki pienen joen laitaa pajukossa yli ikävän pyöreän kivikon. Toivottavasti koko polku ei olisi tällaista. Riekot päkättelivät heti polun varrella, kun tallustimme alkumetrejä. Olkaimet kiristivät ikävästi muutenkin kestojumisia hartioita. Kymmenen vuoden aikana tunturisika on alkanut harmaantua, rapistua ja kangistua. Aika vie meidät hiljalleen, mutta sitä ennen se antaa kaikki kokemukset.

Tosiasioiden äärelle päästiin vasta, kun edessä häämötti ensimmäinen pitkä ja jyrkkä nousu. Jostain syystä tunturisian yllätti, että tunturi on korkeammalla kuin merenpinnan taso. Kymmenessä vuodessa myöskään kartanlukutaito ei ollut sen verran riittävästi kehittynyt, että tällaisen olisi osannut ennustaa.

Ensimmäisten nousujen huipulle päästessämme olin valmis hylkäämään rinkkani niille sijoilleen ja lähtemään takaisin Helsinkiin. Puuskutin henkihieverissä jouduttuani ehkä ahtaammalle kuin missään urheilusuorituksissa aiemmin. Ainakin siltä se tuntui. Santtu yritti valaa joukkoihin uskoa. Edettäisiin hitaasti ja taukoja pidellen.

Joimme nyppylöiden päällä rinkkoja kevyemmiksi oluesta, kun edessä alkoi siintää ensimmäinen jylhempi tunturi. Selän taakse avautui alkuöinen merinäkymä. Myös Jallu avautui.

Ehkä siitä sain voimaa ja jaksoin jotenkuten jatkaa. Olimme päässeet jo kiirunan maille, kun ensimmäinen tunturijärvi näkyi maisemassa. Se ei kuitenkaan ollut vielä kohdejärvemme, ei likikään. Matkalle sattui pienempi järvi, mutta liekö siinä olisi edes ollut kalaa. Olisin voipuneena ja laiskana sikana lyönyt leirin vaikka siihenkin.

Tie vain jatkui jatkumistaan.

Kärsivä sika alkunousussa.

Siat saavuttavat tunturia keskiyön valossa.

Voimajuomaa.

Meri jää matkanjohtajan taakse.

Nesteytystä.

Matka tunturilaaksoihin eteni hammasta purren. Saavuimme pitkulaisen, mukavan näköisen tunturijärven rantaan. Tuskaista oli taitettu kymmenkunta kilometriä, kun jäljellä oli vielä useampi. Kuljin ensimmäisenä ja kuulin takaa, että matkanjohtajan selkä oli katkennut ja kävely loppuisi nyt tähän. Yllättyneenä ja hieman huolestuneena en kuitenkaan laittanut lainkaan hanttiin, olinhan itsekin aivan kappaleina. Sitäpaitsi järvi, jonka rantaan olimme päässeet, näytti erittäin miellyttävältä leirijärveltä.

Pystytimme teltan nätille kumpareelle, jonka taustalla sinirinta lauloi, ja aloimme jo kasailla kalavehkeitä. Santtu saikin heti ensiyrittämällä uistimensa perään raudun ja taimenen, mutta ei tärpännyt. 

Tällainen leiripaikka siunaantui juhlaretkelle.

Minä ja matkanjohtaja lähdimme siirtymään tunturin yli lähijärville. Nyppylän päällä alhaalla siinsi kiihottavan ja syvän näköinen järvi, joka ulkonäkönsä perusteella nimettiin Pillurotkojärveksi. Yritimme mylviä Santulle, mutta tämä virpoi leirijärvellä eikä vastannut huutoon, joten päätimme jatkaa. Hiki ja kuola valuen taapersimme matkanjohtajan kanssa rantaan. Joku kalahavainnon tapainen siinä taisi tulla, mutta emme me mitään saaneet. Rannassa huomasimme vieläpä, että Jallu oli unohtunut leiriin. Surkeaa suorittamista kerta kaikkiaan. 

Seuraavana meitä odotti Nistilompolo, joka laski vetensä valtavaan Nistijärveen. Suunnistimme lompolon rantaan, istuksimme siinä aikamme ja huomasimme kartalta, että olemme väärällä rapakolla. Siemailimme lämmennyttä 6,5-prosenttista (kiitos kokoomus) marketti-American Ipaa, joka maistui kuselta. Matkanjohtajan silmät olivat tutun humalaisen huurteiset. Tämän katseen olen nähnyt useita kertoja. Lähdimme leiriin.

Leirissä kokkasimme pinaattipastaa. Sekin maistui paskalta. Luulimme Santun nukkuvan teltassa, mutta ei sieltä ketään löytynyt. Yön vaihduttua jo aamuksi taapersi Santtukin leiriin. Hän oli mylvinyt peräämme kaksi tuntia vaeltaen järveltä toiselle ilman vastausta. Olimme eksyttäneet matkatoverimme. Tunturisikojen juhlaretken ensimmäinen yö oli tuskan ja epäonnistumisten täyttämä – joskin tyyni ja maagisen kaunis.

Asia, jossa olimme ainakin näennäisesti onnistuneet, oli unirytmin kääntäminen. Olen toistuvasti yrittänyt iskostaa sikaystävien kalloihin ajatusta siitä, että tunturissa täytyy olla hereillä mieluiten silloin, kun siellä tapahtuu. Olen tullut vuosien varrella siihen käsitykseen, että se on öisin. Yleensä silloin tuuli rauhoittuu ja arat lohikalat aktivoituvat jopa pintasyönnökselle. Lukemattomia kertoja tunturisika on näinä hetkinä vetänyt Jallupäissään sikeitä teltassa. Jotain oli ehkä opittu näinä vuosina.

Henkilökohtainen avustaja pukee matkanjohtajalle kengät.

Toisena päivänä heräilimme harmaasta ja tuulisesta tunturista iltapäiväneljän aikaan. Se on oikein hyvä aika tunturisialle nousta ja lähteä suunnittelemaan saalistusretkeä. Aamu, tai iltapäivä, alkoi ananaslonkerolla ja puurolla. Loistavia keksintöjä molemmat, aamuihin erityisesti. Tänään suuntaisimme järvelle, jolle olimme alunpitäenkin olleet matkalla. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä matkanjohtajan selkä oli maailmanlopun juntturassa. Jouduin hieman avustamaan häntä pukemisessa ja kengännauhojen sitomisessa. Onneksi meillä oli lääkkeitä mukana. Selän notkeuttaminen Jallulla aloitettiin välittömästi, ja lopulta siitä tuli kuin tulikin kivulias mutta käyttökuntoinen.

Muutaman kilometrin tallustamisen jälkeen valtavan suuri tunturijärvi, Kassijärvi, siinsi edessämme. Leirin rannassa meitä odotti iloinen yllätys: paskamakki. Sen takaa paljastui uusi yllätys. Karttaan oli merkitty jonkinlainen rakennelma, mutta olin unohtanut koko asian. Löysimme kammin, jonka ovet olivat avoinna. Ei hajuakaan, oliko kammi jonkun yksityisessä käytössä vai yleinen autiotupa, jollaisia Suomessakin on, mutta se ei tunturisian moraalia juuri kolkutellut, kun astelimme pirttiin. Kammi henki menneiden aikojen ja kalastusretkien tunnelmaa. Pöydällä oli vieraskirja, jonka alkusanat oli kirjoitettu vuonna 1997, mutta tältä kesältä ei ollut vielä yhtään merkintää. Olimme kuin olimmekin siis ensimmäiset siat tunturissa sitten kevään pilkkisesongin!

Siat löysivät kammin.

Tunturijärven yhdisti seuraavaan järveen, Vatijärveen, paikoin leveä joki, joka oli ollut alkuperäisen talvisen karttatutkailumme määränpää ja toiveiden leiripaikka. Kävi kuten kävi, joten tässä olimme nyt. Kassijärvi oli selvästi suosittu sikailukohde, sillä rannalla lepäsi talven jäljiltä useita enemmän tai vähemmän rispaantuneita veneitä. Santtu sen ajatuksen siinä sitten keksi: otetaan vene! Soutamalla pääsisimme joelle paljon nopeammin kuin kävellen, ja samalla voisi uistella. Siat oli hetkessä ylipuhuttu venevarkaisiin.

Valitsimme rupuisten paattien joukosta harmaan kaunottaren, joka näytti ehkä vähiten reikäiseltä. Hankaimia aluksessamme ei ollut, minkä tulisimme myöhemmin vielä parikin kertaa toteamaan. 

Raahasimme veneen vesille ja nauroimme kesälle. Santtu lähti soutamaan tyyntyvällä järvenselällä määrätietoisesti etelään, minä ja matkanjohtaja uistelimme. Emme päässeet edes lähtöpoukamasta pois, kun matkanjohtajalla oli kala kiinni. Kaunis rautu lepäsi pian varastetussa veneessä. Tunturisikoja nauratti. Matkalla myös Santtu koukutti taimenen. Päästessämme joen laskupaikkaan, oikein hienon näköiseen kalapaikkaan, myös minulla tärppäsi. Veneeseen nousi taas perustaimen, hyvä ruokakala kuitenkin. Kaikilla oli pää auki. Rane ja tane pöllityssä veneessä.

Reissun avauskala hymyilytti matkanjohtajaa.

Vatijoki oli kaunis mutta ei häävi kalastettava.

Souturetkellä.

Ensisaaliit.

Taiteellinen tunturisika kesäyössä.

Vatijoki oli kaunis, mutta valitettavan vähävetinen. Kalastelimme sitä hiukan ja lähdimme soutelemaan takaisin päästäksemme joskus leiriin. Ainakin yksi kala vielä saatiin. Voipuneina aamuyöllä keittelimme kalakeiton, matkanjohtaja fileoi isoimman kalan ja nautimme punaviinistä ja musiikkiviihteestä. Leirijärven tunturikihut nauroivat juopuneille sioille auringon noustessa.

Kalakeittoa...

... ja nautintaa.

Aamiaiseksi leipäsiä iltapäivällä.

Tiistai-iltapäivänä herätessämme oli tunturissa tarjossa pilvilautan seasta pilkahtelevaa aurinkoa, graavitaimenleipää, Jallukahvia, pikkukuovin laulua ja lopulta tanssiesityksiäkin. Onko hienompaa!

Alkuperäisenä suunnitelmana oli palata kammille kevytretkivarustuksella ja yöpyä seuraava yö siellä, mutta esitin vastalauseen, koska ensimmäiset päivät olivat olleet niin rankat ja matkanjohtajan selkäkin vielä kovasti toipilaana. Ehdotin, että kalastaisimme lähemmillä Nistijärvillä, ja esitys sai kannatusta. Sinne siis.

Nistilompolon itärannalla matkatoverit saivat useamman tärpin, mutta touhu oli tuttua tunturisikojen sekoilua. Santtu karkuutti ehkä jopa kiloisen taimenen. Keli oli niin nätti, että heittelin jopa pintaperhoa, mutta kaloja ei perhoon vielä käynyt. Nälkä kurni tunturisikojen vatsoja, joten mukaan otetulla Trangialla päätimme keitellä hawaijilaisnapolilaiset pussipadat. Ruoka oli herkullista. Täysin vatsoin painoin pääni tunturin rinteeseen ja nukahdin saman tien.

Tiedättekö sen tunteen, kun herää aamuyöllä kylmästä tunturin rinteestä keskellä ei mitään laskuhumalaisessa horkassa? No ette varmaankaan. Näin kuitenkin kävi, eikä se tuntunut yhtään hyvältä. Kaikki muutkin olivat ruuan päälle nukahtaneet, ja nyt oli kylmä. Minä ja Santtu vaadimme lähtöä takaisin leiriin. Matkanjohtaja oli kuitenkin eri mieltä ja johti joukkoja rautaisella otteella. Nyt rokastellaan, kun tänne on tultu! Sikojen selät oikenivat, ja luulen, että Jallulla oli osuutta asiaan.

Jatkoimme kohti Nistilompolon niskaa. Pian kuulin nyppylän takaa tunturisian mylvintää. Ajattelin, että matkanjohtajan selkä on katkennut lopullisesti tai sitten siellä on kala. Paikalle päästyäni sain todeta Antin pitelevän maailman kauneinta tunturitaimenta. Kala oli 55 senttimetriä pitkä ja painoi 2,05 kiloa. Näin ollen se oli heittämällä suurin reissuillamme saatu kala ja ensimmäinen kahden kilon ylitys. Kymmenvuotisjuhlareissu oli nyt pelastettu ja ilo ylimmillään!

Siat Nistilompololla.

Ennätyskala!

Saalistusretki onnistui.

Oikein pyydetty.

Kiiruna kiikarissa.

Tätä riemua jatkui vielä Nistilompolon ja -järven välisen joen suulla, josta löysimme vihdoin kunnolla pintovia kaloja. Tyynessä yössä saimme koukuteltua vielä useamman nätin taimenen ja marssimme tyytyväisinä leiriin kiirunoiden narinoita yössä kuunnellen.

Leirissä päätimme valmistaa aiemmilta reissuilta tutun herkkuaterian: raututortillat. Tosin nyt tarjolla oli paremman puutteessa vain taimentortillaa. Luonnollisesti ennätyskalan fileointi meni matkanjohtajalta pitkin vittuja. Nämä seikat eivät riemuamme juurikaan vähentäneet, vaan ruoka oli jälleen kerran herkullista. Kalaa oli nyt yli äyräiden ja sitä riitti vielä halsteriin ja graaviinkin.

Uni maittoi jälleen. Tunturin säät pitivät edelleen sikoja poikkeuksellisen hyvänä. Välillä satoi vettäkin hieman, mutta käytännössä vain silloin kuin olimme nukkumassa. Leirijärven uutta päivää ihmetellessä ihana vesipääsky, reissun ainoa, kävi pyörähtämässä leirin rannassa. Tällä reissulla linnustosta riekkoja ja kiirunoita näkyi enemmän kuin koskaan missään. Riekkopareja voisin arvioida kolmisenkymmentä ja kiirunoitakin alun toistakymmentä reviirillä. Tunturikihuja oli useita pesiviä pareja, mutta muuten myyränpurijat olivat vähissä. Piekanoita oli yksi pari, yksi suopöllö ja yksi kaukainen suohaukka, kaiketi sinisuo. Lapinsirrit pirisivät, tyllit kurkkivat, allit, mustalinnut, kuikat, niittykirviset, järripeipot, pajulinnut ja muut. Kapustarintoja joka nummella. Suurempia tunturilinnuston ihmeitä ei osunut kohdalle, mutta ainahan noita on hieno tuolla katsella ja kuunnella.

Suunnitelmana oli nyt palata Kassijärvelle, jonne olimme jättäneet veneenkin rantaan odottamaan. Valloitimme kammin ja lähdimme kalaan. Souturetken kohokohta oli Santun ennätysrautu, karvan alta kilon painoinen kaunotar. Sen taltuttaminen puukon hamaralla tosin aiheutti ikävän näköisen haavan saamamiehen rystysiin. Onneksi hän osaa näitä hoitaa, joukkiomme lääkintämies. Yössä seikkailimme tyynelle Vatijärvelle. Paikka oli sanoinkuvaamattoman upea. Myös siellä oli rannassa vene, jota lainasimme. Vatijoen niskalta koukutimme lisää kauniita rautuja. Pienempiä päästelimme jo takaisin kasvamaan. Kassijärvi antoi myös taimenia. Matkanjohtajakin yritti Santun aiemmin jo onnistuttua pudottaa airon veteen, mutta tiukkasävyisen "vitun idiootti" -huudon ja nopean toiminnan ansiosta tunturisiat pelastuivat.

Kiitollisina palautimme veneen paikalleen.

Kammilla päätimme valmistaa kaikkien aikojen kalapotut. Oikealla tulisijalla ja isolla pannulla se olikin helppoa. Perunat keitettiin. Pannulle roiskaistiin iso kimpale voita ja perään sipulit ja keitetyt perunat. Kalat paistettiin vieressä halsterissa. Perunoiden sekaan holvattiin vielä aimo annos voimakasta Koskenlaskijaa sekä liekitettiin pitkällä lorauksella Jaloviinaa. Ateriasta tuli taivaallinen, ja tunturisiat tuskin olisivat voineet olla tyytyväisempiä. Lämpimän kammin syleilyssä uni maistui.

Ystävyyden taikaa.

Eeppisten kalapottujen valmistusta.

Tunturikeittiön mestariteos.

Kammilla kelpasi köllöttää.

Iloinen saamamies.

Iloinen keulamies.

Enkkarautu.

Heitto sujui vielä jotenkin vanhasta muistista.

Matkanjohtaja puuduttaa sormivamman saanutta.

Herkkuhetki.

Aamulla sain riekon huussipinnaksi. Nautimme graavikalaa kuivalla ruisleivällä, koska voi oli käytetty öisiin pottuihin. Kalansyönti alkoi jo hieman tökkiä. Palailimme leiriin hiomaan seuraavan kalastusretken suunnitelmaa. Antti löysi kartasta järven, joka näytti isopäiseltä mieheltä, jolla oli veltto mulkku, siis Veltonkullinjärvi. Päätimme suunnistaa Pillurotkojärveltä Veltonkullinjärven kautta Nistilompoloon ja siitä Nistijärvelle. Sikoja nauratti.

Pillurotkojärveen laski kuivahtanut puro, jonka huulilla Santtu aisti mahdollisuuden. Klassinen ottipaikka antoikin liki kiloisen laihanlaisen narttutaimenen, joka oli saajalle reissun toinen ennätyskala.

Puronsuut ovat hyviä ottipaikkoja.

Tyytyväisinä jatkoimme Veltollekullille, jossa saimme oivalluksen. Sen rannalta nousi korkea tunturi, jonka päällä oli kartassa sopivan kokoisen näköinen järvi. Sen täytyisi olla unelmien rautujärvi. Se olisi kovan nousun takana, joten päätimme kuitenkin jättää sen kokemisen tulevien reissujen varaan. On hyvä olla jotain, mitä odottaa.

Nistijärvellä pääsimme taas nauttimaan hienosta taimenen pintaperhokalastuksesta ja alkoi tuntua siltä, että sian takki on tyhjä. Tunturi oli tällä kertaa antanut kaikkea hyvää yli odotusten. Upeaa säätä ja upeita kaloja.

Lisäksi Jaloviina oli päässyt loppumaan.

Jollakin ihmeen tavalla matkanjohtajan päiväkäskystä oli lipsuttu.

Niinpä oli kaikkien mielestä parempi, että lopettaisimme reissun päivää suunniteltua aikaisemmin ja palaisimme ihmisten ilmoille. 

Kävelymatka takaisin autolle oli kevyemmilläkin rinkoilla yhä tuskainen, mutta ei yhtä paha kuin tullessa. Noin kymmenen kilometrin matka taittui nyt noin kolmeen tuntiin. Ajattelimme ajavamme Utsjoelle kauppaan ja siitä tuttuun tapaan Muonioon saunoittelemaan ja nauttimaan saunajuomaa sekä illallista, mutta toisin kävi. Kauppa oli mennyt kiinni jo kuudelta perjantai-iltana. Emme enää ehtineet mihinkään muuallekaan kauppaan. Se mikä alkoi tuskalla ja epäonnistumisilla, myös päättyi niin. Saunoimme Muoniossa nokanvalkaisuhengessä ja jatkoimme etelään. Kaiken vajaan viikon aikana koetun myötä tunturisikojen kymmenvuotisjuhlakävely oli kuitenkin vahva mestariteos. Se kahden kilon rautu odottaa yhä tulevia seikkailuja.

Tältä matkalta kotiin saapuessa olo oli kiitollinen siitä, että tällaisen rikkaan kokemuksen sai jälleen elää.

Ps. Suurimmat kiitokset vielä Epille, joka talvella kertoi kalapaikkoja perimätietona.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.